Talous ja hyvinvointi

Hyvinvoinnista on varmaankin olemassa monia selityksiä ja määritelmiä, joista taloudelliseen tehokkuuteen ja kasvuun perustuva on vain yksi. Toinen, ja mielestäni perustavampi, on se, että jokainen on oman hyvinvointinsa määrittelijä. Ihminen voi hyvin, jos hän on itse sitä mieltä, ja huonosti, jos hän on sitä mieltä, vaikka muiden mielestä hänen pitäisi olla hyvinkin tyytyväinen oloonsa. Näinhän tehotaloutta nykyisin kaupitellaan: Kyllä sinun täytyy nyt olla tyytyväinen, koska tulosi ovat kasvaneet kahdella kympillä kuussa. Mitä sillä on väliä, vaikka johtajien palkat ovat kasvaneet kahdella tonnilla kuussa. Ethän vain ole kateellinen.

Näillä selityksillä siitä, miten ihmisten pitäisi talousteorian mukaan tuntea, pyritään mitätöimään heidän aidot tunteensa, jotka kohdistuvat talouden epäreiluuteen. Onneksi, kuitenkin, ihmiset todellisuudessa arvostavat reiluutta enemmän kuin rikastumista. Tästä on tehty lukuisia psykologisia kokeita.

Ajatus siitä, että ihmisten omat, aidot tunteet ovat ratkaisevia ja että yhteisten instituutioiden pitäisi rakentua niille, toteutuu demokratiassa. Se perustuu siihen, että jokaisen mielipiteelle siitä, millaisessa yhteiskunnassa hän voi hyvin, annetaan sama paino. Noudatetaan vapaata tietojen jakoa ja yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. On tosin huomautettava, että nykyinen enemmistödemokratia on tässä suhteessa vielä kovin puutteellinen rakenne. Teoreettisesti paremman rakenteen määrittelyssä on jälleen viitattava kirjaani.

Toisin kuin demokratia harvainvalta perustuu näkemykseen, että valitut harvat tietävät myös muiden kansalaisten puolesta, mikä heille on hyväksi. Tällaisen tiedon arkkityyppinä on uskonto. Sinä voit hyvin, jos uskot pyhiin kirjoituksiimme ja teet niin kuin sanomme. Näistä asioista ei toisinuskovien mielipidettä kysytä. Nationalismi on toinen tapa määritellä ihmisten hyvinvointi ylhäältä päin. Sinä voit hyvin, jos maamme voi hyvin. Eikä tähän tarvita demokratiaa vaan päättäväisesti maan etuja ajava valtapuolue, tehokkaat sotavoimat ja tottelevaiset kansalaiset.

Nyt vallassa on taloudelliseen hyvinvointiin uskova ideologia, ekonomismi. Sen mukaan siis sinä voit hyvin, jos kansantalous kasvaa. Eikä tähänkään hyvinvointiin tarvita demokratiaa. Sinun on vain tehtävä niin kuin talouden etujoukko, pankkiirit ja muut yritysten omistajat ja johtajat sanovat. Niinpä kansalaiset uskovat ja tottelevat – aikansa. Sillä ennemmin tai myöhemmin tämäkin harvainvalta paljastuu vain pienen joukon tavaksi kerätä valtaa ja vaurautta lähinnä itselleen. Samalla heidän käyttämänsä hyvinvoinnin selitykset paljastuvat virheellisiksi.

Tavallaan ne talousteoreetikot ovat kuitenkin oikeassa, jotka väittävät, että ilman ulkoisvaikutuksia tai jotain kieroa dynamiikkaa kuten monopoleja tms. vaihdantaan puuttuminen tuhoaa taloudellista kasvua – riippumatta siitä, keiden hyväksi kasvu koituu jos kenenkään. Ongelma on siinä, että kaikilla vähänkin suuremmilla taloudellisilla projekteilla on aina ulkoisvaikutuksia, ja toiseksi siinä, että jos ja kun vapaan kaupan kohteina ovat myös kaupankäyntioikeudet, talouden kiero, polarisaatiota kasvattava ja voimankäyttöön ajautuva dynamiikka syntyy aivan itsestään. Eikä tähän tarvita poliittisesti säädeltyjä kaupankäyntiä rajoittavia oikeuksia kuten tekijänoikeuksia, patentteja ja muita kaupan monopoleja vaan talouden kieroutumiseen riittää talouden toimijoiden toisilleen antamat/myymät erioikeudet, yksinmyyntioikeudet, erityiskohteluoikeudet, erilaiset hinnat eri asiakkuuksille, yritysten omistusketjut, säädellyt pääsyt tuotteita ja hintoja koskevaan informaatioon jne.

Siksi talouden harvainvallasta päästään vasta, kun ymmärretään, mitä demokratia tarkoittaa taloudelliseen valintaan sovellettuna.