Uuden Suomen blogiin
Yksi kapitalismin vioista on sen ideologisuus. Se että se perustaa sääntönsä ja käytäntönsä määritelmäänsä yhteisestä hyvästä, mikä kapitalismin tapauksessa on yksityisesti omistettu talouskasvu. Kapitalistit väittävät siis kasvun koituvan sellaistenkin eduksi, joilla mielestään on jo tarpeeksi, jotka eivät enää haluaisi raataa enemmän saadakseen ja joiden mielestä jatkuva yksityisten varallisuuksien kasvu on luonnon kestokyvyn kannalta mahdoton ajatus.
Kuten kaikilla ideologioilla, myös kapitalismilla on muista piittaamattomat yhden totuuden puolesta taistelijat, äärikapitalistit. Vaikka heidän lukumääränsä on varsin pieni, he ovat määräävissä asemissa ja hallitsevat painostuskeinojensa avulla myös muita; jos ette tottele, emme myy teille tarvitsemianne tuotteita emmekä lainaa teille rahaa; voimme jopa lähettää sotavoimiamme turvaamaan vapauttamme kasvattaa omaisuuksiamme.
Ideologioiden äärimuotoihin kuuluu myös sellainen ominaisuus, että jos kehitys ei kehity toivotulla tavalla, vika on oikeaoppisuudesta luopumisessa. Ratkaisuna on tiukempi ideologinen kontrolli. Näin myös äärikapitalismi toimii. Kun osa teknisen kehityksen hedelmistä uhkaa jäädä yksinoikeusomistuksen ulkopuolelle, laajennetaan patenttioikeuksien alaa. Kun huipputaiteilijoiden perillisten ja oikeuksienomistajayhtiöiden varallisuus ei kasva toivotulla tavalla, pidennetään tekijänoikeuksien voimassaoloaikaa. Kun piratismi uhkaa levitä, kovennetaan rangaistuksia. Kun yritysten tuotteiden ostamiseen ei löydy varoja, tuetaan yrityksiä, ei ostajia. Kun kaikesta tällaisesta huolimatta – ja tietenkin juuri siitä syystä – yhteinen rahatalous ajautuu epätasapainoon, siis kasvaviin velkasuhteisiin ja lisääntyvään epäluottamukseen, äärikapitalistien päällimmäinen huoli on taata sijoituksiensa arvo; ainakin omat pankit on pelastettava. Muuten järjestelmä saattaa romahtaa. Se pitää tietysti paikkansa.
Ehkä edellä ilmenevästä syystä kapitalismin ideologiaan kuuluu myös luovan tuhon idea. Kun on huomattu, että kapitalistinen ahneus johtaa aika ajoin lupauksien ja velkojen ylituotantoihin, joiden seurauksena ajaudutaan lamoihin, yrityksiä kaatuu, työpaikkoja menetetään ja pahimmissa tapauksissa kokonaisia kansantalouksia romahtaa, se on selitetty välttämättömyydeksi. Tuho on oikeastaan hyvä asia, koska se raivaa alaa entistä tehokkaammalle tuotannolle eli pätevämmille kapitalisteille. Sodatkin ovat vain hyväksi, jos ne kannustavat tekniikan kehitystä ja niillä saadaan öljy- ym. raaka-ainelähteitä kapitalistien hallintaan.
Muiden ideologioiden lailla kapitalismi ammentaa voimaansa vastakkainasettelusta, sopivan vihollisen valitsemisesta. Käytäntö on, että kaikki toisinajattelijat niputetaan yhdeksi joukoksi, jolle annetaan yhteinen, kyseisessä yhteisössä halveksittu nimitys. Kaikki kapitalismin vastustajat ovat sosialisteja tai kommunisteja, niin kuin aikanaan kaikki kommunismin vastustajat olivat riistokapitalisteja tai fasisteja.
Moraaliltaan ja teoiltaan ala-arvoisen vastustajan valitsemisen tarkoitus on paitsi korostaa omaa ylemmyyttään niin vakuuttaa rivijäsenille, ettei mitään parempaa ole olemassa. Kommunismissa kommunismi oli parasta mitä voi olla, koska kaikki muu oli riistokapitalismia tai fasismia. Kapitalismissa kapitalismi on kehityksen huippu, koska kaikki muu on kommunismia tai sosialismia.
Vastakkainasettelun tarkoituksena on myös hämärtää vihollisten yhtäläisyyksiä. Kommunistien toiminnalle oli välttämätöntä, etteivät rivikommunistit kiinnittäneet huomiota siihen, että sekä fasistinen että kommunistinen hallinto olivat diktatorisia ja raakoja. Tämän korostaminen olisi saattanut johtaa siihen, että kansalaiset olisivat pitäneet vastakkainasettelua diktatuuri vastaan demokratia tärkeämpänä heidän hyvinvoinnilleen. Sen ymmärtämiseen tarvittiin maailmansota. Ja sittenkin vain hävinneellä fasistien puolella virheestä opittiin ja demokratia voitti. Talousideologioiden väliseksi vastakkainasetteluksi vakiintui sosialismi vastaan kapitalismi.
Vaikka sosialismi on tänään lähes hävinnyt maapallolta, vieläkin sitä pidetään kapitalismin ainoana vastapuolena ja vaihtoehtona. Se tietysti sopii äärikapitalisteille, jotka yrittävät vältellä kansalaisten mielenkiinnon kohdistumista sosialismin ja kapitalismin yhtäläisyyksiin, erityisesti siihen, että kumpikin on ylhäältä säädeltyä taloutta. Kun sosialismi on poliittisen vallan säätelemää ja heidän etujaan ajavaa, niin kapitalismi on taloudellisen vallan säätelemää ja heidän etujaan ajavaa – tosin poliittisen vallan tuella. Tähän seikkaan huomion kiinnittäminen saattaisi havahduttaa rivikapitalistit ymmärtämään, että heidän etujensa kannalta olennainen vastakkainasettelu on ylhäältä säädelty kapitalistis-sosialistinen talous vastaan alhaalta ohjautuva aito markkinatalous.
perjantai 25. marraskuuta 2011
torstai 24. marraskuuta 2011
Mikä kapitalismissa on vikana II
Uuden Suomen blogiin
Kapitalismi on nimensä mukaan talousjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kasata yksityisiä pääomia suuriksi finanssikeskittymiksi ja tuotantolaitoksiksi, jotta tuotanto kasvaisi ja kaikki hyötyisivät. Kapitalismi nojaa kasvuideologiaan ja siksi hyödykkeiden tuotantoa kannustetaan muun muassa säätämällä tuottajille erityisiä oikeuksia niihin kuuluvine etuineen. Tällaisia ovat mm. pankinpito-oikeus keskuspankkiyhteyksineen, oikeus osakeyhtiömuotoon vajaine omistajanvastuineen sekä patentti- ja tekijänoikeudet kaupallisine yksinoikeuksineen; kaikki kapitalismin keskeisiä vaurastumisvälineitä, jotka eivät kuulu vain tasapuoliseen vaihdantaan keskittyvään markkinatalouteen.
Kapitalismissa rikkaiden ja köyhien välistä kuilua syventävät paitsi edellä mainitut valtiovallan säätämät oikeudet myös kapitalistinen tapa tulkita markkinoiden vapautta. Kasvuideologiasta johtuen markkinoiden vapautena pidetään ensisijassa tuottamisen vapautta. Kapitalismissa tuottajilla eli markkinoille myyjillä on vapaus säädellä markkinoita kohtelemalla eri asiakkaita eri tavoin, mm. myymällä samoja tuotteita eri hinnoin ja erilaisin sopimuksin eri ostajille. Kaikki tapahtuu tietysti liikesalaisuuden suojassa. Tällaisen säätelyn tarkoituksena ja seurauksena on kasvattaa yrityksien ja osakkeenomistajien voittoja enemmän kuin olisi mahdollista tiedoiltaan julkisessa ja ketään syrjimättömässä kaupankäynnissä.
Edellä mainituista syistä kapitalistinen talous syventää rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, mistä on monenlaista haittaa yhteiskunnalle. Tätä kuilua on pyritty kaventamaan kansallisilla säädöksillä, progressiivisella verotuksella, sosiaalisilla tulonsiirroilla, ilmaisella koulutuksella ja yhteiskunnan tukemilla terveyspalveluilla. Lyhyen aikavälin tarkastelussa, mikä on merkitsevä kapitalismissa, nämä kuitenkin heikentävät kansallista kilpailukykyä. Tässä kohdin kapitalismi ja demokratia ajautuvat vähitellen ratkaisemattomaan ristiriitaan. Kapitalistien eli tuottajien edut ja sitä kautta muidenkin hyvinvointi vaatii sosiaalisten tulonsiirtojen vähentämistä, kun taas demokratiassa äänestäjät ja sitä kautta yhteinen hyvä vaatii niiden säilyttämistä.
Ongelma pyritään ratkaisemaan helpoimmalla, ainakin alkuun kumpiakin osapuolia tyydyttävällä tavalla. Rahoitetaan yhteisiä menoja velalla. Ja sitten lainataan lisää. Sen ajatellaan onnistuvan, koska muutkin niin tekevät. Eikä sillä ole väliä vaikka kukaan ei tiedä, miten yhteenlasketut velat korkoineen pystytään maksamaan takaisin. Jotkut tietysti joutuvat kärsimään.
Tässä ollaan tänään. Nähtäväksi jää, miten selvitään. Yksi asia on selvä. Kapitalismi ei sovi globaalin talouden järjestelmäksi. Se on luotu kansalliseksi kilpailutaloudeksi. Maailmantalous ei kuitenkaan kilpaile ketään vastaan. Siinä kapitalismin aggressiivisuus kääntyy köyhiä ja luontoa vastaan. Jossain vaiheessa on valittava joko kapitalismi tai demokratia. Molemmat eivät sovi samaan maailmaan.
Kapitalismi on nimensä mukaan talousjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kasata yksityisiä pääomia suuriksi finanssikeskittymiksi ja tuotantolaitoksiksi, jotta tuotanto kasvaisi ja kaikki hyötyisivät. Kapitalismi nojaa kasvuideologiaan ja siksi hyödykkeiden tuotantoa kannustetaan muun muassa säätämällä tuottajille erityisiä oikeuksia niihin kuuluvine etuineen. Tällaisia ovat mm. pankinpito-oikeus keskuspankkiyhteyksineen, oikeus osakeyhtiömuotoon vajaine omistajanvastuineen sekä patentti- ja tekijänoikeudet kaupallisine yksinoikeuksineen; kaikki kapitalismin keskeisiä vaurastumisvälineitä, jotka eivät kuulu vain tasapuoliseen vaihdantaan keskittyvään markkinatalouteen.
Kapitalismissa rikkaiden ja köyhien välistä kuilua syventävät paitsi edellä mainitut valtiovallan säätämät oikeudet myös kapitalistinen tapa tulkita markkinoiden vapautta. Kasvuideologiasta johtuen markkinoiden vapautena pidetään ensisijassa tuottamisen vapautta. Kapitalismissa tuottajilla eli markkinoille myyjillä on vapaus säädellä markkinoita kohtelemalla eri asiakkaita eri tavoin, mm. myymällä samoja tuotteita eri hinnoin ja erilaisin sopimuksin eri ostajille. Kaikki tapahtuu tietysti liikesalaisuuden suojassa. Tällaisen säätelyn tarkoituksena ja seurauksena on kasvattaa yrityksien ja osakkeenomistajien voittoja enemmän kuin olisi mahdollista tiedoiltaan julkisessa ja ketään syrjimättömässä kaupankäynnissä.
Edellä mainituista syistä kapitalistinen talous syventää rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, mistä on monenlaista haittaa yhteiskunnalle. Tätä kuilua on pyritty kaventamaan kansallisilla säädöksillä, progressiivisella verotuksella, sosiaalisilla tulonsiirroilla, ilmaisella koulutuksella ja yhteiskunnan tukemilla terveyspalveluilla. Lyhyen aikavälin tarkastelussa, mikä on merkitsevä kapitalismissa, nämä kuitenkin heikentävät kansallista kilpailukykyä. Tässä kohdin kapitalismi ja demokratia ajautuvat vähitellen ratkaisemattomaan ristiriitaan. Kapitalistien eli tuottajien edut ja sitä kautta muidenkin hyvinvointi vaatii sosiaalisten tulonsiirtojen vähentämistä, kun taas demokratiassa äänestäjät ja sitä kautta yhteinen hyvä vaatii niiden säilyttämistä.
Ongelma pyritään ratkaisemaan helpoimmalla, ainakin alkuun kumpiakin osapuolia tyydyttävällä tavalla. Rahoitetaan yhteisiä menoja velalla. Ja sitten lainataan lisää. Sen ajatellaan onnistuvan, koska muutkin niin tekevät. Eikä sillä ole väliä vaikka kukaan ei tiedä, miten yhteenlasketut velat korkoineen pystytään maksamaan takaisin. Jotkut tietysti joutuvat kärsimään.
Tässä ollaan tänään. Nähtäväksi jää, miten selvitään. Yksi asia on selvä. Kapitalismi ei sovi globaalin talouden järjestelmäksi. Se on luotu kansalliseksi kilpailutaloudeksi. Maailmantalous ei kuitenkaan kilpaile ketään vastaan. Siinä kapitalismin aggressiivisuus kääntyy köyhiä ja luontoa vastaan. Jossain vaiheessa on valittava joko kapitalismi tai demokratia. Molemmat eivät sovi samaan maailmaan.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Mikä kapitalismissa on vikana I
Uuden Suomen blogiin
Pari vuosikymmentä sitten joissakin piireissä oli tapana todeta, että sosialismi on kyllä hyvä aate, mutta jätkät pilasivat sen. Jätkillä tarkoitettiin tällöin niitä, jotka sosialistisissa maissa valtaan päästyään olivat vallanhimossaan alkaneet ajaa lähinnä omia ja kannattajiensa etuja ja tässä toimessaan joutuivat syrjimään ja alistamaan muita, niin että vähitellen sosialismi kaikkien yhteisen hyvän järjestelmänä tuhoutui.
Nyt useimmat ymmärtävät, ettei vika ollut jätkissä vaan järjestelmässä. Jos jollekin joukolle annetaan valtaa, se alkaa aina – olipa alkuperäinen tarkoitus kuinka hyvä tahansa – käyttää sitä oman etunsa ajamiseen ja sitä voimallisemmin, mitä suurempi valta sillä on. Lopulta ero vallanpitäjien ja vallan kohteiden välillä kasvaa kestämättömäksi ja systeemi hajoaa.
Tänään yleistymässä on ajatus, jonka mukaan kapitalismi on kyllä hyvä aate, mutta jätkät pilaavat sen. Jätkillä tarkoitetaan talouden nykyisiä vallanpitäjiä, suuryritysten, erityisesti pankkien omistajia ja johtajia sekä tietysti niitä poliittisia päättäjiä, jotka ovat näiden etuja ajaneet. He ovat ahneuttaan ryhtyneet toimiin, joiden seurauksena kuilu rikkaiden ja köyhien ja samalla velkojien ja velallisten välillä kasvaa kestämättömäksi.
Nyt on ymmärrettävä, ettei vika ole jätkissä vaan järjestelmässä. Kun säännöt sallivat oman edun ajamisen muiden kustannuksella, sellaisia jätkiä ei löydykään, jotka eivät sitä tekisi. Tai jos löytyisikin, heillä ei olisi asiaa päättäville paikoille.
On myös nähtävä, ettei toimiva ratkaisu voi olla – edellä mainitusta syystä – sosialismin suunnalla, poliittisen sääntelyn lisäämisessä. Jako vasemmistoon ja oikeistoon on tältä osin menettänyt merkityksensä. Se kuuluu kansalliseen politiikkaan. Globaalissa taloudessa, jossa määräävänä tekijänä on kansainvälisessä kilpailussa menestyminen, politiikan ja talouden päättäjät ovat samalla kapitalistis-sosialistisella puolella, oman maan yrityksien tukena muita vastaan. Olennainen rintamalinja kulkee kaikkien heidän ja niiden välillä, joilla ei tänään ole sen enempää poliittista kuin taloudellistakaan painoarvoa. Toisin sanoen, maailman rikkaat vastaan maailman köyhät.
Kyse on siitä, minkä aatteen voimalla köyhät voisivat asemaansa parantaa, kun sosialismin on todettu johtavan vain huonompaan. Vastaus saattaa yllättää, mutta se on ainoa mahdollinen: markkinatalouden aatteen voimalla. Aito markkinatalous on nimittäin aivan eri asia kuin kapitalismi. Niillä on eri päämäärät ja eri säännöt.
Pari vuosikymmentä sitten joissakin piireissä oli tapana todeta, että sosialismi on kyllä hyvä aate, mutta jätkät pilasivat sen. Jätkillä tarkoitettiin tällöin niitä, jotka sosialistisissa maissa valtaan päästyään olivat vallanhimossaan alkaneet ajaa lähinnä omia ja kannattajiensa etuja ja tässä toimessaan joutuivat syrjimään ja alistamaan muita, niin että vähitellen sosialismi kaikkien yhteisen hyvän järjestelmänä tuhoutui.
Nyt useimmat ymmärtävät, ettei vika ollut jätkissä vaan järjestelmässä. Jos jollekin joukolle annetaan valtaa, se alkaa aina – olipa alkuperäinen tarkoitus kuinka hyvä tahansa – käyttää sitä oman etunsa ajamiseen ja sitä voimallisemmin, mitä suurempi valta sillä on. Lopulta ero vallanpitäjien ja vallan kohteiden välillä kasvaa kestämättömäksi ja systeemi hajoaa.
Tänään yleistymässä on ajatus, jonka mukaan kapitalismi on kyllä hyvä aate, mutta jätkät pilaavat sen. Jätkillä tarkoitetaan talouden nykyisiä vallanpitäjiä, suuryritysten, erityisesti pankkien omistajia ja johtajia sekä tietysti niitä poliittisia päättäjiä, jotka ovat näiden etuja ajaneet. He ovat ahneuttaan ryhtyneet toimiin, joiden seurauksena kuilu rikkaiden ja köyhien ja samalla velkojien ja velallisten välillä kasvaa kestämättömäksi.
Nyt on ymmärrettävä, ettei vika ole jätkissä vaan järjestelmässä. Kun säännöt sallivat oman edun ajamisen muiden kustannuksella, sellaisia jätkiä ei löydykään, jotka eivät sitä tekisi. Tai jos löytyisikin, heillä ei olisi asiaa päättäville paikoille.
On myös nähtävä, ettei toimiva ratkaisu voi olla – edellä mainitusta syystä – sosialismin suunnalla, poliittisen sääntelyn lisäämisessä. Jako vasemmistoon ja oikeistoon on tältä osin menettänyt merkityksensä. Se kuuluu kansalliseen politiikkaan. Globaalissa taloudessa, jossa määräävänä tekijänä on kansainvälisessä kilpailussa menestyminen, politiikan ja talouden päättäjät ovat samalla kapitalistis-sosialistisella puolella, oman maan yrityksien tukena muita vastaan. Olennainen rintamalinja kulkee kaikkien heidän ja niiden välillä, joilla ei tänään ole sen enempää poliittista kuin taloudellistakaan painoarvoa. Toisin sanoen, maailman rikkaat vastaan maailman köyhät.
Kyse on siitä, minkä aatteen voimalla köyhät voisivat asemaansa parantaa, kun sosialismin on todettu johtavan vain huonompaan. Vastaus saattaa yllättää, mutta se on ainoa mahdollinen: markkinatalouden aatteen voimalla. Aito markkinatalous on nimittäin aivan eri asia kuin kapitalismi. Niillä on eri päämäärät ja eri säännöt.
perjantai 11. marraskuuta 2011
Kapitalismi George Reismanin mukaan
"Kapitalismi on sosiaalinen järjestelmä joka perustuu tuotantovälineiden yksityisomistukseen. Sitä karakterisoi materiaalisen oman edun tavoittelu vapauden vallitessa; sen pohjalla on kulttuurinen järjen käytön vaikutus. Sen perustan ja luonteenomaisuuden johdosta kapitalismia kuvaa lisäksi säästäminen ja pääoman kerääminen, vaihtokauppa ja raha, taloudellinen etu ja voittomotiivi, taloudellisen kilpailun vapaus ja taloudellinen epätasa-arvo, hintajärjestelmä, taloudellinen kehitys ja materiaalisten etujen harmonia kaikkien talouteen osallistuvien yksilöiden välillä."
Onpa todella surkea tämä Reismanin määritelmä kapitalismista. Ja tähän jotkut uskovat.
”.. perustuu tuotantovälineiden yksityisomistukseen”. Reisman käsittää muiden lailla yksityisomistuksen valtiollisen omistuksen eli sosialismin vastakohdaksi. Mutta eihän se ole olennaista. Itsenäisen yksilön kannalta on olennaista onko omistus yksilöllistä vai kollektiivista, olipa kollektiivi mikä tahansa. Kapitalistisessa järjestelmässä merkittävin osa tuotannon ja kaupan omistusta on osakeyhtiöiden omistamaa ja niiden omistus on kollektiivista. Vieläpä sillä tavalla, etteivät omistajat vastaa kollektiivinsa veloista kuin siihen sijoittamillaan summilla. Muu velka jää muiden murheeksi. Se vastaisi sitä, että kun autolla hurjastelija aiheuttaa onnettomuuden, jossa myös muille aiheutuu vahinkoa, hurjastelija (sana sopii hyvin myös nykyiseen pankkimaailmaan) menettäisi vain romutetun autonsa hinnan mutta muut menetykset tulisivat muiden korvattaviksi. Tällainen osittainen vastuullisuus ei kuulu aitoon markkinatalouteen.
”Sitä karakterisoi materiaalisen oman edun tavoittelu”. Ikään kuin olisi olemassa joku talousjärjestelmä, jossa yksittäiset ihmiset eivät tavoittelisi omaa etuaan.
”.. vapauden vallitessa”. On ehkä jäänyt Reismanilta huomaamatta, että kaikki talousjärjestelmät ovat vapaita joillekin. Myös sosialismin kannattajat pitävät sosialismia vapaana järjestelmänä, koska sosialisteilla on vapaus määrätä, miten taloutta hoidetaan.
”.. sen pohjalla on kulttuurinen järjen käytön vaikutus”. Siis mikä???
”.. kapitalismia kuvaa lisäksi säästäminen,” Eli nykyinen pankkitoiminta ei ole kapitalismia, koska se ei perustu säästämiseen vaan enemmänkin velkaan ja sillä pelaamiseen.
”.. ja pääoman kerääminen” Sosialismia perusteltiin nimenomaan sillä, että sen avulla voidaan pääomia keskittää ja kasvattaa tehokkaasti kaikkien hyödyksi.
”.. vaihtokauppa ja raha, taloudellinen etu ja voittomotiivi, taloudellisen kilpailun vapaus ja taloudellinen epätasa-arvo, hintajärjestelmä”. Reismanin runoilua ei näytä yhtään haittaavan se, ettei sellaista talousjärjestelmää ole olemassakaan, johon ei voitaisi liittää kyseisiä määreitä.
Selvin lähtökohta markkinatalouden määritelmälle on se, että siinä talous ohjautuu alhaalta päin vapaassa kilpailussa, kuluttajien tarpeiden ohjaamana. Kapitalismissa näin ei tapahdu vaan siinä talous ohjautuu ylhäältä päin vapaassa kilpailussa, tuottajien ja kauppiaiden tarpeiden ohjaamana – jota tosin perustellaan sillä, että näin myös kuluttajat hyötyvät. Tämä perustelu on tietysti yhtä ”totta” kuin sosialismin perustelu, jossa puolueen ja valtiovallan tarpeiden tyydyttäminen hyödyttää myös tavallisia kansalaisia, koska puolue tuottaa kaiken hyvän.
Tästä päästään markkinatalouden määrittelyyn, joka vastaa pitkälti demokratian määrittelyä politiikassa. Kun demokratialle on olennaista yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja poliittisesti merkittävän tiedon julkisuus, niin markkinataloudelle on olennaista yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus ja markkinatietojen julkisuus. Kapitalismissahan ei näin ole vaan siinä myyjällä on vapaus kohdella eri ostajia eri tavoin ja pitää hinta- ym. markkinatiedot salaisina. Tämä vastaisi politiikassa järjestelmää, jossa kaikilla olisi täysi vapaus kohdella muita eri säännöin. Silloin myös vallanpitäjillä olisi sama vapaus ja siihen kuuluisi myös vapaus valita seuraajansa. Politiikassa tällaista järjestelmää sanotaan diktatuuriksi.
Vielä voidaan sanoa, etteivät aidon markkinatalouden käytännöt nojaa mihinkään muuhun ideologiaan kuin yksilöiden väliseen mahdollisuuksien tasa-arvoon. Kapitalistisen talouden muutamat keskeiset käytännöt nojaavat kasvuideologiaan. Esimerkiksi patentti- ja tekijänoikeuksia perustellaan sillä, että ne kannustavat ihmisiä suurempaan tuotantoon. Sama koskee tietysti osakeyhtiöjärjestelmää verrattuna täyden vastuun yritysmuotoihin.
perjantai 28. lokakuuta 2011
Keskuspankki apuun
Soininvaaran blogiin
Usein olen tcrownin kanssa samaa mieltä, mutta tässä kysymyksessä en. Mitä suurempi osa veroista kannetaan muusta kuin tuloista, sitä enemmän myös ne joutuvat maksumiehiksi, joilla ei ole tuloja tai ne ovat pienet. Ja mitä voimakkaammin myös tulottomia ja vähätuloisia verotetaan, sitä köyhemmiksi he tulevat. Tällainen verotus kasvattaa varallisuuseroja kaikkine haittapuolineen.
Näistä haittapuolista yksi on varsin ajankohtainen. Mitä suuremmat ovat erot köyhien ja rikkaiden välillä, sitä enemmän demokratiassa on köyhiä autettava, jotta säästyttäisiin sosiaalisilta selkkauksilta ja mahdolliselta diktatuurilta. Tuki voidaan antaa joko verovaroin tai markkinoilta lainaamalla. Veroasteen nostaminen ei tietenkään tässä tapauksessa auta. Apu on siis lainattava markkinoilta, mihin onkin hyvät edellytykset, sillä samalla kun tavalliset kansalaiset ovat suhteellisesti köyhtyneet, rikkaille on kasautunut ylijäämää vivutettavaksi ja lainattavaksi.
Mutta miten ihmeessä köyhät ja keskiluokka – rikkaathan muodostavat vain pienen murto-osan kansasta – maksavat velkansa takaisin?
Tätä nyt mietitään EU:ssakin, eikä hyviä vastauksia ole. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, myös kaikissa nyt vaikeuksissa olevissa maissa, myös Kreikassa, on varsin vauras rikkaiden vähemmistö, joiden yhteinen ylijäämä riittäisi pitkälle velkaongelman poistamiseen. Mutta eiväthän he sitä tee. Hekin lainaavat kuluttamatta jäämiä varojaan korkoa vastaan ja riskeiltä vakuutettuna jonkin nimiseen Kreikan apukassaan. Jos apu auttaa, rikkaat ovat sen jälkeen entistä rikkaampia ja seuraava kriisi entistä lähempänä. Ellei apu auta – ja sitten kun se ei enää auta – asetelma ei ole niinkään velallinen vastaan velkoja kuin demokratia vastaan diktatuuri.
Kaiken takana on kasvu- ja kilpailuideologia, joka on voimistuessaan ohjannut varoja tuotannon ja erityisesti pääomatuotannon kasvattamiseen. Verokilpailu on tässä ollut yhtenä tekijänä. Suosiessaan tuotannon kasvattamista verotus on siirtynyt tulojen ja erityisesti pääomatulojen verotuksesta yhä enemmän kulutuksen yms. verottamiseen. Samalla on kuitenkin suosittu velkataloutta ja siitä hyötyjiä.
Poliittisesti mutta myös taloudellisesti vakaampi yhteiskunta saataisiin, jos verojen painopiste siirtyisi nykyistä enemmän tulojen ja erityisesti pääomatulojen verottamiseen. Kaikkialla.
Itseasiassa minä en haluaisi verottaa juuri mitään tuottavaa toimintaa, oli se sitten työn tekoa tai pääoman antamista tuottavaan toimintaan. Ennemmin verottaisin perintöjä, kiinteistöjä ja muuta varallisuutta sekä haittoja.
Usein olen tcrownin kanssa samaa mieltä, mutta tässä kysymyksessä en. Mitä suurempi osa veroista kannetaan muusta kuin tuloista, sitä enemmän myös ne joutuvat maksumiehiksi, joilla ei ole tuloja tai ne ovat pienet. Ja mitä voimakkaammin myös tulottomia ja vähätuloisia verotetaan, sitä köyhemmiksi he tulevat. Tällainen verotus kasvattaa varallisuuseroja kaikkine haittapuolineen.
Näistä haittapuolista yksi on varsin ajankohtainen. Mitä suuremmat ovat erot köyhien ja rikkaiden välillä, sitä enemmän demokratiassa on köyhiä autettava, jotta säästyttäisiin sosiaalisilta selkkauksilta ja mahdolliselta diktatuurilta. Tuki voidaan antaa joko verovaroin tai markkinoilta lainaamalla. Veroasteen nostaminen ei tietenkään tässä tapauksessa auta. Apu on siis lainattava markkinoilta, mihin onkin hyvät edellytykset, sillä samalla kun tavalliset kansalaiset ovat suhteellisesti köyhtyneet, rikkaille on kasautunut ylijäämää vivutettavaksi ja lainattavaksi.
Mutta miten ihmeessä köyhät ja keskiluokka – rikkaathan muodostavat vain pienen murto-osan kansasta – maksavat velkansa takaisin?
Tätä nyt mietitään EU:ssakin, eikä hyviä vastauksia ole. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, myös kaikissa nyt vaikeuksissa olevissa maissa, myös Kreikassa, on varsin vauras rikkaiden vähemmistö, joiden yhteinen ylijäämä riittäisi pitkälle velkaongelman poistamiseen. Mutta eiväthän he sitä tee. Hekin lainaavat kuluttamatta jäämiä varojaan korkoa vastaan ja riskeiltä vakuutettuna jonkin nimiseen Kreikan apukassaan. Jos apu auttaa, rikkaat ovat sen jälkeen entistä rikkaampia ja seuraava kriisi entistä lähempänä. Ellei apu auta – ja sitten kun se ei enää auta – asetelma ei ole niinkään velallinen vastaan velkoja kuin demokratia vastaan diktatuuri.
Kaiken takana on kasvu- ja kilpailuideologia, joka on voimistuessaan ohjannut varoja tuotannon ja erityisesti pääomatuotannon kasvattamiseen. Verokilpailu on tässä ollut yhtenä tekijänä. Suosiessaan tuotannon kasvattamista verotus on siirtynyt tulojen ja erityisesti pääomatulojen verotuksesta yhä enemmän kulutuksen yms. verottamiseen. Samalla on kuitenkin suosittu velkataloutta ja siitä hyötyjiä.
Poliittisesti mutta myös taloudellisesti vakaampi yhteiskunta saataisiin, jos verojen painopiste siirtyisi nykyistä enemmän tulojen ja erityisesti pääomatulojen verottamiseen. Kaikkialla.
maanantai 17. lokakuuta 2011
Kapitalismista aitoon markkinatalouteen
Helsingin Sanomien mielipidesivulle
Jo 80 maassa järjestettävät Wall Street -mielenosoitukset kertovat tavallisten kansalaisten turhautumisesta, jopa vihasta poliittisia ja taloudellisia päättäjiä kohtaan. Mielenosoittajat ovat kuitenkin hajanainen joukko vailla yhteistä ajatusta siitä, miten Wall Streetin valtaa voitaisiin vähentää.
Yhtä lailla hämmentyneitä ollaan päättäjien keskuudessa. Heidänkin rivinsä rakoilevat, vaikka näkökulma on toinen. Toiset kannattavat ylivelkaisten maiden velkojen uudelleenjärjestelyjä, toiset kannattavat lisälainoitusta keskuspankkien ja veronmaksajien rahoilla. Kukaan heistäkään ei syvemmin perustele, mitä kapitalismin käytäntöjä tulisi muuttaa, ettei sama toistuisi tulevaisuudessa.
On otettava oppia demokratiasta. Demokratiahan on nimenomaan menetelmä, jolla rajoitetaan johtajien valtaa ja mahdollisuuksia kasvattaa varallisuuttaan. Poliittiselle demokratialle olennaista on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja kaikkien yhteiskuntaa koskevien tietojen avoimuus ja tasapuolisuus. Poliitikoilla ei saa olla salaisuuksia, jotka saattavat johtaa kansalaisia harhaan. Mitä paremmin näistä vaatimuksista pidetään kiinni, sitä paremmin kansa voi.
Kun demokratian idea siirretään talouteen, saadaan järjestelmä, jolle on olennaista yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus ja kaikkien taloutta koskevien tietojen avoimuus. Näin saadaan demokraattinen talous, joka rajoittaa rikkaiden eli Wall Streetin valtaa ja mahdollisuuksia kasvattaa varallisuuttaan.
Yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus tarkoittaa sitä, että jokaisen raha on yhtä arvokasta. Kaupanteossa ketään ostajaa ei saa syrjiä, vaan kaikille on annettava mahdollisuus ostaa samalla hinnalla kuin parhaalle asiakkaalle myydään. Nykyisinhän näin ei ole. Ostajia luokitellaan monellakin tavalla. Myös suuria, kaikkia koskevia kauppoja tehdään salassa ja muita syrjivin sopimuksin. Näin rikkaat voivat suosia toisiaan ja pitää köyhät köyhinä.
Kun politiikassa sensuuri ja painostettu media estävät demokratiaa toteutumasta, niin taloudessa sen tekevät hintoja ja kauppoja koskevat liikesalaisuudet. Ne estävät julkisuutta kestämättömien taloustoimien käsittelyn ja niihin puuttumisen. Ne tekevät veroparatiisit ja likaisen rahan pesun mahdollisiksi. Samalla yleinen tietojen puute mahdollistaa valtavien yhteisten virheiden tekemisen, kuten nyt on käynyt kokonaisten kansakuntien ylivelkaantuessa pankeille ja sijoittajille.
Talouden demokratialle on toinenkin nimi. Se on aito markkinatalous: kuluttajien ja ostajien puolelta ohjautuva ja siten kaikkien etuja ajava talous.
On hyödytöntä osoittaa mieltä Wall Streetin ja suurkapitalistien valtaa vastaan, ellei muutoksen vaatijoilla ole yhteistä näkemystä siitä, mihin suuntaan taloutta tulee kehittää. Mielestäni ainoa mahdollinen ajatus, joka voi yhdistää muutoksen vaatijat, on aidon markkinatalouden aate. Se on siitäkin hyvä aate, että useat Wall Streetinkin ystävät kannattavat sitä, ainakin periaatteessa.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Madonluku II
Kemppisen blogiin
”en ole kiinnostunut tuosta asiasta [tekijänoikeuksien perusteluista]. Mielestäni esitetyt perustelut ovat lähinnä joutavanpäiväisiä. Mitä hienompi perustelu, sitä falskimpi sointi.”
En oikein ymmärrä kantaasi. Tulkitsenko sinua oikein, jos totean että pidät tekijänoikeuksien perusteita joutavanpäiväisinä, mutta kuitenkin kannatat niitä, siis myös siirrettävinä, koska ne ovat kiertämätön tosiasia.
Eivät tässä maailmassa tällaiset asiat niin kiertämättömiä ole. Vain vajaa sukupolvi sitten sadoille miljoonille sosialistinen suunnitelmatalous valtiovallan hallitsemine tekijänoikeuksineen oli kiertämätön tosiasia. Moni yritti saada järjestelmää toimivammaksi. Gorbatshov etunenässä vaan eipä onnistunut.
Ei kapitalistisen talouden tilanne tänään näytä yhtään sen paremmalta kuin sosialismin 30 vuotta sitten. Jos suuriin selkkauksiin joudutaan, kuka tietää, miten tekijänoikeuksille käy. Eiväthän ne nykyisinkään nauti läheskään kaikkien luottamusta. Epävarmoihin aikoihin olisi syytä varautua jo nyt, vaikkapa kuvittelemalla, miten aidossa markkinataloudessa teoksilla voitaisiin käydä kauppaa.
Miksi ylläpitää järjestelmää, jonka oikeutus lepää falskeilla perusteilla?
”en ole kiinnostunut tuosta asiasta [tekijänoikeuksien perusteluista]. Mielestäni esitetyt perustelut ovat lähinnä joutavanpäiväisiä. Mitä hienompi perustelu, sitä falskimpi sointi.”
En oikein ymmärrä kantaasi. Tulkitsenko sinua oikein, jos totean että pidät tekijänoikeuksien perusteita joutavanpäiväisinä, mutta kuitenkin kannatat niitä, siis myös siirrettävinä, koska ne ovat kiertämätön tosiasia.
Eivät tässä maailmassa tällaiset asiat niin kiertämättömiä ole. Vain vajaa sukupolvi sitten sadoille miljoonille sosialistinen suunnitelmatalous valtiovallan hallitsemine tekijänoikeuksineen oli kiertämätön tosiasia. Moni yritti saada järjestelmää toimivammaksi. Gorbatshov etunenässä vaan eipä onnistunut.
Ei kapitalistisen talouden tilanne tänään näytä yhtään sen paremmalta kuin sosialismin 30 vuotta sitten. Jos suuriin selkkauksiin joudutaan, kuka tietää, miten tekijänoikeuksille käy. Eiväthän ne nykyisinkään nauti läheskään kaikkien luottamusta. Epävarmoihin aikoihin olisi syytä varautua jo nyt, vaikkapa kuvittelemalla, miten aidossa markkinataloudessa teoksilla voitaisiin käydä kauppaa.
Miksi ylläpitää järjestelmää, jonka oikeutus lepää falskeilla perusteilla?
maanantai 26. syyskuuta 2011
Madonluku
Kemppisen Blogiin
Eipä ole Kemppinen osannut/viitsinyt vastata kysymykseeni 18.9. siirrettävien tekijänoikeuksien filosofisista, poliittisista ja taloudellisista perusteista. Se oli odotettavissakin. Eihän minkään asian tai aatteen käytäntöjen erikoisasiantuntija ole valmis kyseistä aatetta hylkäämään, vaikka sen vääriä tulkintoja olisi kuinka kärkäs kritisoimaan.
Kysyn kuitenkin vielä, tämänpäiväiseen tekstiin viitaten, miten ihmeessä rahat kulkeutuisivat Roope Ankoille sellaisessa taloudessa, jossa ei olisi siirrettäviä tekijänoikeuksia?
Ja mitä erinomaista siinä sinänsä on, että keskiluokalle järjestetään töitä riippumatta työn laadusta? Tätähän jo kokeiltiin Neuvostoliitossa. Mitä niin arvokasta vaikkapa Angry Birds lelut, romaanikirjallisuus ja pop-musiikki tarjoavat nykyisin yhteiskuntien vaikeimpien ongelmien, sosiaalisen eriarvoistumisen ja luonnon ylikuormittumisen helpottamiseksi, että niiden tuotantoa on erityisin oikeuksin kannustettava?
Kirjallisuutta, musiikkia, tietokoneohjelmia ja kaikkea biteiksi saatettavaa voidaan myydä markkinahintaan ilman siirrettävää yksinoikeutta seuraavalla tavalla.
Tekijä(t) laittaa nettiin kaupan olevasta tuotteesta esittelyn, joka voi olla juuri sellainen kuin hän haluaa, vaikkapa teoksen alku tai selitys siitä, minkä ongelman tuote ratkaisee. Toiseksi hän asettaa tuotteelle hinnan ja päivämäärän, jona päivänä tuotteesta maksaneet saavat sen viimeistään käyttöönsä, edellyttäen, että tuote on maksettu. Maksaminen on vapaahintaista. Jokainen, joka haluaa saada tuotteen käyttöönsä ensimmäisten joukossa maksaa siitä haluamansa hinnan jollekin välitilille. Kun vaadittu hinta täyttyy, tekijä saa rahat ja antaa tuotteen kaikille maksaneille, joista kukin voi tehdä sillä mitä tahtoo, pitää itsellään tai antaa vapaaseen jakeluun. Ellei hinta täyty, rahat palautetaan tai tekijä tyytyy maksettuun määrään ja antaa tuotteen ostajille.
Näin saadaan nykyistä parempi markkinamekanismi tuottajan ja kuluttajan välille, koska tässä ratkaisussa ei ole välikäsiä vaan kuluttajien erilaiset arvottamiset vaikuttavat suoraan kysyntään. Tekijä saa mitä pyytääkin edellyttäen, että tuotteesta ollaan valmiit kyseinen hinta maksamaan. Kuluttajat saavat haluamansa, kukin siihen hintaan kuin tuotetta arvottaakin. Ja vaikka tuote vapautuu myöhemmin, todennäköisesti, kaikkien käyttöön, sehän on vain yhteiseksi eduksi.
Tämä tarjoaa myös ratkaisun yhteisesti edullisten tuotteiden hankintaan. Yhteiskunta tai muu yhteisö voi osallistua haluamiensa tuotteiden hankintaan haluamallaan summalla ja näin taata sen mielestä tarpeellisen tuotannon jatkuvuuden. Ei siis voida väittää, että yhteiskunnalle tärkeää tuotantoa jäisi tuottamatta.
Lisäksi, tietysti, kaikki ne epäkohdat, jotka liittyvät nykyisessä systeemissä oikeuksien siirtoon, jäävät pois. Valtava joukko tekijänoikeustyöläisiä jäisi työttömiksi. Mutta parempi niin kuin että arvokkaan tiedon tuottajia jää työttömiksi. Samoista rahoistahan he kilpailevat.
Eipä ole Kemppinen osannut/viitsinyt vastata kysymykseeni 18.9. siirrettävien tekijänoikeuksien filosofisista, poliittisista ja taloudellisista perusteista. Se oli odotettavissakin. Eihän minkään asian tai aatteen käytäntöjen erikoisasiantuntija ole valmis kyseistä aatetta hylkäämään, vaikka sen vääriä tulkintoja olisi kuinka kärkäs kritisoimaan.
Kysyn kuitenkin vielä, tämänpäiväiseen tekstiin viitaten, miten ihmeessä rahat kulkeutuisivat Roope Ankoille sellaisessa taloudessa, jossa ei olisi siirrettäviä tekijänoikeuksia?
Ja mitä erinomaista siinä sinänsä on, että keskiluokalle järjestetään töitä riippumatta työn laadusta? Tätähän jo kokeiltiin Neuvostoliitossa. Mitä niin arvokasta vaikkapa Angry Birds lelut, romaanikirjallisuus ja pop-musiikki tarjoavat nykyisin yhteiskuntien vaikeimpien ongelmien, sosiaalisen eriarvoistumisen ja luonnon ylikuormittumisen helpottamiseksi, että niiden tuotantoa on erityisin oikeuksin kannustettava?
Kirjallisuutta, musiikkia, tietokoneohjelmia ja kaikkea biteiksi saatettavaa voidaan myydä markkinahintaan ilman siirrettävää yksinoikeutta seuraavalla tavalla.
Tekijä(t) laittaa nettiin kaupan olevasta tuotteesta esittelyn, joka voi olla juuri sellainen kuin hän haluaa, vaikkapa teoksen alku tai selitys siitä, minkä ongelman tuote ratkaisee. Toiseksi hän asettaa tuotteelle hinnan ja päivämäärän, jona päivänä tuotteesta maksaneet saavat sen viimeistään käyttöönsä, edellyttäen, että tuote on maksettu. Maksaminen on vapaahintaista. Jokainen, joka haluaa saada tuotteen käyttöönsä ensimmäisten joukossa maksaa siitä haluamansa hinnan jollekin välitilille. Kun vaadittu hinta täyttyy, tekijä saa rahat ja antaa tuotteen kaikille maksaneille, joista kukin voi tehdä sillä mitä tahtoo, pitää itsellään tai antaa vapaaseen jakeluun. Ellei hinta täyty, rahat palautetaan tai tekijä tyytyy maksettuun määrään ja antaa tuotteen ostajille.
Näin saadaan nykyistä parempi markkinamekanismi tuottajan ja kuluttajan välille, koska tässä ratkaisussa ei ole välikäsiä vaan kuluttajien erilaiset arvottamiset vaikuttavat suoraan kysyntään. Tekijä saa mitä pyytääkin edellyttäen, että tuotteesta ollaan valmiit kyseinen hinta maksamaan. Kuluttajat saavat haluamansa, kukin siihen hintaan kuin tuotetta arvottaakin. Ja vaikka tuote vapautuu myöhemmin, todennäköisesti, kaikkien käyttöön, sehän on vain yhteiseksi eduksi.
Tämä tarjoaa myös ratkaisun yhteisesti edullisten tuotteiden hankintaan. Yhteiskunta tai muu yhteisö voi osallistua haluamiensa tuotteiden hankintaan haluamallaan summalla ja näin taata sen mielestä tarpeellisen tuotannon jatkuvuuden. Ei siis voida väittää, että yhteiskunnalle tärkeää tuotantoa jäisi tuottamatta.
Lisäksi, tietysti, kaikki ne epäkohdat, jotka liittyvät nykyisessä systeemissä oikeuksien siirtoon, jäävät pois. Valtava joukko tekijänoikeustyöläisiä jäisi työttömiksi. Mutta parempi niin kuin että arvokkaan tiedon tuottajia jää työttömiksi. Samoista rahoistahan he kilpailevat.
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Tekijänoikeus on kompetenssi II
Kemppisen blogiin
Kysyin vastausta siihen, millä filosofisilla, poliittisilla ja taloudellisilla argumenteilla Merges oikeuttaa IP-oikeudet – riippumatta sinun omasta kannastasi, joka olisi kiintoisaa myös kuulla. Kun kirjan nimenä on henkisen omaisuuden oikeutus ja siinä käsitellään varmaan syvällisesti tätä asiaa, siinä luulisi käsiteltävän selvin sanoin myös edellisessä kommentissani esittämiä olennaisia kysymyksiä. Ellei, en suosittelisi kirjaa edes alkeisoppikirjaksi oikeusperiaatteiden käsittelyyn.
Teokset on toki pidettävä oikeusjärjestelmän osana, jotta niillä voitaisiin käydä kauppaa. Se ei kuitenkaan edellytä kaupattavaa yksinoikeutta, mikä on nykyisen tekijänoikeuden ydinkohta. Jos olet seurannut kirjoittamiani kommentteja blogiisi, tiedät, että olen esittänyt käytännöllisen tavan, jolla kaikkia biteiksi muutettavia teoksia – niiden oikeudeton käyttöhän on ongelma – voidaan myydä markkinahintaan netissä ilman sen kummempaa oikeutta kuin suutarilla on tekemäänsä saappaaseen.
Teoksen omistusoikeus, kaupanteko ja markkinahinnan saanti ei ole sen suurempi ongelma kuin suutarillakaan. Tietysti voidaan väittää, että ilman siirrettävää yksinoikeutta teoksesta saatava hinta ei ole riittävän suuri kannustamaan tekijöitä töihin. Tämä argumentti saattaa ensinnäkin olla kokonaan väärä ja toiseksi se on ideologinen edellyttäen jonkin yhteisen tavoitteen, vaikka työnteon lisäämisen, johon nähden riittävyyttä arvioidaan. Olipa tällainen tavoite mikä hyvänsä, sen yleisestä edullisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Riittävyysargumentti on jo perustaltaan hutera. Missä siis on ongelma?
Kysyin vastausta siihen, millä filosofisilla, poliittisilla ja taloudellisilla argumenteilla Merges oikeuttaa IP-oikeudet – riippumatta sinun omasta kannastasi, joka olisi kiintoisaa myös kuulla. Kun kirjan nimenä on henkisen omaisuuden oikeutus ja siinä käsitellään varmaan syvällisesti tätä asiaa, siinä luulisi käsiteltävän selvin sanoin myös edellisessä kommentissani esittämiä olennaisia kysymyksiä. Ellei, en suosittelisi kirjaa edes alkeisoppikirjaksi oikeusperiaatteiden käsittelyyn.
Teokset on toki pidettävä oikeusjärjestelmän osana, jotta niillä voitaisiin käydä kauppaa. Se ei kuitenkaan edellytä kaupattavaa yksinoikeutta, mikä on nykyisen tekijänoikeuden ydinkohta. Jos olet seurannut kirjoittamiani kommentteja blogiisi, tiedät, että olen esittänyt käytännöllisen tavan, jolla kaikkia biteiksi muutettavia teoksia – niiden oikeudeton käyttöhän on ongelma – voidaan myydä markkinahintaan netissä ilman sen kummempaa oikeutta kuin suutarilla on tekemäänsä saappaaseen.
Teoksen omistusoikeus, kaupanteko ja markkinahinnan saanti ei ole sen suurempi ongelma kuin suutarillakaan. Tietysti voidaan väittää, että ilman siirrettävää yksinoikeutta teoksesta saatava hinta ei ole riittävän suuri kannustamaan tekijöitä töihin. Tämä argumentti saattaa ensinnäkin olla kokonaan väärä ja toiseksi se on ideologinen edellyttäen jonkin yhteisen tavoitteen, vaikka työnteon lisäämisen, johon nähden riittävyyttä arvioidaan. Olipa tällainen tavoite mikä hyvänsä, sen yleisestä edullisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Riittävyysargumentti on jo perustaltaan hutera. Missä siis on ongelma?
lauantai 17. syyskuuta 2011
Tekijänoikeus on kompetenssi
Kemppisen blogiin
Osaisiko Kemppinen tiivistetysti esittää, miten Robert P. Merges perustelee patenttijärjestelmän filosofisen oikeuden. Esimerkiksi, millä filosofian piiriin kuuluvalla perusteella sellaisessa tapauksessa, jossa usea keksijä tekee saman keksinnön toisistaan riippumatta suunnilleen samanaikaisesti, vain sen nopein patentoija saa keksinnölle yksinoikeuden.
Entä miten on patentin/tekijänoikeuden poliittisen oikeutuksen laita. Politiikan perimmäisenä tarkoituksena on saada ihmiset mahdollisimman laajalti ja yhtenäisesti kannattamaan samoja tavoitteita. Miten patentti- ja tekijänoikeus toimivat tässä tehtävässä, ottaen huomioon, että kummallakin on varallisuutta ja sen myötä poliittista valtaa keskittävä ominaisuus. Mitä poliittisesti tavoiteltavaa Merges näkee siinä, että kyseiset oikeudet ovat osaltaan jakamassa niin ihmisiä kuin kansakuntia menestyjiin ja syrjäytyneisiin.
Miten Merges perustelee IP oikeuksien taloudellisen edullisuuden? Ottaako hän huomioon sen, että kyseisten oikeuksien suunnaton yhteinen arvo on hallinnallista, alkujaan poliittisen kilpailun tuloksena syntynyttä arvoa. Se ei ole taloudellista siinä mielessä kuin kuluttajat suoraan arvostavat tuotteita. Siten tämä suunnaton arvo on merkittävä tekijä reaalitaloudesta irtautuneen pääomatalouden eli velkatalouden kasvattamisessa.
Osaisitko Kemppinen tulkita Mergesiä kansantajuisesti, mitä taloudellisesti edullista hän näkee maailmantalouden nykyisessä tilanteessa, jossa kokonaisia kansakuntia uhkaa sortua velkataakkansa alla, osittain IP oikeuksista johtuen?
Osaisiko Kemppinen tiivistetysti esittää, miten Robert P. Merges perustelee patenttijärjestelmän filosofisen oikeuden. Esimerkiksi, millä filosofian piiriin kuuluvalla perusteella sellaisessa tapauksessa, jossa usea keksijä tekee saman keksinnön toisistaan riippumatta suunnilleen samanaikaisesti, vain sen nopein patentoija saa keksinnölle yksinoikeuden.
Entä miten on patentin/tekijänoikeuden poliittisen oikeutuksen laita. Politiikan perimmäisenä tarkoituksena on saada ihmiset mahdollisimman laajalti ja yhtenäisesti kannattamaan samoja tavoitteita. Miten patentti- ja tekijänoikeus toimivat tässä tehtävässä, ottaen huomioon, että kummallakin on varallisuutta ja sen myötä poliittista valtaa keskittävä ominaisuus. Mitä poliittisesti tavoiteltavaa Merges näkee siinä, että kyseiset oikeudet ovat osaltaan jakamassa niin ihmisiä kuin kansakuntia menestyjiin ja syrjäytyneisiin.
Miten Merges perustelee IP oikeuksien taloudellisen edullisuuden? Ottaako hän huomioon sen, että kyseisten oikeuksien suunnaton yhteinen arvo on hallinnallista, alkujaan poliittisen kilpailun tuloksena syntynyttä arvoa. Se ei ole taloudellista siinä mielessä kuin kuluttajat suoraan arvostavat tuotteita. Siten tämä suunnaton arvo on merkittävä tekijä reaalitaloudesta irtautuneen pääomatalouden eli velkatalouden kasvattamisessa.
Osaisitko Kemppinen tulkita Mergesiä kansantajuisesti, mitä taloudellisesti edullista hän näkee maailmantalouden nykyisessä tilanteessa, jossa kokonaisia kansakuntia uhkaa sortua velkataakkansa alla, osittain IP oikeuksista johtuen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)