Perustulon perusteista

Omaan US-blogiin

Tekninen kehitys ja tuotannon automatisointi aikaansaa sen, että kaikkien tarvitseman perustoimeentulon - asunnon, ruoan, vaatetuksen, liikkumisen ja sosiaalisen osallistumisen - tuottamiseen tarvitaan vuosi vuodelta yhä vähemmän työvoimaa. Kun kaiken tämän tekemiseen riittää vain osa työvoimasta, miten hoidetaan muiden toimeentulo? Tämä on avainkysymys ja siihen on mahdollista vastata seuraavilla periaatteellisilla tavoilla.

1) Kiistetään koko ongelma ja peitellään sitä. Uskotellaan, että tulevaisuudessa kaikille löytyy töitä, kun vain valtiovalta panostaa kasvuun ja kaikkea tuotetaan yhä enemmän ja enemmän – riippumatta siitä, mihin itse kukin olisi valmis tyytymään ja siitä, miten luonto tätä kestää. Lainataan rahaa toisaalta tukemaan kasvua ja toisaalta pitämään huolta toimettomiksi joutuvista. Ja kun se ei riitä, lainataan lisää. Näin ei kuitenkaan voida loputtomiin jatkaa, sillä juuri kasvuun panostaminen tekee taloudesta sellaisen, että työt ja rahat keskittyvät menestyjille. Työttömyys vain pahenee, vaikka talous kasvaisikin.

2) Järjestetään toimettomille töitä lisäämällä säätelyä ja kasvattamalla byrokratiaa. Lisätään sosiaalitukien, tuotantotukien ym. tukien ja oikeuksien ja velvollisuuksien määriä ja laatuja. Mitä sokkeloisemmin asiat hoituvat, sitä enemmän työvoimaa niiden hoitamiseen tarvitaan. Mitä enemmän on kontrolloitavaa, sitä enemmän työvoimaa valvontaan ja valvonnan kiertämiseen saadaan. Kohdan 1 kanssa tämä muodostaa nykyiset menetelmät joutilaiden saamiseksi palkkatöihin, mutta ei tämänkään osuutta voida iät ajat kasvattaa.

3) Jätetään asia vapaiden markkinoiden hoidettavaksi. Koska aina on olemassa tekemättömiä töitä vaikka kuinka, kaikki työkykyiset on mahdollista työllistää, kun vain sosiaalitukia vähennetään riittävästi. Silloin jokainen kunnon töissä oleva voi palkata parikin palvelijaa itselleen puuropalkalla. Yksityisyrittäjyyskin tulee kannattavaksi. Joissakin maissa lapset ja nuoret jo nyt myyvät itseään tai tonkivat roskia ja tienaavat sillä itse elantonsa. Ongelmana on kuitenkin demokratia. Kehittyneissä maissa enemmistö äänestäjistä vastustaa tällaista menoa ja mieluummin yrittää viimeiseen asti toimia kohtien 1 ja 2 mukaan.

4) Luovutaan demokratiasta. Tämä on täysin mahdollista – jopa todennäköistä niin kauan kuin työllisyyttä pidetään yhteiskunnan tärkeimpänä tavoitteena. Näin voidaan oikeasti laskea palkkoja ja saada vähäosaiset tonkimaan elantonsa jätekasoista. Sen lisäksi harvainvalta työllistää aina suuren määrän poliiseja, byrokraatteja, ilmiantajia, vankiloiden rakentajia ja tietenkin myös propagandisteja, kaiken tämän välttämättömäksi selittäjiä. Myös sodankäynti on tehokas lääke joutilaisuuteen.

5) Maksetaan kaikille, siis myös toimettomille yhtä suuri ja täysin vastikkeeton perustulo, mutta sanotaan sitä kansalaisosingoksi tai kansalaisperinnöksi, sillä se vastaa paremmin maksuperustetta. Kaikkien nykyinen hyvinvointi perustuu menneiden sukupolvien työhön. Heidän harteillaan me seisomme. Ilman niitä jokainen olisi köyhempi kuin kerjäläinen tänään. Tästä kiitollisina ne, joille sattuma on antanut paremmat mahdollisuudet hyödyntää tätä yhteistä perintöä, suovat osan onnestaan niille, jotka ovat vähemmän saaneet. Ne, joille tällainen kiitollisuudentunne on vieras, maksavat osuutensa realistisemmasta syystä; siksi, ettei ajauduta kohtaan 4.