Rikkaiden hyödyllisyydestä

Olli Makkosen US-blogiin

Muutama vuosi sitten sijoitusmarkkinoilla vaikutti n. 50 miljardin velvotteineen rikas mies nimeltä Bernie Madoff. Hän toimi kaikkien vapaan kapitalismin periaatteiden mukaan vapaaehtoisin kaupoin ja tiukin liikesalaisuuksin ja yrittäen välttää valtiovallan veroja ja muuta puuttumista asioihinsa.

Miten hänen rikkautensa lisäsi muiden rikkauksia?

Millä logiikalla muiden pankkiirien vastaavat toimet lisäävät kansakuntien varallisuutta? Miten Bernie olisi auttanut Kreikkaa?

"Jos valvontaa ei olisi ollut, olisi Bernie jäänyt kiinni paljon aikaisemmin. Nimittäin, nythän ihmiset saattoivat huoletta luottaa kaiken olevan kunnossa, sillä valvoihan SEC Madoffin yritystä."

Jälkiviisautta ja selittelyä. Yhtä lailla voidaan väittää, että ilman SECiä tätä olisivat "valvoneet" jotkut yksityiset valvojat, jotka olisivat olleet yhtä lailla "luotettavia", jotkut ehkä Bernien vapaaehtoisesti ja salaisesti palkkaamia.

"Ja kapitalismin kanssa tuolla ei tietenkään ole mitään tekemistä. Petos on petos."

Minkä mukaan? Ei ainakaan nuorten kapitalistihörhöjen mukaan, jotka määrittelevät kapitalismin valtiovallan säätelystä vapaaksi taloudeksi, jossa kaikkia hyödyttävän kaupankäynnin ehdoiksi riittää, että se perustuu kummaltakin puolelta vapaaehtoisuuteen ja että myös kaupan salassapidosta voidaan sopia. Valtion rooli on vain valvoa, että sopimuksia ei rikota.

En ole tavannut kapitalismille määritelmää, jossa sanottaisiin, että pettäminen ei kuulu kapitalismiin. Se olisikin vaikea määritelmä, sillä se edellyttäisi pettämisen määrittelyä. Onko väärien tietojen antaminen aina pettämistä? Onko olennaisten tietojen salaaminen pettämistä?

Jos vähäpätöisiä vääriä tietoja kaupan kohteesta saa antaa, missä menee raja? Jos olennaisia tietoja kaupan kohteesta ei saa salata, kuka sanoo, mitkä tiedot ovat olennaisia? Ellei näitä määritellä, Madoff toimi aivan oikein.

Kapitalismin ideologiasta ei voida johtaa näihin kysymyksiin vastausta. Näihin vastaaminen kuuluu politiikan alueeseen. Meillä se tapahtuu demokraattisessa järjestyksessä siten, että kansalaiset valitsevat lainsäätäjät, jotka laeilla ja säädöksillä asettavat kyseiset rajat. Järjestelmään kuuluu vielä poliittisista ja taloudellisista sidoksista mahdollisimman riippumattomat tuomarit, jotka lakeja tulkitsevat. Siten kapitalismi vaatii toimiakseen sosialidemokratiaa, halusivatpa kapitalistit sitä tai eivät.

Tästä on tosin kaksi tietä ulos.

Voidaan luopua demokratiasta. Jotkut kapitalistihörhöt ajavat tätä ratkaisua valittamalla siitä, että demokraattiset valtiot ylivelkaantuvat, koska niissä vaaditaan tulojen tasausta, joka on helpointa hoitaa velalla. Tämä on totta. Hankaluus on vain siinä, että demokratian vaihtoehtona on harvainvalta tai diktatuuri. Vallanpitäjien vapaudet vaurautensa kasvattamiseen kyllä lisääntyisivät, mutta muut saisivat unohtaa vapautensa.

Toisena teoreettisena mahdollisuutena on siirtyä kapitalismista markkinatalouteen. Sen ideologia ei perustu sopimusvapaudelle eikä markkinatietojen salaamiselle vaan valinnanvapaudelle kaupankäynnissä. Nimenomaan niin päin, että ostajalla on vapaus valita tuote kaikista kaupan olevista tuotteista, eikä niin päin, että myyjällä on vapaus valita ostaja kaikista mahdollisista ostajista. Ostaja voi "syrjiä" tuotteita, jotka eivät vastaa hänen tarpeitaan, mutta myyjä ei saa syrjiä ostajia, jotka eivät vastaa hänen tarpeitaan.

Tästä periaatteesta voidaan johtaa ratkaisu myös alussa esitettyyn ongelmaan. Kaikkien tuotteiden laatuja ja hintoja koskevien tietojen tulee olla julkisia. Kaikille on tarjottava ja samoin tiedoin ja ehdoin kuin muillekin. Kun näin menetellään, madoffitkaan eivät voi pettää asiakkaitaan.