Kemppisen blogiin
Vakava kysymys: kenen etua se palvelee, että nykyiset säännökset ovat niin mutkikkaita, että niiden tulkinta hipoo ylivoimaista? Valitettavasti olen näkevinäni tiettyä tarkoitushakuisuutta, kun huomio käännetään kerran toisensa jälkeen pikkuasioihin, tarkkaavaisuutta ei riitä isoihin asioihin.
Keiden etua palvelee se, että Raamattu/Koraani on niin mutkikas esitys, että sen tulkinnoista voidaan loputtomasti kiistellä? Varmaankin se on kaikkien niiden etu, jotka hyötyvät ihmisten uskosta siihen, että Raamattu/Koraani on jonkin korkeamman voiman sanelemaa totuutta, jota ilman ihmiskunta ei selviä. Se on erityisesti niiden etu, jotka ovat hankkineet itselleen vallan ja oikeuden tulkita näitä tekstejä. Kun huomio kiinnittyy profeettojen sanomisiin ja niiden tulkintoihin, tarkkaavaisuutta ei riitä sen isomman asian pohtimiseen, onko Raamattu/Koraani ihan ”aikuisen oikeasti” jonkin Jumalan aikaansaannos vai tavallisten ihmisten sepitettä, itsekkäistä motiiveista syntynyttä ja itsekkäillä motiiveilla tulkittua.
Keiden etua palvelee se, että informaation omistamista koskevat kirjoitukset, patentteja, tekijänoikeuksia ja liikesalaisuuksia koskevat, ovat niin epämääräisiä, että sadat tutkijat ovat voineet kirjoittaa niiden oikeasta olemuksesta tuhansia teoksia? Varmaankin se on kaikkien niiden etu, jotka hyötyvät siitä, että ihmiset uskovat patenttien, tekijänoikeuksien ja liikesalaisuuksien olevan jonkin korkeamman voiman määräämiä säädöksiä, joita ilman ihmiskunta tuhoutuu. Se on niiden etu, joilla on paras mahdollisuus saada, ostaa ja omistaa kyseisiä oikeuksia. Ja se on niiden etu, jotka laativat ja tulkitsevat näitä säädöksiä. Kun huomio kiinnittyy yksityiskohtiin, tarkkaavaisuutta ei riitä sen ison asian pohtimiseen, mihin näitä oikeuksia ollenkaan tarvitaan.
Saisimmeko huonompia kännyköitä, jos Nokia tietäisi Applen salaisuudet ja Apple Nokian? Lisäisikö se terrorismin ja sotien vaaraa, jos rikkaiden lisäksi myös köyhät voisivat vapaasti hyödyntää tieteiden ja tekniikan kehitystä? Saisimmeko huonompaa taidetta, jos sen arvoa ei mitattaisi määrillä? Heikkenisikö luottamus pankkien vastuullisuuteen, jos pankkisalaisuudesta luovuttaisiin? Kasvattaisiko se luonnon kuormittumista, jos kilpailu kaupallisen informaation omistusoikeuksista laantuisi? Vai kävisikö päinvastoin?
Sitten on vielä asian uskomuksellinen ydin. Informaation omistusoikeutta perustellaan sillä, ettei kukaan vaivaudu luomaan/kehittämään hyödyllistä informaatiota, ellei hän saa yksinoikeutta sen kaupalliseen hyödyntämiseen. Tämä väite ei perustu tietoon, ei teoriaan eikä käytäntöön. Niillä, jotka ovat uteliaita, oppivaisia, tietäviä ja taitavia, on luontainen halu tieteillä, taiteilla, keksiä uutta ja myös vaurastua. Heidän onnistumisensa riippuu siitä, millaisia resursseja heillä on käytössään, ei siitä, saavatko he yksinoikeuden työnsä tuloksiin.
lauantai 12. helmikuuta 2011
torstai 10. helmikuuta 2011
Mihin rahaa tarvitaan?
Tuomas Enbusken radio-ohjelmaan
Hyvä ohjelma, kuten Enbuskella aina. Mutta miten ihmeessä kukaan haastateltavista, Markku Kuismakaan, ei osannut tehdä käsitteellistä eroa kapitalismin ja markkinatalouden välillä. Siinä on kuitenkin lähde nykytalouden ymmärtämiseen ja sen vikojen korjaamiseen. Avainkäsite on informaatio.
Markkinatalouden idea on sama kuin demokratiankin, vallankäytön minimoiminen, alhaalta ohjautuvuus. Kun demokratian tunnusmerkkejä ovat poliittisen informaation julkisuus ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, niin markkinatalouden tunnusmerkkejä ovat taloudellisen informaation julkisuus ja yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus. Markkinataloudessa valtiovalta ei anna lain suojaa tuotteiden hintoja ja laatuja koskeville salaisuuksille eikä myöskään niitä koskeville sopimuksille. Jokainen saa pitää omat salaisuutensa oman harkintansa mukaan, mutta kukaan ei saa estää ketään paljastamasta tietojaan. Ideaalissa markkinataloudessa informaatio on hyödyntämisen, ei omistamisen kohde. Luonnostaan ei-niukkaa hyödykettä ei ole keinotekoisesti, valtiovallan säädöksin tehty niukaksi.
Kapitalismi on vallankäytön järjestelmä ja sen perusta on poliittinen kilpailu maailman resursseista. Kapitalismissa informaation hyödyntämisrajoitukset kuten patentit, tekijänoikeudet ja pankkisalaisuudet perustuvat alkujaan kansallisille lainsäädännöille, joiden tarkoituksena on ollut kunkin kansakunnan yritysten etujen turvaaminen muiden maiden yritysten kilpailua vastaan. Aivan kuten asevoimien salauskäytännöt on tehty muiden maiden armeijoita vastaan.
Talouden globalisaatio ei kuitenkaan sovi tähän kuvioon. Kun mainitut informaation hyödyntämisrajoitukset on tehty WTO:n toimesta ylikansallisiksi ja kun myös yritysten omistus ja toiminta on kehittynyt ylikansalliseksi, yrityksille annetut informaation omistusoikeudet ovat irronneet kansallisista siteistään. Patentit, tekijänoikeudet ja yrityssalaisuudet ovat alkaneet hyödyttää yritysmaailmaa ja erityisesti pankkisektoria yhteiskuntia vastaan. Ja kuten kaikissa valtakilpailuissa, voiton vievät suurimmat ja vahvimmat, ne tavaroiden ja rahan tuottajat, jotka ovat jo saavuttaneet sellaisen koon, ettei niiden valtaa voida enää yksittäisten yhteiskuntien toimin kaventaa.
Vaikka peruslogiikka on näin selvä ja simppeli, miksi se on jäänyt täysin huomiotta nykyisessä keskustelussa? Henry Brade näkee kapitalismin ongelmat hyvin, mutta miten suurempi omavarais-, automaatio- tai yhteistalous ne poistaisi ja millä käytännön toimilla niihin päästäisiin? Simo S. Hämäläinen puolustaa aivan oikein kapitalismia sosialismiin verrattuna, mutta mikä estää häntä vertaamasta vastaavasti käytännön kapitalismia ja ideaalia markkinataloutta? Markku Kuisma ymmärtää hyvin markkinoiden hyvät puolet ja kapitalismin ääri-ilmiöiden haitat, mutta hänkin näyttää pitävän ongelmien syynä puutteellista säätelyä.
Ehkä on helpompaa nähdä talouden vaativan uutta tuloeroja tasaavaa säätelyä kuin nähdä nykyisten tuloerojen johtuvan aiemmista tuloeroja synnyttävistä säätelyistä. Näin ei kuitenkaan edistetä demokratiaa eikä markkinataloutta.
Hyvä ohjelma, kuten Enbuskella aina. Mutta miten ihmeessä kukaan haastateltavista, Markku Kuismakaan, ei osannut tehdä käsitteellistä eroa kapitalismin ja markkinatalouden välillä. Siinä on kuitenkin lähde nykytalouden ymmärtämiseen ja sen vikojen korjaamiseen. Avainkäsite on informaatio.
Markkinatalouden idea on sama kuin demokratiankin, vallankäytön minimoiminen, alhaalta ohjautuvuus. Kun demokratian tunnusmerkkejä ovat poliittisen informaation julkisuus ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, niin markkinatalouden tunnusmerkkejä ovat taloudellisen informaation julkisuus ja yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus. Markkinataloudessa valtiovalta ei anna lain suojaa tuotteiden hintoja ja laatuja koskeville salaisuuksille eikä myöskään niitä koskeville sopimuksille. Jokainen saa pitää omat salaisuutensa oman harkintansa mukaan, mutta kukaan ei saa estää ketään paljastamasta tietojaan. Ideaalissa markkinataloudessa informaatio on hyödyntämisen, ei omistamisen kohde. Luonnostaan ei-niukkaa hyödykettä ei ole keinotekoisesti, valtiovallan säädöksin tehty niukaksi.
Kapitalismi on vallankäytön järjestelmä ja sen perusta on poliittinen kilpailu maailman resursseista. Kapitalismissa informaation hyödyntämisrajoitukset kuten patentit, tekijänoikeudet ja pankkisalaisuudet perustuvat alkujaan kansallisille lainsäädännöille, joiden tarkoituksena on ollut kunkin kansakunnan yritysten etujen turvaaminen muiden maiden yritysten kilpailua vastaan. Aivan kuten asevoimien salauskäytännöt on tehty muiden maiden armeijoita vastaan.
Talouden globalisaatio ei kuitenkaan sovi tähän kuvioon. Kun mainitut informaation hyödyntämisrajoitukset on tehty WTO:n toimesta ylikansallisiksi ja kun myös yritysten omistus ja toiminta on kehittynyt ylikansalliseksi, yrityksille annetut informaation omistusoikeudet ovat irronneet kansallisista siteistään. Patentit, tekijänoikeudet ja yrityssalaisuudet ovat alkaneet hyödyttää yritysmaailmaa ja erityisesti pankkisektoria yhteiskuntia vastaan. Ja kuten kaikissa valtakilpailuissa, voiton vievät suurimmat ja vahvimmat, ne tavaroiden ja rahan tuottajat, jotka ovat jo saavuttaneet sellaisen koon, ettei niiden valtaa voida enää yksittäisten yhteiskuntien toimin kaventaa.
Vaikka peruslogiikka on näin selvä ja simppeli, miksi se on jäänyt täysin huomiotta nykyisessä keskustelussa? Henry Brade näkee kapitalismin ongelmat hyvin, mutta miten suurempi omavarais-, automaatio- tai yhteistalous ne poistaisi ja millä käytännön toimilla niihin päästäisiin? Simo S. Hämäläinen puolustaa aivan oikein kapitalismia sosialismiin verrattuna, mutta mikä estää häntä vertaamasta vastaavasti käytännön kapitalismia ja ideaalia markkinataloutta? Markku Kuisma ymmärtää hyvin markkinoiden hyvät puolet ja kapitalismin ääri-ilmiöiden haitat, mutta hänkin näyttää pitävän ongelmien syynä puutteellista säätelyä.
Ehkä on helpompaa nähdä talouden vaativan uutta tuloeroja tasaavaa säätelyä kuin nähdä nykyisten tuloerojen johtuvan aiemmista tuloeroja synnyttävistä säätelyistä. Näin ei kuitenkaan edistetä demokratiaa eikä markkinataloutta.
Tunnisteet:
demokratia,
kapitalismi,
kilpailu,
liikesalaisuudet,
markkinatalous,
patentit,
tekijänoikeudet,
tiedon vapaus
tiistai 1. helmikuuta 2011
Tuloerojen haitat suurempia kuin hyödyt
HS:n mielipidesivulle
Tuloerojen merkitys ihmisten hyvinvoinnille ei ole niin yksinkertainen asia kuin Markus Sormaala antaa ymmärtää (HS 31.1.). Tuloeroja ei voida tarkastella vain kansallisesta näkökulmasta, sillä mahdollisuutemme itse säädellä talouttamme ja verottaa rikkaitamme on käymässä yhä heikommaksi.
Mitä suurempia kannustimia maailmalla suuryritysten omistajille ja johtajille maksetaan, sitä enemmän myös meidän on omillemme maksettava, jotta he viitsisivät tehdä töitä, ja mitä pienemmällä palkalla jossain päin maailmaa on pakko tehdä töitä, sitä pienempiin palkkoihin meilläkin on tyydyttävä. Tämä on se globaalin kapitalismin välttämättömyys, josta jotkut nyt yrittävät tehdä hyveen selittämällä, että rikkaita tarvitaan verojen maksamiseen.
Globaalissa taloudessa rikkaat kuitenkin pystyvät pitkälti välttymään verojen maksamiselta. Erilaisten sijoitusjärjestelyjen, veroparatiisien ja pankkisalaisuuksien avulla rikkaiden palkkiot eivät niinkään kasvata kansakuntien kuin pankkien kassoja ja lainanantokykyä. Tuloerojen kasvu lisää yhteistä hyvinvointia vain niin kauan kuin lainakannan kasvu lisää hyvinvointia.
Viimeaikaisten tapahtumien perusteella asia ei enää näyttäisi olevan niin. Kokonaiset kansakunnat ovat joutuneet velkakierteeseen, josta selviämisestä ei ole mitään takeita. Asiaa ei yhtään helpota se, että köyhimpien maiden valtavat tuloerot johtavat aika ajoin sosiaalisiin konflikteihin, jotka vain pahentavat niiden taloudellista tilannetta.
Se, miten globaaleja tuloeroja voitaisiin vähentää, on toinen kysymys, mutta sen ratkaisemista ei millään tavalla auta se, että kansallisia tuloeroja puolustellaan.
Tuloerojen merkitys ihmisten hyvinvoinnille ei ole niin yksinkertainen asia kuin Markus Sormaala antaa ymmärtää (HS 31.1.). Tuloeroja ei voida tarkastella vain kansallisesta näkökulmasta, sillä mahdollisuutemme itse säädellä talouttamme ja verottaa rikkaitamme on käymässä yhä heikommaksi.
Mitä suurempia kannustimia maailmalla suuryritysten omistajille ja johtajille maksetaan, sitä enemmän myös meidän on omillemme maksettava, jotta he viitsisivät tehdä töitä, ja mitä pienemmällä palkalla jossain päin maailmaa on pakko tehdä töitä, sitä pienempiin palkkoihin meilläkin on tyydyttävä. Tämä on se globaalin kapitalismin välttämättömyys, josta jotkut nyt yrittävät tehdä hyveen selittämällä, että rikkaita tarvitaan verojen maksamiseen.
Globaalissa taloudessa rikkaat kuitenkin pystyvät pitkälti välttymään verojen maksamiselta. Erilaisten sijoitusjärjestelyjen, veroparatiisien ja pankkisalaisuuksien avulla rikkaiden palkkiot eivät niinkään kasvata kansakuntien kuin pankkien kassoja ja lainanantokykyä. Tuloerojen kasvu lisää yhteistä hyvinvointia vain niin kauan kuin lainakannan kasvu lisää hyvinvointia.
Viimeaikaisten tapahtumien perusteella asia ei enää näyttäisi olevan niin. Kokonaiset kansakunnat ovat joutuneet velkakierteeseen, josta selviämisestä ei ole mitään takeita. Asiaa ei yhtään helpota se, että köyhimpien maiden valtavat tuloerot johtavat aika ajoin sosiaalisiin konflikteihin, jotka vain pahentavat niiden taloudellista tilannetta.
Se, miten globaaleja tuloeroja voitaisiin vähentää, on toinen kysymys, mutta sen ratkaisemista ei millään tavalla auta se, että kansallisia tuloeroja puolustellaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)