maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kaksin aina kaunihimpi?

Akateemiseen talousblogiin

Olen ratkaissut tämän kysymyksen jo kirjassani Uusi yhteiskuntajärjestelmä, vuodelta 1987.

Nämä pienet yksittäisiä tuottajia hyödyttävät sopimusedut, jotka yhdessä aikaansaavat kapitaalin ylituotantoa siihen nähden, mitä kuluttajilla on todellista ostovoimaa, ja tuotantolaitosten ylituotantoa siihen nähden, mitä luonnolla on kestokykyä, johtuvat siitä, että tuottajilla on mahdollisuus sopimuksillaan saattaa ostajat eriarvoisiin asemiin, suosia toisia ja syrjiä toisia. Tällä tuottajat saavuttavat tavallaan kiristyssuhteita, joilla he tekevät ylimääräistä voittoa siihen nähden, miten talous kehittyisi pelkästään tuotteiden myynnistä avoimilla markkinoilla.

Tällaisen toiminnan mahdollistaa kapitalismiin kuuluva prinsiippi, jonka mukaan kaupankäynti on osapuolten yksityisasia. Sopimukset voidaan pitää salassa.

Huomionarvoista on, että kysymys salassapidon oikeutuksesta on enemmänkin filosofinen kuin taloudellinen. Filosofisesti ja loogisesti ajatellen raha on kaikkien sen käyttäjien yhteinen sopimus. Sen arvo perustuu yhteiseen luottamukseen siitä, että se käy maksun välineenä niin kuin ennenkin. Siten kaikkien sopimusten, joilla on rahallista arvoa, tulisi olla julkisia. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tietää, kuinka järkeviä ja luotettavia sopimuksia sijoittajat, tuotantoyritykset, pankit ja valtiovallat tekevät. Vain täydellisellä avoimuudella yksityiset pienet järjenkäytöt voivat kasvaa tarvittavaksi vastavoimaksi kapitaalin vallalle. Vapaa kapitalismi on korvattava vapaalla markkinataloudella.

Haaparannan epäily on oikeutettu: ehkä meillä on todellakin aivan liialti opiskeltu monimutkaisia talousteorioita ja aivan liian vähän yksinkertaisia filosofisia kysymyksiä.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Asiantuntijavalta ja politiikka

Soininvaaran blogiin

TIETÄMÄTTÖMYYSVALTA kuulostaisi varsin kummalliselta lähtökohdalta yhtään mihinkään.
Niinhän se kuulostaa, mutta siihen meidän on kuitenkin tyydyttävä. Ihmisten välisten suhteiden, yhteiskunnan, suuret linjat perustuvat aina arvoihin ja asenteisiin, joilla ei ole tiedollista pohjaa.

Ongelmia tulee, kun luullaan tiedettävän. Esimerkiksi, monissa maissa ihmisten väliset suhteet rakentuvat ”tiedoille”, joita erinäisissä uskonnollisissa kirjoituksissa on tosiksi esitetty. Siten tällaisessa yhteisössä valtaa saavat ne, jotka ovat parhaita asiantuntijoita kyseisten kirjoitusten tulkkeina. Eikä tämä koske vain muslimimaailmaa. Myös useassa länsimaassa uskonnollisten asioiden asiantuntijoilla on ollut ja vieläkin on suuri merkitys ja valta yhteisiin asioihin.

Merkittävämpi tietämättömyysvalta vaikuttaa tänään kuitenkin taloudessa. Vaikuttavin on ”tieto” siitä, että talouskasvu on ihmiskunnalle välttämätöntä ja sen edistäjät ovat hyviä ja epäilijät pahoja. Näin ilman että kenelläkään on tosiasiallista tietoa siitä, mihin kilpailu talouskasvusta tulee johtamaan. Voiko kasvu jatkua iäisyyteen ja millaisena? Lisääkö talouskasvu maapallon elinkelpoisuutta vai vähentääkö se sitä? Johtaako pyrkimys kasvuun myös tuloerojen kasvuun ja johtaako se kasvaviin sosiaalisiin ongelmiin, terrorismiin ja sotiin? Ovatko nykyiset levottomuudet arabimaissa, Kiinassa jne. ohimeneviä vai vasta alkua rikkaiden ja köyhien välisessä maailmansodassa?

Kun tällaiset kysymykset sivuutetaan ja uskonvaraisesti ”tiedetään” kasvun siunauksellisuus, sen ”tiedon” asiantuntijat saavat valtaa ja alkavat muokata yhteiskuntaa sellaiseksi, että kyseinen ”tieto” alkaa vahvistaa itseään. Näin käy aina. Esimerkiksi Raamattuun tai Koraaniin tai Marxiin uskovassa yhteisössä on mahdotonta menestyä, ellei muiden mukana todista oikeaa uskoaan, käytännössä siis lojaaliuttaan asiantuntijoille ja johtajille. Näin ”tieto” muuttuu tiedoksi siitä, että uskovaiset menestyvät parhaiten, mikä todistaa heidän olevan oikeassa.

Tämä ei tietenkään päde kuin kyseisen uskonrakenteen sisällä. Näin on myös kasvu-uskon kanssa. Talouskasvu on välttämätöntä yritysten menestymiselle ja olemassaololle, mutta vain taloudessa, joka on rakentunut pyrkimyksille kasvattaa yhteistä taloutta ja jossa valta on parhailla kasvuasiantuntijoilla, pankkiireilla ja suuryritysten omistajilla ja johtajilla.

Jos ja kun kasvutalous törmää ylivoimaisiin vaikeuksiin ja kasvupyrkimysten seuraukset kääntyvät kasvua vastaan, kun tulee suuren velanmaksun aika, koko maailmantalouden tarkoitus on ajateltava uudelleen. On ajateltava, ettei taloudella ole mitään yhteistä päämäärää vaan että jokainen yksilö on vapaa osallistumaan talouteen ja kasvattamaan tai olemaan kasvattamatta omaa talouttaan. Tämä vastaa tavallaan maallistumista uskonnossa.

Tällöin on myös markkinatalouden tarkoitus ja rakenne arvioitava uudelleen. Kasvuideologian asiantuntijat tulkitsevat markkinataloutta yritysten vapautena laajeta ja kasvaa kaikkialle. Jotta talous kasvaisi, tuottajilla on oltava valta ohjata taloutta mm. kauppoja ja niitä koskevia tietoja säätelemällä. Eri asiakkaille annetaan eri etuja ja tiedot pidetään salassa. Lisäksi tuotantoa kannustetaan erilaisia kaupallisia oikeuksia myöntämällä, joista olen aiemmin Soininvaarankin blogissa kirjoittanut.

Kasvupakosta vapaassa taloudessa markkinat tulkitaan alhaalta päin ohjautuviksi. Se edellyttää, että jokaisella on vapaa pääsy kaikkiin kaupallisiin, siis tuotannon omistuksia, tuotteita, hintoja ja kauppoja koskeviin tietoihin. Kasvupakosta vapaassa yhteiskunnassa ei tuotantoa tueta erityisin rakenteellisin kannustein vaan ajatellaan, että se määrä tuotantoa on riittävä, joka vapaassa, alhaalta päin ohjautuvassa markkinataloudessa syntyy. Tähän suuntaan on talouden kehityttävä seuraavassa suuressa murroksessa.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Turha arvovaltariita näennäisistä kynnyskysymyksistä

Soininvaaran blogiin

Eli suomeksi: eivät ne sijoitetut rahat mene mihinkään mustaan aukkoon, vaan kyllä ne ennen pitkää kulutetaan johonkin. [siis niistä joskus maksetaan alv]

No ei. Sijoitettuja varoja ei välttämättä käytetä kulutukseen ollenkaan. Sijoitettaessa ne muuttuvat finanssipelin pelimerkeiksi, joilla on aivan eri tehtävä ja tarkoitus kuin kulutuksella. Niiden tarkoitus on lisääntyä, tuottaa lisää pelimerkkejä, ei kulutusta. Tässä toimessaan niitä lainataan yrityksille ja valtiovalloille tarkoituksena saada merkit korkojen kera takaisin, jotta ne voitaisiin sijoittaa edelleen.

Eikä kyse ole pikkusummista. Jos, hatusta vetäen, 20% rikkaimmista omistaa 80% maailman varallisuudesta ja he käyttävät kulutukseensa 20% varoistaan, yli puolta maailman varallisuudesta ei käytetä koskaan kulutukseen vaan finanssipelin pyörittämiseen.

Tällä on se huono puoli, että näiden pelimerkkien osuuden lisääntyessä niitä kannattaa lainata yhä huonompiin ja lyhyemmän tähtäimen kohteisiin, pankkien ponzipeleihin, rakennuttajille, jotka eivät saa talojaan kaupaksi ja valtiovalloille, joiden takaisinmaksuedellytykset ovat minimaaliset.

Niinpä, aika ajoin tätä peliä ei enää voida jatkaa ja valtavat määrät pelimerkkejä ja myös kuluttajien rahoja katoaa todellakin mustaan aukkoon pörssiromahduksen tai inflaation seurauksena.

----

Eli, öö, siis Roopeankka? En oikein tiedä, millainen mielenlaatu pitää olla, että kerää rahaa pelkästään siksi että kerää rahaa. No, keräähän sitä ihmiset postimerkkejäkin. Ja haittaahan tuollaisestakaan toiminnasta ei ole, koska viimeistään monttubileiden jälkeen ne rahat siirtyvät jollekin muulle.

En minäkään ole innostunut Roope Ankan mielenlaadusta tosielämään siirrettynä. Kuitenkaan tällaiset mielenlaadut eivät ole aivan harvinaisia. Maailmassa on toista tuhatta dollarimiljardööriä ja arvatenkin satoja tuhansia, joiden omaisuus luetaan kymmenissä miljoonissa, ja joukkoon pyrkijöitä riittää. Heidän yhteenlasketun omaisuutensa rinnalla Kreikan ja Portugalin velat ovat pikkurahoja.

Eivät he kuitenkaan tuhlaa omaisuuksiaan kulutukseen – kuinka voisivatkaan – vaan he elelevät ylellisesti jo niistä saatavilla pääomatuloilla, korkotuloilla, joista niistäkin jää yli edelleen sijoitettaviksi.

Eikä tällainen yksityinen vaurastuminen suinkaan ole haitatonta, kuten jo edellisissä viesteissä kirjoitin. Raha ei ole mitään häviämätöntä ainetta tai energiaa, joka kriiseissä vain vaihtaa omistajaa. Raha on luottamusta arvojen yhteiseen mitattavuuteen. Jos tämä luottamus heikkenee, myös rahan arvo yhteisenä mittana heikkenee; kaupankäynti vaikeutuu ja rahaa häviää mustaan aukkoon niin kuin pörssiromahduksissa ja lamoissa aina käy. Kaikki kärsivät, köyhät eniten.

Nykytalouden suuri ongelma ja uhka on juuri se, että rahan arvo finanssipelissä ja hyödykkeiden tuottamisessa on vauhdilla eroamassa toisistaan. Tavallisten ihmisten, jotka käyttävät rahansa kulutukseen, luottamus siihen, että finanssipeleissä pyörivät rahat lopulta hyödyttävät heitäkin, alkaa murentua, ja syystäkin. Kapitalistinen talous on rakenteeltaan ponzitaloutta, jossa rahan tekeminen rahalla, siis uskoa ja luottamusta tuottamalla, on yksityisesti arvioiden vähän kannattavampaa kuin rahan tekeminen hyödykkeitä tuottamalla. Kun yhteisesti arvioiden näin ei kuitenkaan tuoteta mitään reaalista hyötyä, aika ajoin suurempia ja pienempiä ponzirakenteita sortuu haitaten kaikkien elämää.