Kun Osmo esitti ajatuskokeen siitä, mitä tapahtuisi, jos olisi mahdollista hinnoitella kaikki musiikin kuuntelu markkinaehtoisesti juuri niin kuin musikantti ja säveltäjä itse haluavat, niin seuraavassa minä esitän ajatuskokeen siitä, mitä tapahtuisi, jos musiikki hinnoiteltaisiin markkinaehtoisesti niin kuin kuluttajat sen haluavat.
Oletetaan kattava internet, johon kaikilla musiikin tekijöillä ja kuluttajilla on helppo pääsy. Kappaleen tekijä esittelee uutuutensa netissä ja asettaa sille sellaisen hinnan, jonka hän arvioi kaikkien sellaisten kuluttajien yhdessä maksavan, jotka ovat halukkaita sen kuuntelemisesta tai muusta käytöstä jotain maksamaan. Nämä ilmoittavat maksuhalukkuutensa määrän ja optimitapauksessa ilmoitettu summa ja vaadittu summa kohtaavat tasan, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Tästä eteenpäin tekijänoikeuksia ei ole. Tekijä saa mitä pyysikin, jokainen ostajakuluttaja saa teoksen käyttöönsä itse valitsemallaan suorituksella, eikä niiltäkään sitä kielletä, jotka eivät siitä olisi mitään maksaneetkaan. Kaikki vapaaehtoista, painostamatonta vaihdantaa. Jos tekijä asettaa hinnan optimia pienemmäksi, myös jotkut maksuhalukkaat saavat teoksen ilmaiseksi. Jos tekijä asettaa hinnan optimia suuremmaksi, kukaan ei saa teosta.
Jos nyt verrataan toisiinsa näitä kahta ideaalia kauppatapaa, myyjien ”markkinataloutta” ja ostajien markkinataloutta, niin ero on valtava. Lainausmerkit syystä että edellinen kauppatapa vaatii poliittisesti säädetyt tekijänoikeudet, joilla taloutta säädellään aivan siinä mielessä kuin muitakin taloudellisia toimia säädellään ja jota pidetään markkinoiden vastaisena toimena.
Osmon esittämässä tapauksessa kehitys todellakin etenisi niin, että jossain vaiheessa ”radiolähetyksistä maksettaisiin yksilöllisesti jokaisen artistin vaatimusten mukaan ja jokaisesta koulubileissä soitetuista kappaleesta tulisi sellainen hinta kuin artisti on juuri tähän tilaisuuteen määrännyt.” Ja lisäisin vielä, että joka laitteessa olisi jokin valvova elin estämässä tai verottamassa luvatonta musiikin käyttöä. Vaikka tällaisen optimin toteuttaminen olisi teoriassa mahdollista, se ei tapahtuisi ilmaiseksi vaan yhä suurempi osa kuluttajien maksuista kuluisi muuhun kuin musiikkiin, nimittäin valvonnan ja sen kiertämisen byrokratiantäytteisen kilpajuoksun ylläpitämiseen. Tekniikan kehitys ei palvelisi niinkään kansalaisia kuin säätelijöitä ja valvojia.
Minun esittämässäni tapauksessa asia on päinvastoin. Siinä tekniikan kehitys palvelisi suoraan kyseiseen optimiin hakeutumista ja kulujen minimointia. Myös siinä tapauksessa, että joillakin taiteilijoilla tai teoksilla olisi sellaista arvoa, että yhteiskunta haluaisi sitä tukea ja omalla panoksellaan osallistua kaupantekoon.
Niinpä, vaikka tällainen mediayritysten ja tekijänoikeusjärjestöjen vallan alasajo tuntuukin tänään utopistiselta, uskoisin sen tulevan joskus vallitsevaksi käytännöksi – mutta milloin, sitä ei kannata ainakaan tekijänoikeusjärjestöiltä kysyä.
----
Veli-Markus Tapio:
oikeudet syntyvät pohjimmiltaan sopimuksella. Tekijänoikeus ei ole sen ”mielivaltaisempi” kuin omistusoikeus, panttioikeus tai perintöoikeus. On täysin mahdollista kuvitella maailma ilman varallisuusoikeuksia. Kulttuurievoluution tuloksena tällaiset oikeudet vain ovat osoittautuneet tehokkaiksi tavoiksi järjestää toimiva yhteiskunta. Jokainen oikeus on ”tarkoituksella pystytetty”.Tottakai tekijänoikeus on mielivaltaisempi kuin tavallisen fyysisen kohteen omistusoikeus. Ainakaan minä en pysty ilman jälkimmäistä kuvittelemaan minkäänlaista järjestäytynyttä yhteiskuntaa, en edes järjestäytynyttä rosvolaumaa, sillä silläkin on omat omistusta koskevat sääntönsä ja oikeutensa. Sen sijaan olen kylläkin kuvitellut informaation markkinaehtoisen kaupankäyntitavan, jossa tekijänoikeuksia ei tarvita.
Jokainen oikeus on epäilemättä tarkoituksella pystytetty, mutta se ei merkitse sitä, että jokainen oikeus olisi pysyvästi tarkoituksensa mukainen. Samoina aikoina kuin ensimmäisiä tekijänoikeuksia rustailtiin 1700-luvulla, tiettyihin säätyihin kuuluvat henkilöt saivat yksinoikeuden tietyn kiinteän omaisuuden omistamiseen, ammatin harjoittamiseen, heidät voitiin vapauttaa veroista tai heille voitiin antaa oma veronkanto-oikeus tms. Varmaan nämäkin oikeudet olivat aikanaan tarkoituksenmukaisia, mutta maailman muututtua ne kävivät yleiseksi rasitukseksi ja niistä luovuttiin.
Mielenkiintoinen on Neuvostoliiton esimerkki. Sielläkin oli tarkoituksella pystytetty informaation omistusoikeusjärjestelmä. Sen mukaan taloudelliset tekijänoikeudet kuuluivat valtiolle. Varmaankin siellä väitettiin että ”toistaiseksi valtion omistamat tekijänoikeudet ovat paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin suunnitelmallisuuden tehokkuutta. Tiedämme, ettei järjestelmämme ole täydellinen, mutta sosialismia ei tule kuitenkaan romuttaa ennen kuin paremmat keinot on löydetty.” No, eipä niitä juuri pidetty asiallisena etsiäkään ja koko homma puutui omaan mahdottomuuteensa.
Kun nyt vakavana esität että toistaiseksi tekijänoikeudet ovat kuitenkin paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin markkinatalouden tehokkuutta. Kaikki tietävät, että järjestelmä ei ole täydellinen. Nykyistä järjestelmää ei tule kuitenkaan romuttaa ennen kuin paremmat keinot on löydetty, niin eikö tässä ole jotain tuttua. Kuvioon kuuluu, ettei silti ole mitään syytä etsiä parempaa järjestelmää. Kaikki hyvin niin kauan kuin ei tiedetä paremmasta. Pikemminkin, jos joku väittää sellaisen löytäneen, löytöön on suhtauduttava niin kuin sitä ei olisi esitettykään, sysättävä syrjään häiritsemästä suunnitelmia, joilla nykyistä järjestelmää viilataan paremmaksi. Tärkeintä on säilyttää vanha. Vai?