lauantai 15. tammikuuta 2011

Kulutusjuhlan mielekkyys

Tutuhesan postituslistalle

Tässä aiemmin joku sanoi, että kapitalismin pahin uhka on se, että ihmiset rupeavat ajattelemaan kasvun ja kulutusjuhlien mielekkyyttä ja kaipaavat enemmän henkisiä ja moraalisia arvoja elämänsä tueksi.

Tämä pitää varmaan paikkansa siinä mielessä, että kulutusjuhlat eivät riitä tekemään ainakaan kaikista ihmisistä elämäänsä tyytyväisiä. Mutta se väite ei pidä paikkaansa, että tämä uhkaisi mitenkään kapitalismia. Kapitalismi on talousjärjestelmä ja sitä voi uhata vain toinen talousjärjestelmä, joko jonkin sortin sosialismi tai aito markkinatalous.

Kyse on siitä, onko erilaisilla henkisillä ja moraalisilla arvoilla myös jokin vaikutus siihen, miten yhteinen talous tulisi järjestää, ja jos on niin mikä.

Sikäli kun olen ymmärtänyt, niin ainakin Yhdysvalloissa erilaisilla henkisillä arvoilla ja niitä edustavilla liikkeillä on melkoisesti vaikutusvaltaa myös valtakunnan politiikkaan. Perinteisten kristillisten kirkkojen lisäksi siellä vaikuttaa mitä moninaisin kirjo henkisen tiedon lähteitä New Age liikkeestä skientologeihin. En kuitenkaan ole havainnut, että mikään niistä arvostelisi kapitalistista taloutta. Pikemminkin näyttää siltä, että kyseiset henkiset liikkeet arvostavat, puheistaan huolimatta, muiden lailla maallista mammonaa ja kaikkia kapitalistisia jos myös sosialistisia keinoja sen saamiseksi.

Olisiko moraalisilla arvoilla sitten mitään tekemistä talousjärjestelmien kanssa? On esitetty, että Adam Smithin lyhyesti esittämä ajatus talouden näkymättömästä kädestä on ymmärrettävä myös moraalisena kannanottona sen puolesta, että kun talous järjestetään tasapuoliseksi kaupankäynniksi ilman etuoikeuksia ja vahvempien vallankäyttöä, niin se moraalinen näkökanta täyttyy, jonka mukaan jokainen ihminen on yhtä arvokas osallistumaan myös talouteen.

Olen tasan samaa mieltä tästä, mutta Smithin analyysi jäi kesken. Tasa-arvoinen osallistujuus ei toteudu pelkästään sillä, että valtiovalta tms. poliittista valtaa omaava elin ei puutu talouden ohjaamiseen, niin kuin kapitalistit asian tulkitsevat, vaan myös talouden toimijoilta on edellytettävä sitä, etteivät ne anna toisille toimijoille enemmän arvoa kuin toisille. Markkinatalouden idea on se, ettei ihmisiä arvoteta vaan tuotteita. Omistajat/tuottajat/myyjät eivät valitse ostajista vaan ostajat valitsevat tuotteista. Siitä syystä aidossa, moraaliperustaisessa markkinataloudessa ei ole erityisiä rajoittavia oikeuksia kuten immateriaalioikeudet, eikä sellaista asiaa kuin tuotteita ja hintoja koskevat liikesalaisuudet. Jos myyjät voivat valita kenelle tietoja kertovat, estyy vapaa ja tasa-arvoinen valitseminen.

Onko mikään henkisen kehityksen liike, mukaanlukien kaikki kirkkokuntamme, vaatinut liikesalaisuuksien tai edes pankkisalaisuuden alasajoa? Tuskinpa. Onko kenellekään korkean moraalin puolesta puhujalle tullut edes mieleen, että patenttien ja tekijänoikeuksien perusta on mammonan tuottamisen tehostamisessa, ei suinkaan ihmisten välisen tasa-arvon laajentamisessa? Tuskinpa. Niinpä en oikein usko, että kulutusjuhlintaa voitaisiin hillitä henkisiin ja moraalisiin arvoihin tukeutumalla. Ellei sitten moraalisena pidetä kantaa, jonka mukaan jokaisen on kohdeltava jokaista kansalaista tasavertaisena talouteen osallistujana.

----

On huomattava, että vaikka globaalilla taloudella, niillä säännöillä kun sitä nyt käydään, on monia haittapuolia, sillä on myös hyviä puolia. Ilman ulkomaankauppaa elintasomme, ja pelkäänpä että luontommekin tila, olisi paljon nykyistä heikompi. Ilmeistä on myös, että tällä tavalla eristäytyneessä taloudessa olisi mahdotonta toteuttaa kovinkaan demokraattista hallintaa. Niin teoria kuin käytännön kokemukset puhuvat sitä vastaan.

Tästä syystä on vain ajan hukkaa yrittää etsiä ratkaisua joistain paikallisista ratkaisuista, olivatpa ne sitten paikallisrahoja tai ahneudesta vapaita paikallisdemokratioita. Kun ongelmat ovat globaaleja, myös ratkaisun on oltava globaali.

On kaksi mahdollisuutta. Helpommin mieleen tuleva on ylikansallinen hallitusvalta, joka hyvyydessään ja viisaudessaan säätelisi maailmantaloutta. Tätä on yritetty, mutta aina on törmätty ja tullaan törmäämään siihen, ettei ylikansallinen demokratia ole mahdollinen. Vaadittu valtaelin voisi koostua vain eri maiden vallanpitäjistä, ja tiedossa on, ettei tällainen joukko pysty tekemään mitään päätöksiä, jotka heikentäisivat rahavallan ja poliittisen vallan yhteisiä etuja. Siitä syystähän ongelmat juuri johtuvat, myös kansallisella tasolla.

Toinen mahdollisuus on tasan päinvastainen. Pyritään lopettamaan se talouden säätely, jolla kansainväliset elimet jo nyt ajavat rahavallan etuja.

Näistä merkittävin on informaation omistamista koskeva säätely. WTO edellyttää, että kaikki kansainvälisestä kaupasta nauttivat maat säätävät laajan suojan liikesalaisuuksille kuten myös patenteille ja tekijänoikeuksille. Kaikki nämä säädökset puolustavat kehittyneiden maiden ja rikkaiden ihmisten etuja köyhiä vastaan ja tekevät maapallosta yhä turvattomamman paikan kaikille. Ilman liikesalaisuuksia enronit, madoffit, fannie maet ja muutkin pankkikriisin aihiot eivät selvästikään olisi päässeet kasvamaan koko taloutta lamaannuttaviksi.

Näitä säädöksiä vastaan voi toimia vain laaja kansalaismielipide, jota jo paljon onkin olemassa. Tästä kertoo mm. Wikileaksin ja erilaisten piraattiliikeiden kannatus erityisesti nuorten keskuudessa. Kaikki toivo ei siten ole vielä menetetty.

----

Ilmeisesti vastauksena siihen kun väitin, että globaaliin ongelmaan on löydettävä globaali ratkaisu, Jari Jakonen kirjoitti: "Ja kiitos Linus Torvalds, että ryhdyit hukkaamaan omaa aikaasi ja ratkomaan omaa paikallista ongelmaasi, sillä nyt jopa meikäläisen tapainen rahamaailmamme syrjäisillä takamailla kituuttava köyhimys voi harrastaa radio-ohjelmien tekemistä!"

Kaikki kunnia ja kiitos Linukselle ja avoimelle lähdekoodille, mutta en ymmärrä miten ne voisivat toimia esimerkkinä paikallisten ratkaisujen toimivuudesta. Riippumatta siitä, mihin tarkoitukseen Linus alunperin on ajatellut käyttöjärjestelmäänsä, kyllä hänen on täytynyt varsin pian ymmärtää, ettei avoimen koodin järjestelmä ole periaatteessa mikään paikallinen ratkaisu vaan tasan päinvastoin. Sehän on globaaliksi ratkaisuksi mitä parhain, minkä käytäntökin on osoittanut. Vielä paremmin asiat olisivat, jos myös Bill Gatesin järjestelmät olisivat globaalisti avoimia.

Se, että Billin järjestelmät eivät ole avoimia, johtuu - kuten varmasti tiedät - kansainvälisen säätelyelimen, WTO:n säädöksistä koskien liikesalaisuuksia, tekijänoikeuksia ja patentteja. Muun muassa näillä säädöksillä kehittyneet maat, Yhdysvallat etunenässä, ovat laajentaneet oman paikallisen talousjärjestelmänsä globaaliksi talouden hallinnaksi.

Kirjoituksessani tarkoitin sitä, ettei mm. edellä mainittuja globaaleja säädöksiä vastaan voida taistella paikallisesti, esimerkiksi niin, että me täällä Suomessa luopuisimme mainituista lainsäädännöistä ja jättäisimme tekijänoikeus- ja patenttimaksut ulkomaille maksamatta. Kyllä ainoa mahdollisuuus on laajalla kansainvälisellä mielipiteellä ja äänestysvallalla vaikuttaa mainittuun kansainväliseen lainsäädäntöön.

Mitä tulee tälläkin keskusteluareenalla esillä olleeseen paikallisrahakysymykseen, niin siihen pätee sama. Paikallisena se ei muuta mitään olennaista, mutta globaalina, avoimena rahana se sen tekisi. Nykyiset rahat ovat periaatteessa paikallisia ja yksityisiä, valtiovaltoihin sidottuja ja sillä tavalla yksityisiä, että rahan käyttäjillä ja vaihtajilla on kunkin maan lakien mukainen oikeus pitää toimensa salassa. Tästä seuraa kaikenlaista harmia.

Näitä ongelmia ei ratkaise kuin globaali avoin raha, jonka periaate on yleisyys ja julkisuus. Kaikki tällä rahalla tehdyt tarjoukset, sopimukset ja kaupat ovat julkisia. Tätähän jo avointen markkinoidenkin idea edellyttää.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Bitit pääsivät loppumaan 2

Soininvaaran blogiin

eikä se estä myöskään sitä, että kuka tahansa tunnettu tai tuntematon kirjailija ilmoittaa jakavansa kirjoja ilmaiseksi, kunhan kansa on ensin kerännyt hänelle kolehtia hänen ilmoittamansa määrän. Jos tuo järjestelmä [bittien myyminen könttäsummalla kaikille vapaaksi] toimii ja on nykyistä parempi, se toimii jo rinnan huonompien vaihtoehtojen rinnalla.
Kyseisen järjestelmän eräs sovellus on todella jo toiminnassa, mutta ikävä kyllä, se on heikkenemässä. Yhteiskunta ostaa tieteellistä tietoa kaikille vapaaksi, yleensä tutkijoiden kuukausipalkoista muodostuneella summalla – ei suinkaan kolehtivaroin. Nyt on kuitenkin rinnalle syntynyt yksityisiä toimijoita, joille tekijänoikeudet antavat mahdollisuuden tehdä rahaa ja ostaa arvovaltaa luomalla keinotekoista niukkuutta tieteen tulosten saatavuuteen. Asia, josta tässä edellä nimimerkki sidemiete jo kirjoittikin.

Kysymys ei ole vain tekijänoikeuksista vaan koko kapitalistisen ideologian voimistumisesta. Jotta kokonaiskuva selvenisi, on ymmärrettävä miten sosialismi, kapitalismi ja markkinatalous eroavat toisistaan.

Sosialistisen selityksen mukaan yhteiskunta vaurastuu, kun tuotantovälineet ovat poliittisessa kontrollissa. Kun kansalaisten parasta ajavalla valtiovallalla on hallussaan kaikki tärkeät voimavarat, se pystyy suunnittelemaan ja toteuttamaan sellaisen tuotannon, josta kaikki hyötyvät. Myös kaikki informaatio, tieteet ja taiteet ovat valtiovallan ohjauksessa: se ja se tieto on vapaasti kaikkien käytössä, sitä ja sitä tietoa jaetaan vain niille ja niille, sitä ja sitä tietoa ei sallita yleiseen levitykseen.

Kapitalistien tarkoituksena on yhteisen talouden kasvattaminen yksityisten yrittäjien omistuksessa ja ohjauksessa. Jotta pääomien kerääminen ja tuotannon kehittäminen tapahtuisi mahdollisimman tehokkaasti, valtiovalta antaa omistajille ja tuottajille tiettyjä etuja ja oikeuksia, mm. osakeyhtiöjärjestelmän ja IP-oikeudet. Yritykset voivat myös eri keinoin ohjata kaupantekoa. Tässä mielessä keskeinen on yrityksen oikeus säädellä pääsyä hallinnassaan olevaan informaatioon: se ja se tieto on vapaasti kaikkien käytössä, sitä ja sitä tietoa jaetaan vain niille ja niille, sitä ja sitä tietoa ei sallita yleiseen levitykseen.

Markkinatalouden sisältö ja tarkoitus ei ole talouden kasvattaminen eikä mikään muukaan yhteisesti määritelty hyvä, vaan yksilöiden välillä tasa-arvoisen, alhaalta ohjautuvan talouden luominen. Markkinataloudessa valtiovalta ei ohjaa taloutta erityisillä rajoituksilla tai oikeuksilla kuten IP-oikeuksilla. Tuottajatkaan eivät ohjaa kulutusta kohtelemalla eri asiakkaita eri tavoin mm. hallussaan olevien tietojen suhteen. Markkinatalous ohjautuu vain kuluttajien/ostajien valintojen tuloksena, kun jokaisella ostajalla on yhtäläinen pääsy kaikkiin tietoihin ja tuotteisiin.

Pääpiirteissään siis: Sosialismissa valtio omistaa kaikki taloudelliset tiedot. Kapitalismissa tuottajat omistavat oikeudet niihin. Markkinataloudessa kukaan ei omista oikeuksia mihinkään tietoihin/bitteihin.

Sosialismin kohtalo on jo tiedossa. Kapitalismin kohtalo on vielä vaakalaudalla. Niiden vaikeuksilla on yhtäläisyyksiä. Kun sosialismissa kaikki kentältä tulevat tiedot ihmisten jokapäiväisistä ongelmista, koskivatpa ne toimeentuloa, terveyttä, ihmissuhteita tai ympäristöä, vääristyvät matkalla ylös vaatimukseksi tehokkaammasta säätelystä, niin kapitalismissa ne vääristyvät vaatimukseksi enemmästä rahasta. Rahaa on luotava ja velkaa kasvatettava. Niinpä tänään ”kapitalististen” velkojen kokonaismäärä uhkaa ylittää kriittisen pisteen, jonka jälkeen tilejä ei enää saada tasapainoon kuin tilikirjat polttamalla, kaikkine ikävine oheistoimintoineen.

Tekijänoikeuksissa tärkein kysymys ei todellakaan ole se, miten jotkut kirjailijat ja muusikot pärjäävät vaan se, miten ratkaista ne ongelmat, mihin se ideologia on maailmantalouden johtanut, johon tekijänoikeudetkin perustuvat.

Minun mielestäni tähän ei ole kuin yksi kelvollinen vastaus. On luovuttava kapitalismin opeista ja opeteltava markkinataloutta, vaikka tekijänoikeudet menevät siinä samalla.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Insentiivi

Kemppisen blogiin

HG otti yllä esille tärkeän asian. Tavallisella terveellä ihmisellä on luonnostaan voimakas halu, tarve tai ”insentiivi” elää ja tehdä mitä osaa, kirjoittaa, rakentaa, soittaa, leipoa, tutkia, hoitaa lapsia, keksiä tai potkia palloa. Ei siihen mitään muuta tarvita kuin mahdollisuus siihen.

Se insentiivi, mistä taloustieteilijät ja poliitikot puhuvat, on aivan toinen asia. Sen perusta on ideologinen. Yhteiskunnalla on jokin päämäärä, jota kohti se haluaa jokaisen pyrkivän, ja siksi se säätelee ihmisten toimintaa asettamalla tähän suuntaan ohjaavia insentiivejä.

Tänään, kun ideologisena tavoitteena on talouden kasvattaminen, insentiivit rakennetaan taloutta kasvattamaan. Mutta se ei ole ainoa mahdollisuus. Entisessä Neuvostoliitossa insentiivit asetettiin puoluetta voimistamaan.

Voidaankin ajatella, että yhteiskunta toimii sitä paremmin, mitä heikompia ja mitä vähemmän ideologisia insentiivejä on. Useinhan ne pyrkivät saamaan ihmiset toimimaan aivan eri tavalla kuin mihin heidän omat halunsa ja taitonsa osoittavat. Silloin kaikki toiminta heikkenee.

---

Anonyymille, joka väitti että itäblokin kommunismin tuho johtui juuri siitä, että sen toimintamalli ei ollut yhtenevä ihmisten peruspsykologian kanssa, vastaan että juuri tätä tarkoitin. Sen lisäksi tarkoitin sitä, että tämä nykyinen kapitalismi on tekemässä saman virheen.

Adam Smithin ajatuksen pohjalta voidaan kuvitella ideaali markkinatalous, joka ohjautuu vain yksilöiden vapaiden ja painostamattomien vaihdantojen ohjaamana, kun kaikki tietävät mitä markkinoilla tapahtuu. Huomattakoon, että tämä ehto ei sisällä sopimusvapautta, sillä se kieltää sellaiset sopimukset, joilla joitakin toimijoita painostetaan tai heiltä salataan tietoja. Valtiovallan tehtävänä on ainoastaan valvoa, että vaihdannanvapaus säilyy.

Kapitalismissa valtiovalta säätää kuitenkin lakeja, joiden tarkoituksena on luoda insentiivejä kansan talouden kasvattamiseksi. Osaksi siitä syystä, että sellaistenkin kansalaisten elinoloja voitaisiin parantaa, jotka eivät itse tule toimeen. Osaksi siitä syystä, että kansakunta pärjäisi muita vastaan kilpailussa maailman taloudellisista resursseista.

Kapitalismin kasvukiihokkeet eivät ole vain joitain kasvua suosivia vero- tai yritystukiratkaisuja, joista tänään kiistellään, vaan tärkeimmät niistä ovat rakenteellisia, koko talouden toimintaa sääteleviä. Esimerkiksi osakeyhtiöjärjestelmän tarkoituksena on osakkeenomistajan henkilökohtaista vastuuta rajoittamalla tehostaa kapitaalin kasautumista tuotannon kasvattamiseksi. Myös immateriaalioikeuksia perustellaan sillä, että ne kannustavat tekijöitä tuottamaan enemmän tutkimista, taidetta ja keksintöjä kuin tuotettaisiin ilman tällaista lainsäädäntöä, puhtaan markkinaehtoisesti. ”Kapitalistisia” ovat myös säädökset liikesalaisuuksista. Ne antavat lain suojan salassapitosopimuksille, jotka eivät kuulu aitoon markkinatalouteen.

Jos katsotaan talouden kriisejä, vaikkapa tätä nykyistä, kaikissa on yhtenä tekijänä ollut joidenkin toimijoiden ylisuuri riskinotto, johon on edesauttanut mahdollisuus henkilökohtaisen vastuun välttämiseen ja tietojen salaamiseen. Nämä ovat olleet nimenomaan kapitalismin kriisejä, eivät markkinatalouden.

Downshifting on mainio asia, mutta vain jos sillä tarkoitetaan kapitalismin alasajoa kohti aitoa markkinataloutta.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Bitit pääsivät loppumaan

Soininvaaran blogiin

Jatkan jo aiemmin aloittamaani asiaa, koska se liittyy myös tähän koulukirjakysymykseen ja koska asia näyttää olevan muutenkin vaikea. Alkuperäisen aiheen lähtökohta oli se, että oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu. Ja katsotaan, onko tällaisesta teoretisoinnista apua musiikin/kirjallisuuden hinnoittelun kehittämiselle. Vastakkain ovat täydellinen hinnoittelu tekijänoikeuksilla ja täydellinen hinnoittelu ilman tekijänoikeuksia.

Siis miten aikaansaadaan yhden biteiksi saatettavan teoksen täydellinen hinnoittelu, jos täydellisyydellä tarkoitetaan sitä, että hinta muodostuu ilman sekä kuluttajan että tuottajan ylijäämää eli 1) jokainen joutuu maksamaan teoksesta juuri sen verran kuin on siitä valmiskin maksamaan, 2) eikä kukaan, joka ei teoksesta mitään maksaisi, joudu siitä mitään maksamaan.

Tekijänoikeuksilla varustetun teoksen täydellinen hinnoittelu merkitsisi siten järjestelmää, jossa tekijä neuvottelisi hinnan jokaisen kanssa erikseen eikä kukaan ostaja voisi antaa teosta kenenkään muun kuunneltavaksi/luettavaksi tai kopioitavaksi.

Tekijänoikeuksitta täydellisessä hinnoittelussa tekijä asettaisi teoksen hinnaksi tasan sen, minkä edellisessäkin tapauksessa, mutta kaikki saisivat teoksen käyttöönsä vasta, kun viimeinenkin maksu on suoritettu, jonka jälkeen teos vapautuu aivan kaikille.

Kummallakin on hyvät ja huonot puolensa.

Tekijänoikeuksissa hyvää on se, että tämä järjestelmä on jo olemassa. Huono puoli on hinnoittelun epätäydellisyys ja kopioimiskiellon valvonnan työläys. Yksilöllinen hinnoittelu on lähes mahdoton suoritus, kun ostajia saattaa olla miljoonia. Kun tekijänoikeus on kaupallista omaisuutta, sitä ostetaan erilaisissa palasissa, erilaisilla ehdoilla ja eri hinnoilla, ja siten myös ostajat joutuvat sen kohteena olevista biteistä maksamaan eri hintoja erilaisissa tuotteissa. Nämä erot johtuvat kuitenkin tuottajapuolen tarpeista, eivät niinkään ostajan maksuhalukkuudesta. Ei tietoakaan täydellisestä hinnoittelusta.

Kopioimiskiellon valvonta on silti vakavampi ongelma, useassakin mielessä. Ensinnäkin, valvontaa on mahdotonta tehdä täydelliseksi, koska valvontamenetelmien kehittyessä myös niiden kiertämistekniikat kehittyvät. Toiseksi, tekijänoikeuksia ei voida kohdentaa tarkasti vaan niillä suojatulla teoksella on enemmän tai vähemmän epämääräiset ja kiistoja synnyttävät rajapinnat mm. plagiointiin ja vapaaseen käyttöön nähden.

Tekijänoikeusperustainen talous on periaatteessa valtion ohjaamaa, sosialistista taloutta. Tietotekniikan ja taiteiden kehityksen myötä sen pystyssä pitäminen tuottaa siksi yhä uusia ongelmia (mm. kuvaamasi oppikirjaongelma), jotka vaativat yhä uusien poikkeustapojen keksimistä, yhä monimutkaisempaa lainsäädäntöä, yhä enemmän poliiseja, lakimiehiä ja tuomareita, uusia panostuksia bittivarkaiden kiinnisaamiseksi ja pelotustuomioita lainrikkojille; kaikkea sitä kontrollia, jota aito taide ja tiede vieroksuvat.

Tekijänoikeuksitta toimittaessa huonoa on se, ettei tällainen järjestelmä ole vielä käytössä – tuskin edes ajateltu mahdolliseksi. Hyviä puolia on monta.
- Ensinnäkin, tällainen kaupankäyntitapa, siinä muodossa kuin esitin sen otsikon ”Oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu” alla, pyrkii minimoimaan sekä tuottajan että kuluttajan ylijäämät. Teoksen myyjä pyrkii asettamaan hintansa tasan sen suuruiseksi, mitä kuluttajat ovat korkeintaan valmiit maksamaan ja mikäli tämä onnistuu, kauppa on täydellinen.
- Toiseksi, kun tekijänoikeuksia ei ole, kaikki ne resurssit säästyvät, jotka nykyisin kuluvat tekijänoikeuslakien säätämiseen ja valvontaan, oikeuksien hallintaan, ristiriitojen ratkaisemiseen ym. kontrolliin.
- Kolmanneksi, kyseinen taide/tiede vapautuu heti kaupan synnyttyä edelleen vapaasti jalostettavaksi eikä tekijänoikeusriitoja synny.
- Neljänneksi, tämä kaupantekotapa tarjoaa edullisen tavan myös yhteiskunnalle ostaa ja tukea sellaisia tekijöitä ja teoksia, joita se pitää tärkeinä. Esimerkiksi, kun oppikirjojen tekijät asettavat teoksensa myyntiin, mikä tahansa yhteiskunnallinen instanssi, koulu, yliopisto tai muu yhteisö voi valita sieltä mieleisensä teokset ja asettaa niille oman ostohintansa oman arviointinsa mukaan. Jos jokin teos saa riittävästi ostotarjouksia, se ostetaan kaikille vapaaksi.
- Viidenneksi, kun teoksen bitit ovat kaikkien vapaasti käytettävissä, niiden jalostaminen fyysiseksi tuotteeksi, kirjaksi, äänilevyksi, teatteriesitykseksi tms. vapautuu aitoon markkinakilpailuun. Tekijänoikeustaloudessahan näin ei ole vaan tekijänoikeuksien haltija voi määrätä myös teoksen fyysisestä toteutuksesta, mistä tämä koulukirjaongelmakin osaltaan johtuu.