Libertaarinen väärinkäsitys
sisältyy sen päälauseeseen, joka voidaan muotoilla vaikkapa seuraavalla
tavalla: kun kauppaa käydään, jokainen
vapaaehtoinen vaihtokauppa lisää hyvinvointia, koska se on vapaaehtoinen. Ellei
kumpikin osapuoli hyötyisi, kauppaa ei syntyisi. Jokainen ulkopuolinen puuttuminen,
jolla estetään jonkin vapaaehtoisen vaihtokaupan tapahtuminen, estää tällaisen
hyvinvoinnin kasvun, joka osaltaan lisää koko yhteisön hyvinvointia.
Tällä tavalla vapaa talous johtaa
yksityisistä hyvinvoinnin lisäyksistä huolimatta yhteisen hyvinvoinnin
vähenemiseen. Se johtuu seuraavasta asiasta.
Ihmiset syntyvät erilaisilla ja eriarvoisilla
resursseilla varustettuina. Jotkut ovat vahvempia, jotkut älykkäämpiä, jotkut sosiaalisempia
kuin toiset. Toisilla kaikki asiat ovat paremmin kuin toisilla; taloudeksi
muutettuna, joillakin on kymmenen kanaa kun joillakin on yksi tai ei yhtään.
Kun nämä käyvät vapaata kauppaa keskenään, kymmenen kanan omistaja voi myydä
sille, joka on juuri syönyt ainoan kanansa, yhden kanan sellaista työpanosta
vastaan, jolla kyseinen kanojen omistaja kasvattaa itselleen kaksi uutta kanaa.
Näin hän molempia hyödyttävällä kaupalla kasvattaa kanojensa määrää kanoja
omistamattoman saadessa vain nälkänsä tyydytettyä. Kun tällä tavalla vapaa kaupankäynti
kattaa koko yhteisön, osa muutaman kanan omistajista onnistuu hyödyntämään
heikompiensa nälkää ja nousee omistusrankingissa, mutta valtaosa heistä putoaa
vähitellen kroonisesti nälkäisten joukkoon. Tällainen yhteiskunta polarisoituu
vastakkaisiksi leireiksi, jotka ryhtyvät vihanpitoon sen eri muodoissaan, ja se
heikentää yhteistä hyvinvointia.
Edellä kuvattu teoriassa vapaa
kilpailu talouden resursseista kehittyy käytännössä taloudellisesti vahvempien
vapaudeksi hallita muiden työtä aivan samalla tavalla kuin vapaasti aseita ja kahdenvälisiä
sopimuksia käyttävä valtakilpailu johtaa säätyjen ja/tai yksinvaltiaiden vapaudeksi
hallita alamaisiaan.
Politiikassa tätä vahvempien vapautta
on rajoitettu demokratialla, sen idealla ja siitä johdetuilla käytännöillä. Demokratiassa
vapaus on vapautta alhaalta päin, jokaisen yhtäläistä vapautta valtaan, eikä
tällä siis tarkoiteta sitä, että kaikilla on oltava sama vapaus käyttää aseita
ja solmia sopimuksia. Tällä tarkoitetaan sitä, että yhteisiä sääntöjä laativa elin
valitaan vaaleilla, joita leimaa vapaa tiedonvälitys ja yleinen ja yhtäläinen
äänioikeus. Vallanpitäjiä kielletään sensuroimasta kansalaisten toisilleen
antamia tietoja. Samoin rajoitetaan vallanpitäjien ja kansalaisten vapautta yksityisiin
sopimuksiin, erityisesti sopimuksiin nimettyjä henkilöitä tai ryhmiä koskevista
erikoisista eduista tai kohteluista. Äänioikeus ja sananvapaus eivät kuulu
ostettaviin eivätkä sopimuksenalaisiin asioihin.
Demokraattisella hallinnolla on
onnistuttu kansallisesti rajoittamaan paitsi poliittisen vallan keskittymistä
niin edellä kuvatun vapaan talouden polarisoivaa vaikutusta. Taloutta on
säädelty erilaisilla hyvinvointia tasaavilla toimilla. Vapaan kaupan kansainvälistyessä
nämä toimet menettävät kuitenkin tehoaan ja polarisaatio voimistuu. Tässä on
tämän päivän yhteiskuntien keskeinen ongelma. Eikä siihen ole kuin yksi
teoreettisesti kestävä ratkaisu.
Taloudellisen
vallan käyttöä on rajoitettava vastaavalla demokratian idean soveltamisella
kuin politiikassa on tehty. Kaupankäyntiä on rajoitettava ymmärtämällä vapaus vapautena
alhaalta päin, jokaisen yleisenä ja yhtäläisenä ostamisen vapautena. Tämä
vapaus voi toteutua vain niin, että taloudellisia resursseja hallitsevilta,
omistajilta ja myyjiltä, kielletään antamasta eri ostajille, yksilöille tai
yhteisöille, erilaisia pääsyjä resursseihinsa. Siten myös tuotteita ja hintoja
koskevien tietojen täytyy olla kenenkään sensuroimattomia, kaikille avoimia. Osto-oikeus
sen enempää kuin tuotteita ja hintoja koskevat tiedot eivät voi olla ostettavia
tai sopimuksenalaisia asioita. Vasta tälle periaatteelle rakentuvassa
taloudessa markkinat toimivat niin kuin niiden toivotaankin toimivan, yhteistä
hyvää edistäen. Paras selitys siitä, millaisiin käytäntöihin demokratian idea talouteen
sovellettuna johtaa, on tässä
kirjassa.
Kannattaa käydä korjaamassa tuo otsikointi. Vakiintunut suomenkielinen muoto libertarian -sanasta on libertaari ja libertarismi. Vrt. liberal = liberaali ja liberalismi.
VastaaPoistaEn ymmärrä miten viimeisen kanansa myynyt joutuu hyväksikäytetyksi, kun hän voi tehdä aina sopimuksen parhaaksi katsomansa sopimuskumppanin kanssa.
VastaaPoistaHyväksikäyttö markkinaolosuhteissa on kovin vaikeaa tai ainakin vaikeampaa, kuin nykyisisessä rajatussa markkinataloudessa.
Lisäksi hyväksikäytössä on ongelmana riistona saadun työn onnettoman huono laatu. Pakkotilanteessa ihmisillä lienee taipumuksena tehdä työnsä tehottomasti ja pakkotyöhön joutuva aines voi olla niin osaamatonta ja tehotonta, että riistäjä saattaakin oikeastaan muuttua riistetyksi.
Voitko vielä tarkentaa libertaarista väärinkäsitystä vaikka toisella esimerkillä, kun en ymmärrä sitä tästä? Käsittääkseni jo absoluuttisen ja suhteellisen edun teoriat kumoavat ilmeisesti olettamasi osaamiserojen kurjistavan vaikutuksen.
No, ainahan kukin tekee sopimuksen parhaaksi katsomansa sopimuskumppanin kanssa. Joissain tapauksissa se on Foxconn Kiinassa, joissakin tapauksissa Anglo American Platinum Etelä-Afrikassa, ja vastaavia kohteita on ympäri maailman. Parhaasta valinnasta huolimatta tuloerot kasvavat, työläiset kapinoivat ja yhteiselo kärsii.
VastaaPoista