Sun Tzu ja taloussodankäynnin taito

Jotkut ovat tavattoman kiinnostuneita sodista ja sodankäyntitaidoista. He ylistävät Sun Tzun ja Clausewitzin oppeja ja ihailevat suuria sotapäälliköitä, jotka ovat oveluudellaan ja häikäilemättömyydellään onnistuneet voittamaan merkittäviä taisteluja.

 

Heidän kaltaisilleen koko elämä on sodankäyntiä aina jotain vihollista vastaan ja kaiken tarkoitus on vastustajan voittaminen. Tänään tämän mielenlaadun omaavien suosituin taistelukenttä on talous. Talousmiesten puhe vilisee sodankäynnin termejä ja oppia haetaan Sun Tzulta ja muilta sodankäyntitaidon mestareilta. Liittoudu kun se on sinulle edullista, mutta jätä kumppanisi, jos se sinua hyödyttää. Luo eripuraa vastustajiesi keskuuteen ja käy ensin heikoimpien kimppuun. Muista että kaikki sodankäynti perustuu pettämiseen.
 

Vaikka Sun Tzun opit ovat lähinnä sovellusesimerkkejä kyseisistä periaatteista, voidaan hänen teksteistään löytää kohta, joka osoittaa aivan toiseen suuntaan. Sun Tzu sanoo: ”toimija, joka tuntee konfliktit, miten niihin joudutaan ja miten niistä selviydytään eikä tietoisesti hankkiudu niihin, välttyy niiltä.” Tarkoituksena ei ole voittaa sotaa vaan välttyä siltä ja siirtää kilpailu vähemmän tuhoa tuottavalle alueelle. Voitto on hyvä, mutta rauha on vielä parempi. 

Olennaista on tietää, miten sotaan joudutaan, jotta rauha voitaisiin säilyttää ja sotaan johtava kehityskulku pysäyttää. Tunnetusti sota on politiikan jatkamista toisin keinoin. Koska politiikka on yhteisten päätösten tekemistä, sota on tapa tehdä valtioiden välisiä päätöksiä silloin, kun muut keinot eivät johda tulokseen. Clausewitzin ja Sun Tzun aikoina poliittinen päätöksenteko oli enemmän tai vähemmän yksinvaltaista. Naapurivaltioiden välisissä kiistoissa yksinvaltaisuus on kuitenkin helposti sotaan johtava asenne. Kahta yksinvaltiasta kun ei mahdu samaan pöytään.

Tähän sodansyttymisongelmaan on olemassa teoreettinen ja osittain käytännössäkin toteutunut ratkaisu, demokratia. Se tarkoittaa yhteistä sitoutumista päätöksentekotapaan, jossa yhdellä ei ole periaatteessa sen enempää valtaa kuin toisellakaan. Näin päädytään yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen, sananvapauteen ja vapaisiin vaaleihin. Käytännön demokratioiden puutteista huolimatta tämä ratkaisu on toiminut pääosin hyvin ja näin on mm. Eurooppaa vaivanneista sodista päästy. Sota on siirtynyt neuvottelupöytiin ja samalla sen kohde on muuttunut.

Demokraattiset maat noudattavat myös keskinäisessä kilpailussaan demokratian periaatteita eivätkä havittele toistensa omaisuuksia väkivalloin vaan neuvotteluin ja kaupankäynnin keinoin. Sotaa ei käydä maasta vaan markkinoista. Mutta tälläkin sodankäynnillä on kenraalinsa ja uhrinsa. Suurimpien firmojen omistajat ja johtajat valtaavat markkinoita ystävien kanssa liittoutumalla ja vihollisten joukkoja hajottamalla. Parhaat talouden sotajoukot eli menestyvimmät yritykset ostavat sitten voitoillaan maata, sen antimia ja työvoimaa, kaikkea sitä, jota aiemmin saalistettiin asein. Ja rivimiehet syrjäytetään voitonjaosta ja maansa ja elinkeinonsa menettäneet jätetään puille paljaille.

Taloussodankäyntikin on yhteisiä voimavaroja hävittävää, mutta kärjistyessään se saattaa johtaa myös aseiden käyttöön. Maansa menettäneillä kun ei näytä olevan muuta mahdollisuutta parantaa tilannettaan kuin väkivaltaan turvautuminen. Eivätkä varoissaan olevat tietenkään karta väkivaltaa silloin, kun heidän varallisuuttaan uhataan. Kuinka pitkälle ja kuinka hävittäväksi tämä sota etenee, sitä on mahdoton sanoa. Aikanaan taisteluinto kuitenkin raukeaa suureen romahdukseen. Sen jälkeen on kaksi mahdollisuutta.

Voidaan aloittaa sama kilpailu uudestaan vain pienillä sääntömuutoksilla, niin kuin on tähän asti tehty lamojen ja sotien jälkeen. Kehitetään entistä tehokkaampia pääomien keskittämistapoja ja entistä ovelampia keinoja käydä taloussotaa. Ajaudutaan talouteen, jossa taistelevia joukkoja hallitseva varakkain prosentti omistaa vielä suuremman osan maailman voimavaroista kuin se nyt tekee. Ja päädytään vielä totaalimpaan hävitykseen kuin mihin nykyinen taloussota päättyy.

Voidaan myös päättää, että tämä saa jo riittää. Korjataan koko nykyisen talousjärjestelmän perusta soveltamalla siihen samaa periaatetta kuin mitä poiittiseen demokratiaan siirtyminen merkitsi harvainvallalle. Demokratisoidaan taloudellinen päätöksenteko. Mikä tarkkaan ottaen on taloudellisen päätöksen kohde? Se on kaupan tekeminen. Jokainen pienikin kaupanteko tehdään jonkin päätöksen pohjalta. Tilannetta hallitaan kolmelta suunnalta.

Valtiovalta puuttuu jokaiseen kaupantekoon lukemattomin säädöksin, jotka määrittelevät mitä saa myydä, missä ja kenelle ja millaisin ehdoin. Mitä täydellisemmin valtiovalta kaupantekoa säätelee, sitä sosialistisemmaksi järjestelmä määritellään. Toiseksi tuottajalla eli myyjällä on valta säädellä kaupantekoa. Hän tai hänen omistamansa yritys voi valtiovallan säädösten sisällä päättää mitä hän valmistaa ja myy, mutta hänellä on myös valta päättää kenelle hän myy ja mihin hintaan ja millä ehdoilla kullekin. Mitä suurempi vapaus tuottajalla on päättää kaupanteosta, sitä kapitalistisemmasta taloudesta voidaan puhua. Kolmanneksi kuluttaja eli ostaja päättää kaupanteosta valitsemalla siitä tarjonnasta, joka on muodostunut valtiovallan ja tuottajien tekemien päätösten mukaiseksi. Tälle kuluttajien ohjaamalle taloudelle ei ole vielä nimeä, koska kuluttajien päätöksiä ei ole pidetty kovinkaan tärkeinä asioina - paitsi tietysti propagandassa. On katsottu, että kuluttajien etu tulee huomioitua jo valtiovallan ja tuottajien toimesta, kun nämä tekevät töitään kaikkien eduksi.

Talouden demokratisoiminen tarkoittaa sen periaatteen tunnustamista, että taloudellinen valta kuuluu kuluttajille eli yleisesti ostajille. Talous on sitä demokraattisempi mitä suurempi vapaus jokaisella ostajalla on päättää ostamisistaan eli mitä vähemmän valtiovalta ja tuottajat päätöksillään ostamisia säätelevät. Tuottajien eli myyjien suorittaman säätelyn poistaminen toteutuu yleisellä ja yhtäläisellä osto-oikeudella; ketään ostajaa ei syrjitä eikä suosita. Tämä on demokraattisen talouden pääperiaate ja siitä voidaan johtaa erilaisia käytännön sääntöjä niin pitkälle kuin demokratiaa pidetään arvossa.

Edellä esitetyn perusteella muodostuu aivan uusi poliittinen rintamalinja, jossa toisella puolella ovat nykyisen kapitalistissosialistisen talouden kannattajat ja toisella puolella demokraattisen, vähemmän sotaisan talouden kannattajat. Miten demokratian kannattajat voisivat voittaa taistelunsa? Olisiko Sun Tzusta apua?