Hyvät ja huonot tuloerot

Akateemiseen talousblogiin

Tuloerot voivat johtua aivan normaaleista kysynnän ja tarjonnan vaihteluista ja tällöin ne ohjaavat resurssien kohdentumista tehokkaasti niin kuin mitkä tahansa hinnat markkinatasapainossa. Tällaiset tuloerot ovat ainakin taloustieteellisessä mielessä “hyviä”, koska ne ovat olennainen osa markkinamekanismin toimintaa. …
Ainakin vaikuttaa siltä, että rahoitussektorilla voi riskejä ottamalla ansaita huomattavia tuloja mutta yksittäisen investointipankkiirin tappiot jäävät koko sektorin ollessa romahduksen partaalla pieniksi. Jos tämä on totta, niin silloin rahoitussektorin tulojen noususta aiheutuvia tuloeroja voi pitää “huonoina” tuloeroina.

On tyrmistyttävää todeta, että taloustieteilijät vasta nyt heräävät tutkimaan asiaa, joka tavalliselle kansalaiselle on ollut selviö jo iät ajat. Rikkaimmat rikastuvat ostamalla ja myymällä rahaa ja erilaisia rahanarvoisia vedonlyöntejä, mukaan lukien yritysten osakkeet. Ja valtiovallat kannustavat tätä toimintaa monin tavoin. Lukekaa nyt jokainen päivän Hesarista uutisanalyysi Ulosotto passaa pankeille. Siinä on esitetty pieni yksityiskohta pienestä maasta. Kertokaa tämä sadalla ja tuhannella niin ymmärrätte miksi kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee. Ehkä näette siitä myös tulevaisuuteen, kun lainat eivät ole miljoonissa vaan sadoissa miljardeissa eivätkä takaajina ole hyväntahtoiset yksityishenkilöt vaan velkavankeuteen saatetut kansakunnat.

On sitten eri asia, mitä em. syistä aiheutuneille tuloeroille pitäisi tai voidaan tehdä. Rahoitusmarkkinoiden sääntely on kokonaan oma problematiikkansa ja on mahdollista, että rikkain 1% reagoi poikkeuksellisen herkästi verotuksen muutoksiin esim. tulosuunnittelulla. Yhtä kaikki, tieto tuloerojen koostumuksesta voisi olla ensimmäinen askel.

Käytännön tuloerojen syiden toteamisen jälkeen ensimmäinen askel on sen teoreettisen tosiasian toteaminen, ettei nykyinen talous ole markkinataloutta eivätkä nykyiset hinnat, mukaan lukien tulot, muodostu markkinamekanismin ohjaamana. Nykyinen talous on kapitalismia, jossa valtiovallat kukin omalta kohdaltaan ja menestyneimmät yhdessä (WTO) säätelevät taloutta luomalla erityisiä oikeusrakenteita (mm. osakeyhtiö erityisine vastuineen ja verotuksineen, patentit ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuslainsäädäntö) joiden tarkoituksena on luoda vaurautta ja kasvattaa taloutta senkin uhalla, että tällainen säätely johtaa väistämättä kierteeseen, jossa tuloerot syvenevät, löysän rahan määrä kasvaa ja sitä lainataan yhä enemmän ja yhä huonommin tuottaviin kohteisiin, kunnes velkojen maksu ehtyy, talous lamaantuu ja maksun maksavat tavalliset kansalaiset, ja kierros alkaa alusta.

Toinen askel on sen ymmärtäminen, ettei ratkaisuna ole säätelyn lisääminen vaan sen säätelyn keventäminen, jolla pääomien keskittymistä nyt tuetaan. Avainasemassa on markkinatiedon vapauttaminen. Myyjiä, tuotteita ja hintoja koskevat salaisuudet eivät kuulu markkinatalouteen. Ne ovat juuri sitä tietoa, jonka perusteella markkinoiden oletetaan ohjautuvan yhteiseksi eduksi. Kapitalismissa kielto paljastaa markkinatietoja, erityisesti pankkisalaisuuksia, vastaa sosialismin sensuuria. Ei saa levittää tietoja, jotka saattaisivat paljastaa ikäviä asioita ja horjuttaa kansalaisten luottamusta järjestelmään ja heikentää rikkaiden mahdollisuuksia edelleen kartuttaa omaisuuksiaan.

Kolmas askel on sen tunnustaminen, ettei nykytalouden ongelmaan ole kansallista ratkaisua. Kansalliset säädökset pääomien kartuttamiseksi perustuvat paitsi ideologiaan (koko maailman etu on, että rikkaat rikastuvat ja kehittävät taloutta) niin erityisesti kilpailukyvyn kasvattamiseen (meidän etumme on, että meidän tuotantoamme ja rikkaitamme tuetaan, jotta pärjäisimme kansainvälisessä kilpailussa). Kapitalistinen talous on sodankäyntiä pääomista eikä mikään yksityinen maa voi luopua omasta aseistuksestaan.

Ainoa mahdollisuus on kaikkien velkaisten maiden tavallisten kansalaisten herääminen vaatimaan markkinatalouteen kuuluvia oikeuksiaan saada tietoa kaikesta mitä markkinoilla tapahtuu. Tästä kirjoitin jo kommenttina Haaparannan alustukseen Kumousyllätys.

Pankkisalaisuudet eivät kuulu markkinatalouteen. Rajattu omistajanvastuu ei kuulu markkinatalouteen. Ne kuuluvat kapitalismiin samalla tavalla kuin sensuuri ja itsensä uudistava johto kuuluu sosialismiin. Tästä päästään muutoksen alkuun.

Kumousyllätys

Akateemiseen talousblogiin

Haaparanta:

Tässä tapauksessa, jos pienikin ryhmä alkaa painottaa enemmän muitakin ihmisiä päätöksissään kuin aiemmin, niin muutos voi tapahtua koko yhteiskunnan tasolla, koska muut ottavat tämän ryhmän muutoksen huomioon. Jos siis joku ryhmä vain päättää alkaa kapinoida, niin muidenkin usko siihen, että heitä ei petetä, jos he itse alkavat kapinoida, kasvaa.
No niin, siitä vain hymiöitä klikkaamaan ja twiittaamaan mitä omassa mielessä liikkuu, ehkä se johtaa vallankumoukseen. Mitähän sekin voisi olla?

Pienen joukon aloittama kapina voi onnistua, kuten Haaparanta toteaa, jos se perustuu entistä laajemmin muidenkin ihmisten tarpeita huomioon ottavaan ideologiaan, arabikadulla demokratiaan. Vaaditaan vapaita vaaleja ja mielipiteenvapautta. Tiedon esittämisen ja vastaanottamisen vapaus on kriittinen kahdessakin mielessä. Se saa ihmiset yhteen saman päämäärän puolesta ja toiseksi tämän päämäärän on oltava entistä suurempi vapaus tietojen jakamiselle. Haaparannan esimerkissä a = toisten huomioon ottaminen = tieto siitä, että kannattaa siirtyä demokratiaan (sillä jos kapinoitsijat haluavat vain uuden diktaattorin, yhteistä etua ei saada) ja että kaikki tietävät julkisesti kaikkien tietävän sen (koska muuten ei synny muutoksen vaatimaa luottamusta ja yhteistoimintaa).

Näkemykseni mukaan arabikatu on kuitenkin vain osa suurempaa liikehdintää, jonka haaraosastoja on Kiinassa ja Venäjällä, mutta myös Islannissa ja Kreikassa. Ja lisää näyttää olevan tulossa.

Tämä laajempi turhautuminen ja kapina ei kumpua niinkään poliittisen kuin taloudellisen vaikutusvallan puutteesta. Se kohdistuu globaaliin talousjärjestelmään, joka kasaa valtaa ja vaurautta harvoille, mutta aiheuttaa työttömyyttä ja köyhyyttä monille. Kun arabimaissa kohteina ovat diktaattorien lähipiirit ja niiden rikkaudet, niin laajemmin kohteina ovat pankit ja suuryritykset ja niiden omistajien ja johtajien rikkaudet (joita myös useat diktaattorit toimillaan kartuttavat).

Myös rikkaiden piireillä on käytössään diktatuurinomaista valtaa, siis sellaista, jolla he voivat kartuttaa omaisuuksiaan ja rankaista niitä, jotka eivät kartuttamiseen osallistu. Tietoja, lainahanoja ja kaupankäyntiä säätelemällä finanssipiirit pääsevät asemaan, jossa niiden sana on laki. Oletetaan lisäksi, että kansalaisten kiukku on oikeutettu; että finanssipiirien ahneus, aivan kuten diktaattoreidenkin, johtaa lopulta kaikille epäedulliseen tulokseen. Ja että on olemassa ominaisuus/tieto a, joka aikaansaa muutoksen parempaan.

Saadaan Basun/Haaparannan nelikenttä. Vasemmalla ylhäällä on nykytilanne, jossa finanssipiirejä vastaan ei kapinoida. Ruudut oikealla ylhäällä ja vasemmalla alhaalla ilmaisevat miksi. Kenenkään, minkään yrityksen sen enempää kuin valtiovallankaan, ei pienellä a:n arvolla kannata yksin pyrkiä muutokseen, koska se heikentäisi asemaansa tässä taloudessa. Kansalaista ei otettaisi vakavasti, yritys menettäisi kilpailukykyään, valtiolle ei myönnettäisi lainaa tms. Ruudussa oikealla alhaalla ilmenee kuitenkin, että riittävillä a:n ominaisuuksilla/arvoilla toinenkin tasapaino on mahdollinen ja jopa väistämätön.

Kysymys kuuluu mitä a:lta vaaditaan. Ilmeisesti samoja asioita kuin diktatuuriakin vastaan kapinoitaessa, nyt talouteen sovellettuna ja kansainvälisellä tasolla.

Ensiksi a on toisten huomioimista ja tietoa siitä, että se kannattaa. Toiseksi se on jokaisen mahdollisuutta kommunikoida vapaasti ja levittää tietoa siitä, että toisten huomioiminen ja tiedon vapaus kannattaa. Yhteensä se on pyrkimys korvata diktatorinen talousjärjestelmä demokraattisella. Diktatorinen tarkoittaa taloutta, jossa finanssipiirit mm. hallinnassaan olevia tietoja valikoiden salaamalla ja tuotteitaan valikoiduille asiakkaille myymällä aiheuttavat yhteiseen talouteen haitallisen epätasapainon. Demokraattinen tarkoittaa vastaavaa kuin politiikassakin. Politiikan mielipiteenvapautta ja yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta vastaa taloudessa vapaus arvokkaiden tietojen levittämiseen ja vastaanottamiseen sekä yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus. Toisin sanoen, esimerkiksi pankkien tilikirjojen ja yritysten hinnastojen ja sopimusten julkaiseminen on kenelle tahansa sallittua ja toivottavaakin. Salassapitosopimuksetkaan eivät nauti lain suojaa. Mihinkään taloudelliseen informaatioon ei kenelläkään ole yksinoikeutta.

Taloustiede ei tule enää olemaan entisensä sen jälkeen, kun se mm. edellä kuvatulla tavalla mallintaa kaavoihinsa yleisinhimillisen ominaisuuden ajatella myös muiden tarpeita ja antaa arvon jaetulle, yhteiselle tiedolle. Kiintoisaa vaikkakin vähemmän yllättävää on se, että mitä enemmän tälle ominaisuudelle annetaan arvoa, sitä perustellummin taloustiede tukee paitsi demokratiaa niin myös Wikileaksin ja piraattien ideologiaa.

Tässä on paikka myös pienelle tutkiskelulle. Minkä puolella henkilö, joka meillä haluaa panna kuriin paljastussivustot ja piraatit, koska ne uhmaavat yhteiskunnan vakautta ja kannustavat ihmisiä laittomuuksiin, olisi arabikadulla? Ei epäilystäkään, hän olisi myös siellä vakauden puolella, kapinoijia vastaan ja pitäisi diktaattorin lähipiirin omaisuuksia oikeutettuina, koska diktaattorillakin on oltava oikeus tehdä taloudellisia sopimuksia ja salata bisneksiensä määrät ja laadut.

Kunnes jotain yllättävää tapahtuu. Ehkä jotkut taloustieteilijät heräävät.

Sähköinen omaisuus

Kemppisen blogiin

Vakava kysymys: kenen etua se palvelee, että nykyiset säännökset ovat niin mutkikkaita, että niiden tulkinta hipoo ylivoimaista? Valitettavasti olen näkevinäni tiettyä tarkoitushakuisuutta, kun huomio käännetään kerran toisensa jälkeen pikkuasioihin, tarkkaavaisuutta ei riitä isoihin asioihin.

Keiden etua palvelee se, että Raamattu/Koraani on niin mutkikas esitys, että sen tulkinnoista voidaan loputtomasti kiistellä? Varmaankin se on kaikkien niiden etu, jotka hyötyvät ihmisten uskosta siihen, että Raamattu/Koraani on jonkin korkeamman voiman sanelemaa totuutta, jota ilman ihmiskunta ei selviä. Se on erityisesti niiden etu, jotka ovat hankkineet itselleen vallan ja oikeuden tulkita näitä tekstejä. Kun huomio kiinnittyy profeettojen sanomisiin ja niiden tulkintoihin, tarkkaavaisuutta ei riitä sen isomman asian pohtimiseen, onko Raamattu/Koraani ihan ”aikuisen oikeasti” jonkin Jumalan aikaansaannos vai tavallisten ihmisten sepitettä, itsekkäistä motiiveista syntynyttä ja itsekkäillä motiiveilla tulkittua.

Keiden etua palvelee se, että informaation omistamista koskevat kirjoitukset, patentteja, tekijänoikeuksia ja liikesalaisuuksia koskevat, ovat niin epämääräisiä, että sadat tutkijat ovat voineet kirjoittaa niiden oikeasta olemuksesta tuhansia teoksia? Varmaankin se on kaikkien niiden etu, jotka hyötyvät siitä, että ihmiset uskovat patenttien, tekijänoikeuksien ja liikesalaisuuksien olevan jonkin korkeamman voiman määräämiä säädöksiä, joita ilman ihmiskunta tuhoutuu. Se on niiden etu, joilla on paras mahdollisuus saada, ostaa ja omistaa kyseisiä oikeuksia. Ja se on niiden etu, jotka laativat ja tulkitsevat näitä säädöksiä. Kun huomio kiinnittyy yksityiskohtiin, tarkkaavaisuutta ei riitä sen ison asian pohtimiseen, mihin näitä oikeuksia ollenkaan tarvitaan.

Saisimmeko huonompia kännyköitä, jos Nokia tietäisi Applen salaisuudet ja Apple Nokian? Lisäisikö se terrorismin ja sotien vaaraa, jos rikkaiden lisäksi myös köyhät voisivat vapaasti hyödyntää tieteiden ja tekniikan kehitystä? Saisimmeko huonompaa taidetta, jos sen arvoa ei mitattaisi määrillä? Heikkenisikö luottamus pankkien vastuullisuuteen, jos pankkisalaisuudesta luovuttaisiin? Kasvattaisiko se luonnon kuormittumista, jos kilpailu kaupallisen informaation omistusoikeuksista laantuisi? Vai kävisikö päinvastoin?

Sitten on vielä asian uskomuksellinen ydin. Informaation omistusoikeutta perustellaan sillä, ettei kukaan vaivaudu luomaan/kehittämään hyödyllistä informaatiota, ellei hän saa yksinoikeutta sen kaupalliseen hyödyntämiseen. Tämä väite ei perustu tietoon, ei teoriaan eikä käytäntöön. Niillä, jotka ovat uteliaita, oppivaisia, tietäviä ja taitavia, on luontainen halu tieteillä, taiteilla, keksiä uutta ja myös vaurastua. Heidän onnistumisensa riippuu siitä, millaisia resursseja heillä on käytössään, ei siitä, saavatko he yksinoikeuden työnsä tuloksiin.

Mihin rahaa tarvitaan?

Tuomas Enbusken radio-ohjelmaan

Hyvä ohjelma, kuten Enbuskella aina. Mutta miten ihmeessä kukaan haastateltavista, Markku Kuismakaan, ei osannut tehdä käsitteellistä eroa kapitalismin ja markkinatalouden välillä. Siinä on kuitenkin lähde nykytalouden ymmärtämiseen ja sen vikojen korjaamiseen. Avainkäsite on informaatio.

Markkinatalouden idea on sama kuin demokratiankin, vallankäytön minimoiminen, alhaalta ohjautuvuus. Kun demokratian tunnusmerkkejä ovat poliittisen informaation julkisuus ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, niin markkinatalouden tunnusmerkkejä ovat taloudellisen informaation julkisuus ja yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus. Markkinataloudessa valtiovalta ei anna lain suojaa tuotteiden hintoja ja laatuja koskeville salaisuuksille eikä myöskään niitä koskeville sopimuksille. Jokainen saa pitää omat salaisuutensa oman harkintansa mukaan, mutta kukaan ei saa estää ketään paljastamasta tietojaan. Ideaalissa markkinataloudessa informaatio on hyödyntämisen, ei omistamisen kohde. Luonnostaan ei-niukkaa hyödykettä ei ole keinotekoisesti, valtiovallan säädöksin tehty niukaksi.

Kapitalismi on vallankäytön järjestelmä ja sen perusta on poliittinen kilpailu maailman resursseista. Kapitalismissa informaation hyödyntämisrajoitukset kuten patentit, tekijänoikeudet ja pankkisalaisuudet perustuvat alkujaan kansallisille lainsäädännöille, joiden tarkoituksena on ollut kunkin kansakunnan yritysten etujen turvaaminen muiden maiden yritysten kilpailua vastaan. Aivan kuten asevoimien salauskäytännöt on tehty muiden maiden armeijoita vastaan.

Talouden globalisaatio ei kuitenkaan sovi tähän kuvioon. Kun mainitut informaation hyödyntämisrajoitukset on tehty WTO:n toimesta ylikansallisiksi ja kun myös yritysten omistus ja toiminta on kehittynyt ylikansalliseksi, yrityksille annetut informaation omistusoikeudet ovat irronneet kansallisista siteistään. Patentit, tekijänoikeudet ja yrityssalaisuudet ovat alkaneet hyödyttää yritysmaailmaa ja erityisesti pankkisektoria yhteiskuntia vastaan. Ja kuten kaikissa valtakilpailuissa, voiton vievät suurimmat ja vahvimmat, ne tavaroiden ja rahan tuottajat, jotka ovat jo saavuttaneet sellaisen koon, ettei niiden valtaa voida enää yksittäisten yhteiskuntien toimin kaventaa.

Vaikka peruslogiikka on näin selvä ja simppeli, miksi se on jäänyt täysin huomiotta nykyisessä keskustelussa? Henry Brade näkee kapitalismin ongelmat hyvin, mutta miten suurempi omavarais-, automaatio- tai yhteistalous ne poistaisi ja millä käytännön toimilla niihin päästäisiin? Simo S. Hämäläinen puolustaa aivan oikein kapitalismia sosialismiin verrattuna, mutta mikä estää häntä vertaamasta vastaavasti käytännön kapitalismia ja ideaalia markkinataloutta? Markku Kuisma ymmärtää hyvin markkinoiden hyvät puolet ja kapitalismin ääri-ilmiöiden haitat, mutta hänkin näyttää pitävän ongelmien syynä puutteellista säätelyä.

Ehkä on helpompaa nähdä talouden vaativan uutta tuloeroja tasaavaa säätelyä kuin nähdä nykyisten tuloerojen johtuvan aiemmista tuloeroja synnyttävistä säätelyistä. Näin ei kuitenkaan edistetä demokratiaa eikä markkinataloutta.

Tuloerojen haitat suurempia kuin hyödyt

HS:n mielipidesivulle

Tuloerojen merkitys ihmisten hyvinvoinnille ei ole niin yksinkertainen asia kuin Markus Sormaala antaa ymmärtää (HS 31.1.). Tuloeroja ei voida tarkastella vain kansallisesta näkökulmasta, sillä mahdollisuutemme itse säädellä talouttamme ja verottaa rikkaitamme on käymässä yhä heikommaksi.

Mitä suurempia kannustimia maailmalla suuryritysten omistajille ja johtajille maksetaan, sitä enemmän myös meidän on omillemme maksettava, jotta he viitsisivät tehdä töitä, ja mitä pienemmällä palkalla jossain päin maailmaa on pakko tehdä töitä, sitä pienempiin palkkoihin meilläkin on tyydyttävä. Tämä on se globaalin kapitalismin välttämättömyys, josta jotkut nyt yrittävät tehdä hyveen selittämällä, että rikkaita tarvitaan verojen maksamiseen.

Globaalissa taloudessa rikkaat kuitenkin pystyvät pitkälti välttymään verojen maksamiselta. Erilaisten sijoitusjärjestelyjen, veroparatiisien ja pankkisalaisuuksien avulla rikkaiden palkkiot eivät niinkään kasvata kansakuntien kuin pankkien kassoja ja lainanantokykyä. Tuloerojen kasvu lisää yhteistä hyvinvointia vain niin kauan kuin lainakannan kasvu lisää hyvinvointia.

Viimeaikaisten tapahtumien perusteella asia ei enää näyttäisi olevan niin. Kokonaiset kansakunnat ovat joutuneet velkakierteeseen, josta selviämisestä ei ole mitään takeita. Asiaa ei yhtään helpota se, että köyhimpien maiden valtavat tuloerot johtavat aika ajoin sosiaalisiin konflikteihin, jotka vain pahentavat niiden taloudellista tilannetta.

Se, miten globaaleja tuloeroja voitaisiin vähentää, on toinen kysymys, mutta sen ratkaisemista ei millään tavalla auta se, että kansallisia tuloeroja puolustellaan.

Kulutusjuhlan mielekkyys

Tutuhesan postituslistalle

Tässä aiemmin joku sanoi, että kapitalismin pahin uhka on se, että ihmiset rupeavat ajattelemaan kasvun ja kulutusjuhlien mielekkyyttä ja kaipaavat enemmän henkisiä ja moraalisia arvoja elämänsä tueksi.

Tämä pitää varmaan paikkansa siinä mielessä, että kulutusjuhlat eivät riitä tekemään ainakaan kaikista ihmisistä elämäänsä tyytyväisiä. Mutta se väite ei pidä paikkaansa, että tämä uhkaisi mitenkään kapitalismia. Kapitalismi on talousjärjestelmä ja sitä voi uhata vain toinen talousjärjestelmä, joko jonkin sortin sosialismi tai aito markkinatalous.

Kyse on siitä, onko erilaisilla henkisillä ja moraalisilla arvoilla myös jokin vaikutus siihen, miten yhteinen talous tulisi järjestää, ja jos on niin mikä.

Sikäli kun olen ymmärtänyt, niin ainakin Yhdysvalloissa erilaisilla henkisillä arvoilla ja niitä edustavilla liikkeillä on melkoisesti vaikutusvaltaa myös valtakunnan politiikkaan. Perinteisten kristillisten kirkkojen lisäksi siellä vaikuttaa mitä moninaisin kirjo henkisen tiedon lähteitä New Age liikkeestä skientologeihin. En kuitenkaan ole havainnut, että mikään niistä arvostelisi kapitalistista taloutta. Pikemminkin näyttää siltä, että kyseiset henkiset liikkeet arvostavat, puheistaan huolimatta, muiden lailla maallista mammonaa ja kaikkia kapitalistisia jos myös sosialistisia keinoja sen saamiseksi.

Olisiko moraalisilla arvoilla sitten mitään tekemistä talousjärjestelmien kanssa? On esitetty, että Adam Smithin lyhyesti esittämä ajatus talouden näkymättömästä kädestä on ymmärrettävä myös moraalisena kannanottona sen puolesta, että kun talous järjestetään tasapuoliseksi kaupankäynniksi ilman etuoikeuksia ja vahvempien vallankäyttöä, niin se moraalinen näkökanta täyttyy, jonka mukaan jokainen ihminen on yhtä arvokas osallistumaan myös talouteen.

Olen tasan samaa mieltä tästä, mutta Smithin analyysi jäi kesken. Tasa-arvoinen osallistujuus ei toteudu pelkästään sillä, että valtiovalta tms. poliittista valtaa omaava elin ei puutu talouden ohjaamiseen, niin kuin kapitalistit asian tulkitsevat, vaan myös talouden toimijoilta on edellytettävä sitä, etteivät ne anna toisille toimijoille enemmän arvoa kuin toisille. Markkinatalouden idea on se, ettei ihmisiä arvoteta vaan tuotteita. Omistajat/tuottajat/myyjät eivät valitse ostajista vaan ostajat valitsevat tuotteista. Siitä syystä aidossa, moraaliperustaisessa markkinataloudessa ei ole erityisiä rajoittavia oikeuksia kuten immateriaalioikeudet, eikä sellaista asiaa kuin tuotteita ja hintoja koskevat liikesalaisuudet. Jos myyjät voivat valita kenelle tietoja kertovat, estyy vapaa ja tasa-arvoinen valitseminen.

Onko mikään henkisen kehityksen liike, mukaanlukien kaikki kirkkokuntamme, vaatinut liikesalaisuuksien tai edes pankkisalaisuuden alasajoa? Tuskinpa. Onko kenellekään korkean moraalin puolesta puhujalle tullut edes mieleen, että patenttien ja tekijänoikeuksien perusta on mammonan tuottamisen tehostamisessa, ei suinkaan ihmisten välisen tasa-arvon laajentamisessa? Tuskinpa. Niinpä en oikein usko, että kulutusjuhlintaa voitaisiin hillitä henkisiin ja moraalisiin arvoihin tukeutumalla. Ellei sitten moraalisena pidetä kantaa, jonka mukaan jokaisen on kohdeltava jokaista kansalaista tasavertaisena talouteen osallistujana.

----

On huomattava, että vaikka globaalilla taloudella, niillä säännöillä kun sitä nyt käydään, on monia haittapuolia, sillä on myös hyviä puolia. Ilman ulkomaankauppaa elintasomme, ja pelkäänpä että luontommekin tila, olisi paljon nykyistä heikompi. Ilmeistä on myös, että tällä tavalla eristäytyneessä taloudessa olisi mahdotonta toteuttaa kovinkaan demokraattista hallintaa. Niin teoria kuin käytännön kokemukset puhuvat sitä vastaan.

Tästä syystä on vain ajan hukkaa yrittää etsiä ratkaisua joistain paikallisista ratkaisuista, olivatpa ne sitten paikallisrahoja tai ahneudesta vapaita paikallisdemokratioita. Kun ongelmat ovat globaaleja, myös ratkaisun on oltava globaali.

On kaksi mahdollisuutta. Helpommin mieleen tuleva on ylikansallinen hallitusvalta, joka hyvyydessään ja viisaudessaan säätelisi maailmantaloutta. Tätä on yritetty, mutta aina on törmätty ja tullaan törmäämään siihen, ettei ylikansallinen demokratia ole mahdollinen. Vaadittu valtaelin voisi koostua vain eri maiden vallanpitäjistä, ja tiedossa on, ettei tällainen joukko pysty tekemään mitään päätöksiä, jotka heikentäisivat rahavallan ja poliittisen vallan yhteisiä etuja. Siitä syystähän ongelmat juuri johtuvat, myös kansallisella tasolla.

Toinen mahdollisuus on tasan päinvastainen. Pyritään lopettamaan se talouden säätely, jolla kansainväliset elimet jo nyt ajavat rahavallan etuja.

Näistä merkittävin on informaation omistamista koskeva säätely. WTO edellyttää, että kaikki kansainvälisestä kaupasta nauttivat maat säätävät laajan suojan liikesalaisuuksille kuten myös patenteille ja tekijänoikeuksille. Kaikki nämä säädökset puolustavat kehittyneiden maiden ja rikkaiden ihmisten etuja köyhiä vastaan ja tekevät maapallosta yhä turvattomamman paikan kaikille. Ilman liikesalaisuuksia enronit, madoffit, fannie maet ja muutkin pankkikriisin aihiot eivät selvästikään olisi päässeet kasvamaan koko taloutta lamaannuttaviksi.

Näitä säädöksiä vastaan voi toimia vain laaja kansalaismielipide, jota jo paljon onkin olemassa. Tästä kertoo mm. Wikileaksin ja erilaisten piraattiliikeiden kannatus erityisesti nuorten keskuudessa. Kaikki toivo ei siten ole vielä menetetty.

----

Ilmeisesti vastauksena siihen kun väitin, että globaaliin ongelmaan on löydettävä globaali ratkaisu, Jari Jakonen kirjoitti: "Ja kiitos Linus Torvalds, että ryhdyit hukkaamaan omaa aikaasi ja ratkomaan omaa paikallista ongelmaasi, sillä nyt jopa meikäläisen tapainen rahamaailmamme syrjäisillä takamailla kituuttava köyhimys voi harrastaa radio-ohjelmien tekemistä!"

Kaikki kunnia ja kiitos Linukselle ja avoimelle lähdekoodille, mutta en ymmärrä miten ne voisivat toimia esimerkkinä paikallisten ratkaisujen toimivuudesta. Riippumatta siitä, mihin tarkoitukseen Linus alunperin on ajatellut käyttöjärjestelmäänsä, kyllä hänen on täytynyt varsin pian ymmärtää, ettei avoimen koodin järjestelmä ole periaatteessa mikään paikallinen ratkaisu vaan tasan päinvastoin. Sehän on globaaliksi ratkaisuksi mitä parhain, minkä käytäntökin on osoittanut. Vielä paremmin asiat olisivat, jos myös Bill Gatesin järjestelmät olisivat globaalisti avoimia.

Se, että Billin järjestelmät eivät ole avoimia, johtuu - kuten varmasti tiedät - kansainvälisen säätelyelimen, WTO:n säädöksistä koskien liikesalaisuuksia, tekijänoikeuksia ja patentteja. Muun muassa näillä säädöksillä kehittyneet maat, Yhdysvallat etunenässä, ovat laajentaneet oman paikallisen talousjärjestelmänsä globaaliksi talouden hallinnaksi.

Kirjoituksessani tarkoitin sitä, ettei mm. edellä mainittuja globaaleja säädöksiä vastaan voida taistella paikallisesti, esimerkiksi niin, että me täällä Suomessa luopuisimme mainituista lainsäädännöistä ja jättäisimme tekijänoikeus- ja patenttimaksut ulkomaille maksamatta. Kyllä ainoa mahdollisuuus on laajalla kansainvälisellä mielipiteellä ja äänestysvallalla vaikuttaa mainittuun kansainväliseen lainsäädäntöön.

Mitä tulee tälläkin keskusteluareenalla esillä olleeseen paikallisrahakysymykseen, niin siihen pätee sama. Paikallisena se ei muuta mitään olennaista, mutta globaalina, avoimena rahana se sen tekisi. Nykyiset rahat ovat periaatteessa paikallisia ja yksityisiä, valtiovaltoihin sidottuja ja sillä tavalla yksityisiä, että rahan käyttäjillä ja vaihtajilla on kunkin maan lakien mukainen oikeus pitää toimensa salassa. Tästä seuraa kaikenlaista harmia.

Näitä ongelmia ei ratkaise kuin globaali avoin raha, jonka periaate on yleisyys ja julkisuus. Kaikki tällä rahalla tehdyt tarjoukset, sopimukset ja kaupat ovat julkisia. Tätähän jo avointen markkinoidenkin idea edellyttää.

Bitit pääsivät loppumaan 2

Soininvaaran blogiin

eikä se estä myöskään sitä, että kuka tahansa tunnettu tai tuntematon kirjailija ilmoittaa jakavansa kirjoja ilmaiseksi, kunhan kansa on ensin kerännyt hänelle kolehtia hänen ilmoittamansa määrän. Jos tuo järjestelmä [bittien myyminen könttäsummalla kaikille vapaaksi] toimii ja on nykyistä parempi, se toimii jo rinnan huonompien vaihtoehtojen rinnalla.

Kyseisen järjestelmän eräs sovellus on todella jo toiminnassa, mutta ikävä kyllä, se on heikkenemässä. Yhteiskunta ostaa tieteellistä tietoa kaikille vapaaksi, yleensä tutkijoiden kuukausipalkoista muodostuneella summalla – ei suinkaan kolehtivaroin. Nyt on kuitenkin rinnalle syntynyt yksityisiä toimijoita, joille tekijänoikeudet antavat mahdollisuuden tehdä rahaa ja ostaa arvovaltaa luomalla keinotekoista niukkuutta tieteen tulosten saatavuuteen. Asia, josta tässä edellä nimimerkki sidemiete jo kirjoittikin.

Kysymys ei ole vain tekijänoikeuksista vaan koko kapitalistisen ideologian voimistumisesta. Jotta kokonaiskuva selvenisi, on ymmärrettävä miten sosialismi, kapitalismi ja markkinatalous eroavat toisistaan.

Sosialistisen selityksen mukaan yhteiskunta vaurastuu, kun tuotantovälineet ovat poliittisessa kontrollissa. Kun kansalaisten parasta ajavalla valtiovallalla on hallussaan kaikki tärkeät voimavarat, se pystyy suunnittelemaan ja toteuttamaan sellaisen tuotannon, josta kaikki hyötyvät. Myös kaikki informaatio, tieteet ja taiteet ovat valtiovallan ohjauksessa: se ja se tieto on vapaasti kaikkien käytössä, sitä ja sitä tietoa jaetaan vain niille ja niille, sitä ja sitä tietoa ei sallita yleiseen levitykseen.

Kapitalistien tarkoituksena on yhteisen talouden kasvattaminen yksityisten yrittäjien omistuksessa ja ohjauksessa. Jotta pääomien kerääminen ja tuotannon kehittäminen tapahtuisi mahdollisimman tehokkaasti, valtiovalta antaa omistajille ja tuottajille tiettyjä etuja ja oikeuksia, mm. osakeyhtiöjärjestelmän ja IP-oikeudet. Yritykset voivat myös eri keinoin ohjata kaupantekoa. Tässä mielessä keskeinen on yrityksen oikeus säädellä pääsyä hallinnassaan olevaan informaatioon: se ja se tieto on vapaasti kaikkien käytössä, sitä ja sitä tietoa jaetaan vain niille ja niille, sitä ja sitä tietoa ei sallita yleiseen levitykseen.

Markkinatalouden sisältö ja tarkoitus ei ole talouden kasvattaminen eikä mikään muukaan yhteisesti määritelty hyvä, vaan yksilöiden välillä tasa-arvoisen, alhaalta ohjautuvan talouden luominen. Markkinataloudessa valtiovalta ei ohjaa taloutta erityisillä rajoituksilla tai oikeuksilla kuten IP-oikeuksilla. Tuottajatkaan eivät ohjaa kulutusta kohtelemalla eri asiakkaita eri tavoin mm. hallussaan olevien tietojen suhteen. Markkinatalous ohjautuu vain kuluttajien/ostajien valintojen tuloksena, kun jokaisella ostajalla on yhtäläinen pääsy kaikkiin tietoihin ja tuotteisiin.

Pääpiirteissään siis: Sosialismissa valtio omistaa kaikki taloudelliset tiedot. Kapitalismissa tuottajat omistavat oikeudet niihin. Markkinataloudessa kukaan ei omista oikeuksia mihinkään tietoihin/bitteihin.

Sosialismin kohtalo on jo tiedossa. Kapitalismin kohtalo on vielä vaakalaudalla. Niiden vaikeuksilla on yhtäläisyyksiä. Kun sosialismissa kaikki kentältä tulevat tiedot ihmisten jokapäiväisistä ongelmista, koskivatpa ne toimeentuloa, terveyttä, ihmissuhteita tai ympäristöä, vääristyvät matkalla ylös vaatimukseksi tehokkaammasta säätelystä, niin kapitalismissa ne vääristyvät vaatimukseksi enemmästä rahasta. Rahaa on luotava ja velkaa kasvatettava. Niinpä tänään ”kapitalististen” velkojen kokonaismäärä uhkaa ylittää kriittisen pisteen, jonka jälkeen tilejä ei enää saada tasapainoon kuin tilikirjat polttamalla, kaikkine ikävine oheistoimintoineen.

Tekijänoikeuksissa tärkein kysymys ei todellakaan ole se, miten jotkut kirjailijat ja muusikot pärjäävät vaan se, miten ratkaista ne ongelmat, mihin se ideologia on maailmantalouden johtanut, johon tekijänoikeudetkin perustuvat.

Minun mielestäni tähän ei ole kuin yksi kelvollinen vastaus. On luovuttava kapitalismin opeista ja opeteltava markkinataloutta, vaikka tekijänoikeudet menevät siinä samalla.

Insentiivi

Kemppisen blogiin

HG otti yllä esille tärkeän asian. Tavallisella terveellä ihmisellä on luonnostaan voimakas halu, tarve tai ”insentiivi” elää ja tehdä mitä osaa, kirjoittaa, rakentaa, soittaa, leipoa, tutkia, hoitaa lapsia, keksiä tai potkia palloa. Ei siihen mitään muuta tarvita kuin mahdollisuus siihen.

Se insentiivi, mistä taloustieteilijät ja poliitikot puhuvat, on aivan toinen asia. Sen perusta on ideologinen. Yhteiskunnalla on jokin päämäärä, jota kohti se haluaa jokaisen pyrkivän, ja siksi se säätelee ihmisten toimintaa asettamalla tähän suuntaan ohjaavia insentiivejä.

Tänään, kun ideologisena tavoitteena on talouden kasvattaminen, insentiivit rakennetaan taloutta kasvattamaan. Mutta se ei ole ainoa mahdollisuus. Entisessä Neuvostoliitossa insentiivit asetettiin puoluetta voimistamaan.

Voidaankin ajatella, että yhteiskunta toimii sitä paremmin, mitä heikompia ja mitä vähemmän ideologisia insentiivejä on. Useinhan ne pyrkivät saamaan ihmiset toimimaan aivan eri tavalla kuin mihin heidän omat halunsa ja taitonsa osoittavat. Silloin kaikki toiminta heikkenee.

---

Anonyymille, joka väitti että itäblokin kommunismin tuho johtui juuri siitä, että sen toimintamalli ei ollut yhtenevä ihmisten peruspsykologian kanssa, vastaan että juuri tätä tarkoitin. Sen lisäksi tarkoitin sitä, että tämä nykyinen kapitalismi on tekemässä saman virheen.

Adam Smithin ajatuksen pohjalta voidaan kuvitella ideaali markkinatalous, joka ohjautuu vain yksilöiden vapaiden ja painostamattomien vaihdantojen ohjaamana, kun kaikki tietävät mitä markkinoilla tapahtuu. Huomattakoon, että tämä ehto ei sisällä sopimusvapautta, sillä se kieltää sellaiset sopimukset, joilla joitakin toimijoita painostetaan tai heiltä salataan tietoja. Valtiovallan tehtävänä on ainoastaan valvoa, että vaihdannanvapaus säilyy.

Kapitalismissa valtiovalta säätää kuitenkin lakeja, joiden tarkoituksena on luoda insentiivejä kansan talouden kasvattamiseksi. Osaksi siitä syystä, että sellaistenkin kansalaisten elinoloja voitaisiin parantaa, jotka eivät itse tule toimeen. Osaksi siitä syystä, että kansakunta pärjäisi muita vastaan kilpailussa maailman taloudellisista resursseista.

Kapitalismin kasvukiihokkeet eivät ole vain joitain kasvua suosivia vero- tai yritystukiratkaisuja, joista tänään kiistellään, vaan tärkeimmät niistä ovat rakenteellisia, koko talouden toimintaa sääteleviä. Esimerkiksi osakeyhtiöjärjestelmän tarkoituksena on osakkeenomistajan henkilökohtaista vastuuta rajoittamalla tehostaa kapitaalin kasautumista tuotannon kasvattamiseksi. Myös immateriaalioikeuksia perustellaan sillä, että ne kannustavat tekijöitä tuottamaan enemmän tutkimista, taidetta ja keksintöjä kuin tuotettaisiin ilman tällaista lainsäädäntöä, puhtaan markkinaehtoisesti. ”Kapitalistisia” ovat myös säädökset liikesalaisuuksista. Ne antavat lain suojan salassapitosopimuksille, jotka eivät kuulu aitoon markkinatalouteen.

Jos katsotaan talouden kriisejä, vaikkapa tätä nykyistä, kaikissa on yhtenä tekijänä ollut joidenkin toimijoiden ylisuuri riskinotto, johon on edesauttanut mahdollisuus henkilökohtaisen vastuun välttämiseen ja tietojen salaamiseen. Nämä ovat olleet nimenomaan kapitalismin kriisejä, eivät markkinatalouden.

Downshifting on mainio asia, mutta vain jos sillä tarkoitetaan kapitalismin alasajoa kohti aitoa markkinataloutta.

Bitit pääsivät loppumaan

Soininvaaran blogiin

Jatkan jo aiemmin aloittamaani asiaa, koska se liittyy myös tähän koulukirjakysymykseen ja koska asia näyttää olevan muutenkin vaikea. Alkuperäisen aiheen lähtökohta oli se, että oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu. Ja katsotaan, onko tällaisesta teoretisoinnista apua musiikin/kirjallisuuden hinnoittelun kehittämiselle. Vastakkain ovat täydellinen hinnoittelu tekijänoikeuksilla ja täydellinen hinnoittelu ilman tekijänoikeuksia.

Siis miten aikaansaadaan yhden biteiksi saatettavan teoksen täydellinen hinnoittelu, jos täydellisyydellä tarkoitetaan sitä, että hinta muodostuu ilman sekä kuluttajan että tuottajan ylijäämää eli 1) jokainen joutuu maksamaan teoksesta juuri sen verran kuin on siitä valmiskin maksamaan, 2) eikä kukaan, joka ei teoksesta mitään maksaisi, joudu siitä mitään maksamaan.

Tekijänoikeuksilla varustetun teoksen täydellinen hinnoittelu merkitsisi siten järjestelmää, jossa tekijä neuvottelisi hinnan jokaisen kanssa erikseen eikä kukaan ostaja voisi antaa teosta kenenkään muun kuunneltavaksi/luettavaksi tai kopioitavaksi.

Tekijänoikeuksitta täydellisessä hinnoittelussa tekijä asettaisi teoksen hinnaksi tasan sen, minkä edellisessäkin tapauksessa, mutta kaikki saisivat teoksen käyttöönsä vasta, kun viimeinenkin maksu on suoritettu, jonka jälkeen teos vapautuu aivan kaikille.

Kummallakin on hyvät ja huonot puolensa.

Tekijänoikeuksissa hyvää on se, että tämä järjestelmä on jo olemassa. Huono puoli on hinnoittelun epätäydellisyys ja kopioimiskiellon valvonnan työläys. Yksilöllinen hinnoittelu on lähes mahdoton suoritus, kun ostajia saattaa olla miljoonia. Kun tekijänoikeus on kaupallista omaisuutta, sitä ostetaan erilaisissa palasissa, erilaisilla ehdoilla ja eri hinnoilla, ja siten myös ostajat joutuvat sen kohteena olevista biteistä maksamaan eri hintoja erilaisissa tuotteissa. Nämä erot johtuvat kuitenkin tuottajapuolen tarpeista, eivät niinkään ostajan maksuhalukkuudesta. Ei tietoakaan täydellisestä hinnoittelusta.

Kopioimiskiellon valvonta on silti vakavampi ongelma, useassakin mielessä. Ensinnäkin, valvontaa on mahdotonta tehdä täydelliseksi, koska valvontamenetelmien kehittyessä myös niiden kiertämistekniikat kehittyvät. Toiseksi, tekijänoikeuksia ei voida kohdentaa tarkasti vaan niillä suojatulla teoksella on enemmän tai vähemmän epämääräiset ja kiistoja synnyttävät rajapinnat mm. plagiointiin ja vapaaseen käyttöön nähden.

Tekijänoikeusperustainen talous on periaatteessa valtion ohjaamaa, sosialistista taloutta. Tietotekniikan ja taiteiden kehityksen myötä sen pystyssä pitäminen tuottaa siksi yhä uusia ongelmia (mm. kuvaamasi oppikirjaongelma), jotka vaativat yhä uusien poikkeustapojen keksimistä, yhä monimutkaisempaa lainsäädäntöä, yhä enemmän poliiseja, lakimiehiä ja tuomareita, uusia panostuksia bittivarkaiden kiinnisaamiseksi ja pelotustuomioita lainrikkojille; kaikkea sitä kontrollia, jota aito taide ja tiede vieroksuvat.

Tekijänoikeuksitta toimittaessa huonoa on se, ettei tällainen järjestelmä ole vielä käytössä – tuskin edes ajateltu mahdolliseksi. Hyviä puolia on monta.
- Ensinnäkin, tällainen kaupankäyntitapa, siinä muodossa kuin esitin sen otsikon ”Oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu” alla, pyrkii minimoimaan sekä tuottajan että kuluttajan ylijäämät. Teoksen myyjä pyrkii asettamaan hintansa tasan sen suuruiseksi, mitä kuluttajat ovat korkeintaan valmiit maksamaan ja mikäli tämä onnistuu, kauppa on täydellinen.
- Toiseksi, kun tekijänoikeuksia ei ole, kaikki ne resurssit säästyvät, jotka nykyisin kuluvat tekijänoikeuslakien säätämiseen ja valvontaan, oikeuksien hallintaan, ristiriitojen ratkaisemiseen ym. kontrolliin.
- Kolmanneksi, kyseinen taide/tiede vapautuu heti kaupan synnyttyä edelleen vapaasti jalostettavaksi eikä tekijänoikeusriitoja synny.
- Neljänneksi, tämä kaupantekotapa tarjoaa edullisen tavan myös yhteiskunnalle ostaa ja tukea sellaisia tekijöitä ja teoksia, joita se pitää tärkeinä. Esimerkiksi, kun oppikirjojen tekijät asettavat teoksensa myyntiin, mikä tahansa yhteiskunnallinen instanssi, koulu, yliopisto tai muu yhteisö voi valita sieltä mieleisensä teokset ja asettaa niille oman ostohintansa oman arviointinsa mukaan. Jos jokin teos saa riittävästi ostotarjouksia, se ostetaan kaikille vapaaksi.
- Viidenneksi, kun teoksen bitit ovat kaikkien vapaasti käytettävissä, niiden jalostaminen fyysiseksi tuotteeksi, kirjaksi, äänilevyksi, teatteriesitykseksi tms. vapautuu aitoon markkinakilpailuun. Tekijänoikeustaloudessahan näin ei ole vaan tekijänoikeuksien haltija voi määrätä myös teoksen fyysisestä toteutuksesta, mistä tämä koulukirjaongelmakin osaltaan johtuu.

Oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu

Soininvaaran blogiin

Kun Osmo esitti ajatuskokeen siitä, mitä tapahtuisi, jos olisi mahdollista hinnoitella kaikki musiikin kuuntelu markkinaehtoisesti juuri niin kuin musikantti ja säveltäjä itse haluavat, niin seuraavassa minä esitän ajatuskokeen siitä, mitä tapahtuisi, jos musiikki hinnoiteltaisiin markkinaehtoisesti niin kuin kuluttajat sen haluavat.

Oletetaan kattava internet, johon kaikilla musiikin tekijöillä ja kuluttajilla on helppo pääsy. Kappaleen tekijä esittelee uutuutensa netissä ja asettaa sille sellaisen hinnan, jonka hän arvioi kaikkien sellaisten kuluttajien yhdessä maksavan, jotka ovat halukkaita sen kuuntelemisesta tai muusta käytöstä jotain maksamaan. Nämä ilmoittavat maksuhalukkuutensa määrän ja optimitapauksessa ilmoitettu summa ja vaadittu summa kohtaavat tasan, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Tästä eteenpäin tekijänoikeuksia ei ole. Tekijä saa mitä pyysikin, jokainen ostajakuluttaja saa teoksen käyttöönsä itse valitsemallaan suorituksella, eikä niiltäkään sitä kielletä, jotka eivät siitä olisi mitään maksaneetkaan. Kaikki vapaaehtoista, painostamatonta vaihdantaa. Jos tekijä asettaa hinnan optimia pienemmäksi, myös jotkut maksuhalukkaat saavat teoksen ilmaiseksi. Jos tekijä asettaa hinnan optimia suuremmaksi, kukaan ei saa teosta.

Jos nyt verrataan toisiinsa näitä kahta ideaalia kauppatapaa, myyjien ”markkinataloutta” ja ostajien markkinataloutta, niin ero on valtava. Lainausmerkit syystä että edellinen kauppatapa vaatii poliittisesti säädetyt tekijänoikeudet, joilla taloutta säädellään aivan siinä mielessä kuin muitakin taloudellisia toimia säädellään ja jota pidetään markkinoiden vastaisena toimena.

Osmon esittämässä tapauksessa kehitys todellakin etenisi niin, että jossain vaiheessa ”radiolähetyksistä maksettaisiin yksilöllisesti jokaisen artistin vaatimusten mukaan ja jokaisesta koulubileissä soitetuista kappaleesta tulisi sellainen hinta kuin artisti on juuri tähän tilaisuuteen määrännyt.” Ja lisäisin vielä, että joka laitteessa olisi jokin valvova elin estämässä tai verottamassa luvatonta musiikin käyttöä. Vaikka tällaisen optimin toteuttaminen olisi teoriassa mahdollista, se ei tapahtuisi ilmaiseksi vaan yhä suurempi osa kuluttajien maksuista kuluisi muuhun kuin musiikkiin, nimittäin valvonnan ja sen kiertämisen byrokratiantäytteisen kilpajuoksun ylläpitämiseen. Tekniikan kehitys ei palvelisi niinkään kansalaisia kuin säätelijöitä ja valvojia.

Minun esittämässäni tapauksessa asia on päinvastoin. Siinä tekniikan kehitys palvelisi suoraan kyseiseen optimiin hakeutumista ja kulujen minimointia. Myös siinä tapauksessa, että joillakin taiteilijoilla tai teoksilla olisi sellaista arvoa, että yhteiskunta haluaisi sitä tukea ja omalla panoksellaan osallistua kaupantekoon.

Niinpä, vaikka tällainen mediayritysten ja tekijänoikeusjärjestöjen vallan alasajo tuntuukin tänään utopistiselta, uskoisin sen tulevan joskus vallitsevaksi käytännöksi – mutta milloin, sitä ei kannata ainakaan tekijänoikeusjärjestöiltä kysyä.

----

Veli-Markus Tapio:

oikeudet syntyvät pohjimmiltaan sopimuksella. Tekijänoikeus ei ole sen ”mielivaltaisempi” kuin omistusoikeus, panttioikeus tai perintöoikeus. On täysin mahdollista kuvitella maailma ilman varallisuusoikeuksia. Kulttuurievoluution tuloksena tällaiset oikeudet vain ovat osoittautuneet tehokkaiksi tavoiksi järjestää toimiva yhteiskunta. Jokainen oikeus on ”tarkoituksella pystytetty”.

Tottakai tekijänoikeus on mielivaltaisempi kuin tavallisen fyysisen kohteen omistusoikeus. Ainakaan minä en pysty ilman jälkimmäistä kuvittelemaan minkäänlaista järjestäytynyttä yhteiskuntaa, en edes järjestäytynyttä rosvolaumaa, sillä silläkin on omat omistusta koskevat sääntönsä ja oikeutensa. Sen sijaan olen kylläkin kuvitellut informaation markkinaehtoisen kaupankäyntitavan, jossa tekijänoikeuksia ei tarvita.

Jokainen oikeus on epäilemättä tarkoituksella pystytetty, mutta se ei merkitse sitä, että jokainen oikeus olisi pysyvästi tarkoituksensa mukainen. Samoina aikoina kuin ensimmäisiä tekijänoikeuksia rustailtiin 1700-luvulla, tiettyihin säätyihin kuuluvat henkilöt saivat yksinoikeuden tietyn kiinteän omaisuuden omistamiseen, ammatin harjoittamiseen, heidät voitiin vapauttaa veroista tai heille voitiin antaa oma veronkanto-oikeus tms. Varmaan nämäkin oikeudet olivat aikanaan tarkoituksenmukaisia, mutta maailman muututtua ne kävivät yleiseksi rasitukseksi ja niistä luovuttiin.

Mielenkiintoinen on Neuvostoliiton esimerkki. Sielläkin oli tarkoituksella pystytetty informaation omistusoikeusjärjestelmä. Sen mukaan taloudelliset tekijänoikeudet kuuluivat valtiolle. Varmaankin siellä väitettiin että ”toistaiseksi valtion omistamat tekijänoikeudet ovat paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin suunnitelmallisuuden tehokkuutta. Tiedämme, ettei järjestelmämme ole täydellinen, mutta sosialismia ei tule kuitenkaan romuttaa ennen kuin paremmat keinot on löydetty.” No, eipä niitä juuri pidetty asiallisena etsiäkään ja koko homma puutui omaan mahdottomuuteensa.

Kun nyt vakavana esität että toistaiseksi tekijänoikeudet ovat kuitenkin paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin markkinatalouden tehokkuutta. Kaikki tietävät, että järjestelmä ei ole täydellinen. Nykyistä järjestelmää ei tule kuitenkaan romuttaa ennen kuin paremmat keinot on löydetty, niin eikö tässä ole jotain tuttua. Kuvioon kuuluu, ettei silti ole mitään syytä etsiä parempaa järjestelmää. Kaikki hyvin niin kauan kuin ei tiedetä paremmasta. Pikemminkin, jos joku väittää sellaisen löytäneen, löytöön on suhtauduttava niin kuin sitä ei olisi esitettykään, sysättävä syrjään häiritsemästä suunnitelmia, joilla nykyistä järjestelmää viilataan paremmaksi. Tärkeintä on säilyttää vanha. Vai?