Soininvaaran blogiin
Touko Mettinen esitti kiinnostavan väitteen: ”Länsimaissa ruuan ym. tuotanto on jo aivan riittävää, olisi kaikkein vihreintä, että puolet kansasta valmistaisi toiselle puoliskolle esim. avattaria ja toinen puoli taas kaupoissa myisi merkkifarkkuja ja cappuccinoa.”
Mutta miten korkealle tyypillisen länsimaan elintaso mahtaisi näin nousta, jos muuta kauppaa ei olisi? Eivät taitaisi rahat kauaa riittää merkkituotteisiin, tuskin avattariinkaan. Mielikuvakauppa ei todellakaan ole ratkaisu edes luonnon ylikuormittumisen ongelmaan.
Brändäys, kun siitä erotetaan käytön laatu/hinta kysymykset, on aito pyramidipeli, joka toimii vaurastumisen unelmalla. Brändillä ostetaan arvostusta ja kalliilla brändillä saa enemmän arvostusta kuin halvalla – siksihän se on kalliimpi. Kaikki brändeihin käytetty varallisuus kulkeutuu vähitellen huipulle luoden yhä rikkaampia brändien omistajia ja yhä kalliimpia brändejä, joilla vaurastuneet osoittavat vaurautensa. Mutta koska brändit liittyvät tavaroihin, bränditalous kasaa huipulle merkkikellojen ja vaatteiden lisäksi merkillisiä autoja, huvijahteja, ravintola-annoksia, lentokoneita, rakennuksia ja maa-alueita – ja mahdollisimman paljon, koska kaksikymmentä Hermes pukua nostattaa enemmän arvostusta kuin kaksi.
Tämäkään pyramidi ei pysyisi pystyssä ellei sen pohjalla olisi lukematon määrä köyhiä työläisiä, jotka näitä tuotteita valmistavat ilman että itse voivat niistä nauttia, ja keskellä olisi valtava joukko keskituloisia, joiden unelmana on siirtyä Opelista Audiin ja Hakunilasta Matinkylään ja Alkossa alahyllyltä ylemmille.
Brändipyramidin ongelma on sama kuin muidenkin pyramiditalouksien. Se edellyttää jatkuvaa kasvua ja se edellyttää Opelien ja Audien tuotannon kasvua ja se luonnon kuormituksen kasvua.
Jos nyt jotain asialle pitäisi tehdä, niin ainakin voitaisiin kysyä, mitä järkeä on brändinrakentajien verovapaudella, siis sillä, että yritykset voivat vähentää mm. mainontaan käyttämänsä varat verotuksessa.
lauantai 26. joulukuuta 2009
torstai 17. joulukuuta 2009
Talouden päävärit
Tulevaisuudentutkimuksen seuran postituslistalle
Lauri kirjoitti:
Jos katsotaan vain ketsuppeja, punaisen ja sinisen sekoittaminen ehkä riittää, mutta kurkkupikkelsin väriä kuvattaessa pitäisi jotain lisätä ja paljon, vihreää tai keltaista ehkä. Kuinka monta eri väriä tarvitaan, jotta kaikkia värejä voitaisiin kuvata ja miten nämä värit olisi määriteltävä, jotta se parhaiten vastaisi sitä, miten värejä käytännössä tuotetaan. Kohtalaisen hyvään tulokseen päästään kolmella päävärillä ja niitä tai niiden aallonpituuksia sekoittamalla.
Kun koetamme ymmärtää, miten 57 eri kapitalismia - ynnä merkantilismit, sosialismit ja kommunismit - toimivat ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, miksi talous toimii eri tavoin eri maissa, eri yhteiskunnissa ja eri historian ajankohtina, emme saa asioista mitään tolkkua, ellei meillä ole peruskäsitteitä, joilla kuvaamme eri tavalla toimivia talouksia. Nyt käytämme vain kahden päävärin palettia, joista toinen ilmaisee valtiojohtoisuuden punaista ja toinen markkinavapauden sinistä. Se ei kuitenkaan riitä. Valtiojohtoinen talous on sidottu poliittisen kilpailun vaatimuksiin ja vapaa markkinatalous on sidottu yritysten voiton maksimoinnin vaatimuksiin. Sekoitettiinpa näitä vaatimuksia millaisessa suhteessa tahansa, emme saa taloutta, joka ottaisi huomioon heikoimpien ihmisryhmien ja luonnon kestävyyden taloudelle asettamat vaatimukset. Joku väri tästä paletista puuttuu.
Ehdotukseni on, että niin sanottu markkinavapaus jaetaan kahdeksi eri käsitteeksi, markkinoiden vapaudeksi ylhäältä eli myyjistä päin ja markkinoiden vapaudeksi alhaalta eli ostajista päin. Edelliselle on tunnusomaista sopimusvapaus myyjien ja ostajien kesken. Koska myyjät ovat kuitenkin omistusketjussa ylempänä kuin ostajat, tällä tavalla vapaa talous kasaa varallisuutta ja valtaa kaupan, tuotannon ja rahoituksen yläpäähän suuryritysten omistajille. Siksi on syytä kutsua tätä kapitalismiksi. Jälkimmäiselle on tunnusomaista se, että jokaisella ostajalla on sama vapaus myyjien tuotteisiin eli myyjät eivät syrji ketään ostajia minkäänlaisilla erityiskohteluilla tai -sopimuksilla. Tätä ominaisuutta voidaan kutsua markkinataloudeksi tai yhtä hyvin talouden demokratiaksi, koska sen sisältö on täysin sama kuin poliittisenkin demokratian; kaikilla äänestäjillä on yhtäläinen, ketään syrjimätön vapaus valita tarjolla olevista tuotteista tai päätöksistä.
Näin saadaan talouden kolmen päävärin paletti. On huomattava, ettei tähän vielä liity mitään arvovalintaa. Tässä esitetään vain valtiojohtoisuuden punaisen, yritysjohtoisuuden sinisen ja kansalaisjohtoisuuden vihreän paletti, joita kaikkia värejä tarvitaan talouden ymmärtämiseksi ja entistä kehittyneemmän talouden rakentamiseksi.
Toinen asia on se, että maailman talouden suuret ongelmat, köyhyys ja luonnon ylikuormitus, selittyvät juuri sillä, että taloustieteilijöillä - poliitikoista ja tavallisesta kansasta puhumattakaan - on ollut käytössään vain sinisen ja punaisen talouden paletti. Niinpä, vaikka köyhyyden ja luonnon ylikuormituksen ongelmia on kuinka yritetty ratkaista eri maiden yliopistoissa, hallituksissa, YK:ssa, Davosissa, Kiotossa, Dohassa ja nyt Kööpenhaminassa, tuloksena on aina ollut vain entistä voimakkaammin köyhiä rasittava ja luontoa kuluttava maailman talous. Sinisestä ja punaisesta kun ei saada vihreää vaikka mitä tekisi.
En tiedä miten siihen päästään, mutta kaikkien niiden, jotka ovat kyllästyneet nykyisen politiikan ja talouden kyvyttömyyteen edellä mainittujen ongelmien ratkaisemisessa, kannattaa ottaa ajatuksiaan ja tekojaan ohjaavaan palettiinsa edellä kuvattu vihreän värinen talous.
Lauri kirjoitti:
Mutta minulle on arvoitus tuo laajasti kannatettu halu tehdä ero 'kapitalismin' ja 'markkinatalouden' välille. Minulle on jäänyt käsitys, että yritetään etsiä jotain abstraktiota - miksei; varjoja luolan seinillä. Se tekee vääryyttä todellisille talouksille, niille historiallisille yhteiskunnille, joiden 'päällä' ne taloudelliset mekanismit 'kelluvat' monimutkaisista historiallisista, kulttuurisista ja sosiaalisista syistä johtuen. Minusta tuo spekulointi tekee vääryyttä todellisuudelle. ... Hyman Minsky lausui aikanaan, että kapitalismeja on 57 sorttia niinkuin Heinz mainostaa ketchup'eja olevan. Siinä on ideaa.Kun olen yksi niistä, jotka haluavat tehdä eron kapitalismin ja markkinatalouden välillä, niin vastaan omasta puolestani. Jatketaan Minskyn ideaa Heinzin tuotteilla. Niitä on 57 eri sorttia ja väriä. Mutta miten värejä kuvataan, jotta tätä tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi houkuttelevan värisiä pikkelsejä valmistettaessa tai televisioita rakennettaessa.
Jos katsotaan vain ketsuppeja, punaisen ja sinisen sekoittaminen ehkä riittää, mutta kurkkupikkelsin väriä kuvattaessa pitäisi jotain lisätä ja paljon, vihreää tai keltaista ehkä. Kuinka monta eri väriä tarvitaan, jotta kaikkia värejä voitaisiin kuvata ja miten nämä värit olisi määriteltävä, jotta se parhaiten vastaisi sitä, miten värejä käytännössä tuotetaan. Kohtalaisen hyvään tulokseen päästään kolmella päävärillä ja niitä tai niiden aallonpituuksia sekoittamalla.
Kun koetamme ymmärtää, miten 57 eri kapitalismia - ynnä merkantilismit, sosialismit ja kommunismit - toimivat ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, miksi talous toimii eri tavoin eri maissa, eri yhteiskunnissa ja eri historian ajankohtina, emme saa asioista mitään tolkkua, ellei meillä ole peruskäsitteitä, joilla kuvaamme eri tavalla toimivia talouksia. Nyt käytämme vain kahden päävärin palettia, joista toinen ilmaisee valtiojohtoisuuden punaista ja toinen markkinavapauden sinistä. Se ei kuitenkaan riitä. Valtiojohtoinen talous on sidottu poliittisen kilpailun vaatimuksiin ja vapaa markkinatalous on sidottu yritysten voiton maksimoinnin vaatimuksiin. Sekoitettiinpa näitä vaatimuksia millaisessa suhteessa tahansa, emme saa taloutta, joka ottaisi huomioon heikoimpien ihmisryhmien ja luonnon kestävyyden taloudelle asettamat vaatimukset. Joku väri tästä paletista puuttuu.
Ehdotukseni on, että niin sanottu markkinavapaus jaetaan kahdeksi eri käsitteeksi, markkinoiden vapaudeksi ylhäältä eli myyjistä päin ja markkinoiden vapaudeksi alhaalta eli ostajista päin. Edelliselle on tunnusomaista sopimusvapaus myyjien ja ostajien kesken. Koska myyjät ovat kuitenkin omistusketjussa ylempänä kuin ostajat, tällä tavalla vapaa talous kasaa varallisuutta ja valtaa kaupan, tuotannon ja rahoituksen yläpäähän suuryritysten omistajille. Siksi on syytä kutsua tätä kapitalismiksi. Jälkimmäiselle on tunnusomaista se, että jokaisella ostajalla on sama vapaus myyjien tuotteisiin eli myyjät eivät syrji ketään ostajia minkäänlaisilla erityiskohteluilla tai -sopimuksilla. Tätä ominaisuutta voidaan kutsua markkinataloudeksi tai yhtä hyvin talouden demokratiaksi, koska sen sisältö on täysin sama kuin poliittisenkin demokratian; kaikilla äänestäjillä on yhtäläinen, ketään syrjimätön vapaus valita tarjolla olevista tuotteista tai päätöksistä.
Näin saadaan talouden kolmen päävärin paletti. On huomattava, ettei tähän vielä liity mitään arvovalintaa. Tässä esitetään vain valtiojohtoisuuden punaisen, yritysjohtoisuuden sinisen ja kansalaisjohtoisuuden vihreän paletti, joita kaikkia värejä tarvitaan talouden ymmärtämiseksi ja entistä kehittyneemmän talouden rakentamiseksi.
Toinen asia on se, että maailman talouden suuret ongelmat, köyhyys ja luonnon ylikuormitus, selittyvät juuri sillä, että taloustieteilijöillä - poliitikoista ja tavallisesta kansasta puhumattakaan - on ollut käytössään vain sinisen ja punaisen talouden paletti. Niinpä, vaikka köyhyyden ja luonnon ylikuormituksen ongelmia on kuinka yritetty ratkaista eri maiden yliopistoissa, hallituksissa, YK:ssa, Davosissa, Kiotossa, Dohassa ja nyt Kööpenhaminassa, tuloksena on aina ollut vain entistä voimakkaammin köyhiä rasittava ja luontoa kuluttava maailman talous. Sinisestä ja punaisesta kun ei saada vihreää vaikka mitä tekisi.
En tiedä miten siihen päästään, mutta kaikkien niiden, jotka ovat kyllästyneet nykyisen politiikan ja talouden kyvyttömyyteen edellä mainittujen ongelmien ratkaisemisessa, kannattaa ottaa ajatuksiaan ja tekojaan ohjaavaan palettiinsa edellä kuvattu vihreän värinen talous.
Tunnisteet:
demokratia,
kapitalismi,
luonnonvarat,
markkinatalous,
sosialismi,
syrjäytyminen,
valta
maanantai 14. joulukuuta 2009
Žižek
Tulevaisuudentutkimuksen seuran postituslistalle
Veikolle kiitos Zizekin ajatusten tarkemmasta esittelystä. (Jälkimmäisen viestisi kiitettävyydestä en tosin ole varma ;-).
Kapitalismin "vampyyrimaisuus" ei johdu liian paljosta eikä liian vähästä valtiovallan ohjauksesta. Sitä ei voida ratkaista tämän kysymyksen tiimoilta. Kapitalismin "vampyyrimaisuus" perustuu sen oman valtarakenteen jyrkkyyteen. Eikä sen jyrkkyys johdu siitä, että kapitalismi on liian markkinataloudellista vaan siitä, että se on liian vähän markkinataloudellista.
Siitä, miksi kapitalismi ei ole markkinataloutta ja millaisilla muutoksilla siitä tulisi puhtaampaa, vähemmän painostavaa ja vähemmän tuhoavaa markkinataloutta, olen kertonut tälläkin palstalla vuosien mittaan monen monta kertaa. Mutta kertaus on opintojen äiti.
Olennainen asia on se, että kapitalismissa vapaus ymmärretän ostajan ja myyjän tasapuolisena vapautena tehdä sopimuksia, minkä asetelman alkuperäinen epätasa-arvo johtaa kehittyessään myyjien organisaatioiden eli tuottajien ja kaupan ylivaltaan ostajiin eli viime kädessä kuluttajiin nähden. Tilanne on vastaava kuin jos politiikassa vapaus ymmärrettäisiin lain laatijoiden ja lain kohteiden keskinäisenä vapautena neuvotella asioista. Niin tehtiinkin ennen demokratiaa, mutta järjestelmä toimi huonosti ja epätasa-arvo kasvoi. Aidot markkinat ovat demokraattiset ja niiden vapaus tarkoittaa ostajien välistä tasa-arvoa, jossa jokaisen raha on yhtä arvokasta ja jokaisella on vapaa pääsy kaikkiin tuotannon ja kaupan tietoihin. Aivan vastaavasti kuin demokraattisessa politiikassa vapaus tarkoittaa äänestäjien välistä tasa-arvoa, jossa jokaisen ääni on yhtä arvokas ja kaikilla on vapaa pääsy kaikkiin hallinnon tietoihin.
Tässä se kaivattu kertomus "absoluuttisesta demokratiasta" lyhyesti sanottuna on, jonka toivoisin kaikkien zizekkienkin lopulta ymmärtävän.
Veikolle kiitos Zizekin ajatusten tarkemmasta esittelystä. (Jälkimmäisen viestisi kiitettävyydestä en tosin ole varma ;-).
Kapitalismi on vampyyri. Se nousee aina kuolleista. Maon kulttuurivallankumouksestakin seurauksena oli vain kapitalismin voittoisa paluu. Zizek uumoilee, että Kiinan kommunistit nyt ohjailevat räjähdysherkintä kehityskulkua kapitalismin historiassa. Yhtä hämmästyttävä opetus liittyy länsieurooppalaiseen kolmannen tien, sosialidemokratian, kasvuun. Zizek sanoo että opetus kuuluu: me osaamme tehdä sen paremmin. Nykypäivän ”tietotyön” synnyn myötä ristiriita yhteiskunnallisen tuotannon ja kapitalististen suhteiden välillä on jyrkentynyt entisestään. Tämä tarjoaa ensimmäistä kertaa mahdollisuuden ”absoluuttiselle demokratialle”. Vastarinta on antautumista -artikkelissaan Zizek esittelee kahdeksan vasemmistolle mahdollista vaihtoehtoa. Hän nimittää niitä kyllä kehnoiksi, mutta kuitenkin.Kyseiset, esittämäsi kahdeksan kohtaa eivät silti muuta edellisessä viestissäni ilmaisemaani kritiikkiä. Zizekillä ei ole harmaata aavistustakaan siitä, missä päin ratkaisu on. Jos hänellä olisi, hän olisi sen varmasti esittänyt eikä mikään hänen kirjoituksistaan haparoisi muualle, ei kolmanteen sosialidemokratiaan, ei välitiloihin, ei jumalalliseen väkivaltaan, ei joka päivän käytäntöihin eikä kielellisiin uudelleenmuotoiluihin.
Kapitalismin "vampyyrimaisuus" ei johdu liian paljosta eikä liian vähästä valtiovallan ohjauksesta. Sitä ei voida ratkaista tämän kysymyksen tiimoilta. Kapitalismin "vampyyrimaisuus" perustuu sen oman valtarakenteen jyrkkyyteen. Eikä sen jyrkkyys johdu siitä, että kapitalismi on liian markkinataloudellista vaan siitä, että se on liian vähän markkinataloudellista.
Siitä, miksi kapitalismi ei ole markkinataloutta ja millaisilla muutoksilla siitä tulisi puhtaampaa, vähemmän painostavaa ja vähemmän tuhoavaa markkinataloutta, olen kertonut tälläkin palstalla vuosien mittaan monen monta kertaa. Mutta kertaus on opintojen äiti.
Olennainen asia on se, että kapitalismissa vapaus ymmärretän ostajan ja myyjän tasapuolisena vapautena tehdä sopimuksia, minkä asetelman alkuperäinen epätasa-arvo johtaa kehittyessään myyjien organisaatioiden eli tuottajien ja kaupan ylivaltaan ostajiin eli viime kädessä kuluttajiin nähden. Tilanne on vastaava kuin jos politiikassa vapaus ymmärrettäisiin lain laatijoiden ja lain kohteiden keskinäisenä vapautena neuvotella asioista. Niin tehtiinkin ennen demokratiaa, mutta järjestelmä toimi huonosti ja epätasa-arvo kasvoi. Aidot markkinat ovat demokraattiset ja niiden vapaus tarkoittaa ostajien välistä tasa-arvoa, jossa jokaisen raha on yhtä arvokasta ja jokaisella on vapaa pääsy kaikkiin tuotannon ja kaupan tietoihin. Aivan vastaavasti kuin demokraattisessa politiikassa vapaus tarkoittaa äänestäjien välistä tasa-arvoa, jossa jokaisen ääni on yhtä arvokas ja kaikilla on vapaa pääsy kaikkiin hallinnon tietoihin.
Tässä se kaivattu kertomus "absoluuttisesta demokratiasta" lyhyesti sanottuna on, jonka toivoisin kaikkien zizekkienkin lopulta ymmärtävän.
lauantai 12. joulukuuta 2009
Lehmänkauppa se on joka kannattaa
Akateemiseen talousblogiin
Kiintoisa ja tärkeä alustus. Havainnolliset esimerkit. Mutta onko kirjoitus lehmänkauppojen puolesta vai niitä vastaan? Marko Terviö:
Ensimmäinen esimerkki havainnollistaa lehmänkauppojen etuja. Esimerkiksi Itäpuolueen ja Länsipuolueen johtajien välisellä lehmänkaupalla saadaan aikaan projektit, joiden yhteenlaskettu hyöty on positiivinen, mutta jotka ilman lehmänkauppaa olisivat jääneet syntymättä.
Toinen esimerkki havainnollistaa lehmänkauppojen haittoja. Siinä jokainen lehmänkauppa vähentää yhteenlaskettua hyötyä, mutta silti sellainen kannattaa tehdä. Idän ja Lännen kannattaa jälleen lyöttäytyä yhteen ja toteuttaa kannattamansa projektit, vaikka näin aiheutettu yhteenlaskettu haitta on suurempi kuin että jompikumpi liittoutuisi Pohjoisen kanssa. Ainoa hyödyllinen olisi yksin Pohjoisen kannattama projekti.
Näistä esimerkeistä ei todellakaan voida sanoa mitään lehmänkauppojen saldosta. Niinpä blogin pitäjä aivan oikein toteaa: ”Teoreettiseen ideaaliratkaisuun ei lehmänkauppojenkaan avulla päästä”.
Teoreettinen ratkaisu vaatiikin syvemmän analyysin. Avainkäsitteen Marko jo mainitsikin, koska sitä vaadittiin esimerkin reunaehtona. Se on enemmistödemokratia. Teoreettisessa tarkastelussa se on kuitenkin vain yksi tapa tehdä yhteisiä päätöksiä.
Kyseiset päätökset voitaisiin tehdä myös diktatorisesti. Jos päättäjä olisi Itäpuolueen johtaja, edellisten esimerkkien yhteistuloksena olisivat projektit, joiden yhteen laskettu hyöty olisi nolla. Sama tulos olisi Lännen vallan alla. Ainoa positiivinen tulos saataisiin, jos Pohjoisen johtaja päättäisi yksin projekteista.
Asiaa arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon se, etteivät diktaattorit sen enempää kuin muutkaan johtajat pääse asemaansa yksin vaan heidän valtansa rakentuu yhteisen edun nimissä tehdyille liittoutumille ja lehmänkaupoille. Niinpä esimerkkimmekin diktaattoriksi päätyisi johtaja, joka kykenisi tekemään laajimmat ja yhtenäisimmät liittoutumat. Tässä tapauksessa hän olisi siis joko Idän tai Lännen johtaja ja tulos olisi nolla.
Teoreettisessa tarkastelussa voidaan kuitenkin olettaa myös kolmas tapa tehdä yhteisiä päätöksiä. Sanottakoon tätä vaikka aidoksi demokratiaksi. Se perustuu ajatukselle, että jokainen ottaa yhteisen edun huomioon jo arvioidessaan omaa etuaan ja jokaisen mielipide on yhtä hyvä ja riippumaton sen kannattajien määrästä. Yhteinen päätös tehdään silloin arvan perusteella.
Kun tätä sovelletaan esimerkkeihimme, sattuma päättää noudatetaanko Idän, Lännen tai Pohjoisen johtajan toivetta. Ensimmäisessä esimerkissä saadaan sama hyvä tulos valiutuipa päättäjäksi kuka tahansa, mutta vältetään enemmistödemokratiaa vaivaava päätöksenteon halvaantuminen. Toisessa esimerkissä sattuman käytöllä saadaan kahdella mahdollisuudella kolmesta huono päätös mutta yhdellä kolmesta hyvä päätös. Näin vältetään se, että joka tapauksessa päädytään huonoon päätökseen niin kuin käy enemmistödemokratiassa ja diktatuurissa.
Päätöksenteko-ongelmaan löytyy siis teoreettisesti parempi ratkaisu kuin enemmistödemokratia tai diktatuuri. Tämän poliittisen järjestelmän ratkaisun esitin jo vuonna 1987 kirjassani Uusi yhteiskuntajärjestelmä ja tällä on oma sovelluksensa myös talouden päätäntäjärjestelmään. (Harmi vain, että ihmiset käsittelevät myös ajatuksia lehmänkaupoin niin että vain sellaisia ymmärretään ja kannatetaan, joilta saa vastakannatusta ja jotka eivät uhkaa status quota. Niinpä kirjani ehdottama ”projekti” on kohdannut saman kohtalon kuin Pohjoisen projektit esimerkissämme).
Kiintoisa ja tärkeä alustus. Havainnolliset esimerkit. Mutta onko kirjoitus lehmänkauppojen puolesta vai niitä vastaan? Marko Terviö:
“Lehmänkaupoilla” on suomen kielessä turhan negatiivinen kaiku. … Lehmänkaupat ovat kuitenkin edustuksellisen demokratian olennainen osa, jota ilman päätöksenteko helposti halvaantuisi.
Seuraava esimerkki havainnollistaa lehmänkauppojen roolia enemmistödemokratiassa. Eräässä maassa asukkaat jakautuvat tasaisesti kolmen puolueen kannattajaksi, ja kansanedustajat ajavat vain äänestäjiensä etua. Kutsutaan puolueita nimillä Itäpuolue, Länsipuolue ja Pohjoispuolue. Edustajien on päätettävä kolmen, periaatteessa täysin toisistaan riippumattoman julkisen projektin toteuttamisesta. Kutsutaan projekteja nimillä A, B ja C. Toteuttamispäätökset ovat joko-tai laatua. Koska päätökset vaativat enemmistön äänistä, niin minkä tahansa projektin toteuttaminen vähintään kahden puolueen tuen.
Asukkaiden hyödyt on esitetty seuraavassa taulukossa puolueittain. Hyöty tarkoittaa tässä hyvinvointivaikutuksia ryhmän jäseniin, esim. kuluttajien ylijäämät miinus verot.
_______ A ____ B_____ C
Itä ____ 5____ -1____ -1
Länsi__ -1 ____ 5____ -1
Pohj.__ -1____ -1 ____ 5
Yht. ___ 3 ____ 3 ____ 3
Taulukon viimeiseltä riviltä nähdään, että kaikki kolme projektia olisivat “tehokkaita,” eli niiden yhteenlaskettu vaikutus hyvinvointiin on positiivinen. Mutta jos jokaisesta projektista päätetään erikseen, niin yhtään projektia ei toteutettaisi, koska joka projektissa on yksi nettohyötyjä ja kaksi nettomaksajaa. Erillisinä päätöksinä kaikki projektit siis äänestettäisiin nurin 2/3 enemmistöllä, vaikka ne toteutettuina tuottaisivat kokonaishyödyn +9.
…
Lopuksi lisähuomio harjoitustehtävän muodossa. Mitkä lehmänkaupat olisivat mahdollisia seuraavien preferenssien vallitessa, ja mitkä niiden hyvinvointivaikutukset?
_______ A ____ B____ C
Itä____ 3____ -1____ -1
Länsi__ -1____ 3____ -1
Pohj.__ -5____ -5____ 3
Yht.___ -3____ -3____ 1
Ensimmäinen esimerkki havainnollistaa lehmänkauppojen etuja. Esimerkiksi Itäpuolueen ja Länsipuolueen johtajien välisellä lehmänkaupalla saadaan aikaan projektit, joiden yhteenlaskettu hyöty on positiivinen, mutta jotka ilman lehmänkauppaa olisivat jääneet syntymättä.
Toinen esimerkki havainnollistaa lehmänkauppojen haittoja. Siinä jokainen lehmänkauppa vähentää yhteenlaskettua hyötyä, mutta silti sellainen kannattaa tehdä. Idän ja Lännen kannattaa jälleen lyöttäytyä yhteen ja toteuttaa kannattamansa projektit, vaikka näin aiheutettu yhteenlaskettu haitta on suurempi kuin että jompikumpi liittoutuisi Pohjoisen kanssa. Ainoa hyödyllinen olisi yksin Pohjoisen kannattama projekti.
Näistä esimerkeistä ei todellakaan voida sanoa mitään lehmänkauppojen saldosta. Niinpä blogin pitäjä aivan oikein toteaa: ”Teoreettiseen ideaaliratkaisuun ei lehmänkauppojenkaan avulla päästä”.
Teoreettinen ratkaisu vaatiikin syvemmän analyysin. Avainkäsitteen Marko jo mainitsikin, koska sitä vaadittiin esimerkin reunaehtona. Se on enemmistödemokratia. Teoreettisessa tarkastelussa se on kuitenkin vain yksi tapa tehdä yhteisiä päätöksiä.
Kyseiset päätökset voitaisiin tehdä myös diktatorisesti. Jos päättäjä olisi Itäpuolueen johtaja, edellisten esimerkkien yhteistuloksena olisivat projektit, joiden yhteen laskettu hyöty olisi nolla. Sama tulos olisi Lännen vallan alla. Ainoa positiivinen tulos saataisiin, jos Pohjoisen johtaja päättäisi yksin projekteista.
Asiaa arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon se, etteivät diktaattorit sen enempää kuin muutkaan johtajat pääse asemaansa yksin vaan heidän valtansa rakentuu yhteisen edun nimissä tehdyille liittoutumille ja lehmänkaupoille. Niinpä esimerkkimmekin diktaattoriksi päätyisi johtaja, joka kykenisi tekemään laajimmat ja yhtenäisimmät liittoutumat. Tässä tapauksessa hän olisi siis joko Idän tai Lännen johtaja ja tulos olisi nolla.
Teoreettisessa tarkastelussa voidaan kuitenkin olettaa myös kolmas tapa tehdä yhteisiä päätöksiä. Sanottakoon tätä vaikka aidoksi demokratiaksi. Se perustuu ajatukselle, että jokainen ottaa yhteisen edun huomioon jo arvioidessaan omaa etuaan ja jokaisen mielipide on yhtä hyvä ja riippumaton sen kannattajien määrästä. Yhteinen päätös tehdään silloin arvan perusteella.
Kun tätä sovelletaan esimerkkeihimme, sattuma päättää noudatetaanko Idän, Lännen tai Pohjoisen johtajan toivetta. Ensimmäisessä esimerkissä saadaan sama hyvä tulos valiutuipa päättäjäksi kuka tahansa, mutta vältetään enemmistödemokratiaa vaivaava päätöksenteon halvaantuminen. Toisessa esimerkissä sattuman käytöllä saadaan kahdella mahdollisuudella kolmesta huono päätös mutta yhdellä kolmesta hyvä päätös. Näin vältetään se, että joka tapauksessa päädytään huonoon päätökseen niin kuin käy enemmistödemokratiassa ja diktatuurissa.
Päätöksenteko-ongelmaan löytyy siis teoreettisesti parempi ratkaisu kuin enemmistödemokratia tai diktatuuri. Tämän poliittisen järjestelmän ratkaisun esitin jo vuonna 1987 kirjassani Uusi yhteiskuntajärjestelmä ja tällä on oma sovelluksensa myös talouden päätäntäjärjestelmään. (Harmi vain, että ihmiset käsittelevät myös ajatuksia lehmänkaupoin niin että vain sellaisia ymmärretään ja kannatetaan, joilta saa vastakannatusta ja jotka eivät uhkaa status quota. Niinpä kirjani ehdottama ”projekti” on kohdannut saman kohtalon kuin Pohjoisen projektit esimerkissämme).
torstai 10. joulukuuta 2009
Sekularismin ja islamismin konflikti
Soininvaaran blogiin
Siitä olen samaa mieltä Osmon kanssa, että olennainen raja kulkee uskonnollisten ja uskonnottomien välillä. Se ei siis kulje maltillisten ja fundamentalistien välillä, niin kuin maltilliset asian mielellään näkevät.
Maltillisuudessa piilevä vaara on siinä, että maltillisetkin myöntävät jonkin uskonnollisen auktoriteetin olemassaolon ja joidenkin uskon käytäntöjen oikeuden – muutenhan he olisivat uskonnottomia. Uskon ja järjen käytön raja voidaan kuitenkin vetää vain uskoon perustuen. Siksi maltillistenkin uskovien on erittäin vaikea kritisoida sellaisia tekoja, jotka heidän mielestään ovat aivan järjettömiä, mutta joita heidän uskonsa auktoriteetit heille opettavat. Kyseiset opettajat puolestaan ovat johtavassa asemassa kilpailtaessa toisuskoisia ja uskonnottomia vastaan ja tätä vastakkainasettelua he hyödyntävät pysyäkseen vallassa.
Maltillisen kannattamisen dilemma ei koske vain uskontoja. Edellä Riccado esitti tähän liittyen: ”Mutta hyvin kelpaavat mafiosojen rahat Sveitsin pankkeihin, eikä ole tästä asiasta kauheasti kansanäänestyksiä. Mutta [länsimainen] ihminen on sillä tavoin yksinkertaisesti rakennettu, että ‘roisto’ on se, joka kulkee oudossa hunnussa tai rakentaa minariittejä. Mies joka Italialaisessa silkkikravatissa astelee paksu rahasalkku kädessään UBS:n ovesta sisään herättää vain kunnioitusta”.
Kristillisen kulttuurin merkittävin ”uskontohan” on nykyään kapitalismi, jonka tietyt peruskäytännöt lähes kaikki uskovat oikeiksi. Niinpä maltillisetkin kapitalistit, jotka vain haluavat työstään palkan ja elää muuten rauhassa, kannattavat sellaisia taloustapoja, joita hyödyntäen fundamentalistikapitalistit rakentavat goldman sachseja, enroneita, fannie maeitä ja halliburtoneita ja fanaattisimmat heistä sellaisia kuin Wincapita ja Bernard L. Madoff Investment Securities.
Edellä mainitut rahavaltakeskittymät – joiden aiheuttamat tuhot ovat monikymmenkertaiset islamin fundamentalistien aiheuttamiin tuhoihin verrattuna – ovat mahdollisia vain koska maltillisetkin kapitalistit uskovat siihen, että kaupankäynti on ihmisten yksityisasia. Että se mitä pankki sopii asiakkaan kanssa ei kuulu kenellekään muulle; että se millaisia asioita kukin myy ja mihin hintaan on vain myyjän ja ostajan välinen asia.
Kiintoisaksi asian tekee se, että kaupankäynnin periaatteellinen yksityisyys on nimenomaan kapitalismin uskonkappale. Se ei seuraa markkinatalouden opista, jonka mukaan markkinat toimivat sitä paremmin, mitä täydellisempi tieto ihmisillä on siitä, mitä on kaupan ja millä hinnalla. Markkinaopin mukaan kaupankäynti on periaatteessa julkista.
Mikään järkisyy ei puolla sitä, että mafiosot ja madoffit saavat vapaasti kävellä salkkuinensa USB:n ja Credit Suissen ovista. Se on mahdollista vain jos ja kun ihmiset eivät tiedä, mitä heidän salkuissaan on, koska sitä ei tarvitse muille kertoa, koska kapitalismin papit niin opettavat ja maltillisetkin seurakuntalaiset siihen uskovat ja siitä demokraattisesti lailla säätävät.
Mitä tulee islamin fundamentalismiin, luulisin ettei meillä ole mitään sen parempaa keinoa sen heikentämiseen kuin olla itse uskomatta taloudellista valtaa keskittäviin kapitalismin oppeihin ja siten heikentää kapitalistifundamentalistien asemaa. Ymmärtääkseni islamia hyödyntävät fanaatikot saavat suuren osan innoituksestaan juuri sen länsimaisuuden vastustamisesta, joka taloudellisella ylivallallaan tunkeutuu kaikkialle.
----
Artturi:
Eikä mikään muutu. Itsemääräämisoikeuden ja yksityisyyden rajat jäävät silti määrittelemättä. Ja rajojen vetäminen joidenkin liberalismin auktoriteettien vanhojen kirjoitusten perusteella on yhtä mielekästä kuin naispappeuskysymystä on ratkaista kirkkoisä Augustinuksen tai Lutherin kirjoitusten perusteella.
Ihmiset nyt elävät yhteisöissä ja yhteisöissä kaikki ei voi olla yksityistä eikä edes kaikki kahdenkeskeinen ole oikeasti kahdenkeskeistä vaan useilla kahdenkeskeisillä sopimuksilla ja teoilla on erittäin suuri vaikutus kolmansille osapuolille ja koko yhteisölle. Kuten esimerkiksi oli niillä kahdenkeskeisillä sopimuksilla, joilla USA:ssa myytiin asuntolainoja tai joilla Madoff teki bisnestään. Puhumattakaan koko siitä kahdenkeskisten sopimusten vyyhdistä, jolla veronkierron, ihmiskaupan ja huumekaupan tuotot pestään yleisesti hyväksytyksi rahaksi.
Rahahan on mitä selvimmin julkinen hyödyke. Se on tavallaan koko samaa rahaa käyttävän yhteisön yhteinen sopimus vaihdettavan arvon mittariksi. Rahan käytön, siis ostamisen ja myymisen, pitäminen yksityisasiana ei ole millään järkisyillä perusteltavissa. Se perustuu vain siihen, että meille on pienestä pitäen opetettu, että se on yksityisasia ja tätä oppia ovat opettaneet tietysti ne, jotka siitä eniten hyötyvät, madoffit, pankkien perustajat ja pitäjät ja kaikki rahavallan käskyläiset.
Ja suuri maltillisten liberaalien enemmistö hyväksyy tämän tulkinnan ainakin yhtä hiljaisesti kuin islamin suuri maltillinen enemmistö hyväksyy sen, että islamissa naisten asema ei ole yhtä hyvä kuin miesten.
----
Sitten on tämä toinen yleinen väärinkäsitys, joka sekin juontanee juurensa siitä, että “oikeaksi” tiedetystä tuloksesta johdetaan sitä tukevia väittämiä, vaikka niiden suhde todellisuuteen olisi kuinka vino. Kysymys koskee informaation yksityisyyttä/julkisuutta.
Kaikki informaatio, hintatiedot mukaan lukien, on luonteeltaan ei-niukkaa ja sen kautta myös julkista. Kun henkilöllä on mikä tahansa informaatio tiedossaan, ilman ulkoista painostusta hän on vapaa pitämään tiedon omanaan tai antamaan sen kenelle haluaa tai vaikkapa julkiseksi kaikille. Tietojen ”liberaaliin” julki tulemiseen ei vaadita yhteiskunnalta mitään painostuskeinoja.
Tietojen salassa pitäminen vaatii sen sijaan yleensä ulkoisen painostuksen. Vain sellainen yhteinen salaisuus, jonka paljastumista jokainen sen tietäjä pitää omaehtoisesti vahingollisena, siis ilman muilta salaisuudenhaltijoilta kohdistunutta uhkaa, on ulkoisesta painostuksesta vapaata. Kaikki salassapitosopimukset sisältävät kuitenkin aina uhan, eivätkä siten kuulu liberaaliin maailmaan.
Tästä syystä talous, joka osittain perustuu salaisuuksille eli jossa salaisuuksilla on jokin rahallinen arvo, vaatii aina jonkinlaisen väkivaltakoneiston, valtiollisen tai yksityisen, jolla salaisuudet pidetään salaisuuksina. Asia on siis aivan päinvastoin kuin esitit ja todistustaakka väkivallan tarpeellisuudelle on sinulla.
Tämä tieto tarjoaa myös yksinkertaisen ja ilmaisen keinon hintatietojen saattamiseksi julkisiksi. Valtiovalta pitää kaikkien hintatietojen, niin yritysten sisäisten kuin välisten, niin pankkien, tuotantolaitosten kuin kaupankin hintojen, salaamista koskevia sopimuksia ja niihin sisältyviä sanktioita pätemättöminä tai mitättöminä. Silloin kyseiset tiedot tulevat julkisiksi sitä mukaa kuin löytyy ihmisiä, jotka arvostavat niiden julkistamista.
En malta olla puuttumatta vielä yhteen yksilönvapautta koskevaan asiaan. Yhtenä perusteena oikeudelle pitää arvokkaita tietoja salaisina esitetään niiden kannustinvaikutus. Kannustin on kuitenkin jo käsitteenä jotain ulkoapäin tulevaa. Kun valtiovalta ryhtyy toimiin kannustaakseen ihmisiä johonkin toimintaan, se on säätelyä, joka kaventaa yksilön omaehtoisen valinnan aluetta.
Siitä olen samaa mieltä Osmon kanssa, että olennainen raja kulkee uskonnollisten ja uskonnottomien välillä. Se ei siis kulje maltillisten ja fundamentalistien välillä, niin kuin maltilliset asian mielellään näkevät.
Maltillisuudessa piilevä vaara on siinä, että maltillisetkin myöntävät jonkin uskonnollisen auktoriteetin olemassaolon ja joidenkin uskon käytäntöjen oikeuden – muutenhan he olisivat uskonnottomia. Uskon ja järjen käytön raja voidaan kuitenkin vetää vain uskoon perustuen. Siksi maltillistenkin uskovien on erittäin vaikea kritisoida sellaisia tekoja, jotka heidän mielestään ovat aivan järjettömiä, mutta joita heidän uskonsa auktoriteetit heille opettavat. Kyseiset opettajat puolestaan ovat johtavassa asemassa kilpailtaessa toisuskoisia ja uskonnottomia vastaan ja tätä vastakkainasettelua he hyödyntävät pysyäkseen vallassa.
Maltillisen kannattamisen dilemma ei koske vain uskontoja. Edellä Riccado esitti tähän liittyen: ”Mutta hyvin kelpaavat mafiosojen rahat Sveitsin pankkeihin, eikä ole tästä asiasta kauheasti kansanäänestyksiä. Mutta [länsimainen] ihminen on sillä tavoin yksinkertaisesti rakennettu, että ‘roisto’ on se, joka kulkee oudossa hunnussa tai rakentaa minariittejä. Mies joka Italialaisessa silkkikravatissa astelee paksu rahasalkku kädessään UBS:n ovesta sisään herättää vain kunnioitusta”.
Kristillisen kulttuurin merkittävin ”uskontohan” on nykyään kapitalismi, jonka tietyt peruskäytännöt lähes kaikki uskovat oikeiksi. Niinpä maltillisetkin kapitalistit, jotka vain haluavat työstään palkan ja elää muuten rauhassa, kannattavat sellaisia taloustapoja, joita hyödyntäen fundamentalistikapitalistit rakentavat goldman sachseja, enroneita, fannie maeitä ja halliburtoneita ja fanaattisimmat heistä sellaisia kuin Wincapita ja Bernard L. Madoff Investment Securities.
Edellä mainitut rahavaltakeskittymät – joiden aiheuttamat tuhot ovat monikymmenkertaiset islamin fundamentalistien aiheuttamiin tuhoihin verrattuna – ovat mahdollisia vain koska maltillisetkin kapitalistit uskovat siihen, että kaupankäynti on ihmisten yksityisasia. Että se mitä pankki sopii asiakkaan kanssa ei kuulu kenellekään muulle; että se millaisia asioita kukin myy ja mihin hintaan on vain myyjän ja ostajan välinen asia.
Kiintoisaksi asian tekee se, että kaupankäynnin periaatteellinen yksityisyys on nimenomaan kapitalismin uskonkappale. Se ei seuraa markkinatalouden opista, jonka mukaan markkinat toimivat sitä paremmin, mitä täydellisempi tieto ihmisillä on siitä, mitä on kaupan ja millä hinnalla. Markkinaopin mukaan kaupankäynti on periaatteessa julkista.
Mikään järkisyy ei puolla sitä, että mafiosot ja madoffit saavat vapaasti kävellä salkkuinensa USB:n ja Credit Suissen ovista. Se on mahdollista vain jos ja kun ihmiset eivät tiedä, mitä heidän salkuissaan on, koska sitä ei tarvitse muille kertoa, koska kapitalismin papit niin opettavat ja maltillisetkin seurakuntalaiset siihen uskovat ja siitä demokraattisesti lailla säätävät.
Mitä tulee islamin fundamentalismiin, luulisin ettei meillä ole mitään sen parempaa keinoa sen heikentämiseen kuin olla itse uskomatta taloudellista valtaa keskittäviin kapitalismin oppeihin ja siten heikentää kapitalistifundamentalistien asemaa. Ymmärtääkseni islamia hyödyntävät fanaatikot saavat suuren osan innoituksestaan juuri sen länsimaisuuden vastustamisesta, joka taloudellisella ylivallallaan tunkeutuu kaikkialle.
----
Artturi:
”Kiintoisaksi asian tekee se, että kaupankäynnin periaatteellinen yksityisyys on nimenomaan kapitalismin uskonkappale.”No kokeillaan: Kiintoisaksi asian tekee se, että kaupankäynnin periaatteellinen yksityisyys on nimenomaan liberalismin uskonkappale.
Kokeile ton kapitalismin tilalla liberalismia, niin jo toimii. Se, että ihmisellä on oikeus yksityisyyteen seuraa melko suoraan itsemääräämisoikeudesta.
Eikä mikään muutu. Itsemääräämisoikeuden ja yksityisyyden rajat jäävät silti määrittelemättä. Ja rajojen vetäminen joidenkin liberalismin auktoriteettien vanhojen kirjoitusten perusteella on yhtä mielekästä kuin naispappeuskysymystä on ratkaista kirkkoisä Augustinuksen tai Lutherin kirjoitusten perusteella.
Ihmiset nyt elävät yhteisöissä ja yhteisöissä kaikki ei voi olla yksityistä eikä edes kaikki kahdenkeskeinen ole oikeasti kahdenkeskeistä vaan useilla kahdenkeskeisillä sopimuksilla ja teoilla on erittäin suuri vaikutus kolmansille osapuolille ja koko yhteisölle. Kuten esimerkiksi oli niillä kahdenkeskeisillä sopimuksilla, joilla USA:ssa myytiin asuntolainoja tai joilla Madoff teki bisnestään. Puhumattakaan koko siitä kahdenkeskisten sopimusten vyyhdistä, jolla veronkierron, ihmiskaupan ja huumekaupan tuotot pestään yleisesti hyväksytyksi rahaksi.
Rahahan on mitä selvimmin julkinen hyödyke. Se on tavallaan koko samaa rahaa käyttävän yhteisön yhteinen sopimus vaihdettavan arvon mittariksi. Rahan käytön, siis ostamisen ja myymisen, pitäminen yksityisasiana ei ole millään järkisyillä perusteltavissa. Se perustuu vain siihen, että meille on pienestä pitäen opetettu, että se on yksityisasia ja tätä oppia ovat opettaneet tietysti ne, jotka siitä eniten hyötyvät, madoffit, pankkien perustajat ja pitäjät ja kaikki rahavallan käskyläiset.
Ja suuri maltillisten liberaalien enemmistö hyväksyy tämän tulkinnan ainakin yhtä hiljaisesti kuin islamin suuri maltillinen enemmistö hyväksyy sen, että islamissa naisten asema ei ole yhtä hyvä kuin miesten.
----
Sitten on tämä toinen yleinen väärinkäsitys, joka sekin juontanee juurensa siitä, että “oikeaksi” tiedetystä tuloksesta johdetaan sitä tukevia väittämiä, vaikka niiden suhde todellisuuteen olisi kuinka vino. Kysymys koskee informaation yksityisyyttä/julkisuutta.
Kaikki informaatio, hintatiedot mukaan lukien, on luonteeltaan ei-niukkaa ja sen kautta myös julkista. Kun henkilöllä on mikä tahansa informaatio tiedossaan, ilman ulkoista painostusta hän on vapaa pitämään tiedon omanaan tai antamaan sen kenelle haluaa tai vaikkapa julkiseksi kaikille. Tietojen ”liberaaliin” julki tulemiseen ei vaadita yhteiskunnalta mitään painostuskeinoja.
Tietojen salassa pitäminen vaatii sen sijaan yleensä ulkoisen painostuksen. Vain sellainen yhteinen salaisuus, jonka paljastumista jokainen sen tietäjä pitää omaehtoisesti vahingollisena, siis ilman muilta salaisuudenhaltijoilta kohdistunutta uhkaa, on ulkoisesta painostuksesta vapaata. Kaikki salassapitosopimukset sisältävät kuitenkin aina uhan, eivätkä siten kuulu liberaaliin maailmaan.
Tästä syystä talous, joka osittain perustuu salaisuuksille eli jossa salaisuuksilla on jokin rahallinen arvo, vaatii aina jonkinlaisen väkivaltakoneiston, valtiollisen tai yksityisen, jolla salaisuudet pidetään salaisuuksina. Asia on siis aivan päinvastoin kuin esitit ja todistustaakka väkivallan tarpeellisuudelle on sinulla.
Tämä tieto tarjoaa myös yksinkertaisen ja ilmaisen keinon hintatietojen saattamiseksi julkisiksi. Valtiovalta pitää kaikkien hintatietojen, niin yritysten sisäisten kuin välisten, niin pankkien, tuotantolaitosten kuin kaupankin hintojen, salaamista koskevia sopimuksia ja niihin sisältyviä sanktioita pätemättöminä tai mitättöminä. Silloin kyseiset tiedot tulevat julkisiksi sitä mukaa kuin löytyy ihmisiä, jotka arvostavat niiden julkistamista.
En malta olla puuttumatta vielä yhteen yksilönvapautta koskevaan asiaan. Yhtenä perusteena oikeudelle pitää arvokkaita tietoja salaisina esitetään niiden kannustinvaikutus. Kannustin on kuitenkin jo käsitteenä jotain ulkoapäin tulevaa. Kun valtiovalta ryhtyy toimiin kannustaakseen ihmisiä johonkin toimintaan, se on säätelyä, joka kaventaa yksilön omaehtoisen valinnan aluetta.
Tunnisteet:
islam,
kannustimet,
kapitalismi,
liberalismi,
tiedon vapaus
Suomen elinvoiman lähteet
Ensimmäisen työpajan satoa
Pitäisikö vielä lähteä aivan alusta ja miettiä mikä on ongelma. Mikä elinvoimaamme eniten nakertaa?
Sikäli kun olen ihmisten tuntoja oikein tulkinnut, niin tavallista kansalaista masentaa ehkä eniten taloudellisen kilpailun koveneminen.
Se masentaa, että pysyäkseen muiden mukana on opiskeltava yhä enemmän ja tehtävä yhä lujemmin töitä. Ja vaikka opiskelisi kuinka hyvin, työpaikasta on vielä taisteltava. Ja vaikka tekisi töitä kuinka hyvin, työpaikka voi silti mennä alta.
Se masentaa, että kilpailun kiristyessä ihmisten itsekkyys voimistuu. Omaa on nostettava ja muita painettava. Huomiota on saatava ja kyynärpäitä käytettävä. Ahneudesta palkitaan, ei toisten huomioon ottamisesta.
Se masentaa, että työstä palkitaan niin paljon heikommin kuin omistamisesta. Että maailman taloudesta on tulossa yksi suuri kasino, jossa harvat omistajat ja johtajat voittavat ja muut häviävät.
Se masentaa, että koko tämä kilpailutalous on niin kuluttavaa. Se kuluttaa ihmisiä ja se kuluttaa luontoa, eikä kukaan osaa tai halua sanoa, miten tästä kierteestä päästäisiin.
Ja se masentaa lopullisesti, että ne keinot, joilla kansalaisia nyt yritetään piristää ja elinvoimaistaa, ovat juuri sellaisia kannustimia, jotka edelleen koventavat taloudellista kilpailua.
Pitäisikö vielä lähteä aivan alusta ja miettiä mikä on ongelma. Mikä elinvoimaamme eniten nakertaa?
Sikäli kun olen ihmisten tuntoja oikein tulkinnut, niin tavallista kansalaista masentaa ehkä eniten taloudellisen kilpailun koveneminen.
Se masentaa, että pysyäkseen muiden mukana on opiskeltava yhä enemmän ja tehtävä yhä lujemmin töitä. Ja vaikka opiskelisi kuinka hyvin, työpaikasta on vielä taisteltava. Ja vaikka tekisi töitä kuinka hyvin, työpaikka voi silti mennä alta.
Se masentaa, että kilpailun kiristyessä ihmisten itsekkyys voimistuu. Omaa on nostettava ja muita painettava. Huomiota on saatava ja kyynärpäitä käytettävä. Ahneudesta palkitaan, ei toisten huomioon ottamisesta.
Se masentaa, että työstä palkitaan niin paljon heikommin kuin omistamisesta. Että maailman taloudesta on tulossa yksi suuri kasino, jossa harvat omistajat ja johtajat voittavat ja muut häviävät.
Se masentaa, että koko tämä kilpailutalous on niin kuluttavaa. Se kuluttaa ihmisiä ja se kuluttaa luontoa, eikä kukaan osaa tai halua sanoa, miten tästä kierteestä päästäisiin.
Ja se masentaa lopullisesti, että ne keinot, joilla kansalaisia nyt yritetään piristää ja elinvoimaistaa, ovat juuri sellaisia kannustimia, jotka edelleen koventavat taloudellista kilpailua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)