tiistai 26. helmikuuta 2013

Libertaarin väitteitä, liberaalin vastauksia


Edellisen kirjoituksen pohjalta, libertaarina Jani Korhonen:
korporatismissa ei vapaata sopimusoikeutta ole, vaan työmarkkinoiden toimijat ovat sidotut järjestöjen ja valtion tekemiin yleissitoviin työmarkkinasopimuksiin.

Aivan oikein, koska he ovat keskenään vapaasti sopineet, että niin on, ja näihin sopimuksiin vapaasta tahdostaan liittymättömät jätetään sovittujen etujen ulkopuolelle; emme ota heitä töihin, emme maksa heille samaa palkkaa kuin muille, emme tue heidän lakkojaan tms.

"Vapaus" kaupata osallistumisoikeuksia markkinoille ei ole mikään vapaus. Se on etuoikeus, joka päinvastoin rajoittaa muiden vapautta.

Näin on minunkin mielestäni.

Patentit ja tekijänoikeudet ovat kieltämättä yksi ongelma, mutta ne ovat vain pieni osa yleistä kokonaisuutta. Niiden osalta kysymys tiivistyy siihen, voiko tietoa omistaa.

Kyse ei ole pienestä asiasta. Kasvava osa maailmantaloudesta ja erityisesti suuryrityksille valtaa keskittävästä arvosta on nykyisin uuden tiedon ja muun informaation yksinoikeuksissa.
Tiedon omistettavuus ei ole vaikea kysymys. Pitää vain kysyä, mitä tiedon omistaminen käytännössä tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että tietäessäni jonkin tiedon omistan sen ja voin sitä omiin tarkoituksiini vapaasti hyödyntää? Vai tarkoittaako se sitä, että jollakin ylhäällä tehdyllä säädöksellä voidaan jollekin antaa yksinoikeus jonkin tiedon käytölle, niin että minulta kielletään kyseisen tiedon taloudellinen hyödyntäminen, vaikka sen tietäisinkin. Kumpi on "liberaali" näkemys ja kumpi "sosialistinen" näkemys?

Osallistusmisvapaus tarkoittaa sitä, että ketään ei väkivalloin estetä osallistumasta. .. Osallistumisvapautta noudattaakseen hiihtoseuran ei kuitenkaan tarvitse esimerkiksi auttaa minua suksien hankinnassa tai myydä minulle hiihdonopetusta

Enpä ole sellaista vaatinutkaan. Kirjoitin taloudesta ja periaatteesta, että kaikkien raha on yhtä arvokasta. Jos jonkun raha ei riitä joillakin markkinoilla kilpailemiseen, niihin kisoihin hän ei voi osallistua. Hiihtokilpailussa tämä tarkoittaa sitä, että kaikki lähtevät samalta viivalta. Jos jonkun taidot eivät riitä joihinkin kilpailuihin osallistumiseen, niihin hän ei voi osallistua.

Demokraattisesti valtaan äänestetyt poliitikot voivat tuosta vain päättää, että jokaisen on nyt maksettava valtiolle veroina enemmän kuin viime vuonna. Mikään yritys, olipa se miten suuri tai mahtava tahansa, ei voi tuollaista päätöstä tehdä. Lisää rahaa halutessaan se voi ainoastaan yrittää vakuuttaa sinut siitä, että sen tuotteista kannattaa maksaa entistä enemmän.

Periaatteessa asia ei ole näin ja käytännössäkin päivä päivältä yhä vähemmän. Poliitikot eivät voi mielivaltaisesti päättää verojen määrästä, koska veronmaksajat voivat äänestää jaloillaan ja siirtyä itse tai siirtää tulonsa halvempien verojen maihin. Aivan niin kuin suurikaan yritys ei voi, ellei sillä ole maailmanlaajuista monopolia, nostaa hintojaan mielivaltaisesti. Lisää rahaa valtiovallan kassaan halutessaan poliitikkojen on vakuutettava sinut siitä, että maksamillasi veroilla saat sinulle mieluisamman yhteiskunnan kuin mitä mahdollisesti vähemmillä verovaroilla toimivat naapurit pystyvät tarjoamaan. On vertailtava myös pitkän tähtäimen hyötyjä ja kuluja, niin kuin missä tahansa järkevässä kaupanteossa.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Libertarismin nousu ja tuho


Lyhyesti mutta perustellusti, ohjeeksi suunnan valintaan (26.2. editoitu painos):

Libertaristinen talousoppi on syntynyt vastapooliksi ylhäältä yhden ohjelman mukaan ohjatulle taloudelle. Se on mahdollistunut vasta tällaisen ohjauselimen, käytännössä valtiovallan syntymisen jälkeen. Libertaarin vapaus on vapautta valtiovallan säätelystä. Se ei ole - vastoin yleistä luuloa - yksilön vapautta omiin taloudellisiin valintoihinsa vaan erilaisten sopimusyhteisöjen kuten yritysten ja ammattiliittojen vapautta tehdä sopimuksia keskenään ja valtiovallan kanssa taloudellisten hyödykkeiden jaosta. Tällainen vapaus on ollut kehitykselle otollisempaa kuin vain valtiovallan keskitetysti ohjaama talous. Siksi libertarismin aate ja käytäntö on noussut nykyiseen asemaansa.

Valtioiden poliittisessa rakenteessa libertaristinen vapaus vastaa heimojen vapautta keskushallinnosta ja säätyjen vapautta kuninkaan määräysvallasta. Tällainen poliittinen rakenne tuottaa kuitenkin epätasa-arvoisen ja heikosti kehittyvän yhteisön. Euroopassa tähän törmättiin pari kolme sataa vuotta sitten, kun kuninkaiden ja säätyjen valtakilpailu tuotti yleistä kurjuutta ja lisääntyviä sosiaalisia ristiriitoja ja alkoi vähitellen heiketä. Ratkaisu tähän ei ollut kuninkaiden vapauksien lisääminen eikä se ollut säätyjen vallan lisääminen vaan se oli yksityisten kansalaisten vallan ja vapauden lisääminen, demokratia. Toteutuakseen se kuitenkin vaati pitkän kehityksen kohti demokratian periaatteesta johdettuja yhteisiä sääntöjä, vaaleja, yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja sananvapautta – ja vieläkin on matkaa tekemättä.

Nykyinen talouskriisi johtuu samanlaisesta asiasta, valtiovaltojen ja "taloussäädyn" eli yritysten omistajien ja johtajien ja työntekijäjärjestöjen välisestä valtakilpailusta, jonka seurauksena rikkaat rikastuvat ja köyhät pysyvät köyhinä, sosiaaliset ristiriidat voimistuvat ja yhteinen kehitys taantuu. Erilaisten sopimusyhteisöjen, erityisesti yritysten vallan kasvu on luonnollinen seuraus sopimusvapauden periaatteesta, valtiovaltojen, yritysten ja yksityisten vapaudesta tehdä ihmisiä luokittelevia ja eriarvoistavia taloudellisia sopimuksia. Tähän libertaristiseen vapauteen vedoten tuotteiden tarjoajat ovat voineet kaupata erilaisia oikeuksia osallistua markkinoille ja ostaa valintamahdollisuuksia. Juuri näillä oikeuksilla he ovat säädelleet taloutta rikkauksiensa kartuttamiseksi, suojanaan kaupanteon liikesalaisuudet eli niitä koskevan sananvapauden rajoittaminen. Näin muodostuneita toimeentuloeroja on demokraattisissa maissa pystytty näihin päiviin asti siedettävästi tasoittamaan valtiovallan toimilla ja ammattiliittojen avulla. Talouden globalisoituessa toimeentuloerojen tasaaminen on kuitenkin käynyt yhä vaikeammaksi, koska sen vaatimat verotulot ovat kansallisiksi sidotut. On jouduttu umpikujaan, joka ei voi johtaa muuhun kuin libertaristisen aatteen ja talouden tuhoon.

Mahdollisia poispääsyjä on kolmella suunnalla. Ensimmäinen on rikkaiden ja köyhien välisen kuilun edelleen syveneminen ja sen aiheuttama jakautuminen toisiaan vastaan taisteleviin joukkoihin, väkivallan ja poliisin ehdoilla toimivaan yhteiskuntaan, jossa demokratia on vain nimellistä, ja talouteen, jossa yksilönvapaudelle ei ole enää sijaa. Toinen on valtiovaltojen irtautuminen globaalista taloudesta ja nationalismin nousu. Tähän asti hyvin menestyneetkin valtiovallat eristäytyvät ja kääntyvät toisiaan vastaan niin taloudessa kuin politiikassakin. Voimapolitiikan voittaessa liberalismi häviää ja kaikkien hyvinvointi kärsii.

Kolmas ja ainoa kestävä suunta pois tästä umpikujasta on sama kuin politiikankin puolella, yksityisten kansalaisten vallan ja vapauden lisääminen, jota talouden puolella voidaan kutsua talouden demokratiaksi tai yksinkertaisesti aidoksi markkinataloudeksi. Se ei kuitenkaan voi toteutua ilman demokratian ideasta johdettuja myös globaalia taloutta koskevia sääntöjä, vapaita valintatilanteita, yleistä ja yhtäläistä valintaoikeutta ja talouden tietoja koskevaa sananvapautta.

Valintatilanteet meillä jo on markkinoiden muodossa. Niitä on vain lähdettävä kehittämään yleisen ja yhtäläisen valintaoikeuden periaatteen pohjalta. Olennaista on valinnan vapaus alhaalta päin. Ostajalla on oltava vapaus valita haluamansa tuote, myyjällä ei ole oikeutta valita haluamaansa ostajaa. Se tarkoittaa sellaisten sääntöjen aikaansaamista, joilla rajoitetaan myyjien vapautta syrjiä ostajia; kaikille on myytävä ja samoin ehdoin kuin muillekin. Ostamisen valinnanvapautta ei saa kaventaa. Erikoisaseman antavilla oikeuksilla ei saa käydä kauppaa. Jokaisen raha on yhtä arvokasta. Keneltäkään ei saa evätä pääsyä mihinkään hintoja, laatuja ja kauppoja koskeviin tietoihin.

Tämä vaatii myös suunnanmuutosta siihen, mitä liikesalaisuuksista ja sananvapaudesta ajatellaan. Nykyinen käytäntö nojaa periaatteeseen, jonka mukaan rahaliikennettä, omistuksia, hintoja, ostamista ja myymistä, koskevat tiedot kuuluvat yksityisyyden piiriin. Tiedot ovat yksityisesti omistettavia ja siten myös kaupan kohteita. Tälle yhteiskunnan omaksumalle käytännölle ei ole kuitenkaan yhteiskunnallista perustetta, siis pätevää selitystä siitä, miten näiden tietojen yksityisomistaminen edistää yhteistä hyvinvointia.

Yhteiskunnalle raha on kaikkien sen käyttäjien yhteinen sopimus rahan vaihdettavuudesta hyödykkeisiin ja sen arvo riippuu tähän sopimukseen luottamisesta. Rahaan ja talouteen luottavan ilmapiirin ylläpitämiselle salaisuudet ovat kuitenkin myrkkyä. Luottamus on korkeimmillaan, kun se perustuu tietämiseen. Siksi jokaiselle kuuluvan sananvapauden on laajennuttava koskemaan myös kaikkia tietoja, joissa rahalla on jokin osa.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kolme rikastumisautomaattia


Ajan henki vain on, että köyhät ja keskituloiset köyhtyvät, mutta rikkaat rikastuvat.

Tässä on kaikki olennainen sanottu - paitsi ratkaisu. Ajan henki tarkoittaa sitä, että lähes poikkeuksetta aikalaisemme pitävät oikeina ja koskemattomina sellaisia taloudellisia ajatuksia ja käytäntöjä, joiden yhteisvaikutuksena kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa ylittämättömäksi. Syyksi ei ole järkevää lukea sellaisia ihmisen ominaisuuksia, jotka ovat ajattomia, kuten ahneus tai taipumus kilpailla. Syyksi ei myöskään ole luettava mitään omaa etuaan ajavaa ihmisryhmää, rikkaitakaan. Sen sijaan syyksi voidaan lukea sellaisia muuttuvia ajatuksia ja tekoja, jotka ovat tänään "ainoita mahdollisia", mutta huomenna vain muisto kehittymättömästä eilisestä.

Seuraavassa on kolme keskeistä nykyisin rikkauksia kasaavaa käytäntöä, joita ainakin läntisessä kulttuurissa kannatetaan samalla eettisellä yksimielisyydellä kuin joitakin uskonnollisia tapoja kannatettiin muutama sata vuotta sitten.

1) Omistuksia ja kauppoja eli rahan liikkeitä koskevat liikesalaisuudet. Näistä ei kukaan köyhä hyödy senttiäkään, mutta niiden suoja antaa suurten yritysten omistajille ja muille rikkaille, rikolliset mukaan lukien, mahdollisuuden rikastua päivänvaloa kestämättömillä liiketoimilla, verojen välttelyllä, korruptiolla, rahanpesulla tms.

2) Osakeyhtiöjärjestelmä. Yritysten vapaus omistaa toisiaan ja osakkeisiin rajattu omistajanvastuu häivyttää vähitellen osakeyhtiöiden omistamisesta henkilökohtaisen vastuun. Kaupan kohteina osakeyhtiöt muodostavat rikastumisautomaatin, jossa pienellä tappion mahdollisuudella ostetaan suuri voittamisen mahdollisuus.

3) Patentit ja tekijänoikeudet. Nämä ovat monopoleja ja muiden monopolien lailla ne keskittävät rahoja harvojen haltuun. Tänään kaikenlaisen uuden informaation hyödyntämisen tullessa yhä tärkeämmäksi taloudelliseksi tekijäksi patenttien ja tekijänoikeuksien merkitys kasvaa kasvamistaan. Samalla nämä monopolioikeudet keskittyvät yhä suurempien yritysten omistukseen, niiden suurimpia omistajia rikastuttamaan.

Vielä on korostettava sitä, että nämä kolme rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syventämisautomaattia eivät perustu mihinkään "luonnonoikeuteen". Ne ovat toiminnassa vain kutakin koskevan lainsäädännön, niin kansallisten kuin kansainvälisen, kautta. Nämä lait ovat voimassa, koska rikkaiden ohella niitä kannattavat niin tavalliset duunarit, virkamiehet, taiteilijat, kotirouvat, työttömät kuin luonnonsuojelijat, ja kaikki näitä edustavat poliittiset puolueet.

Miksi kuitenkin kaikki nuo oikeastaan perustellaan kuin luonnonoikeuksina jopa monen libertaarin suunnasta?

Kun lapsesta asti näkee kaikkien noudattavan samoja selityksiä ja käytäntöjä, ne koetaan luonnollisiksi, aina olemassaoleviksi ja välttämättömiksi. Mainitsemani kolme käytäntöä kuuluvat tähän ryhmään. Siksi useimmat libertaaritkin pitävät osakeyhtiöitä yksilönvapauden ilmentyminä eikä valtiovallan sääteleminä omistuskollektiiveina. Patenttien ja tekijänoikeuksien suhteen libertaarien rivit jo vähän hajoavat, mutta rahan liikkeitä koskevasta liikesalaisuudesta ollaan yksimielisiä: totta kai valtiovallan on säädöksillään turvattava yksilön vapaus salaisuuksillaan kiertää valtiovallan asettamia veroja tms.

Mitä mieltä olet bitcoinista joka oikeastaan tekee rahavirroista melko anonyymia mitä myöskin perustellaan hyvänä asiana libertaarien suunnasta?

Bitcoinit ovat mielenkiintoinen asia, mutta nähdäkseni ne sopivat suuremmassa määrin vasta kuvaamaani talouteen, jossa rahasalaisuudet eivät nauti valtiovallan erityistä suojelua ja jossa ei ole mm. edellä esittämiäni rikastumisautomaatteja.

Mitä tulee noihin ihmisen ajattomiin ominaisuuksiin, niin toki ne ovat olemassa ihmisessä, mutta pitääkö niitä hersytellä jonkin järjestelmän puolesta?

Tätä kysymystä en ehkä ymmärrä. Mutta jos tarkoitat sitä, että onko hyvä, että suuria tuloeroja ja kapitalismin rikastumisautomaatteja perustellaan ihmisten luonnollisella kyvykkyyshajonnalla tai ahneudella tai sopeutuvimman eloonjäämisellä, niin vastaus on ei. Nämä selitykset ovat yhtä tyhjän kanssa, sillä ne käyvät oman aikansa minkä tahansa vallan ylläpitämisen perusteluksi, myös kommunismin.

Miksi kaikki nuo erilaiset tahot kannattavat itseään vastaan sotivia lakeja?

Osa vastausta on esitetty jo ensimmäisessä kohdassa. Toisen osan selittää ihmisten kyvyttömyys tai paremminkin oppimattomuus nähdä itsensä osana suurempaa menestystä tai menestymättömyyttä. Ihmiset kannattavat esittämiäni rikastumisvälineitä, koska näkevät ne mahdollisuuksina omaan rikastumiseen. Kaikki taiteilijat kannattavat tekijänoikeuksia, vaikka vain pieni murto-osa heistä todella rikastuu ja useat vain menettävät. Kaikki pelurit kannattavat osakeyhtiöitä, koska osakepörssi tarjoaa mahdollisuuden huimiin voittoihin, vaikka vain rikkaimmat pelurit todella voittavat. Jne. Ihmiset eivät lyhytnäköisyyttään välitä siitä vaarasta, mikä piilee rikkaiden ja köyhien eron kasvussa, joka hajoittaa yhteisen talouden perustaa, jolloin kaikki kärsivät.