tiistai 28. elokuuta 2012

Patenttien yleisestä hyödyllisyydestä


Applen ja Samsungin patenttikiistan yhteydessä on esiin otettu (Jukka Kemppinen blogissaan) melko maltillinen näkemys patenttien hyödyllisyydestä. USA:n Yhdeksännen Hallintopiirin Valitustuomioistuimen päätuomari Alex Kozinski on todennut: ”Yksityinen omistusoikeus ja sen osana yksinoikeus henkisen luomistyön tuotteisiin on elämäntavallemme keskeinen. Se edistää investointeja ja innovaatioita, se edistää kulttuurimme kasvua ja suojaa ihmisen moraalisia oikeuksia luovuutensa tuloksiin. Mutta yksityisomistuksen liioittelu voi olla huono lääke. Esimerkiksi yksityinen maaomaisuus on paljon hyödyllisempää, jos sitä erottaa toisten tonteista maantie, valtatie, puisto tai viemäri. Sama koskee henkistä omistusoikeutta. Liiallinen suojelu on yhtä vahingollista kuin riittämätön suojelu. Luovuutta ei voi kuvitella vailla laajaa tekijänoikeudesta vapaata aluetta (public domain). Mikään – todennäköisesti mikään sen jälkeen kun tuli opittiin valjastamaan – ei ole todella uutta. Kulttuuri ja sen osana tiede kasvaa kasautumalla. Jokainen luova henkilö rakentaa sen varaan, mitä on tehty ennen häntä. Liikasuojelu tukehduttaa juuri ne luovuuden voimat, joita se väittää varjelevansa.”


Hieno lainaus Kozinskiltä. Aivan kuin joku olisi kirjoittanut – ehkä kirjoittikin – joitakin sukupolvia sitten: ”Kansallinen omistusoikeus maahan ja sen osana uusien maanomistusten hankkiminen ympäri maailman on elämäntavallemme keskeinen. Se edistää investointeja talouteen ja asevoimiin, se edistää kulttuurimme kasvua ja suojaa ihmisen moraalisia oikeuksia valloituksiinsa. Mutta maanomistuksen liioittelu voi olla huono lääke. Maan omistamien on paljon hyödyllisempää, jos siitä ei liiaksi sodita ja sen hankkimiseksi uhrata kaikkea sitä hyvää, varallisuutta ja ihmishenkiä, jonka hankkimiseksi toimiin on ryhdytty. Liioiteltu imperialismi tukehduttaa lopulta sen kulttuurin, jota se väittää varjelevansa."

Kuitenkin, tänään useimmat ymmärtävät, ettei liioittelematonta imperialismia ole olemassa. Jos asein suoritettuja maananastuksia pidetään elämäntavan keskeisenä ominaisuutena, mikään ei rajoita niitä kylänrajojen laajennuksiin eikä alkuasukkaiden maiden valtaamiseen. Niiden oma logiikka vaatii enemmän ja enemmän, kunnes riittävä takaisku osoittaa koko kyseisen elämäntavan heikkouden – käytännössä tämä toteutui maailmansotien hävityksenä. Niinpä tänään tuskin kukaan niistäkään, jotka edelleen uskovat asevoimien hyödyllisyyteen, tekevät sitä uusien valloitusten toivossa. Kyse on enää pelon tasapainosta.

Nykyinen imperialismi on taloudellista ja sen yhtenä kärkenä ja aseena on patentti, kehittyneiden maiden käytännössä omilleen myöntämä ja kansainväliseksi painostama oikeus valloittaa tieteellisen ja teknisen kehityksen alueita itselleen ja kieltää muilta niiden käyttö.  Niin kauan kuin tätä pidetään elämäntavallemme keskeisenä ja oikeana ominaisuutena, mikään ei rajoita patenttisotien laajenemista. Ne tulevat kuluttamaan yhä enemmän yhteisiä voimavaroja ja haittaamaan tieteellistä kehitystä rajoittamalla ja ohjaamalla sitä suuntaan, joka syventää kuilua menestyvien ja menestymättömien välillä. Ja se tulee johtamaan – kehitys on jo täydessä käynnissä – yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen umpikujaan. Demokraattisissa maissa ja kansainvälisissä yhteisöissä rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syvenemistä joudutaan kuromaan umpeen lainanannolla. Rikkaat lainaavat köyhille, jotta kaikki voisi jatkua niin kuin ennenkin. Lainoilla on kuitenkin se huono puoli, että ne pitäisi maksaa takaisin. Jos talouden syvät rakenteet, imperialistiset mekanismit toimivat niin kuin ennenkin, takaisinmaksusta tulee kuitenkin yhä vaikeampaa. Joudutaan luopumaan joko demokratiasta ja rauhasta tai nykyisestä rahajärjestelmästä – tai molemmista.

Viisaudestaan huolimatta Kozinski ei osannut tai uskaltanut todeta, ettei liioittelematonta yksinoikeutta keksintöihin ole olemassa. Vika on itse periaatteessa. Yksinoikeuden ulottaminen henkisen luomistyön tuloksiin on tuhoon johtava käytäntö. Kestävä talous ja kehitys voidaan saavuttaa vain luopumalla talouden imperialistisista, toisten olemassaoloa ja kasvua rajoittavista rakenteista, joista patenttioikeus on merkittävä osa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti