Pekka
Himasen Sinisen kirjan sisällön laadusta ja rahoituksen asiallisuudesta on
syntynyt vilkas keskustelu ja hyvä niin. Koko projektin tärkeintä kysymystä ei
kuitenkaan ole avattu
keskustelulle. Mihin tarpeeseen kirjalta odotetaan vastausta? Etsitäänkö
talouden ohjaamiseen jotain uutta suuntaa vai vaan tukea vanhalle?
Kun
puhutaan suomalaisten taloudellisen hyvinvoinnin turvaamisesta ja kestävästä
kehityksestä, ratkaisuja voidaan etsiä kahdelta suunnalta. Toisaalta kysymällä
miten suomalaisten tulee menetellä, jotta yrityksemme pärjäisivät kansainvälisen
kilpailun paineessa, jossa yhä tärkeämpiä menestystekijöitä ovat mm. verojen välttäminen,
alhaisen sosiaaliturvan työvoiman käyttö ja luonnonsuojelun puutteiden hyödyntäminen.
Toisaalta kysymällä miten meidän tulisi toimia, jotta sellaisten
kansantalouksien kilpailukyky paranisi, jotka omassa toiminnassaan noudattavat
sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden periaatteita.
Tämä osittain
yhteen sovittamaton tavoitteiden kaksijakoisuus ei ollut kirjan tilaajan
mielessä, eivätkä sitä kirjoittajatkaan ymmärtäneet. Siksi siitä tuli sellainen
sekasoppa kuin tuli.
Tarve
tällaiselle kirjalle on silti olemassa. Tulevaisuuteen ja kestävään talouteen
tähtäävänä sen tulee kuitenkin perustua edellä mainittuun tavoitteiden jaotteluun
ja vieläpä jälkimmäistä painottaen.
Pari tärkeää
lisäehtoa on kuitenkin asetettava. Lähtökohdaksi on otettava se tosiasia, ettei
missään eikä minkään yrityksen tavoitteena ole työntekijöiden irtisanominen
eikä kukaan pyri elinympäristönsä tuhoamiseen. Niin köyhien kuin rikkaidenkin
maiden yritykset joutuvat tekemään niin vain kovan kansainvälisen kilpailun
paineessa. Jos tämä paine pienenisi, sekä ihmisten että luonnon hyvinvointi
paranisi niin meillä kuin muuallakin.
Kun tämä talouden kestävyydelle keskeinen käsite, kilpailupaine, on
kirjoittajille aivan vieras, miten he voisivat tuottaa asiasta järkevän kokonaisnäkemyksen?
Selonteon
keskiössä tulee olla globaalin kilpailupaineen alentaminen. Kun vielä tiedetään
että voittamiseen kannattaa uhrata sitä enemmän ihmisten ja luonnon
voimavaroja, mitä arvokkaampi on palkinto, on kysyttävä millaisia talouden
arvokkaimmat palkinnot ovat. Onko kansainvälisissä laeissa ja käytännöissä
kenties sääntöjä ja ominaisuuksia, joilla on tieten tahtoen kasvatettu talouden
luonnollisten palkintojen arvoa? Kun rikastuminen on ilmeinen palkinto, mitkä kansainväliset
käytännöt kiihdyttävät vaurauden kasaantumista harvoille?
Mitä
suomalaisten tulisi tehdä, jotta he menestyisivät maailmalla mutta käyttäen
keinoja, jotka haittaavat tai eivät ainakaan helpota rikkaiden rikastumista ja
näin lisää talouskilpailun painetta? Sillä kilpailun kovetessa ensin uhrataan
pienimmät ja heikoimmat, myös kansantalouksista.
Minusta
Himaselle työryhmineen pitää antaa toinen mahdollisuus. Mutta tarvitaan parempi
tehtävän asettelu. Ilman uusiin ratkaisuihin osoittavia uusia kysymyksiä odotettavissa
ei ole kuin vanhoja kliseitä uusilla kuorilla ja opaskirja ojasta allikkoon. Sellaisesta on vain
harmia niin tilaajille kuin tekijöillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti