Soininvaaran blogiin
Katsokaa nyt missä metsässä tämäkin keskustelu vaeltaa. Se on täynnä havaintoja siitä, kuinka joka puolella on puita, joilla on vakava sairaus, hyvitysmaksujen epäloogisuus, Teoston mafiamaisuus, laillisenkin tiedonsiirron verottaminen, byrokratian lisääntyminen, pienten taiteilijoiden jääminen suurten varjoon, maksujen päällekkäisyys jne.
Ja sitten yritetään hoitaa puuta kerrallaan: jotain epäkohtaa voitaisiin ehkä vähentää, jos kerättäisiin taiteilijoille entinen toimeentulo vähän toisella, mutta kuitenkin tekijänoikeuksia kunnioittavalla tavalla. Ei kyllä oikein tiedetä millä, eikä osata nähdä, että samalla syntyisi taas uusi ristiriitainen vesa tähän samaan synkkään metsään.
Sen metsän nimi on tekijänoikeus, kaupan oleva yksinoikeus hyötyä teoksesta ja rajoittaa sen käyttöä muilta. Puiden huono kunto ei johdu tämän metsän hoitajien pahasta tahdosta eikä taitojen puutteesta vaan puuston DNA:sta. On vain looginen välttämättömyys, että koko se metsä, joka on kasvanut tekijänoikeuden periaatteille, vähitellen rämettyy uudistuskelvottomaksi.
Yhtä välttämätöntä on, että tieteen ja tekniikan kehitys, mm. internet, tulee ennemmin tai myöhemmin hävittämään tämän metsän. Se voi tapahtua hallitsemattomasti tai hallitusti.
Hallitsemattomasti se tapahtuu, jos jatketaan nykyiseen tapaan, tekijänoikeuspuolella keksitään yhä uusia keinoja, joilla tiedonsiirtoa voitaisiin verottaa ja rajoittaa ja kuluttajienoikeuspuolella keksitään yhä uusia tapoja kiertää rajoituksia, ja aikaa ja rahaa kuluu ja ihmisten eripuraisuus voimistuu ja lainkuuliaisuus heikkenee. Myös ja erityisesti maailmanlaajuisesti.
Hallitusti se tapahtuu, jos hyödynnetään teknistä kehitystä ja internetiä ratkaistaessa perusongelmaa, joka on: miten taiteilija/tieteilijä voi saada markkinaehtoisesti palkan työstä, josta on joillekin arvoa/hyötyä, ilman että rajoitetaan tiedon vapaata liikkumista. Oman ratkaisuehdotukseni olen jo esittänyt edellisessä asiaa koskeneessa viestiketjussa, mutta toistan sen vielä tässä – ja tulen toistamaan niin kauan kuin joku osoittaa, ettei se täytä edellä esitettyä vaatimusta.
Tehdään sivusto, jossa on näytteitä tms. tekijöiden aikaisemmista, jo julkaistuista teoksista ja uusista myytävistä teoksista, ja jossa kutakin myytävää teosta kaupataan esimerkiksi niin, että myyjä asettaa hinnan ja päivämäärän, jona myynti viimeistään tapahtuu, ja jossa on mahdollisuus kunkin ostajan ilmaista sitovasti, millä summalla hän on valmis ostamaan tuotteen, siitä huolimatta, että muut saisivat sen ilmaiseksi. Kun näistä sitoumuksista summautuu vaadittu hinta, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Ellei hinta täyty, myyjän tehtäväksi jää arvioida hyväksyykö hän pienemmänkin suorituksen vai peruuntuuko kauppa.
----
Mikä tarkkaan ottaen on se ongelma, jonka käsittelemiseen tai ratkaisemiseen tämä keskustelu pyrkii?
Joillekin suurimpana ongelmana näyttää olevan puutteellinen tieto siitä, millaisille muistivälineille musiikkia ladataan ja kuinka paljon. Joillekin pääongelma on se, miten nykyinen kulttuuritarjonta voitaisiin turvata mitään olennaista muuttamatta. Useimmille ongelma on hyvitysmaksujärjestelmän järjettömyys, mutta ratkaisusta ei niin väliä, kunhan tekijänoikeuksiin ja taiteilijoiden oikeutettuihin tuloihin ei kajota. Yhden mielestä suurin ongelma on siinä, että niin harvat ovat lukeneet OPM:n mietinnön.
Eikö tässä kuitenkin ja kaiken kaikkiaan pyritä löytämään ratkaisu siihen, miten taiteilija/tieteilijä voi saada markkinaehtoisesti palkan työstä, josta on joillekin arvoa/hyötyä, ilman että rajoitetaan tiedon vapaata liikkumista.
Mikä tässä ongelmanasettelussa on vikana? Sekö, että se on niin yksinkertainen ja selvä? Vai se, että siihen löytyy looginen ratkaisu? Vai sekö, että kyseinen ratkaisu siirtää kaikki edellä mainitut ongelmat sinne minne ne kuuluukin, roskikseen – ja vähän vähentää niiden kanssa puuhastelijoiden arvovaltaa?
----
Roomassa 1600-luvun alussa: ”Vaikka tämä uusi keksintö, kaukoputki, on mahdollistanut kauemmaksi näkemisen ja joku on saanut taivaankantta tutkiessaan aiheen väittää, että olettamalla Maa liikkuvaksi ja Aurinko paikallaan pysyväksi, kaikki taivaan ilmiöt selittyvät paremmin kuin eksentrien ja episyklien teorian avulla, niin on ymmärrettävä, että sellainen puhe on vain hypoteettista, ex suppositione. Sille väitteelle ei ole mitään käytännön todistetta eikä meidän siten tule hylätä sitä oppia, mitä Raamattu opettaa ja johon kaikki tieteemme ja taiteemme perustuvat.”
Helsingissä 2000-luvun alussa: ”Vaikka tämä uusi keksintö, internet, on mahdollistanut informaation rajattoman levittämisen ja joku on saanut aiheen väittää, että sen avulla voitaisiin tieteilijöillemme ja taiteilijoillemme maksaa markkinaehtoinen palkkio heidän töistään ilman, että informaation kulkua tekijänoikeuksien ja hyvitysmaksujen teorian mukaan rajoitettaisiin, niin on ymmärrettävä, että sellainen puhe on vain hypoteettista. Sille väitteelle ei ole mitään käytännön todistetta eikä meidän siten tule hylätä sitä oppia, mitä Taloustiede ja IP-oikeussäädäntö opettaa ja mille kaikki tieteemme ja taiteemme perustuvat. Ja jos vielä löytyy kohteita, jotka mahdollistavat vastikkeettoman tieteestä ja taiteesta nauttimisen ja oikeutetulta rahastamiselta välttymisen, nämä vapaan luovuuden lähteet on mitä pikimmiten tukittava ja otettava osaksi pyhän Rahan valtakuntaa, jota kaikkien tieteiden ja taiteiden on kumarrettava – niin kuin menestyksellä olemme tähänkin asti tehneet.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Varmuuskopioista teostomaksu
Soininvaaran blogiin
Tämä kaikin puolin järjetön päätös hyvitysmaksupohjan laajentamisesta todistaa taas kerran sen, kuinka alun perin väärin ajateltu periaate johtaa oman logiikkansa mukaan ja ryhmäpsykologian voimin yhä ristiriitaisempiin ja yhteistä hyvää rapauttavampiin ratkaisuihin.
Tietysti tästä voidaan syyttää päätöksen tehneitä poliitikkoja, mutta kiinnostavampaa on tarkastella asian lobbaamispuolta. Taiteilijat keräsivät lähes 8000 kannattajaa hankkeensa taakse. Mukana sellaisia nimiä kuin Einojuhani Rautavaara, Hector, Aki ja Mika Kaurismäki, Esa-Pekka Salonen, Jörn Donner, Tuomari Nurmio, Anna-Leena Härkönen ja Anja Snellman. Kuka päättäjä nyt kehtaisi olla eri mieltä näin suurten ja paljon antaneiden taitelijoiden kanssa.
Mutta miksi nämä laittoivat nimensä adressiin?
Lähdetään perusteista. Laissa määriteltyjen kaupallisten tekijänoikeuksien, mikä on siis eri asia kuin tekijän oikeus tulla tunnustetuksi ja oikeutetuksi saamaan työstään palkka, ainoana perusteena on se, että teoksilla on yhteiskunnallista arvoa. Se ei riitä, että teoksilla on arvoa niiden kuluttajille, koska tämä asia kuuluu yksityisen vaihdannan piiriin. Taiteilijoiden tulojen turvaaminen ei myöskään voi olla peruste, koska samalla perusteella voi mikä tahansa ammattikunta vaatia erityisiä lakeja omien tulojensa turvaamiseksi.
Mikä se yhteiskunnallinen hyöty voisi olla, jonka perusteella taiteilijoita kannattaisi palkita erityisansaintajärjestelmällä? Oman ymmärrykseni mukaan palkitseminen olisi perusteltua, jos taideteosten ansiosta kansalaisista tulisi asenteiltaan ja ymmärryksiltään laajemmin yhteistä etua ajattelevia. Se olisi perusteltua, jos taide tekisi ihmisistä vähemmän itsekkäitä ja vähemmän kuppikuntaisia.
Miten on? Miksi hyvitysmaksuja kannattavat taiteilijat laittoivat nimensä adressiin? Oman kuppikuntaisen etunsa vuoksi, ymmärtämättä tai välittämättä siitä, miten järjetön se on yhteisen hyvinvoinnin kannalta. Jos siis jopa taiteen todelliset suurkuluttajat ja tekijät osoittavat näin, ettei taide, tai ainakaan tekijänoikeuksilla kannustettu taide, vaikuta yhteiskunnallista arvoa lisäävästi, niin koko kaupallisten tekijänoikeuksien järjestelmältä putoaa moraalinen perusta. Silloin se kehittyy turhia kuluja aiheuttavaksi, yhteisöllisyyttä rapauttavaksi säätelyksi ja byrokratiaksi, kuten näyttää jo käyneen.
---
Kyllä nyt Osmolta puuttuu logiikka ja luovuus tässä tärkeässä asiassa. Se, ettei teoksen tekijä pysty rahastamaan jokaista teoksen yksittäistä ”kuluttajaa”, ei suinkaan merkitse sitä, ettei tekijä voi saada palkkiota työstään. Esimerkiksi, yhteiskunta voi ostaa sellaisen teoksen, jota se pitää yhteisölleen arvokkaana ja jakaa sen kaikille. Tiede ja koulutushan toimii perinteisesti tällä periaatteella.
”Ongelman” on aiheuttanut tekniikan kehitys, internet, joka on tehnyt biteiksi saatettavan teoksen jakelun käytännössä ilmaiseksi. Ei tätä kehityksen tuomaa etua teosten jakelijana ole mitään järkeä lähteä verottamaan ja rajoittamaan. Sitä on hyödynnettävä, ja tässä tapauksessa sitä voidaan hyödyntää saattamalla teoksen ostajat yhteen internetin avulla niin suureksi joukoksi, että sen yhteinen maksuhalukkuus riittää palkaksi tekijälle. Kyse on siis sen saman mallin, jota yhteiskunta käyttää taidetta ostaessaan, laajentaminen myös yksityiselle puolelle.
Tämä mahdollisuus seuraa siitä, että jos on olemassa joillekin hyödyllinen/arvokas teos, aina löytyy joukko ihmisiä, jotka ovat halukkaita maksamaan siitä, vaikka muut saisivat sen ilmaiseksi.
En ole itse mikään it-alan mies, mutta niille jotka ovat, tässä vinkki. Tehdään sivusto, jossa on näytteitä tms. tekijöiden aikaisemmista, jo julkaistuista teoksista ja uusista myytävistä teoksista, ja jossa kutakin myytävää teosta kaupataan esimerkiksi niin, että myyjä asettaa hinnan ja päivämäärän, jona myynti viimeistään tapahtuu, ja jossa ostajalla on mahdollisuus ilmaista sitovasti, millä summalla hän on valmis ostamaan sen, siitä huolimatta, että muut saisivat sen ilmaiseksi. Kun näistä sitoumuksista summautuu vaadittu hinta, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Ellei hinta täyty, myyjän tehtäväksi jää arvioida hyväksyykö hän pienemmänkin suorituksen vai peruuntuuko kauppa.
Mitään muuta ei tarvita. Ei edes tekijänoikeuksia.
Nähdäkseni tätä ansaintalogiikkaa ei voida kritisoida muuten kuin sillä, että tuottajien mielestä he eivät saa niin hyvää palkkaa kuin heille heidän omasta mielestään kuuluisi. Toisaalta, eiköhän tämä sama kritiikki koske kaikkia muitakin ansaintalogiikkoja.
---
Osmo:
Minun on puolestani vaikea uskoa, ettei se toimisi, erityisesti kun et osoita siitä mitään loogista virhettä etkä perustele kantaasi muuten kuin mahdottomuudella ”rahoittaa nykyinen kulttuuritarjonta”.
En ymmärrä miksi juuri nykyinen kulttuuritarjonta eli nykyisen ansaintalogiikan luoma tarjonta olisi sen parempaa kuin jonkin kehittyneemmän ansaintalogiikan luoma, uusi kulttuuritarjonta. Mitä kulttuuria se on, minkä tekijät ovat valmiit vaatimaan mitä kummallisempia veronkanto-oikeuksia itselleen, vain oman asemansa turvaamiseksi ja uudistusten estämiseksi.
Siksi toiseksi, sitä mitä nykyisessä kulttuuritarjonnassa katsotaan arvokkaaksi, voidaan hyvin rahoittaa myös esittämälläni tavalla. Jos esimerkiksi yhteiskunnan, tai jonkin puolueen tai yrityksen mielestä jokin toivomasi dokumenttielokuva tai sen suunnitelma on kannatettava, se voi ostaa sen kaikille katsottavaksi. Ja niin edelleen. Mitä jää puuttumaan?
Vielä, koen käyttämäsi ilmaisun ”almuteoria” harhaanjohtavaksi ja vähän halventavaksikin. Katso Wikipedia, kohta almu. Kiinnostavaa, että jossakin päin almun antaminen on uskonnollinen velvollisuus, mistä syystä sitä tarkoittava termi zakat on toisinaan suomennettu almuveroksi. Siten olisi edes jotenkin ymmärrettävissä, että hyvitysmaksujärjestelmää kutsuttaisiin almusysteemiksi.
Tämä kaikin puolin järjetön päätös hyvitysmaksupohjan laajentamisesta todistaa taas kerran sen, kuinka alun perin väärin ajateltu periaate johtaa oman logiikkansa mukaan ja ryhmäpsykologian voimin yhä ristiriitaisempiin ja yhteistä hyvää rapauttavampiin ratkaisuihin.
Tietysti tästä voidaan syyttää päätöksen tehneitä poliitikkoja, mutta kiinnostavampaa on tarkastella asian lobbaamispuolta. Taiteilijat keräsivät lähes 8000 kannattajaa hankkeensa taakse. Mukana sellaisia nimiä kuin Einojuhani Rautavaara, Hector, Aki ja Mika Kaurismäki, Esa-Pekka Salonen, Jörn Donner, Tuomari Nurmio, Anna-Leena Härkönen ja Anja Snellman. Kuka päättäjä nyt kehtaisi olla eri mieltä näin suurten ja paljon antaneiden taitelijoiden kanssa.
Mutta miksi nämä laittoivat nimensä adressiin?
Lähdetään perusteista. Laissa määriteltyjen kaupallisten tekijänoikeuksien, mikä on siis eri asia kuin tekijän oikeus tulla tunnustetuksi ja oikeutetuksi saamaan työstään palkka, ainoana perusteena on se, että teoksilla on yhteiskunnallista arvoa. Se ei riitä, että teoksilla on arvoa niiden kuluttajille, koska tämä asia kuuluu yksityisen vaihdannan piiriin. Taiteilijoiden tulojen turvaaminen ei myöskään voi olla peruste, koska samalla perusteella voi mikä tahansa ammattikunta vaatia erityisiä lakeja omien tulojensa turvaamiseksi.
Mikä se yhteiskunnallinen hyöty voisi olla, jonka perusteella taiteilijoita kannattaisi palkita erityisansaintajärjestelmällä? Oman ymmärrykseni mukaan palkitseminen olisi perusteltua, jos taideteosten ansiosta kansalaisista tulisi asenteiltaan ja ymmärryksiltään laajemmin yhteistä etua ajattelevia. Se olisi perusteltua, jos taide tekisi ihmisistä vähemmän itsekkäitä ja vähemmän kuppikuntaisia.
Miten on? Miksi hyvitysmaksuja kannattavat taiteilijat laittoivat nimensä adressiin? Oman kuppikuntaisen etunsa vuoksi, ymmärtämättä tai välittämättä siitä, miten järjetön se on yhteisen hyvinvoinnin kannalta. Jos siis jopa taiteen todelliset suurkuluttajat ja tekijät osoittavat näin, ettei taide, tai ainakaan tekijänoikeuksilla kannustettu taide, vaikuta yhteiskunnallista arvoa lisäävästi, niin koko kaupallisten tekijänoikeuksien järjestelmältä putoaa moraalinen perusta. Silloin se kehittyy turhia kuluja aiheuttavaksi, yhteisöllisyyttä rapauttavaksi säätelyksi ja byrokratiaksi, kuten näyttää jo käyneen.
---
Kyllä nyt Osmolta puuttuu logiikka ja luovuus tässä tärkeässä asiassa. Se, ettei teoksen tekijä pysty rahastamaan jokaista teoksen yksittäistä ”kuluttajaa”, ei suinkaan merkitse sitä, ettei tekijä voi saada palkkiota työstään. Esimerkiksi, yhteiskunta voi ostaa sellaisen teoksen, jota se pitää yhteisölleen arvokkaana ja jakaa sen kaikille. Tiede ja koulutushan toimii perinteisesti tällä periaatteella.
”Ongelman” on aiheuttanut tekniikan kehitys, internet, joka on tehnyt biteiksi saatettavan teoksen jakelun käytännössä ilmaiseksi. Ei tätä kehityksen tuomaa etua teosten jakelijana ole mitään järkeä lähteä verottamaan ja rajoittamaan. Sitä on hyödynnettävä, ja tässä tapauksessa sitä voidaan hyödyntää saattamalla teoksen ostajat yhteen internetin avulla niin suureksi joukoksi, että sen yhteinen maksuhalukkuus riittää palkaksi tekijälle. Kyse on siis sen saman mallin, jota yhteiskunta käyttää taidetta ostaessaan, laajentaminen myös yksityiselle puolelle.
Tämä mahdollisuus seuraa siitä, että jos on olemassa joillekin hyödyllinen/arvokas teos, aina löytyy joukko ihmisiä, jotka ovat halukkaita maksamaan siitä, vaikka muut saisivat sen ilmaiseksi.
En ole itse mikään it-alan mies, mutta niille jotka ovat, tässä vinkki. Tehdään sivusto, jossa on näytteitä tms. tekijöiden aikaisemmista, jo julkaistuista teoksista ja uusista myytävistä teoksista, ja jossa kutakin myytävää teosta kaupataan esimerkiksi niin, että myyjä asettaa hinnan ja päivämäärän, jona myynti viimeistään tapahtuu, ja jossa ostajalla on mahdollisuus ilmaista sitovasti, millä summalla hän on valmis ostamaan sen, siitä huolimatta, että muut saisivat sen ilmaiseksi. Kun näistä sitoumuksista summautuu vaadittu hinta, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Ellei hinta täyty, myyjän tehtäväksi jää arvioida hyväksyykö hän pienemmänkin suorituksen vai peruuntuuko kauppa.
Mitään muuta ei tarvita. Ei edes tekijänoikeuksia.
Nähdäkseni tätä ansaintalogiikkaa ei voida kritisoida muuten kuin sillä, että tuottajien mielestä he eivät saa niin hyvää palkkaa kuin heille heidän omasta mielestään kuuluisi. Toisaalta, eiköhän tämä sama kritiikki koske kaikkia muitakin ansaintalogiikkoja.
---
Osmo:
Minun on hyvin vaikea uskoa tuohon Matti H:n almuteoriaan. Se voi toimia demonstraationa yhden kerran, mutta on täysin mahdotonta, että sillä voitaisiin rahoittaa nykyinen kulttuuritarjonta.
Minun on puolestani vaikea uskoa, ettei se toimisi, erityisesti kun et osoita siitä mitään loogista virhettä etkä perustele kantaasi muuten kuin mahdottomuudella ”rahoittaa nykyinen kulttuuritarjonta”.
En ymmärrä miksi juuri nykyinen kulttuuritarjonta eli nykyisen ansaintalogiikan luoma tarjonta olisi sen parempaa kuin jonkin kehittyneemmän ansaintalogiikan luoma, uusi kulttuuritarjonta. Mitä kulttuuria se on, minkä tekijät ovat valmiit vaatimaan mitä kummallisempia veronkanto-oikeuksia itselleen, vain oman asemansa turvaamiseksi ja uudistusten estämiseksi.
Siksi toiseksi, sitä mitä nykyisessä kulttuuritarjonnassa katsotaan arvokkaaksi, voidaan hyvin rahoittaa myös esittämälläni tavalla. Jos esimerkiksi yhteiskunnan, tai jonkin puolueen tai yrityksen mielestä jokin toivomasi dokumenttielokuva tai sen suunnitelma on kannatettava, se voi ostaa sen kaikille katsottavaksi. Ja niin edelleen. Mitä jää puuttumaan?
Vielä, koen käyttämäsi ilmaisun ”almuteoria” harhaanjohtavaksi ja vähän halventavaksikin. Katso Wikipedia, kohta almu. Kiinnostavaa, että jossakin päin almun antaminen on uskonnollinen velvollisuus, mistä syystä sitä tarkoittava termi zakat on toisinaan suomennettu almuveroksi. Siten olisi edes jotenkin ymmärrettävissä, että hyvitysmaksujärjestelmää kutsuttaisiin almusysteemiksi.
Suuri kaalihuijaus
Soininvaaran blogiin
Onhan se harmillista, että kansalaiset ymmärtävät niin vähän politiikasta ja äänestävät tavoitteisiinsa nähden epäloogisesti, kuten Uschanov osoittaa. Vielä harmillisempaa on kuitenkin se, että myös ns. politiikan asiantuntijat ymmärtävät niin vähän siitä, miten yhteiskunnalliset järjestelmät toimivat ja miten niitä pitäisi kehittää, jotta kansalaisten tavoitteiden ja toteutumien välinen kuilu supistuisi.
Keskeinen väärinkäsitys koskee kapitalismia. Sen merkitystä arvioitaessa ollaan täysin eksyksissä, ellei ymmärretä kapitalistisen markkinatalouden ja aidon markkinatalouden eroa. Yhtä eksyksissä oltiin Neuvostoliitossa, kun ei ymmärretty kansandemokratian ja aidon demokratian eroa.
Kapitalismi on pohjimmiltaan valtiollinen instituutio, ei suinkaan mikään vapaiden yksilöiden vapaiden vaihdantojen ilmentymä. Kapitalistisen talouden säännöt säädetään valtioiden lainsäädännöissä, ja kunkin valtion tarkoituksena on edistää omaa kilpailukykyään taisteltaessa maailman resurssien hallinnasta. Niinpä on mahdollista, että myös yksilönvapauksia voimakkaasti rajoittavat maat, kuten Kiina, toimivat luontevasti ja menestyksekkäästi kapitalistisilla markkinoilla.
Kansainvälisen kapitalismin säännöistä pitkälti vastaava WTO ei myöskään ole mikään vapaiden yksilöiden äänitorvi. Se on valtioiden muodostama järjestö, jonka aikaansaannokset, mm. GATS ja TRIPS sopimukset – edellinen koskee palvelujen kaupan vapauttamista ja jälkimmäinen immateriaalioikeuksia – on tehty taloudellisesti vahvimpien valtioiden ehdoilla ja tietenkin palvelemaan lähinnä niiden etuja.
Kapitalistisen talouden perusyksikkö ei suinkaan ole yksilö, niin kuin kapitalistinen propaganda uskottelee. Se on yritys, erityisesti osakeyhtiömuotoinen yritys, joka on itsenäinen oikeushenkilö, kollektiivi, jonka omistajien vastuu sen tekemisistä rajoittuu osakkeiden arvon menetykseen. Yritys on kollektiivi myös siinä mielessä, että se toimii käskysuhteisesti yhden johdon alla. Politiikan puolella lähin vertailukohta on puolue, johon yksilö voi vapaasti liittyä, jos hyväksyy puolueen tavoitteet ja täyttää kelpoisuusvaatimukset. Mm. Kiinan kommunistinen puolue on tällainen.
Kuten jo muidenkin kommenteista on ilmennyt, osakeyhtiöiden hallitsemalla taloudella on hyvät ja huonot puolensa. Se on suunniteltu kasaamaan pääomia tuotannon kasvattamiseksi, jotta sen synnyttäneen/legitimoiman valtion muukin talous kasvaisi, osittain luodessaan työpaikkoja kansalaisilleen ja osittain verotuksen kohteena. Tässä se on onnistunutkin, toisaalta hyvin, toisaalta huonosti. Teollisuustuotanto on kasvanut ennennäkemätöntä vauhtia, mutta aina silloin tällöin jotkut kasvuodotukset ovat pullistuneet epärealistisiksi ja niihin liitettyjä velkoja ei ole voitu maksaa, ja kasvu on taantunut. Nyt näyttää siltä, että kasvun velkavetoisuus, johon myös pankkien osakeyhtiömuoto on osatekijänä, on kroonistumassa vaikeasti parannettavaksi taudiksi.
Selitys tähän on se, että Tiedemiehen käsittein luonnonoikeudelliseen viitekehykseen kuulumattomat oikeudet, minun käsittein aitoon markkinatalouteen kuulumattomat oikeudet, mm. laaja liikesalaisuussuoja, yhtiöiden rajattu vastuu ja immateriaalioikeudet, eivät enää toimi tarkoitetulla tavalla ja tuo vaurautta niille yhteiskunnille, jotka ovat ne yritystensä menestykseksi säätäneet. Talouden globalisoituessa yritykset ovat voineet hyödyntää paitsi edellä mainittuja oikeuksia myös niitä eroja, joita verotuksessa ja ihmisten kohtelemisessa eri yhteiskunnissa on. Näiden yhteisvaikutuksesta yrityksille, siis niiden omistajille, on kasaantunut varallisuutta/saamisia siinä määrin, että talouden tasapaino on vaarantunut.
Edellisen perusteella kehityksellä näyttäisi olevan kaksi vaihtoehtoa. Toinen on se, että tasapainoon päästään hyperinflaation tms. aiheuttaman globaalien markkinoiden romahtamisen kautta ja siirtymällä enemmän säädeltyihin kansallisiin talouksiin. Toinen on se, että kyseisiä aitoon markkinatalouteen kuulumattomia oikeuksia heikennetään radikaalisti.
---
Kiitos pekalle hallintarekisterin toiminnan asiantuntevasta esityksestä. Mutta mistä käsitys: ”Toisin kuin yleensä tälläkin palstalla kirjoittavat markkinatalouden vastustajat antavat ymmärtää, valtaosa hallintarekisterissä olevista osakkaista ei ole rikollisia tai hämärämiehiä, vaan ulkomaalaisia eläke- ja sijoitusrahastoja.”
Kävin oikein läpi tämän palstan kirjoituksia enkä löytänyt yhtään markkinataloutta vastustavaa kirjoitusta. En myöskään löytänyt yhtään kirjoitusta, jossa olisi annettu ymmärtää, että valtaosa hallintarekisterissä olevista osakkaista on rikollisia tai hämärämiehiä. Mitä haluat sanoa?
Sen sijaan joissakin kirjoituksissa, ainakin omissani, on kritisoitu kapitalismia sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät kuulu aitoon markkinatalouteen, kuten markkinoilla olevien tuotteiden, hintojen ja toimijoiden salaaminen, jotka ominaisuudet siitä huolimatta, että niitä hyödyntävät aivan kunnialliset yhteisöt, mahdollistavat myös joidenkin hämärämiesten hämärät toimet.
---
pekka:
Olen edelleen sitä mieltä, että ymmärtääksemme paremmin talouden toimintaa meidän on ainakin teorian tasolla erotettava kapitalismi ja markkinatalous toisistaan.
Tästä aiheesta ei ole liiemmälti kirjallisuutta, mutta siitä ymmärtämäni perusteella markkinatalouden idea on seuraava: kun ihmiset voivat vapaasti ja tasavertaisesti valmistaa ja myydä tuotteitaan ja ostajat voivat vapaasti ja tasavertaisesti valita ja ostaa myytäviä tuotteita, niin tuotanto ohjautuu ikään kuin näkymättömän käden ohjaamana kaikkien yhteiseksi hyväksi. Tasavertaisuuden edellytyksenä on se, ettei mikään korkeampi elin säätele tuottamista ja kuluttamista, että kaikkien tuotteiden laadut ja hinnat ovat julkista tietoa ja että tuotteiden hinnat ovat kaikille samat. Markkinatalouden sisältö ja tarkoitus on oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Kun kaupankäynnissä myyjät kohtelevat kaikkia ostajia tasapuolisesti, yhteinen hyvä kukoistaa ja talouskin kasvaa sen verran kuin siihen on yleistä tarvetta.
Kapitalismin sisältö ja tarkoitus on talouskasvu. Markkinat ovat vain kasvun väline, jota käytetään siinä mitassa kuin tämän tavoitteen kannalta on perusteltavissa. Kapitalismia puolustava selitys kuuluu: kun yhteiskunnan talous kasvaa, vaikkakin antamalla tuottajille erityisiä tasavertaisuutta loukkaavia oikeuksia, kasvun hedelmiä putoaa vähitellen myös kaikille ja yleinen hyvinvointi paranee.
Edellisen perusteella on selvää, että hallintarekisteri perustuu kapitalistiseen selitykseen yhteisestä hyvästä: se on oikein, mikä vähentää talouden kasvattajien kuluja. Se ei perustu markkinaideaan, jonka mukaan se on oikein, mikä on tasapuolista ja paljastaa kaikkien tuotteiden sisällöt ja hinnat. Siten hallintarekisterin vastustajat eivät ainakaan välttämättä vastusta markkinataloutta vaan kapitalismia.
Onhan se harmillista, että kansalaiset ymmärtävät niin vähän politiikasta ja äänestävät tavoitteisiinsa nähden epäloogisesti, kuten Uschanov osoittaa. Vielä harmillisempaa on kuitenkin se, että myös ns. politiikan asiantuntijat ymmärtävät niin vähän siitä, miten yhteiskunnalliset järjestelmät toimivat ja miten niitä pitäisi kehittää, jotta kansalaisten tavoitteiden ja toteutumien välinen kuilu supistuisi.
Keskeinen väärinkäsitys koskee kapitalismia. Sen merkitystä arvioitaessa ollaan täysin eksyksissä, ellei ymmärretä kapitalistisen markkinatalouden ja aidon markkinatalouden eroa. Yhtä eksyksissä oltiin Neuvostoliitossa, kun ei ymmärretty kansandemokratian ja aidon demokratian eroa.
Kapitalismi on pohjimmiltaan valtiollinen instituutio, ei suinkaan mikään vapaiden yksilöiden vapaiden vaihdantojen ilmentymä. Kapitalistisen talouden säännöt säädetään valtioiden lainsäädännöissä, ja kunkin valtion tarkoituksena on edistää omaa kilpailukykyään taisteltaessa maailman resurssien hallinnasta. Niinpä on mahdollista, että myös yksilönvapauksia voimakkaasti rajoittavat maat, kuten Kiina, toimivat luontevasti ja menestyksekkäästi kapitalistisilla markkinoilla.
Kansainvälisen kapitalismin säännöistä pitkälti vastaava WTO ei myöskään ole mikään vapaiden yksilöiden äänitorvi. Se on valtioiden muodostama järjestö, jonka aikaansaannokset, mm. GATS ja TRIPS sopimukset – edellinen koskee palvelujen kaupan vapauttamista ja jälkimmäinen immateriaalioikeuksia – on tehty taloudellisesti vahvimpien valtioiden ehdoilla ja tietenkin palvelemaan lähinnä niiden etuja.
Kapitalistisen talouden perusyksikkö ei suinkaan ole yksilö, niin kuin kapitalistinen propaganda uskottelee. Se on yritys, erityisesti osakeyhtiömuotoinen yritys, joka on itsenäinen oikeushenkilö, kollektiivi, jonka omistajien vastuu sen tekemisistä rajoittuu osakkeiden arvon menetykseen. Yritys on kollektiivi myös siinä mielessä, että se toimii käskysuhteisesti yhden johdon alla. Politiikan puolella lähin vertailukohta on puolue, johon yksilö voi vapaasti liittyä, jos hyväksyy puolueen tavoitteet ja täyttää kelpoisuusvaatimukset. Mm. Kiinan kommunistinen puolue on tällainen.
Kuten jo muidenkin kommenteista on ilmennyt, osakeyhtiöiden hallitsemalla taloudella on hyvät ja huonot puolensa. Se on suunniteltu kasaamaan pääomia tuotannon kasvattamiseksi, jotta sen synnyttäneen/legitimoiman valtion muukin talous kasvaisi, osittain luodessaan työpaikkoja kansalaisilleen ja osittain verotuksen kohteena. Tässä se on onnistunutkin, toisaalta hyvin, toisaalta huonosti. Teollisuustuotanto on kasvanut ennennäkemätöntä vauhtia, mutta aina silloin tällöin jotkut kasvuodotukset ovat pullistuneet epärealistisiksi ja niihin liitettyjä velkoja ei ole voitu maksaa, ja kasvu on taantunut. Nyt näyttää siltä, että kasvun velkavetoisuus, johon myös pankkien osakeyhtiömuoto on osatekijänä, on kroonistumassa vaikeasti parannettavaksi taudiksi.
Selitys tähän on se, että Tiedemiehen käsittein luonnonoikeudelliseen viitekehykseen kuulumattomat oikeudet, minun käsittein aitoon markkinatalouteen kuulumattomat oikeudet, mm. laaja liikesalaisuussuoja, yhtiöiden rajattu vastuu ja immateriaalioikeudet, eivät enää toimi tarkoitetulla tavalla ja tuo vaurautta niille yhteiskunnille, jotka ovat ne yritystensä menestykseksi säätäneet. Talouden globalisoituessa yritykset ovat voineet hyödyntää paitsi edellä mainittuja oikeuksia myös niitä eroja, joita verotuksessa ja ihmisten kohtelemisessa eri yhteiskunnissa on. Näiden yhteisvaikutuksesta yrityksille, siis niiden omistajille, on kasaantunut varallisuutta/saamisia siinä määrin, että talouden tasapaino on vaarantunut.
Edellisen perusteella kehityksellä näyttäisi olevan kaksi vaihtoehtoa. Toinen on se, että tasapainoon päästään hyperinflaation tms. aiheuttaman globaalien markkinoiden romahtamisen kautta ja siirtymällä enemmän säädeltyihin kansallisiin talouksiin. Toinen on se, että kyseisiä aitoon markkinatalouteen kuulumattomia oikeuksia heikennetään radikaalisti.
---
Kiitos pekalle hallintarekisterin toiminnan asiantuntevasta esityksestä. Mutta mistä käsitys: ”Toisin kuin yleensä tälläkin palstalla kirjoittavat markkinatalouden vastustajat antavat ymmärtää, valtaosa hallintarekisterissä olevista osakkaista ei ole rikollisia tai hämärämiehiä, vaan ulkomaalaisia eläke- ja sijoitusrahastoja.”
Kävin oikein läpi tämän palstan kirjoituksia enkä löytänyt yhtään markkinataloutta vastustavaa kirjoitusta. En myöskään löytänyt yhtään kirjoitusta, jossa olisi annettu ymmärtää, että valtaosa hallintarekisterissä olevista osakkaista on rikollisia tai hämärämiehiä. Mitä haluat sanoa?
Sen sijaan joissakin kirjoituksissa, ainakin omissani, on kritisoitu kapitalismia sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät kuulu aitoon markkinatalouteen, kuten markkinoilla olevien tuotteiden, hintojen ja toimijoiden salaaminen, jotka ominaisuudet siitä huolimatta, että niitä hyödyntävät aivan kunnialliset yhteisöt, mahdollistavat myös joidenkin hämärämiesten hämärät toimet.
---
pekka:
Kyllä hallintarekisterin vastustus on yksi muoto vapaan markkinatalouden vastustuksesta. Halutaan estää kilpailun tuoma osakekaupan kustannusten alentaminen hallintarekisterin avulla.
Olen edelleen sitä mieltä, että ymmärtääksemme paremmin talouden toimintaa meidän on ainakin teorian tasolla erotettava kapitalismi ja markkinatalous toisistaan.
Tästä aiheesta ei ole liiemmälti kirjallisuutta, mutta siitä ymmärtämäni perusteella markkinatalouden idea on seuraava: kun ihmiset voivat vapaasti ja tasavertaisesti valmistaa ja myydä tuotteitaan ja ostajat voivat vapaasti ja tasavertaisesti valita ja ostaa myytäviä tuotteita, niin tuotanto ohjautuu ikään kuin näkymättömän käden ohjaamana kaikkien yhteiseksi hyväksi. Tasavertaisuuden edellytyksenä on se, ettei mikään korkeampi elin säätele tuottamista ja kuluttamista, että kaikkien tuotteiden laadut ja hinnat ovat julkista tietoa ja että tuotteiden hinnat ovat kaikille samat. Markkinatalouden sisältö ja tarkoitus on oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Kun kaupankäynnissä myyjät kohtelevat kaikkia ostajia tasapuolisesti, yhteinen hyvä kukoistaa ja talouskin kasvaa sen verran kuin siihen on yleistä tarvetta.
Kapitalismin sisältö ja tarkoitus on talouskasvu. Markkinat ovat vain kasvun väline, jota käytetään siinä mitassa kuin tämän tavoitteen kannalta on perusteltavissa. Kapitalismia puolustava selitys kuuluu: kun yhteiskunnan talous kasvaa, vaikkakin antamalla tuottajille erityisiä tasavertaisuutta loukkaavia oikeuksia, kasvun hedelmiä putoaa vähitellen myös kaikille ja yleinen hyvinvointi paranee.
Edellisen perusteella on selvää, että hallintarekisteri perustuu kapitalistiseen selitykseen yhteisestä hyvästä: se on oikein, mikä vähentää talouden kasvattajien kuluja. Se ei perustu markkinaideaan, jonka mukaan se on oikein, mikä on tasapuolista ja paljastaa kaikkien tuotteiden sisällöt ja hinnat. Siten hallintarekisterin vastustajat eivät ainakaan välttämättä vastusta markkinataloutta vaan kapitalismia.
Mitä eduskunnan pitäisi tehdä alle 25-vuotiaille koulutusta vältteleville nuorille
Soininvaaran blogiin
Pari sukupolvea sitten useat ajattelivat, että joidenkin lasten kovapäisyys opinasioissa johtui heidän laiskuudestaan tai muusta luonteen heikkoudesta. Asian ajateltiin korjautuvan, kun opin tärkeys osoitetaan kyseisille onnettomille seisottamalla oppimattomia nurkassa, nolaamalla heitä luokan edessä ja tarpeen vaatiessa osoittamalla heille heidän arvonsa ja asemansa lyömällä karttakepillä sormille.
Nyt näiden asenteiden perilliset ajattelevat, että joidenkin nuorten kovapäisyys työhön nähden johtuu heidän laiskuudestaan tai muusta luonteen heikkoudesta. Asian ajatellaan korjautuvan – joidenkin tämänkin blogin kommentoijien mielestä – sillä, että työnteon tärkeys saatetaan kyseisten onnettomien tietoon juoksuttamalla heitä luukulta luukulle, nöyryyttämällä heitä mm. palkattomilla töillä ja tarpeen vaatiessa osoittamalla heille heidän arvonsa ja asemansa kaventamalla heidän toimeentuloaan.
No, toivottavasti sukupolven kahden kuluttua tästäkin hullutuksesta päästään.
Pari sukupolvea sitten useat ajattelivat, että joidenkin lasten kovapäisyys opinasioissa johtui heidän laiskuudestaan tai muusta luonteen heikkoudesta. Asian ajateltiin korjautuvan, kun opin tärkeys osoitetaan kyseisille onnettomille seisottamalla oppimattomia nurkassa, nolaamalla heitä luokan edessä ja tarpeen vaatiessa osoittamalla heille heidän arvonsa ja asemansa lyömällä karttakepillä sormille.
Nyt näiden asenteiden perilliset ajattelevat, että joidenkin nuorten kovapäisyys työhön nähden johtuu heidän laiskuudestaan tai muusta luonteen heikkoudesta. Asian ajatellaan korjautuvan – joidenkin tämänkin blogin kommentoijien mielestä – sillä, että työnteon tärkeys saatetaan kyseisten onnettomien tietoon juoksuttamalla heitä luukulta luukulle, nöyryyttämällä heitä mm. palkattomilla töillä ja tarpeen vaatiessa osoittamalla heille heidän arvonsa ja asemansa kaventamalla heidän toimeentuloaan.
No, toivottavasti sukupolven kahden kuluttua tästäkin hullutuksesta päästään.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Tulevaisuus on Aasiassa
Soininvaaran blogiin
Ilpo Pernaa:
Miten ihmeessä sinä tällaiseen johtopäätökseen päädyit. Kun eletään yltäkylläisyydessä eikä perustoimeentulon eteen tarvitse enää ponnistella – arviolta neljäsosa työvoimasta riittäisi nykytekniikalla valmistamaan perustason ruoat, asunnot, vaatteet, kännykät, liikennevälineet jne. kaikille – niin eikö ”syyllinen” joidenkin nuortemme ponnistelemattomuuteen ole nimenomaan yleinen yltäkylläisyys. Sehän selittää myös sen, miksi esimerkiksi Aasiassa nuoret ponnistelevat.
Kuitenkin olen saanut käsityksen, että sinä muiden mukana toimit sen eteen, että yltäkylläisyyden aste vielä nousisi. Mitä järkeä siinä on, ainakaan jos tarkoituksena on saada ihmiset tekemään töitä. Tai jos tarkoituksena on keventää luonnon kuormitusta. Tai jos tarkoituksena on lieventää yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja.
Ainoa ratkaisu, joka sopii edellä mainittuihin tarkoituksiin on nimenomaan kansalaispalkka, sama perustulo kaikille, niin työllisille kuin työttömille. Niille, jotka pyrkivät parempiin tuloihin, työnteko on silloin aina kannattavaa, koska mikään palkka ei perustuloa vähennä. Niille, jotka tyytyvät pienempään elintasoon ja luonnon kuormittamiseen, perustulo tarjoaa toimeentulotavan, joka ei heitä luokittele eikä nöyryytä, koska kaikki sen saavat. Eikö näin juuri pitäisi olla?
Mitä tulee kilpailukykyyn Aasian nousevien talouksien kanssa, niin se kilpailu hävitään riippumatta siitä, kuinka täällä ponnistellaan. Jos maailmantalous kehittyy ”business as usual” eli vahvempi valtaa heikomman, emme tule pärjäämään millään tuotannon osa-alueella, emme rahoituksessa, emme omistamisessa, emme kaupanteossa, emme perustuotannossa, emme massatuotannossa, emme tekniikan kehittämisessä, emme tieteissä emmekä taiteissa kuin sattumoisin.
Ainoa järkevä strategia meille ja koko Euroopalle on kilpailupaineen keventämisen strategia. Maailman talouden omistuksia ja kauppoja koskevia sääntöjä on pyrittävä muuttamaan sellaisiksi, ettei voittamisen ja häviämisen ero ole niin suuri, jolloin heikommatkin taloudet voivat tulla hyvin toimeen.
Ilpo Pernaa:
Tuossa on villakoiran ydin. Länsimainen ihminen rypee yltäkylläisyydessä ja ikävystyy. Enää eteen ei tarvitse ponnistella. Kansalaispalkka olisi viimeinen naula suomalaisen kilpailukyvyn ja kansantalouden arkkuun.
Miten ihmeessä sinä tällaiseen johtopäätökseen päädyit. Kun eletään yltäkylläisyydessä eikä perustoimeentulon eteen tarvitse enää ponnistella – arviolta neljäsosa työvoimasta riittäisi nykytekniikalla valmistamaan perustason ruoat, asunnot, vaatteet, kännykät, liikennevälineet jne. kaikille – niin eikö ”syyllinen” joidenkin nuortemme ponnistelemattomuuteen ole nimenomaan yleinen yltäkylläisyys. Sehän selittää myös sen, miksi esimerkiksi Aasiassa nuoret ponnistelevat.
Kuitenkin olen saanut käsityksen, että sinä muiden mukana toimit sen eteen, että yltäkylläisyyden aste vielä nousisi. Mitä järkeä siinä on, ainakaan jos tarkoituksena on saada ihmiset tekemään töitä. Tai jos tarkoituksena on keventää luonnon kuormitusta. Tai jos tarkoituksena on lieventää yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja.
Ainoa ratkaisu, joka sopii edellä mainittuihin tarkoituksiin on nimenomaan kansalaispalkka, sama perustulo kaikille, niin työllisille kuin työttömille. Niille, jotka pyrkivät parempiin tuloihin, työnteko on silloin aina kannattavaa, koska mikään palkka ei perustuloa vähennä. Niille, jotka tyytyvät pienempään elintasoon ja luonnon kuormittamiseen, perustulo tarjoaa toimeentulotavan, joka ei heitä luokittele eikä nöyryytä, koska kaikki sen saavat. Eikö näin juuri pitäisi olla?
Mitä tulee kilpailukykyyn Aasian nousevien talouksien kanssa, niin se kilpailu hävitään riippumatta siitä, kuinka täällä ponnistellaan. Jos maailmantalous kehittyy ”business as usual” eli vahvempi valtaa heikomman, emme tule pärjäämään millään tuotannon osa-alueella, emme rahoituksessa, emme omistamisessa, emme kaupanteossa, emme perustuotannossa, emme massatuotannossa, emme tekniikan kehittämisessä, emme tieteissä emmekä taiteissa kuin sattumoisin.
Ainoa järkevä strategia meille ja koko Euroopalle on kilpailupaineen keventämisen strategia. Maailman talouden omistuksia ja kauppoja koskevia sääntöjä on pyrittävä muuttamaan sellaisiksi, ettei voittamisen ja häviämisen ero ole niin suuri, jolloin heikommatkin taloudet voivat tulla hyvin toimeen.
tiistai 23. marraskuuta 2010
Kapitalismi on eettisesti kyseenalainen järjestelmä
Mielipidekirjoitus Hesariin
Jukka Kilpi perustelee vieraskynäkirjoituksessaan 22.11. markkinatalouden eettisyyttä vertaamalla sitä poliittiseen demokratiaan ja sen valinnanvapauteen. Valinnanvapauden tärkeyttä korostaessaan Kilpi on aivan oikeassa, mutta unohtaa mainita, että nykyinen talous on kapitalismia, josta on pitkä matka sellaiseen markkinatalouteen, jossa toteutuu aito valinnanvapaus.
Talouden valinnanvapautta ja eettisyyttä ei voida lisätä panostamalla koulutukseen, sosiaaliturvaan ja tuloerojen tasaamiseen, kuten Kilpi ehdottaa. Myöskään yritysten yhteiskuntavastuun korostamisella, johtajien palkkojen paheksunnalla tai yleisellä hyväntekeväisyydellä ei ole mitään tekemistä valinnanvapauden eikä siis myöskään kapitalismin eettisyyden kanssa.
Demokratialle on olennaista, että valinnan vapaus toteutuu alhaalta päin. Vaaleissa on noudatettava yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja kaikkien valintaan vaikuttavien tietojen täytyy olla julkisia. Jotta nämä ehdot toteutuisivat, demokratiassa ei voi olla täydellistä sopimusvapautta. Ei voida sopia esimerkiksi äänien myynnistä tai siitä, ettei joidenkin ääniä lasketa. Ei myöskään voida sopia siitä, että joitakin valintaan vaikuttavia tietoja ei julkaista. Tiedon vapaus on demokratian kulmakivi.
Kapitalismi ei perustu edellä mainituille demokratian periaatteille. Kapitalismi on nimensä mukaan järjestelmä, jonka tarkoitus on kartuttaa ja keskittää pääomia mahdollisista eettisistä ongelmista huolimatta. Siksi kapitalismi eroaa markkinataloudesta. Keskeisenä erona on kapitalismin laaja sopimusvapaus yhdistettynä siihen, että markkinoilla tehtäviin valintoihin vaikuttavia tietoja pidetään yksityisomaisuutena. Pääomien kartuttajat voivat siten salata tärkeitä tietoja ja salaisuuksiensa suojassa ryhtyä kovinkin epäeettisiin tekoihin.
Toinen merkittävä ero markkinatalouden ja kapitalismin välillä on siinä, että markkinataloudessa itse kukin vastaa omista veloistaan täysimääräisesti. Kapitalismissa pääomien kartuttaminen tapahtuu pääosin rajoitetun vastuun yhtiöissä, joiden omistajat vastaavat yhtiöidensä sitoumuksista vain sijoitustensa määrällä.
Näitä kahta aidolle markkinataloudelle vierasta ominaisuutta, laajaa liikesalaisuutta ja rajoitettua vastuuta hyödyntäen yritykset voivat ja niiden kannattaa voittoja tavoitellessaan ottaa hyvinkin suuria ja epäeettisiä riskejä, koska mahdolliset tappiot voidaan pitkälti maksattaa muilla.
Kun tänään ja huomenna monet kohtaavat erilaisten pankkikriisien aiheuttamia vastoinkäymisiä, niistä ei voida syyttää markkinataloutta. Niistä on syytettävä kapitalismia. Ehkä pieni syyttävä sormi voidaan kuitenkin osoittaa niihin, jotka tietoisesti sekoittavat kapitalismin ja markkinatalouden toisiinsa.
Jukka Kilpi perustelee vieraskynäkirjoituksessaan 22.11. markkinatalouden eettisyyttä vertaamalla sitä poliittiseen demokratiaan ja sen valinnanvapauteen. Valinnanvapauden tärkeyttä korostaessaan Kilpi on aivan oikeassa, mutta unohtaa mainita, että nykyinen talous on kapitalismia, josta on pitkä matka sellaiseen markkinatalouteen, jossa toteutuu aito valinnanvapaus.
Talouden valinnanvapautta ja eettisyyttä ei voida lisätä panostamalla koulutukseen, sosiaaliturvaan ja tuloerojen tasaamiseen, kuten Kilpi ehdottaa. Myöskään yritysten yhteiskuntavastuun korostamisella, johtajien palkkojen paheksunnalla tai yleisellä hyväntekeväisyydellä ei ole mitään tekemistä valinnanvapauden eikä siis myöskään kapitalismin eettisyyden kanssa.
Demokratialle on olennaista, että valinnan vapaus toteutuu alhaalta päin. Vaaleissa on noudatettava yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja kaikkien valintaan vaikuttavien tietojen täytyy olla julkisia. Jotta nämä ehdot toteutuisivat, demokratiassa ei voi olla täydellistä sopimusvapautta. Ei voida sopia esimerkiksi äänien myynnistä tai siitä, ettei joidenkin ääniä lasketa. Ei myöskään voida sopia siitä, että joitakin valintaan vaikuttavia tietoja ei julkaista. Tiedon vapaus on demokratian kulmakivi.
Kapitalismi ei perustu edellä mainituille demokratian periaatteille. Kapitalismi on nimensä mukaan järjestelmä, jonka tarkoitus on kartuttaa ja keskittää pääomia mahdollisista eettisistä ongelmista huolimatta. Siksi kapitalismi eroaa markkinataloudesta. Keskeisenä erona on kapitalismin laaja sopimusvapaus yhdistettynä siihen, että markkinoilla tehtäviin valintoihin vaikuttavia tietoja pidetään yksityisomaisuutena. Pääomien kartuttajat voivat siten salata tärkeitä tietoja ja salaisuuksiensa suojassa ryhtyä kovinkin epäeettisiin tekoihin.
Toinen merkittävä ero markkinatalouden ja kapitalismin välillä on siinä, että markkinataloudessa itse kukin vastaa omista veloistaan täysimääräisesti. Kapitalismissa pääomien kartuttaminen tapahtuu pääosin rajoitetun vastuun yhtiöissä, joiden omistajat vastaavat yhtiöidensä sitoumuksista vain sijoitustensa määrällä.
Näitä kahta aidolle markkinataloudelle vierasta ominaisuutta, laajaa liikesalaisuutta ja rajoitettua vastuuta hyödyntäen yritykset voivat ja niiden kannattaa voittoja tavoitellessaan ottaa hyvinkin suuria ja epäeettisiä riskejä, koska mahdolliset tappiot voidaan pitkälti maksattaa muilla.
Kun tänään ja huomenna monet kohtaavat erilaisten pankkikriisien aiheuttamia vastoinkäymisiä, niistä ei voida syyttää markkinataloutta. Niistä on syytettävä kapitalismia. Ehkä pieni syyttävä sormi voidaan kuitenkin osoittaa niihin, jotka tietoisesti sekoittavat kapitalismin ja markkinatalouden toisiinsa.
tiistai 16. marraskuuta 2010
Tuloerojen oikeutus ja siunauksellisuus (3)
Soininvaaran blogiin
Kari Koskinen:
Väärin olet ymmärtänyt – etkä ole ainoa.
Jotta koko ajatuksessa yhteiskunnallisesta aikapreferenssistä olisi jotain mieltä, täytyy olla määriteltynä jokin yhteinen hyvä, joka tulevaisuudessa saadaan, jos tänään noudatetaan tiettyjä yhteisiä sääntöjä. Jos tämän yhteisen hyvän hyvyydestä jokaisella on vapaus ajatella toisella tavalla, yksilönvapauden näkökulmasta se ei kelpaa yhteisten sääntöjen perusteeksi. Siitä syystä aikapreferenssin käsite on olemassa vain uskonnollisessa tai ideologisessa maailmassa, jossa uskonnon tai ideologian asiantuntijat tietävät muita paremmin, miten ihmisten tulee elää.
Uskonto on kaikkien aikapreferenssisysteemien äiti. Kun tänään teette mitä Raamattu, Koraani tms. opettaa, niin pääsette kuoltuanne taivaaseen. Myös kommunismin houkutus ja valta perustui aikapreferenssin hyödyntämiseen. Kun tänään uhraudutte taistelemaan proletariaatin etujen puolesta, niin tulevaisuudessa teitä odottaa kommunismin ihanuus, jossa ketään ei riistetä eikä puutetta ole.
Tämän päivän vallitseva ideologia on talouskasvu. Kun tänään teette niin kuin Taloustiede opettaa, niin tulevaisuudessa kaikki voivat paremmin. Ohjataan (painostetaan/lahjotaan) ihmisiä tänään kehittämään tekniikkaa ja kartuttamaan pääomia erityisillä kannustimilla, jotta tulevaisuudessa voidaan kuluttaa enemmän, elää rauhanomaisemmin ja pitää luonto terveempänä.
Kyseessä on ideologinen selitys, josta voidaan olla perustellusti toista mieltä. Voidaan hyvin väittää, että pääomien keskittäminen voimistaa eriarvoisuutta ja se kasvattaa terroria ja synnyttää sotia, jotka asetekniikan kehittyessä tulevat entistä tuhoisammiksi ja kaikki voivat huonommin.
Etukäteen ei voida tietää, kumpi selitys on ”oikeassa”, mutta se tiedetään varmasti, että ideologisen systeemin, myös talouskasvuideologian, ylläpitämisessä yhteisiä voimavaroja käytetään rajoittamaan yksilöiden vapautta ajatella ja toimia yhteiseksi hyväksi niin kuin itse kukin hyväksi näkee. Siten ainakin yksilönvapauden kannattajien – kuten olen ymmärtänyt myös sinun olevan – tulisi pyrkiä eroon talouskasvulla perustelluista talouden kannustimista ja käytännöistä. Itse uskoisin sen koituvan kaikkien hyväksi.
----
Kari Koskinen:
Nykyisen ja tulevan suhteen neutraalissa verotuksessa verotettaisiin kaikki inflaatiota suuremmat pääomatulot pois. Se vastaisi siis sukanvarteen säästämistä, jonka jokainen ymmärtää olevan edellä mainitulla ehdolla neutraali. Se että näin ei tehdä, johtuu siitä, että yhteiskunta haluaa kartuttaa ja keskittää pääomia talouden kasvattamiseen. Samasta syystä investointeja verotetaan vähemmän kuin työntekoa, pidetään yllä IP-oikeuksia jne.
Ongelmana näissä talouden kasvua kiihdyttävissä säännöissä on se, että ne muokkaavat talousrakenteita sellaisiksi, että ne eivät toimi kunnolla ilman kasvua. Taloudesta tulee kasvupakotteista, mikä stressaa niin ihmisiä kuin luontoa.
Väärinkäsityksen välttämiseksi: en tarkoita, että kasvu on pahasta tai että sitä pitäisi jotenkin rajoittaa. Se olisi vielä tyhmempää. Tarkoitan että jokaisella yksilöllä on luonnostaan taipumus parantaa hyvinvointiaan ja se riittää yhteisen talouden kasvattamiseksi. Siihen ei tarvita dopingia.
Kari Koskinen:
Eikö tästä pitäisi loogisena johtopäätöksenä olla, että suositaan pidempää aikapreferenssiä? Käytännössä siis pitäisi ajaa mm. perintö-, omaisuus- ja pääomatulojen verottamisesta luopumista.
Jos sitten ajetaan jotakin muuta, niin sitten joko tuosta “laajemmasta solidaarisuudesta” puhuminen on lämpimikseen puhumista tai sitten veropoliittisia kannanottoja tehdään populistisin perustein, ei aatteellisin.
Tai sitten minä olen ymmärtänyt jotain väärin.
Väärin olet ymmärtänyt – etkä ole ainoa.
Jotta koko ajatuksessa yhteiskunnallisesta aikapreferenssistä olisi jotain mieltä, täytyy olla määriteltynä jokin yhteinen hyvä, joka tulevaisuudessa saadaan, jos tänään noudatetaan tiettyjä yhteisiä sääntöjä. Jos tämän yhteisen hyvän hyvyydestä jokaisella on vapaus ajatella toisella tavalla, yksilönvapauden näkökulmasta se ei kelpaa yhteisten sääntöjen perusteeksi. Siitä syystä aikapreferenssin käsite on olemassa vain uskonnollisessa tai ideologisessa maailmassa, jossa uskonnon tai ideologian asiantuntijat tietävät muita paremmin, miten ihmisten tulee elää.
Uskonto on kaikkien aikapreferenssisysteemien äiti. Kun tänään teette mitä Raamattu, Koraani tms. opettaa, niin pääsette kuoltuanne taivaaseen. Myös kommunismin houkutus ja valta perustui aikapreferenssin hyödyntämiseen. Kun tänään uhraudutte taistelemaan proletariaatin etujen puolesta, niin tulevaisuudessa teitä odottaa kommunismin ihanuus, jossa ketään ei riistetä eikä puutetta ole.
Tämän päivän vallitseva ideologia on talouskasvu. Kun tänään teette niin kuin Taloustiede opettaa, niin tulevaisuudessa kaikki voivat paremmin. Ohjataan (painostetaan/lahjotaan) ihmisiä tänään kehittämään tekniikkaa ja kartuttamaan pääomia erityisillä kannustimilla, jotta tulevaisuudessa voidaan kuluttaa enemmän, elää rauhanomaisemmin ja pitää luonto terveempänä.
Kyseessä on ideologinen selitys, josta voidaan olla perustellusti toista mieltä. Voidaan hyvin väittää, että pääomien keskittäminen voimistaa eriarvoisuutta ja se kasvattaa terroria ja synnyttää sotia, jotka asetekniikan kehittyessä tulevat entistä tuhoisammiksi ja kaikki voivat huonommin.
Etukäteen ei voida tietää, kumpi selitys on ”oikeassa”, mutta se tiedetään varmasti, että ideologisen systeemin, myös talouskasvuideologian, ylläpitämisessä yhteisiä voimavaroja käytetään rajoittamaan yksilöiden vapautta ajatella ja toimia yhteiseksi hyväksi niin kuin itse kukin hyväksi näkee. Siten ainakin yksilönvapauden kannattajien – kuten olen ymmärtänyt myös sinun olevan – tulisi pyrkiä eroon talouskasvulla perustelluista talouden kannustimista ja käytännöistä. Itse uskoisin sen koituvan kaikkien hyväksi.
----
Kari Koskinen:
Jos verotus kohdistuu työhön, tehdyn työn määrä vähenee ja jos taas säästämiseen (esim. perintövero), niin silloin säästetään vähemmän. Ei tähän mekanismiin minusta mitään talouskasvuja tai vastaavia tarvitse sotkea.Perintövero on markkinoista irrallisen suorituksen verona erikoistapaus ja, kuten sanoit, verojärjestelmän pikkuviilausta. Omaisuusverokin on kyseenalainen ja tarpeeton, jos omaisuuden kertyminen on suhteellisen tasaista. Sen sijaan pääomatulojen verotus ei ole vähäpätöinen asia, ja nyt puhun yleismaailmallisesti, koska se liittyy nimenomaan talouskasvuun.
Nykyisen ja tulevan suhteen neutraalissa verotuksessa verotettaisiin kaikki inflaatiota suuremmat pääomatulot pois. Se vastaisi siis sukanvarteen säästämistä, jonka jokainen ymmärtää olevan edellä mainitulla ehdolla neutraali. Se että näin ei tehdä, johtuu siitä, että yhteiskunta haluaa kartuttaa ja keskittää pääomia talouden kasvattamiseen. Samasta syystä investointeja verotetaan vähemmän kuin työntekoa, pidetään yllä IP-oikeuksia jne.
Ongelmana näissä talouden kasvua kiihdyttävissä säännöissä on se, että ne muokkaavat talousrakenteita sellaisiksi, että ne eivät toimi kunnolla ilman kasvua. Taloudesta tulee kasvupakotteista, mikä stressaa niin ihmisiä kuin luontoa.
Väärinkäsityksen välttämiseksi: en tarkoita, että kasvu on pahasta tai että sitä pitäisi jotenkin rajoittaa. Se olisi vielä tyhmempää. Tarkoitan että jokaisella yksilöllä on luonnostaan taipumus parantaa hyvinvointiaan ja se riittää yhteisen talouden kasvattamiseksi. Siihen ei tarvita dopingia.
torstai 11. marraskuuta 2010
Tuloerojen oikeutus ja siunauksellisuus (2)
Soininvaaran blogiin
az:
Olen aivan samaa mieltä. Von Mises oli tässä aikaansa edellä. Eikä sellaista ”vähempää itsekkyyttä” ole olemassa, jolla asiat olisivat voineet kehittyä toisin.
Kuitenkin on todettava, etteivät neuvostokommunismin ongelmat johtuneet hintasysteemin puutteesta. Tuotteillahan oli hintoja, joten joku systeemi niitä kehitti. Käytännössä puolue määräsi hinnat ja luonnollisesti se sääteli hintoja ja saatavuuksia omaksi edukseen. Puolueen oli kuitenkin otettava huomioon, että sen valta oli loppujen lopuksi vain kansan toiveiden ja uskon varassa. Oli luotava uskottavuutta; omaksuttava jokin suuri tehtävä, johon puolueen valtaa välttämättä tarvitaan, nostettava kansan elintasoa ja sallittava myös jonkinlainen takaisinkytkentä. Suuri tehtävä oli kapitalismin vastustaminen ja sosialistisen talouden kasvattaminen, hinnoittelulla pyrittiin takaamaan toimeentulo kaikille ja takaisinkytkentä tapahtui vapailla vaaleilla. Tosin minimaalisella vaikutuksella, koska puolueella oli yksinoikeus ehdokasasetteluun. Kommunistinen talous romahti hintamekanismin takaisinkytkennän monipolvisuuteen ja vinouteen, mikä johtui puolueen suuresta tehtävästä ja siihen tarvitsemastaan vallasta säädellä sekä hintoja että omaa kokoonpanoaan.
Kapitalismin hintamekanismi on verrattomasti parempi, koska se on suorempi. Silti siinäkin on mutkia. Jotta tuotanto ohjautuisi mahdollisimman suoraan kuluttajien ja ylipäätään ostajien ohjaamana, kaikilla ostajilla pitäisi olla yhtäläinen pääsy kaikkiin tuotteisiin ja niitä koskeviin tietoihin. Näin ei kapitalismissa ole. Pääomia keskittääkseen ja kehitystä nopeuttaakseen kansakunnat ovat antaneet yrityksille oikeuksia säädellä hintoja ja pääsyjä paitsi jo aiemmissa kommenteissani esitetyillä tavoilla niin esim. sopimalla yksinoikeuksista tuotteisiinsa tai kieltäytymällä myymästä kilpailijoille. Näin markkinat tulevat tavallaan maksullisiksi ja yritysten välinen kilpailu kohdistuu paitsi kuluttajien suosioon niin kilpailuun kyseisten oikeuksien hankkimisesta ja hallinnasta.
Kapitalismissa on siis periaatteessa sama vika kuin kommunismissakin. Vaikka se on monta astetta lievemmässä muodossa, se saattaa silti suistaa talouden raiteiltaan, sillä tämä vika ei ole itsestään korjautuvaa vaan pahenevaa laatua.
---
Mitä tulee kysymykseen perustutkimuksen, soveltavien tieteiden, tilastojen laatimisten, teknisten keksintöjen ja eri taiteen alueiden rahoittamisesta, niin kaksi perustavaa asiaa on otettava huomioon.
Ensimmäinen on se, että jos joistain tieteen/taiteen tuloksista on hyötyä joillekin, he ovat niistä valmiit maksamaan ja että sekä hyödyt että maksuhalukkuudet jakautuvat epätasaisesti.
Toinen on se, että biteiksi saatettavan informaation jakelukustannukset ovat käytännössä nolla ja että jakelun hallinnointi ja rajoittaminen kuluttaa yhteisiä voimavaroja.
Kun hyväksytään nämä lähtökohdat, saadaan: mistä tahansa informaatiosta hyötyjien joukosta löytyy aina osajoukko, joka on valmis maksamaan sen tuottamisesta siitä huolimatta, että muut saavat sen ilmaiseksi, siis ilman että informaation jakamista rajoitetaan.
Jos halutaan parantaa minkä tahansa informaation maailmanyhteisöllistä hyötysuhdetta, informaation maailmanlaajuisia markkinoita on kehitettävä tältä pohjalta.
az:
On jotenkin järkyttävää kuinka tarkasti Ludwig Von Mises ennusti kommunismin mahdottomuuden jo vuonna 1922, kuinka vastaan sanomattoman rationaalista hänen argumentaationsa oli, ja kuinka länsimaisen ns. älymystön enemmistö oli tälle sokea. .. Yhä moni ajattelee, että jos vain ihmisluonto olisi ollut vähemmän itsekäs tms. niin kommunismi olisi voinut toimia.
Olen aivan samaa mieltä. Von Mises oli tässä aikaansa edellä. Eikä sellaista ”vähempää itsekkyyttä” ole olemassa, jolla asiat olisivat voineet kehittyä toisin.
Kuitenkin on todettava, etteivät neuvostokommunismin ongelmat johtuneet hintasysteemin puutteesta. Tuotteillahan oli hintoja, joten joku systeemi niitä kehitti. Käytännössä puolue määräsi hinnat ja luonnollisesti se sääteli hintoja ja saatavuuksia omaksi edukseen. Puolueen oli kuitenkin otettava huomioon, että sen valta oli loppujen lopuksi vain kansan toiveiden ja uskon varassa. Oli luotava uskottavuutta; omaksuttava jokin suuri tehtävä, johon puolueen valtaa välttämättä tarvitaan, nostettava kansan elintasoa ja sallittava myös jonkinlainen takaisinkytkentä. Suuri tehtävä oli kapitalismin vastustaminen ja sosialistisen talouden kasvattaminen, hinnoittelulla pyrittiin takaamaan toimeentulo kaikille ja takaisinkytkentä tapahtui vapailla vaaleilla. Tosin minimaalisella vaikutuksella, koska puolueella oli yksinoikeus ehdokasasetteluun. Kommunistinen talous romahti hintamekanismin takaisinkytkennän monipolvisuuteen ja vinouteen, mikä johtui puolueen suuresta tehtävästä ja siihen tarvitsemastaan vallasta säädellä sekä hintoja että omaa kokoonpanoaan.
Kapitalismin hintamekanismi on verrattomasti parempi, koska se on suorempi. Silti siinäkin on mutkia. Jotta tuotanto ohjautuisi mahdollisimman suoraan kuluttajien ja ylipäätään ostajien ohjaamana, kaikilla ostajilla pitäisi olla yhtäläinen pääsy kaikkiin tuotteisiin ja niitä koskeviin tietoihin. Näin ei kapitalismissa ole. Pääomia keskittääkseen ja kehitystä nopeuttaakseen kansakunnat ovat antaneet yrityksille oikeuksia säädellä hintoja ja pääsyjä paitsi jo aiemmissa kommenteissani esitetyillä tavoilla niin esim. sopimalla yksinoikeuksista tuotteisiinsa tai kieltäytymällä myymästä kilpailijoille. Näin markkinat tulevat tavallaan maksullisiksi ja yritysten välinen kilpailu kohdistuu paitsi kuluttajien suosioon niin kilpailuun kyseisten oikeuksien hankkimisesta ja hallinnasta.
Kapitalismissa on siis periaatteessa sama vika kuin kommunismissakin. Vaikka se on monta astetta lievemmässä muodossa, se saattaa silti suistaa talouden raiteiltaan, sillä tämä vika ei ole itsestään korjautuvaa vaan pahenevaa laatua.
---
Mitä tulee kysymykseen perustutkimuksen, soveltavien tieteiden, tilastojen laatimisten, teknisten keksintöjen ja eri taiteen alueiden rahoittamisesta, niin kaksi perustavaa asiaa on otettava huomioon.
Ensimmäinen on se, että jos joistain tieteen/taiteen tuloksista on hyötyä joillekin, he ovat niistä valmiit maksamaan ja että sekä hyödyt että maksuhalukkuudet jakautuvat epätasaisesti.
Toinen on se, että biteiksi saatettavan informaation jakelukustannukset ovat käytännössä nolla ja että jakelun hallinnointi ja rajoittaminen kuluttaa yhteisiä voimavaroja.
Kun hyväksytään nämä lähtökohdat, saadaan: mistä tahansa informaatiosta hyötyjien joukosta löytyy aina osajoukko, joka on valmis maksamaan sen tuottamisesta siitä huolimatta, että muut saavat sen ilmaiseksi, siis ilman että informaation jakamista rajoitetaan.
Jos halutaan parantaa minkä tahansa informaation maailmanyhteisöllistä hyötysuhdetta, informaation maailmanlaajuisia markkinoita on kehitettävä tältä pohjalta.
tiistai 9. marraskuuta 2010
Tuloerojen oikeutus ja siunauksellisuus
Soininvaaran blogiin
Ymmärrän az:aa ja kapitalisteja oikein hyvin, ymmärrän myös kommunisteja ja vihreitä. Luulisin, etteivät näiden ryhmien päämäärät eroa toisistaan missään olennaisessa asiassa. Ihannemaailmassa kaikki elävät yltäkylläisyydessä, terveinä ja sovussa toistensa ja luonnon kanssa.
Myös niillä välineillä, joilla päämäärään toivotaan päästävän, on paljon yhtäläisyyksiä. Kommunistien suuri ajatus on teknisen ja taloudellisen kehityksen nopeuttaminen. Kun tuotantoa saadaan riittävästi jokaiselle, ihmiset eivät enää varasta rikkailta eivätkä riistä köyhiltä. Tarvitaan terästä, energiaa, rautateitä ja maatalouden teollistamista. Siksi tarvitaan ennen kaikkea pääomien keskittämistä. Tehokkaimmin se tapahtuu tuotannontekijöiden itsensä eli työläisten johtamana. Näin kommunistit perustelevat oman välineensä.
Tämä sinänsä järkevältä tuntuva idea on jo käytännössä kokeiltu ja huonoksi havaittu. Mikä virhe kommunistien logiikassa on? Kokemuksesta tiedämme virheen olevan siinä, ettei ole ymmärretty välineen olevan aina myös päämäärä ja että alkuperäisen päämäärän pysyessä saavuttamattomana, välineen vahvistamisesta tulee yhä tärkeämpää. Kommunismin ongelmien ilmaantuessa niiden ajatellaan johtuvan siitä, ettei työväellä ole vielä riittävästi valtaa, ettei se ole vielä riittävän keskittynyttä, että vastustajia on liikaa, että työläiset eivät ole tarpeeksi tiedostavia, ahkeria tms. Näin niitä pääomia, jotka oli alun perin tarkoitettu tuotannon kehittämiseen, kuluu aivan liikaa kyseisen välineen vahvistamiseen ja ylläpitämiseen, valtakilpailuun, byrokratiaan, kontrolliin, säätelyyn, sensuuriin jne. Kunnes koko homma rapistuu romuksi.
Kapitalistienkin suuri ajatus on teknisen ja taloudellisen kehityksen nopeuttaminen. Kun talous kasvaa ja tekniikka kehittyy, köyhyys poistuu ja luonto säästyy. Tarvitaan uusia keksintöjä ja enemmän investointeja. Siksi tarvitaan pääomien kartuttamista ja parhaiten se tapahtuu kannustamalla ihmisiä erityisillä eduilla. Luodaan osakeyhtiöjärjestelmä, jossa omistajat vastaavat yritysten veloista vain sijoituksellaan, ei muulla omaisuudellaan. Näin halukkaat voivat kasvattaa talouttaan suurillakin riskeillä, koska niiden lauetessa saadaan myös muut maksajiksi. Verotetaan pääoman kasvattamista ja investointeja kevyemmin kuin työtä. Näin saadaan ohjattua terävimmät aivot pankkeihin ja yritysten omistajiksi. Palkitaan keksijöitä ja tiedonvälittäjiä yksinoikeuksilla, jotta henkisen työn tulokset saataisiin paremmin kartuttamaan pääomia. Siunataan oikeus markkinasalaisuuksiin, jotta kapitalisteja kannustaisi myös mahdollisuus päivänvaloa kestämättömiin operaatioihin. Ja vahvistetaan etuoikeuksien vaikutusta saattamalla ne mahdollisimman laajan kilpailun kohteeksi poistamalla kansallisia esteitä pääoman kartuttamiselta.
Kun tulee ongelmia, lamoja, sosiaalisia kuluja tai luonnon sairastumisia, niiden ajatellaan johtuvan liian vähästä kapitalismista. Kannustimet ovat vääriä tai liian pieniä, investoinnit eivät kohdistu oikein, rikkaita on liian vähän, valtiovallat keräävät liikaa veroja, ihmiset ovat laiskoja ja vapaamatkustavat. Välineestä tulee päämäärä. On saatava enemmän kannustimia, tehokkaampia pankkiireita, parempaa kontrollia, suurempia tukipaketteja, laiskurit työhön jne. Näin ne pääomat ja voimavarat, joilla pitäisi kehittää tuotantoa, kuluvat yhä enemmän erilaisiin valtakilpailuihin ja säätelyihin ja pitämään järjestelmää ylipäätään toiminnassa. Saattaa olla, että koko homma rapistuu romuksi.
Mutta mikä on vihreiden suuri ajatus? Toistaiseksi ei mikään. En kuitenkaan näe vihreille mitään muuta mahdollista suurta ajatusta kuin että parhaiten ihannemaailmaa kohti edetään luopumalla talouskasvuun kannustamisesta. Ihmiset kehittävät tekniikkaa, keräävät pääomia ja kasvattavat tuotantoa omasta halusta ja tarpeesta aivan riittävästi. Ei siihen täydy heitä ylhäältä päin painostaa eikä ohjata eikä erioikeuksin kannustaa. Riittää, kun työstään saa sen palkan, jonka aidoilla, kannustimista puhdistetuilla markkinoilla siitä saa. Kun taistelu pääomista heikkenee, kulut vähenevät ja luontokin voi paremmin.
Ymmärrän az:aa ja kapitalisteja oikein hyvin, ymmärrän myös kommunisteja ja vihreitä. Luulisin, etteivät näiden ryhmien päämäärät eroa toisistaan missään olennaisessa asiassa. Ihannemaailmassa kaikki elävät yltäkylläisyydessä, terveinä ja sovussa toistensa ja luonnon kanssa.
Myös niillä välineillä, joilla päämäärään toivotaan päästävän, on paljon yhtäläisyyksiä. Kommunistien suuri ajatus on teknisen ja taloudellisen kehityksen nopeuttaminen. Kun tuotantoa saadaan riittävästi jokaiselle, ihmiset eivät enää varasta rikkailta eivätkä riistä köyhiltä. Tarvitaan terästä, energiaa, rautateitä ja maatalouden teollistamista. Siksi tarvitaan ennen kaikkea pääomien keskittämistä. Tehokkaimmin se tapahtuu tuotannontekijöiden itsensä eli työläisten johtamana. Näin kommunistit perustelevat oman välineensä.
Tämä sinänsä järkevältä tuntuva idea on jo käytännössä kokeiltu ja huonoksi havaittu. Mikä virhe kommunistien logiikassa on? Kokemuksesta tiedämme virheen olevan siinä, ettei ole ymmärretty välineen olevan aina myös päämäärä ja että alkuperäisen päämäärän pysyessä saavuttamattomana, välineen vahvistamisesta tulee yhä tärkeämpää. Kommunismin ongelmien ilmaantuessa niiden ajatellaan johtuvan siitä, ettei työväellä ole vielä riittävästi valtaa, ettei se ole vielä riittävän keskittynyttä, että vastustajia on liikaa, että työläiset eivät ole tarpeeksi tiedostavia, ahkeria tms. Näin niitä pääomia, jotka oli alun perin tarkoitettu tuotannon kehittämiseen, kuluu aivan liikaa kyseisen välineen vahvistamiseen ja ylläpitämiseen, valtakilpailuun, byrokratiaan, kontrolliin, säätelyyn, sensuuriin jne. Kunnes koko homma rapistuu romuksi.
Kapitalistienkin suuri ajatus on teknisen ja taloudellisen kehityksen nopeuttaminen. Kun talous kasvaa ja tekniikka kehittyy, köyhyys poistuu ja luonto säästyy. Tarvitaan uusia keksintöjä ja enemmän investointeja. Siksi tarvitaan pääomien kartuttamista ja parhaiten se tapahtuu kannustamalla ihmisiä erityisillä eduilla. Luodaan osakeyhtiöjärjestelmä, jossa omistajat vastaavat yritysten veloista vain sijoituksellaan, ei muulla omaisuudellaan. Näin halukkaat voivat kasvattaa talouttaan suurillakin riskeillä, koska niiden lauetessa saadaan myös muut maksajiksi. Verotetaan pääoman kasvattamista ja investointeja kevyemmin kuin työtä. Näin saadaan ohjattua terävimmät aivot pankkeihin ja yritysten omistajiksi. Palkitaan keksijöitä ja tiedonvälittäjiä yksinoikeuksilla, jotta henkisen työn tulokset saataisiin paremmin kartuttamaan pääomia. Siunataan oikeus markkinasalaisuuksiin, jotta kapitalisteja kannustaisi myös mahdollisuus päivänvaloa kestämättömiin operaatioihin. Ja vahvistetaan etuoikeuksien vaikutusta saattamalla ne mahdollisimman laajan kilpailun kohteeksi poistamalla kansallisia esteitä pääoman kartuttamiselta.
Kun tulee ongelmia, lamoja, sosiaalisia kuluja tai luonnon sairastumisia, niiden ajatellaan johtuvan liian vähästä kapitalismista. Kannustimet ovat vääriä tai liian pieniä, investoinnit eivät kohdistu oikein, rikkaita on liian vähän, valtiovallat keräävät liikaa veroja, ihmiset ovat laiskoja ja vapaamatkustavat. Välineestä tulee päämäärä. On saatava enemmän kannustimia, tehokkaampia pankkiireita, parempaa kontrollia, suurempia tukipaketteja, laiskurit työhön jne. Näin ne pääomat ja voimavarat, joilla pitäisi kehittää tuotantoa, kuluvat yhä enemmän erilaisiin valtakilpailuihin ja säätelyihin ja pitämään järjestelmää ylipäätään toiminnassa. Saattaa olla, että koko homma rapistuu romuksi.
Mutta mikä on vihreiden suuri ajatus? Toistaiseksi ei mikään. En kuitenkaan näe vihreille mitään muuta mahdollista suurta ajatusta kuin että parhaiten ihannemaailmaa kohti edetään luopumalla talouskasvuun kannustamisesta. Ihmiset kehittävät tekniikkaa, keräävät pääomia ja kasvattavat tuotantoa omasta halusta ja tarpeesta aivan riittävästi. Ei siihen täydy heitä ylhäältä päin painostaa eikä ohjata eikä erioikeuksin kannustaa. Riittää, kun työstään saa sen palkan, jonka aidoilla, kannustimista puhdistetuilla markkinoilla siitä saa. Kun taistelu pääomista heikkenee, kulut vähenevät ja luontokin voi paremmin.
lauantai 6. marraskuuta 2010
Sähköä Ilmassa
Kemppisen blogiin
Mielenkiintoisia, periaatteessa samanlaisia asioita tapahtuu tänään niin talouden kuin uskonkin opeissa.
Kirkossa kiistellään siitä, tuleeko kirkon säädellä ihmisten toimia niin kuin Raamatun ja kirkon parhaat asiantuntijat opettavat vai pitääkö kuunnella tavallisten kristittyjen toiveita. Kun kaikkia on kuultu, päädytään jonkinlaiseen kompromissiin. Kirkon kiistassa on kuitenkin olemassa kolmaskin osapuoli, ne, jotka eivät pidä Raamattua sen jumalallisempana ilmoituksena kuin Koraania, Bhagavad-Gitaa tai Isoa tietosanakirjaa. Onneksi yhteiskunta ei enää vaadikaan kaikkien noudattavan kirkon oppeja, vaan maalliset lait voidaan tehdä tavallisten ihmisten tavallisten tarpeiden mukaan.
Ei kuitenkaan aivan. Toinenkin uskon reliikki on olemassa, nimittäin materialismi/ekonomismi, vakaa luottamus siihen, että pelastus on taloudellisessa kasvussa. Sen oppien mukaan ihmisiä on kannustettava tuottamaan ja vaurastumaan. Näin on laadittu mm. lait tekijänoikeuksista ja patenteista.
Nyt on virinnyt vilkas keskustelu siitä, mitä näille oikeuksille pitäisi tehdä. Asiantuntijoillekin on jo käymässä ilmeiseksi, että patenttioikeus vain haittaa yleistä kehitystä ja että biteiksi saatettavan informaation yksinoikeudet eivät niinkään nosta kansalaisten sivistys- kuin ahneustasoa.
Sellaiselle kansalaiselle, joka ei usko taloudellisen kasvun tuomaan pelastukseen, kyseisten alojen asiantuntijoiden viisaatkin mielipiteet ovat kuitenkin yhtä tyhjän kanssa. Aivan kuten uskonryhmään kuulumattomalle ryhmän oppineiden väittely siitä, miten vastata muuttuviin käytännön kysymyksiin pitäen kuitenkin kiinni uskon perusteista, on toisarvoista.
Kaikella kunnioituksella – Kemppisen kirjoitukset ovat mielestäni blogimaailman parasta – ehkä hänen ei kuitenkaan pitäisi niinkään harmitella sitä, että Benklerin ja Zittrainin teokset ovat jääneet liian vähälle huomiolle, kuin sitä, että Matti H(yryläise)n kirjoituksia ei ole juuri ollenkaan huomioitu (mukaan lukien kirja Uusi yhteiskuntajärjestelmä, omakustanne – tietysti – vuodelta 1987). Kun Benklerin ja Zittrainin ajatukset ovat kaikessa järkevyydessään näkemyksiä IP-oikeuksista "taloususkon" sisältäpäin, niin Hyryläisen näkemykset ovat sitä ulkoapäin; kun talouskasvu ei ole mukana kuvassa, ei hyvässä ei pahassa.
Lienen se joku, joka viittasi Zittrainiin. Voin hyvin olla väärässä, ja toivoisin olevanikin. En ole lukenut kyseistä kirjaa vaan vain muiden arvioita siitä.
Kritisoin sitä tapaa, jolla IP-oikeuksien heikentämistä nykyisin lähes poikkeuksetta perustellaan: vaikka näitä oikeuksia järkeistettäisiin, vähennettäisiin tai peräti niistä luovuttaisiin, se ei haittaisi talouskasvua.
Tämä perustelu on aivan samaa luokkaa kuin: vaikka siunaisimme homoparit, pääsisimme silti taivaaseen.
Taivasuskon suhteen yhteiskuntamme on jo niin kehittynyt, että ne, jotka eivät usko taivaaseen ja ylösnousemukseen, voivat järjestää asiansa pitkälti maallisen oikeuden mukaan. Sen sijaan talouden kasvu-uskon suhteen elämme vielä aikaa ennen reformaatiota. Lainsäädäntömme useat taloutta koskevat osat ja tulkinnat, muutkin kuin patentti- ja tekijänoikeuslait, perustuvat uskolle, että tekniikan kehitys ja talouden kasvu pelastaa maailman. Uskokoon ken haluaa, mutta yhteisiä lakeja ei pitäisi laatia senkään uskon perusteella.
Mielenkiintoisia, periaatteessa samanlaisia asioita tapahtuu tänään niin talouden kuin uskonkin opeissa.
Kirkossa kiistellään siitä, tuleeko kirkon säädellä ihmisten toimia niin kuin Raamatun ja kirkon parhaat asiantuntijat opettavat vai pitääkö kuunnella tavallisten kristittyjen toiveita. Kun kaikkia on kuultu, päädytään jonkinlaiseen kompromissiin. Kirkon kiistassa on kuitenkin olemassa kolmaskin osapuoli, ne, jotka eivät pidä Raamattua sen jumalallisempana ilmoituksena kuin Koraania, Bhagavad-Gitaa tai Isoa tietosanakirjaa. Onneksi yhteiskunta ei enää vaadikaan kaikkien noudattavan kirkon oppeja, vaan maalliset lait voidaan tehdä tavallisten ihmisten tavallisten tarpeiden mukaan.
Ei kuitenkaan aivan. Toinenkin uskon reliikki on olemassa, nimittäin materialismi/ekonomismi, vakaa luottamus siihen, että pelastus on taloudellisessa kasvussa. Sen oppien mukaan ihmisiä on kannustettava tuottamaan ja vaurastumaan. Näin on laadittu mm. lait tekijänoikeuksista ja patenteista.
Nyt on virinnyt vilkas keskustelu siitä, mitä näille oikeuksille pitäisi tehdä. Asiantuntijoillekin on jo käymässä ilmeiseksi, että patenttioikeus vain haittaa yleistä kehitystä ja että biteiksi saatettavan informaation yksinoikeudet eivät niinkään nosta kansalaisten sivistys- kuin ahneustasoa.
Sellaiselle kansalaiselle, joka ei usko taloudellisen kasvun tuomaan pelastukseen, kyseisten alojen asiantuntijoiden viisaatkin mielipiteet ovat kuitenkin yhtä tyhjän kanssa. Aivan kuten uskonryhmään kuulumattomalle ryhmän oppineiden väittely siitä, miten vastata muuttuviin käytännön kysymyksiin pitäen kuitenkin kiinni uskon perusteista, on toisarvoista.
Kaikella kunnioituksella – Kemppisen kirjoitukset ovat mielestäni blogimaailman parasta – ehkä hänen ei kuitenkaan pitäisi niinkään harmitella sitä, että Benklerin ja Zittrainin teokset ovat jääneet liian vähälle huomiolle, kuin sitä, että Matti H(yryläise)n kirjoituksia ei ole juuri ollenkaan huomioitu (mukaan lukien kirja Uusi yhteiskuntajärjestelmä, omakustanne – tietysti – vuodelta 1987). Kun Benklerin ja Zittrainin ajatukset ovat kaikessa järkevyydessään näkemyksiä IP-oikeuksista "taloususkon" sisältäpäin, niin Hyryläisen näkemykset ovat sitä ulkoapäin; kun talouskasvu ei ole mukana kuvassa, ei hyvässä ei pahassa.
Zittrain, jonka joku väitti hiukan virheellisesti selvittävän vain taloudelliseen kasvuun tukeutuvia verkkoja, käyttää usein avainsanaa ”sustainability”, kestävä kehitys. Itse käyttäisin tuota sanaa toisin kuin sos. dem. (lyhenteen ”dem” ei tarkoita dementikkoja).
Lienen se joku, joka viittasi Zittrainiin. Voin hyvin olla väärässä, ja toivoisin olevanikin. En ole lukenut kyseistä kirjaa vaan vain muiden arvioita siitä.
Kritisoin sitä tapaa, jolla IP-oikeuksien heikentämistä nykyisin lähes poikkeuksetta perustellaan: vaikka näitä oikeuksia järkeistettäisiin, vähennettäisiin tai peräti niistä luovuttaisiin, se ei haittaisi talouskasvua.
Tämä perustelu on aivan samaa luokkaa kuin: vaikka siunaisimme homoparit, pääsisimme silti taivaaseen.
Taivasuskon suhteen yhteiskuntamme on jo niin kehittynyt, että ne, jotka eivät usko taivaaseen ja ylösnousemukseen, voivat järjestää asiansa pitkälti maallisen oikeuden mukaan. Sen sijaan talouden kasvu-uskon suhteen elämme vielä aikaa ennen reformaatiota. Lainsäädäntömme useat taloutta koskevat osat ja tulkinnat, muutkin kuin patentti- ja tekijänoikeuslait, perustuvat uskolle, että tekniikan kehitys ja talouden kasvu pelastaa maailman. Uskokoon ken haluaa, mutta yhteisiä lakeja ei pitäisi laatia senkään uskon perusteella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)