Yksityiset monopolit, mm. patentit ja
tekijänoikeudet, ovat kapitalismin keskeisiä, sen toimintaa määrittäviä ominaisuuksia
aivan niin kuin valtiovallan monopolit ovat sosialismia määrittäviä
ominaisuuksia.
Kummatkaan tiedonhallinnan monopolit eivät kuulu
markkinatalouteen.
Mikä vielä tärkeämpää, kummatkaan monopolit eivät
kuulu yhteistä tietoa ja ymmärrystä kasvattavaan maailmaan. Ne kuuluvat tietoja
panttaavaan ja vastakkaisia ”totuuksia” ja perusteluja viljelevään maailmaan. Siksi
ne ovat omiin tiedollisiin ristiriitoihinsa häviäviä järjestelmiä.
Kapitalistiset monopolit tulevat häviämään aivan
samasta syystä kuin sosialistisetkin. Yhteisesti jaetun tiedon ja ymmärryksen
kasvamista ei voida estää, vaikka sitä kuinka yritetään jarruttaa. Neuvostoliitossa
Gorbatshov ymmärsi tämän asian, tosin vain puoliksi. Hän näki, että kehitys
vaatii hallintoa koskevan tiedon avaamista kaikille ja julisti glasnostin. Mutta
hän kannatti silti sosialismia; glasnostin tarkoituksena oli vain korjata
sosialismin epäkohtia. Tiedonkulun vapauttaminen paransi kuitenkin ihmisten
ymmärrystä koko sosialistisen järjestelmän toiminnasta ja sitä ylläpitävistä
virheellisistä ajatuksista. Tämä oli
sanomalehdistön ja television aikakaudella. Loppu on historiaa.
Nyt kännyköiden ja internetin aikakaudella sama
on tapahtumassa kapitalismille. Suuri enemmistö kansalaisista ja heidän
johtajistaan näkee vakavia epäkohtia kapitalismille keskeisissä yksityisen
tiedonhallinnan rakenteissa, niin patentti-, tekijänoikeus- kuin rahajärjestelmissä.
Nykygorbatshovien mielestä nämä epäkohdat olisi korjattava puuttumatta silti järjestelmien
perusperiaatteisiin. Ehkä he kuvittelevat, että yleisen tiedonkulun paraneminen,
mm. kännyköiden ja internetin kehittäminen, auttaa kehittämään myös parannuksia
kyseisiin ongelmiin. Näin ei tule tapahtumaan.
Tapahtuu se, että kyseiset avoimen tiedon välineet lisäävät ihmisten ymmärrystä siitä, kuinka
tärkeää tietojen avoimuus on. Ajan mittaan tämä kehitys aikaansaa sen, että
patenttien, tekijänoikeuksien, pankkisalaisuuksien yms. sisältämät tiedonkulun
rajoitukset ymmärretään yhteiselle kehitykselle haitallisiksi.
Patentti- ja tekijänoikeuskysymyksissä keskeinen
väärinkäsitys on ihmiskuvassa, jonka mukaan ihmiset ovat työtä ja luovuutta
vierastavia laiskureita, jotka eivät kehitä riittävästi tiedettä, taidetta ja
tekniikkaa ellei heitä siitä yksinoikeuksilla palkita – ikään kuin jokin määrä kehitystä olisi riittävä. Tässä käy niin
kuin aina. Se ihmiskuva, johon yhdessä uskotaan, toteuttaa itsensä. Kun voittajille
annetaan erityisiä taloudellisia oikeuksia, ero häviäjiin kasvaa, he turhautuvat
ja alkavat käyttää luovuuttaan aivan muihin tarkoituksiin kuin kansantalouden
kasvattamiseen. Eikä tässä kaikki. Myös luovan luokan koko yhteisöä palveleva suorite
heikkenee, kun se joutuu suuntaamaan energiaansa toisiaan vastaan kilpailemiseen
ja erityisasemansa säilyttämiseen. Lääkefirmojenkin mainos-, PR- ja
oikeudenkäyntikulut lienevät jo kasvaneet suuremmiksi kuin tutkimus- ja
kehityskulut. Tämä tie johtaa umpikujaan.
Historiaa
ei ole tältä osin kuitenkaan vielä kirjoitettu. Yksityisten monopolien alasajo on
mahdollista tehdä vähemmin vaurioin kuin valtiovallan monopolien hävittäminen. Kaksi
merkittävää asiaa on tänään aivan toisin kuin 1980-luvun Itä-Euroopassa.
Meillä
on internet. Sitä samaa välinettä, jonka avulla kyseisillä monopoleilla rikastuneet
ovat muiden rikkaiden kanssa yhdistäneet rahansa, kaupankäyntinsä ja etunsa kansainvälisiksi
markkinavoimiksi, voidaan käyttää myös tavallisten kansalaisten etujen yhdistämiseen.
Tuskin olen väärässä, jos arvioin, että yli puolet internetin sadoista
miljoonista käyttäjistä on sitä mieltä, että markkinavoimat ovat saaneet
maailmassa liian paljon valtaa. Kun tämä enemmistö näkee ja ymmärtää, että markkinavoimien valta on periaatteessa vain
salatun ja yksinoikeuksia nauttivan tiedon valtaa, kaikki muuttuu. Joku luo
alun, jolle kehittyy miljoonien tasavertaisten jäsenten kansainvälinen nettiyhteisö,
joka ilmaisee tahtonsa muutokseen, saa yhteisyydestä voimaa ja käyttää sitä
vaaliuurnilla. En näe mitään syytä sille, miksi näin ei voisi käydä.
Toiseksi
meillä on demokratia. Kaikissa niissä maissa, joille IP-oikeudet ovat tärkeitä,
on demokraattinen hallinto, jossa enemmistö päättää laeista. Ei tarvita mielenosoituksia
eikä vallankumouksia. Riittää, että enemmistö äänestää patentti- ja
tekijänoikeuslait nurin. Poliittisesti tällainen tilanne on tietysti uusi ja
luovia ratkaisuja vaativa. Rintamalinja ei noudata oikeisto-vasemmisto -jakoa
vaan kulkee niiden sisällä. Oikeistosta toisella puolella ovat ne
kasvu-uskovaiset jotka ajavat tukia tuotannolle uskoen, että rikkaiden auttaminen
auttaa myös köyhiä, ja toisella puolella ovat ne, jotka uskovat vapaiden ja
tasapuolisten markkinoiden tuottavan kaikille parhaan tuloksen. Vasemmistosta toisella
puolella ovat ne, jotka kannattavat yhteiskunnallista ohjausta köyhien puolesta
kapitalisteja vastaan, ja toisella puolella ovat ne, joiden mielestä tärkeintä
on demokratia, tasapuoliset mahdollisuudet kaikille.
Jotenkin
minusta tuntuu, että tämä uusi jakolinja on jo olemassa, vaikkakin piilossa, ja
ne, jotka kannattavat monopoleista vapaata markkinataloutta ja kansalaisten
tasavertaisille tahdoille perustuvaa demokratiaa, odottavat vain tämän yhteisen
tahdon ilmituloa ja politisoitumista ja irrottautumista vanhoista ympyröistä.