Pankkisääntelyn sula mahdottomuus

Henri Myllyniemen US-blogiin

Olennainen on blogistin huomio siitä, että tässä asiassa sosialismi eli säätely vastaan kapitalismi eli vapaus vastakkainasettelu ei toimi. Puolueiden ja markkinoiden, lue poliitikkojen ja rikkaiden, edut ovat rahan suhteen yhdensuuntaiset. Rahalla saa valtaa ja vallalla saa rahaa.

Päättäjien ja omistajien sidosta ei voida heikentää kapitalismi-sosialismi akselilla liikkuen. Nykyoloissa se vain voimistuu päivä päivältä. Ainoa mahdollisuus on lisätä vapaiden, riippumattomien kansalaisten vaikutusta talouden ohjaamisessa. Se tarkoittaa siirtymistä kohti aitoa kuluttajien eli ostajien ohjaamaa markkinataloutta.

Tähän on myös rahan luonteeseen kuuluvia perusteita, jotka ovat jääneet huomiotta siirryttäessä kultakannasta nykyiseen systeemiin. Kun raha on sidottu konkreettisesti omistettaviin kohteisiin, kolikoihin, seteleihin ja kultaan, se on luonteeltaan omaisuutta kuten talo tai kenkäpari. Silloin on luonnollista, että siihen kohdistuu samanlaiset yksityisen omistamisen säädökset kuin muuhunkin omaisuuteen. Erityisen tärkeänä on pidetty rahan omistamisen ja käyttämisen yksityisyydensuojaa. Se ei periaatteessa kuulu kenellekään muulle, miten paljon kukin kenkiä tai rahoja omistaa ja mihin niitä käyttää. Poikkeuksen tekee tietysti verottaja, jonka on saatava tällaisia asioita tietoonsa. Systeemi toimii periaatteessa, vaikka käytännössä rikkaiden ja verottajien edut ovat pitkälti yhtenevät ja johtavat tunnettuihin ongelmiin.

Kun kultakannasta luovuttiin ja rahasta tuli bittejä tietokoneilla, sen luonne muuttui olennaisesti. Siitä tuli vain yhteinen sopimus siitä, että jokaisella sen käyttäjällä on oikeus hankkia sen muilta käyttäjiltä ja liikkeelle laskijoilta rahansa ilmoittamalla summalla hyödykkeitä, joiden hinta muodostuu näin syntyneillä markkinoilla. Tällainen kaikkien rahan käyttäjien yhteinen sopimus eli lupaus ja sillä operointi ei voi periaatteessa nauttia yksityisyyden suojaa. Sen käytön tulee olla kaikilta kohdilta julkista ja avointa eli aidosti markkinataloudellista.

Kun sopimusrahatalouteen sovelletaan yksityisyyden suojaa, mm. pankkisalaisuutta, jonka pääsevät rikkomaan vain valtiovallan edustajat ja hekin hyvin rajoitetusti, rahan eli velkasopimusten tuotanto määräytyy vain sen tuottajien eli pankkien ja rikkaiden ja valtiovaltojen eli poliitikkojen etujen pohjalta. Heidän etunsa on tietysti kasvattaa rahojensa eli velkasopimustensa määrää ja maksattaa epärealistisiksi paisuneiden lupausten laskut kansalaisilla.

Toisin sanoen, nykyisistä ongelmista ei päästä kuin kansalaisten suorittamaa valvontaa lisäämällä. Se ei edes, tietenkään, vaadi mitään lisäsäätelyä vaan säätelyn poistamista. On huomattava, että lait rahan omistamista ja käyttöä koskevasta yksityisyydensuojasta ovat säätelyä. Ne ovat poliittisia päätöksiä, poliitikkojen laatimia eikä heidän tarkoituksenaan ole suinkaan ollut sinun tai minun pankkitietojen salaaminen uteliailta naapureilta vaan valtaapitävien ja rikkaiden ja roistojen keskinäisen kaupankäynnin salaaminen kansalaisilta.