torstai 24. toukokuuta 2012

Hyvitysmaksuista II

Soininvaaran blogiin

OP:  Vastustan tekijänoikeuden täysimittaista romuttamista, koska sen aiheuttama tuho olisi monien alojen “tekijöille” katastrofi. Toisaalta on ilmeistä, että tekijänoikeuksien soveltamisessa on menty liian pitkälle, jopa naurettavuuksiin. Tekijänoikeuksien käytännön soveltamista ja siihen liityviä lakeja on aivan varmasti myös mahdollista muuttaa muuhunkin kuin tiukempaan suuntaan.
Tämä on suosittu mielipide tälläkin blogilla. Siinä on vain yksi mutta. Varsinainen mielipiteiden taistelu käydään periaatteellisella tasolla, ei kompromissien kesken. Kompromissi on se, johon käytännössä päädytään, mutta joka ei ole kenenkään periaatteen mukainen.

Periaatteita tässä on vain kaksi. Toisen mukaan kaupalliset tekijänoikeudet ovat oikein ja vastaavat fyysisen kohteen omistusoikeutta. Toisen mukaan tekijänoikeudet ovat väärin, koska informaatio ei ole fyysisen kohteen tavalla omistettavissa. Jos pitää tekijänoikeuksia oikeina, niillä ei tietenkään voi olla mitään aikarajaa niin kuin ei fyysisen kohteen omistamisellakaan. Jos joku omistaa talon, omistusoikeus siihen pysyy niin kauan kuin talokin.

Toisin sanoen, jos tekijänoikeus on oikein, on loogista pyrkiä tekemään se ikuiseksi, jolloin se vastaa logiikaltaan tavallista omistusoikeutta. Suoja-aikojen kasvu johtuu yhtä paljon tästä logiikasta kuin tekijänoikeuksien haltijoiden ahneudesta. Periaatteellinen vastapuoli tälle on väite, että tekijänoikeudet perustuvat virheelliseen filosofiaan. Tieto ei ole omistettava asia. Tekijänoikeudessa kyse ei ole tekijöistä eikä oikeuksista. Se on taloudellinen kysymys, jonka perustelutkin ovat taloudellisia - tosin avustettuna epämääräisellä "emmehän halua olla kulttuuria vastaan".

Usean täällä kirjoittaneen mielipide, jonka mukaan tekijänoikeuksien tulisi olla ajallisesti rajatumpia ja hyvitysmaksujen pitäisi kohdistua nykyistä paremmin, kuvaa sinänsä toivottavan käytännön kompromissin. Silti, niin kauan kuin enemmistö äänestäjistä ja poliitikoista meillä ja suuressa maailmassa pitää tekijänoikeuksia periaatteessa oikeina, niiden ala ja vaikutus tulee pikemminkin laajenemaan kuin supistumaan, koska jos joku asia on periaatteessa oikein, miksi sitä pyrittäisiin heikentämään?

lauantai 19. toukokuuta 2012

Hyvitysmaksuista

Soininvaaran blogiin

Mikko Kiviranta: Tässä tarvittais joku kolmas tie joka mahdollistaa ulkoishyödyt mutta säilyttää luomisen insentiivit …
Mistä ihmeestä näitä vaatimuksia luomisen insentiiveistä aina tulee, kun joku ehdottaa tekijänoikeuksien tai patenttien heikentämistä? Tyypit, jotka laativat tunteja ja päiviä kirjoituksia eri blogeihin, valittavat tosissaan ettei kukaan tee mitään muille tarkoitettua ellei saa siitä rahaa. Aikuinenhan on luonnostaan luova niin kuin lapsi on leikkivä. Jos joku on oikein hyvä uuden tekemisessä, rautakangellakaan häntä ei saada irti työstään.

Ulkoisen insentiivin vaatimus on enemmänkin osoitus siitä, ettei mitään tärkeää sanottavaa tai laulettavaa ole, mutta silti pitäisi rahaa saada. Jos ja kun laatu ei riitä markkinaehtoiseen kaupankäyntiin, on pidettävä kiinni tekijänoikeuksien suomasta monopolista. Ja jos sekään ei riitä, on käytettävä vielä omituisemmin perusteltua “hyvitysmaksua".
OP: ainoa tapa millä voisin nähdä sen hyväksyttävän yleisesti on, että jotkut perustavat kuvatunlaisia palveluita ja ihmiset alkavat niitä laajalti käyttää. Mikäänhän ei kai estä kokeilemasta, vai toimiiko joku jo tuolla ansaintalogiikalla?
Ehkä tämäntyyppisiä ratkaisuja on käytössä, en tiedä, mutta sellaisten kilpailuasema tekijänoikeuksien monopolivoimaa vastaan on heikko. Se johtuu pääasiassa siitä, että yksinoikeudet antavat alustan mainostamiselle, mikä on tehokkain menetelmä taiteen houkuttelevuuden kohdentamiseksi ja kasvattamiseksi. Kun yritys omistaa yksinoikeudet teokseen, mainonta on tehokasta; ilman yksinoikeuksia se on lähes kannattamatonta, koska sen hyödyt jakautuvat muillekin. Siten kuvaamani kaltaiset sivustot joutuvat nykytaloudelle niin tärkeän julkisuuspelin ulkopuolelle.
Saara: Jos ja kun musiikkia ei ole mahdollista myydä kertaluonteisella kokonaiskorvauksella
Mistä tämä väite on peräisin? Juuri muutama viesti sitten esitin yhden klikkauksen päässä menetelmän, jolla kaikkea biteiksi saatettavaa voidaan myydä markkinaehtoisesti ilman yksinoikeuksia ja nimenomaan kertaluontoisella kokonaiskorvauksella.

Esitystäni voidaan tietysti kritisoida siitä, että se poikkeaa liiaksi nykyisysteemistä, ei anna toimeentuloa kaikille taiteilijoille, tuhoaa yrittäjien ja byrokraattien työpaikkoja tms. Mutta sitä ei voida kritisoida siitä, etteikö se esitä tapaa, jolla taiteilija voi saada markkinaehtoisen korvauksen työstään.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Perusteet

Kemppisen blogiin

Ei ehkä ole kenenkään tarkoitus, mutta teoksen [Immateriaalioikeuden perusteet] hinta 79 euroa viittaa siihen, että sen viisaus halutaan pitää lakimiespiirien sisällä. Mitäs tavallinen kansa tällaisella tiedolla tekisi; alkaisi vaan kysellä turhia.

Joitakin kysymyksiä voidaan tosin esittää jo Kemppisen esittelyn perusteella. Kun kyseisessä kirjassa pidetään tärkeänä kysymystä ”Mihin yritys tarvitsee immateriaalioikeuksia?” niin tavallista kansalaista saattaisi kiinnostaa kysymys ”mihin maailma tarvitsee immateriaalioikeuksia?” Koska näidenkin sisältämät yksinoikeudet kasvattavat rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, kysymys voidaan esittää myös muodossa ”mihin maailma tarvitsee rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syvenemistä?”

Se selviää seuraavasta lainauksesta: ”Immateriaalioikeuksilla ei ole itseisarvoa, vaan niiden arvo määräytyy sen mukaan, miten niitä pystytään hyödyntämään siten, että ne lisäävät liiketoiminnasta saatavaa tuottoa”. Niinpä tietysti, immateriaalioikeuksien todellisena ja perimmäisenä tarkoituksena on liikevoiton maksimointi. Se on tietysti myös rikkaiden ja köyhien välisen kuilun ”tarkoitus”. Eivät paulsonit, buffettit, kampradit ja abramovichit omaksi huvikseen rikastu – no jotkut vähän – vaan kasvattaakseen yritystensä liikevoittoja. Yrityksillä täytyy mennä hyvin, jotta ne pystyisivät työllistämään ihmisiä. Siksi myös köyhiä tarvitaan. Sillä mitenkäs sitten suu pantaisiin, jos kaikki vaurastuisivat eikä kukaan viitsisi enää tehdä hanttitöitä ja kasvattaa liikevoittoja. Ei huolta. Paremman väen ansioksi ja onneksi kohta taas Euroopassakin köyhiä riittää.

Kiintoisa on myös tämä kilpailulainsäädäntö. Vanhemmassa vuoden 1992 lain ensimmäisessä pykälässä sanotaan: ”Tätä lakia sovellettaessa on erityisesti otettava huomioon kuluttajien etu ja elinkeinotoiminnan harjoittamisen vapauden turvaaminen perusteettomilta esteiltä ja rajoituksilta.” Uudessa laissa vastaava kohta kuuluu: ”Tätä lakia sovellettaessa on erityisesti otettava huomioon markkinoiden toimintaedellytysten ja elinkeinon harjoittamisen vapauden suojaaminen niin, että myös asiakkaat ja kuluttajat hyötyvät kilpailusta.” Huomaatteko eron? Vanhassa laissa on mainittu ensin kuluttajien etu ja sitten elinkeinotoiminnan etu. Uudessa laissa on ensin markkinoiden etu ja sitten ”myös” kuluttajien hyöty.

Näinkin pienellä asialla on merkitystä silloin, kun laki on muuten tulkinnanvarainen. Niin kuin kyseinen laki mitä suurimmassa määrin on.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kapitalismi

Mikael Jungnerin US-blogiin

Keskustelu ei etene pätkääkään niin kauan kuin sosialismi, tai mikä tahansa sekatalous, ymmärretään kapitalismin ainoaksi vastapariksi tai vaihtoehdoksi. Jokaiselle pitäisi olla jo selvää, että sosialistinen, poliittisesti valittujen johtajien ohjaama talous häviää kapitalistiselle, rahalla valittujen johtajien ohjaamalle taloudelle.

Kapitalismin, samoin kuin sosialismin, ainoa teoreettinen ja todellinen vaihtoehto on markkinatalous. Markkinatalous on kapitalismia kehittyneempi talousjärjestelmä aivan samalla tavalla ja samasta syystä kuin kapitalismi on sosialismia kehittyneempi. Se on näitä demokraattisempi eli alhaalta ohjautuvampi.

Markkinatalous eroaa kapitalismista kolmessa tärkeässä kohdassa.

1) Markkinataloudessa vapaudet ja vastuut ovat yksilöllisiä, henkilökohtaisia. Niistä ei voida vapautua johonkin joukkoon, puolueeseen tai yritykseen kuulumalla. Siksi markkinataloudessa ei ole osakeyhtiöitä, joiden omistajat vastaavat yritystensä veloista vain niihin sijoittamillaan summilla. Kukin vastaa omistamansa yrityksen veloista täysimääräisesti ja siinä suhteessa kuin yritystä omistaa. Mahdolliset konkurssit ovat henkilökohtaisia. Yritykset ja valtiovallat eivät mene konkurssiin, jotta ulkopuoliset eivät joutuisi kärsimään.

2) Markkinataloudessa kaikki markkinatiedot ovat julkisia. Jotta talous ohjautuisi kaikkien kuluttajien tarpeiden ohjaamana, jokaisella ostajalla tulee olla yhtäläinen pääsy niihin tietoihin, joita kukin tarvitsee tehdäkseen mieleisensä valinnan. Tiedot myyjistä, tuotteista ja hinnoista ovat julkisia. Siten markkinataloudessa ei ole myöskään pankkisalaisuutta, jonka suojassa pahimmat kapitalismin rikkaruohot pääsevät kasvamaan.

3) Markkinataloudessa ei ole mitään etu- eikä yksinoikeuksia, ei valtiovallan luomia eikä myöskään yritysten toisilleen antamia. Siten markkinataloudessa ei ole patentteja eikä tekijänoikeuksia. Nämä kuuluvat kasvuhakuiseen, eroja kasvattavaan - ja siihen hukkuvaan - kapitalistis-sosialistiseen ideologiaan. Markkinatalous ei perustu mihinkään yhteiseen ideologiaan, ei kasvuideologiaankaan, vaan yksityisiin, vapaisiin valintoihin. Kasvua syntyy, mutta vain siinä määrin ja niillä ehdoilla, kuin ostajien vapaat valinnat siihen johtavat.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vastauksia epäilijälle

Akateeminen talous blogiin

”Eikö sinun markkinatalousmaailmassasi saa kerätä varallisuutta”

Noin kummalliseen kysymykseen mikään kirjoittamastani ei anna aihetta. Totta kai jokainen saa rikastua, mutta markkinoiden ehdolla.

”Ei minusta taloustieteessä ole mitään ideologiaa tai kasvunormatiivisuutta.”

Olet oikeassa siinä, että periaatteessa tiede on aina neutraalia. Sen kehittymistä kuitenkin ohjaavat yhteiskunnan tarpeet. Nykyisin kovassa huudossa on kannustintaloustiede, jonka tarkoituksena on talouskasvuun kannustaminen. Osaksi tämä johtuu yhteiskunnan omaksumasta kasvuideologiasta, uskosta jonka mukaan yleinen talouskasvu on ihmiskunnalle hyväksi, osaksi se johtuu erityisestä, kilpailun aikaansaamasta tarpeesta kasvuun; jollei yhteisön talous kasva muiden mukana, muut syövät sen. Jälkimmäinen ehto koskee myös niitä, jotka eivät itse usko kasvuideologiaan.

Kaikkiaan tämä johtaa siihen, että kasvusta kilpailevat osapuolet tilaavat tutkijoilta yhä ”tehokkaampia” menetelmiä talouskasvun aikaansaamiseksi. Lainausmerkit johtuvat siitä, että lyhyen tähtäimen kilpailulliset edut ovat pitkällä tähtäyksellä yhteiseksi haitaksi. Periaate on sama kuin sodankäynnissä. Kun kumpikin osapuoli pyrkii yhä tehokkaammin voittoon, lopputuloksena on yhteinen kaaos ja hävitys.

Nykyiset suuryritykset ja rahoituslaitokset ovat pitkälti kasvutaloustieteen aikaansaannoksia. Nyt on kuitenkin käymässä ilmi että rahan kasvupyrkimykset ovat johtaneet aivan liian ”tehokkaaseen” lainojen luomiseen ja koko nykyinen raharakennelma uhkaa sortua.

Markkinaideologian mukaan katsotaan, että jokainen haluaa aivan omasta tahdostaan parantaa elintasoaan sekä tuottajana että kuluttajana. Siihen ei tarvita erityisiä yhteiskunnan asettamia kannusteita; vapaa osallistuminen markkinoille riittää.

”Miten asioita sitten vertaillaan, jos mittatikkuna ei ole raha?”

Kysehän oli oikeudenmukaisuudesta ja siihen esitin mittatikuksi sen, miten tasa-arvoisesti alhaalta päin voidaan vaikuttaa asioihin. Esimerkiksi: sen perusteella demokratia on oikeudenmukaisempi yhteiskunta kuin diktatuuri. Miten sinä mittaisit rahalla tällaisia asioita?

”Eikös tämä [yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus] ollut Neuvostoliitossa, ja se johti siihen että shampanjat loppuivat mutta kaalinpäät jäivät tiskille.”

Ei ollut Neuvostoliitossa yleistä ja yhtäläistä osto-oikeutta. Siellä koko valmistusketjun kaupankäynti perustuotannosta jatkojalostukseen, tuotantoon, kuljetukseen ja kauppaan oli keskusjohtoista. Vain vähittäiskauppa oli vapaata kaikille, tosin ei sekään kokonaan. Parempia asiakkaita varten oli erikoiskaupat, joista ei samppanja loppunut.

Tässä suhteessa kapitalismi muistuttaa sosialismia, sillä myös siinä kuluttajien ostovapaus koskee vain vähittäiskauppaa. Kaupankäynti perustuotannosta jatkojalostukseen, tuotantoon, kuljetukseen ja kauppaan perustuu kahdenvälisiin salaisiin sopimuksiin ja on kuluttajan kontrollin ulottumattomissa.

”Eikä sitten [ilman patentteja] ole myöskään uusia keksintöjä, kun muut pöllivät ne heti. Ei ole motiivia kehittää mitään.”

Täytyy olla kovin altis kapitalistiselle propagandalle ken tällaiseen uskoo. Tämä on itse asiassa läheistä sukua sosialistiselle propagandalle, jonka mukaan kukaan ei osaa tehdä mitään, ellei häntä siihen ylhäältä ohjata.

Onnetonta tällaisessa propagandassa on se, että ihmiset alkavat tosissaan uskoa siihen ja muuttavat käyttäytymistään. Sinänsä aloitteellisista ja uutta luovista hengistä kehittyy vähitellen alamaisia, jotka odottavat ohjeita ylhäältä tai eivät viitsi tehdä mitään ilman suuren palkinnon odotusta.