tiistai 21. helmikuuta 2012

Miten piraattien aiheuttamat haitat vältetään

Omaan US-blogiini

Piraateilta kysytään usein, miten he järjestäisivät taiteellisten teosten kaupan niin, että 1)teosten tekijät saavat työstään ansaitsemansa palkan ja 2) piratismin aiheuttamista moninaisista haitoista päästään.

Piratismin aiheuttamat ongelmat johtuvat periaatteessa vain siitä, että sen jälkeen kun teos on saatettu bittimuotoon ja myyty vaikkapa vain yhdelle, sen laittoman levittämisen estäminen on hyvin hankalaa. Se vaatii kopioinninesto-ohjelmien käyttöä, internetliikenteen valvontaa, oikeudenkäyntejä, sattumanvaraisia rangaistuksia, myös teoksia käyttämättömien rahastusta jne. Tästä muodostuu loputon kilpajuoksu piraattien ja vastapuolen välillä. Kuten aina tällaisissa kilpailuissa, voiton vievät suurimmat ja vahvimmat toimijat, kustannusyhtiöt, mediatalot, tekijänoikeusyhdistykset ja virkavalta. Häviäjiä ovat paitsi kuluttajat niin myös tekijät. Tähdet pärjäävät hyvin, mutta muut yhä huonommin.

Ainoa looginen ratkaisu kyseisten ongelmien poistamiseksi on se, että teoksesta maksetaan täysi myyjän haluama hinta ennen kuin sitä myydään yhtään kappaletta. Se voidaan tehdä seuraavalla tavalla.

Tekijä esittelee teoksensa haluamallaan tavalla, vaikkapa näyttein, tähän tarkoitukseen luodulla internetsivustolla. Hän laittaa näyttöön sen kokonaishinnan, jonka hän teoksesta vaatii, ja sen aikamäärän, jonka kuluessa hän edellyttää kaupan tapahtuvan. Näihin tietoihin jokainen internetin käyttäjä pääsee käsiksi tarkoitukseen sopivan hakusysteemin kautta. Sitten jokainen, yksilö taikka ryhmä, joka haluaa teoksen omaan ja muiden käyttöön, sitoutuu maksamaan siitä sen summan, jonka arvoisena hän haluaan pitää. Maksu voi olla suuri tai pieni. Maksujen keräytyminen näkyy ruudulla ja kun vaadittu summa täyttyy, maksut siirretään ostajien tileiltä tekijän tilille ja teos avautuu kaikkien käyttöön. Ellei summa täyty määräaikaan mennessä, tekijä voi hyväksyä jo syntyneen summan tai hän voi luopua kaupasta.

Edellä esitetyllä kaupankäyntitavalla on joukko erityisiä ominaisuuksia verrattuna teosten nykyiseen kaupankäyntiin.

1) Se on aidosti markkinataloudellinen. Tekijä voi vapaasti päättää teoksensa hinnasta ja jokainen on vapaa osallistumaan teoksen hankintaan itse valitsemallaan summalla. Kauppa syntyy, jos myyjän ja ostajien toiveet kohtaavat. Mikään säätelijä tai oikeuksienhaltija ei tule väliin. Kaikkea, millä on arvoa kuluttajille, kannattaa tuottaa.

2) Se hyödyntää internetiä täysimääräisesti. Se ei edellytä internetin käytön rajoittamista , piraattien ahdistelua eikä kovien pelottelurangaistuksien käyttöä niin kuin nykyisen kaupankäynnin ylläpitäminen.

3) Se muodostaa perustan myös teoksen saattamiselle fyysiseen muotoon, esimerkiksi kirjaksi. Kun teoksen bitit ovat vapaasti käytettävissä, ne ovat sitä myös kirjapainoille, joten ne voivat myydä kirjoja niitä haluaville vain painatuksen hinnalla. Tämä voidaan toteuttaa varsinaisen
kaupankäynnin yhteydessä. Mukaan näyttöön tulee kirjanpainajan tai painajien tarjous: jos pokkarin tai kovakantisen tilaajia tulee se ja se määrä, kukin saa teoksesta kirjan siihen ja siihen hintaan. Ostajan ei tarvitse mainita kuin sen hinnan, jonka hän on valmis maksamaan.

4) Mainonnan osuus teoksen kaupittelussa vähenee, koska kenenkään muun kuin tekijän ei kannata teosta mainostaa. Se tarkoittaa sitä, että teokselle vieraiden vaikuttimien, poliittisuuden tai kaupallisuuden tuottamista ja kuluttamista ohjaava merkitys heikkenee.

5) Sama kaupankäyntitapa sopii kaikille biteiksi saatettaville, kirjallisuudelle, musiikille, tietokoneohjelmille kuin myös televisio-ohjelmille ja elokuville. Niin halvalle kuin kalliillekin tuotannolle löytyy riittävä ostajakunta niin kuin nytkin.

6) Tämä kaupankäyntitapa tarjoaa mahdollisuuden myös ja erityisesti sellaiselle ostamiselle, jonka motiivina on yhteinen hyvä. Jos jokin teos arvioidaan yleishyödylliseksi, vaikkapa oppikirja, yhteiskunta voi ostaa sen kaikkien käyttöön. Myös yksityinen sponsorointi on mahdollista. Jos jokin teos on jonkun mielestä todella merkityksellinen, hän voi ostaa sen vaikka yksin kaikkien käyttöön. Ostajat voivat myös toimia nimillään: nämä henkilöt ovat pitäneet kyseisen teoksen julkaisemista merkittävänä tapauksena. Asiantuntijuuskin saa arvonsa.

7) Viimeiseksi ehkä tärkein ero kapitalistiseen kaupankäyntiin verrattuna: kaupankäyntitapa, jossa teos avautuu myös niiden käyttöön, jotka eivät siitä ole maksaneet, sopii anteliaille ja yhteistä hyvää arvostaville luonteille. Silloin myös sellaisen informaation kannattavuus lisääntyy, jonka arvo ei vähene siitä, että se tulee yhteiseksi.


----


Luin kyllä kirjoituksesi jo kun se ilmestyi. Esittämäsi kirjastomalli on harkinnan arvoinen, varmaan parempi kuin nykyinen systeemi. Esittämääni malliin nähden sillä on kuitenkin yksi olennainen ero.

En väitä malliani ainoaksi ratkaisuksi. Väitän vain, että teos on myytävä "lopulliseen" hintaan ennen kuin siitä luovutetaan kenellekään ostajalle yhtään kappaletta. Muuten joudutaan käyttämään kopioinnin estoja ym. hankalia ratkaisuja. Tämä on tietysti teoreettinen väite, jonka tehoa voidaan käytännössä vähentää myymällä teosta kullekin kuluttajalle niin alhaiseen hintaan, ettei hänen kannata kopioida sitä kaveriltaan. Ymmärrettävästi tämä hinta lähenee nollaa kaverien määrän kasvaessa. Ainoa asia, joka saa kuluttajien valitsemaan maksun, on jonkinlainen oikeudentunto; tekijälle on maksettava ainakin vähän.

Ero sinun ja minun ratkaisujen välillä on se, että sinun mallissasi yhteiskunta ostaa teoksen sellaisella sopimuksella, jonka lopullinen hinta muodostuu "lainaajien" lukumäärän perusteella, kun minun mallissani hinnan asettaa tekijä, jonka yhteiskunta sitten hyväksyy tai hylkää.

Näillä on tietty teoksen arvon määrittelyä koskeva ero. Jos, kuten nykyisinkin, tekijän saama hinta määräytyy ostajien lukumäärän mukaan, myös teoksen arvo määräytyy sen mukaan. Silloin on asiallista väittää, että teos, joka myy kymmenkertaisen määrän toiseen teokseen nähden on myös kymmenen kertaa arvokkaampi yhteiskunnalle. Se on kuitenkin omituinen väite. Jokin tieteellinen teos, jonka mahdollisia ymmärtäjiä ja ostajia on vain kourallinen, saattaa olla pitkällä tähtäimellä yhteiskunnalle paljon arvokkaampi kuin jokin tuhansien ostama muotiromaani. Edellistä ei kuitenkaan kannata silloin edes tuottaa, koska ostajia olisi niin vähän.

Minun mallissani tekijä voi asettaa teokselleen sen todellista yhteiskunnallista arvoa vastaavan hinnan, jonka hän saa, mikäli myös ostajapuolella, siis yhteiskunnan "ostotoimistossa" sen arvo havaitaan.

Kaikkiaan voidaan sanoa, että esittämässäni mallissa erot tekijöiden palkkioissa ovat paljon pienempiä kuin nykyisessä tai esittämässäsi järjestelmässä. Siten tämä on osaltaan vastaus myös nykyiseen syvenevän taloudellisen kuilun ongelmaan.


----


Esittämäni malli ei todellakaan olisi kapitalistinen siinä mielessä, ettei sillä ole kapitaalia keskittävää vaikutusta. Sen sijaan se on aidon markkinataloudellinen siinä mielessä, ettei keskusbyroo voi sitä mitenkään ylhäältä päin hallita. Valtio voi toimia vain teoksen yhtenä mahdollisena ostajana muiden kanssa ilman mitään etu- tai omistusoikeutta mihinkään teokseen.

Nykyisinhän näin ei ole. Valtiovalta on ohjanut ja jatkuvasti ohjaa henkisen työn tekijöitä ja käyttäjiä tekijänoikeuslainsäädännön avulla, jolla se voi myös hallita yksinoikeuksia hankkimiinsa teoksiin.

Kirjoitukseni tarkoituksena on osoittaa, että on olemassa ainakin yksi tapa - muitakin voi vapaasti olla - joka toimii markkinaehtoisesti ja ilman tekijänoikeuslainsäädäntöä. Onkin kysyttävä, jos tekijänoikeuksia ei tarvita tekijöiden palkitsemiseen, mitkä ovat tekijänoikeuksien moraaliset perusteet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti