tiistai 23. marraskuuta 2010

Kapitalismi on eettisesti kyseenalainen järjestelmä

Mielipidekirjoitus Hesariin


Jukka Kilpi perustelee vieraskynäkirjoituksessaan 22.11. markkinatalouden eettisyyttä vertaamalla sitä poliittiseen demokratiaan ja sen valinnanvapauteen. Valinnanvapauden tärkeyttä korostaessaan Kilpi on aivan oikeassa, mutta unohtaa mainita, että nykyinen talous on kapitalismia, josta on pitkä matka sellaiseen markkinatalouteen, jossa toteutuu aito valinnanvapaus.

Talouden valinnanvapautta ja eettisyyttä ei voida lisätä panostamalla koulutukseen, sosiaaliturvaan ja tuloerojen tasaamiseen, kuten Kilpi ehdottaa. Myöskään yritysten yhteiskuntavastuun korostamisella, johtajien palkkojen paheksunnalla tai yleisellä hyväntekeväisyydellä ei ole mitään tekemistä valinnanvapauden eikä siis myöskään kapitalismin eettisyyden kanssa.

Demokratialle on olennaista, että valinnan vapaus toteutuu alhaalta päin. Vaaleissa on noudatettava yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja kaikkien valintaan vaikuttavien tietojen täytyy olla julkisia. Jotta nämä ehdot toteutuisivat, demokratiassa ei voi olla täydellistä sopimusvapautta. Ei voida sopia esimerkiksi äänien myynnistä tai siitä, ettei joidenkin ääniä lasketa. Ei myöskään voida sopia siitä, että joitakin valintaan vaikuttavia tietoja ei julkaista. Tiedon vapaus on demokratian kulmakivi.

Kapitalismi ei perustu edellä mainituille demokratian periaatteille. Kapitalismi on nimensä mukaan järjestelmä, jonka tarkoitus on kartuttaa ja keskittää pääomia mahdollisista eettisistä ongelmista huolimatta. Siksi kapitalismi eroaa markkinataloudesta. Keskeisenä erona on kapitalismin laaja sopimusvapaus yhdistettynä siihen, että markkinoilla tehtäviin valintoihin vaikuttavia tietoja pidetään yksityisomaisuutena. Pääomien kartuttajat voivat siten salata tärkeitä tietoja ja salaisuuksiensa suojassa ryhtyä kovinkin epäeettisiin tekoihin.

Toinen merkittävä ero markkinatalouden ja kapitalismin välillä on siinä, että markkinataloudessa itse kukin vastaa omista veloistaan täysimääräisesti. Kapitalismissa pääomien kartuttaminen tapahtuu pääosin rajoitetun vastuun yhtiöissä, joiden omistajat vastaavat yhtiöidensä sitoumuksista vain sijoitustensa määrällä.

Näitä kahta aidolle markkinataloudelle vierasta ominaisuutta, laajaa liikesalaisuutta ja rajoitettua vastuuta hyödyntäen yritykset voivat ja niiden kannattaa voittoja tavoitellessaan ottaa hyvinkin suuria ja epäeettisiä riskejä, koska mahdolliset tappiot voidaan pitkälti maksattaa muilla.

Kun tänään ja huomenna monet kohtaavat erilaisten pankkikriisien aiheuttamia vastoinkäymisiä, niistä ei voida syyttää markkinataloutta. Niistä on syytettävä kapitalismia. Ehkä pieni syyttävä sormi voidaan kuitenkin osoittaa niihin, jotka tietoisesti sekoittavat kapitalismin ja markkinatalouden toisiinsa.

2 kommenttia:

  1. Kapitalismi on eettisesti kyseenlaisin talousjärjestelmä, lukuunottamatta kaikkia muita.

    VastaaPoista
  2. Et tainnut lukea koko kirjoitusta?

    VastaaPoista