perjantai 28. lokakuuta 2011

Keskuspankki apuun

Soininvaaran blogiin

Itseasiassa minä en haluaisi verottaa juuri mitään tuottavaa toimintaa, oli se sitten työn tekoa tai pääoman antamista tuottavaan toimintaan. Ennemmin verottaisin perintöjä, kiinteistöjä ja muuta varallisuutta sekä haittoja.

Usein olen tcrownin kanssa samaa mieltä, mutta tässä kysymyksessä en. Mitä suurempi osa veroista kannetaan muusta kuin tuloista, sitä enemmän myös ne joutuvat maksumiehiksi, joilla ei ole tuloja tai ne ovat pienet. Ja mitä voimakkaammin myös tulottomia ja vähätuloisia verotetaan, sitä köyhemmiksi he tulevat. Tällainen verotus kasvattaa varallisuuseroja kaikkine haittapuolineen.

Näistä haittapuolista yksi on varsin ajankohtainen. Mitä suuremmat ovat erot köyhien ja rikkaiden välillä, sitä enemmän demokratiassa on köyhiä autettava, jotta säästyttäisiin sosiaalisilta selkkauksilta ja mahdolliselta diktatuurilta. Tuki voidaan antaa joko verovaroin tai markkinoilta lainaamalla. Veroasteen nostaminen ei tietenkään tässä tapauksessa auta. Apu on siis lainattava markkinoilta, mihin onkin hyvät edellytykset, sillä samalla kun tavalliset kansalaiset ovat suhteellisesti köyhtyneet, rikkaille on kasautunut ylijäämää vivutettavaksi ja lainattavaksi.

Mutta miten ihmeessä köyhät ja keskiluokka – rikkaathan muodostavat vain pienen murto-osan kansasta – maksavat velkansa takaisin?

Tätä nyt mietitään EU:ssakin, eikä hyviä vastauksia ole. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, myös kaikissa nyt vaikeuksissa olevissa maissa, myös Kreikassa, on varsin vauras rikkaiden vähemmistö, joiden yhteinen ylijäämä riittäisi pitkälle velkaongelman poistamiseen. Mutta eiväthän he sitä tee. Hekin lainaavat kuluttamatta jäämiä varojaan korkoa vastaan ja riskeiltä vakuutettuna jonkin nimiseen Kreikan apukassaan. Jos apu auttaa, rikkaat ovat sen jälkeen entistä rikkaampia ja seuraava kriisi entistä lähempänä. Ellei apu auta – ja sitten kun se ei enää auta – asetelma ei ole niinkään velallinen vastaan velkoja kuin demokratia vastaan diktatuuri.

Kaiken takana on kasvu- ja kilpailuideologia, joka on voimistuessaan ohjannut varoja tuotannon ja erityisesti pääomatuotannon kasvattamiseen. Verokilpailu on tässä ollut yhtenä tekijänä. Suosiessaan tuotannon kasvattamista verotus on siirtynyt tulojen ja erityisesti pääomatulojen verotuksesta yhä enemmän kulutuksen yms. verottamiseen. Samalla on kuitenkin suosittu velkataloutta ja siitä hyötyjiä.

Poliittisesti mutta myös taloudellisesti vakaampi yhteiskunta saataisiin, jos verojen painopiste siirtyisi nykyistä enemmän tulojen ja erityisesti pääomatulojen verottamiseen. Kaikkialla.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kapitalismista aitoon markkinatalouteen


Helsingin Sanomien mielipidesivulle

Jo 80 maassa järjestettävät Wall Street -mielenosoitukset kertovat tavallisten kansalaisten turhautumisesta, jopa vihasta poliittisia ja taloudellisia päättäjiä kohtaan. Mielenosoittajat ovat kuitenkin hajanainen joukko vailla yhteistä ajatusta siitä, miten Wall Streetin valtaa voitaisiin vähentää.

Yhtä lailla hämmentyneitä ollaan päättäjien keskuudessa. Heidänkin rivinsä rakoilevat, vaikka näkökulma on toinen. Toiset kannattavat ylivelkaisten maiden velkojen uudelleenjärjestelyjä, toiset kannattavat lisälainoitusta keskuspankkien ja veronmaksajien rahoilla. Kukaan heistäkään ei syvemmin perustele, mitä kapitalismin käytäntöjä tulisi muuttaa, ettei sama toistuisi tulevaisuudessa.

On otettava oppia demokratiasta. Demokratiahan on nimenomaan menetelmä, jolla rajoitetaan johtajien valtaa ja mahdollisuuksia kasvattaa varallisuuttaan. Poliittiselle demokratialle olennaista on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja kaikkien yhteiskuntaa koskevien tietojen avoimuus ja tasapuolisuus. Poliitikoilla ei saa olla salaisuuksia, jotka saattavat johtaa kansalaisia harhaan. Mitä paremmin näistä vaatimuksista pidetään kiinni, sitä paremmin kansa voi.

Kun demokratian idea siirretään talouteen, saadaan järjestelmä, jolle on olennaista yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus ja kaikkien taloutta koskevien tietojen avoimuus. Näin saadaan demokraattinen talous, joka rajoittaa rikkaiden eli Wall Streetin valtaa ja mahdollisuuksia kasvattaa varallisuuttaan.

Yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus tarkoittaa sitä, että jokaisen raha on yhtä arvokasta. Kaupanteossa ketään ostajaa ei saa syrjiä, vaan kaikille on annettava mahdollisuus ostaa samalla hinnalla kuin parhaalle asiakkaalle myydään. Nykyisinhän näin ei ole. Ostajia luokitellaan monellakin tavalla. Myös suuria, kaikkia koskevia kauppoja tehdään salassa ja muita syrjivin sopimuksin. Näin rikkaat voivat suosia toisiaan ja pitää köyhät köyhinä.

Kun politiikassa sensuuri ja painostettu media estävät demokratiaa toteutumasta, niin taloudessa sen tekevät hintoja ja kauppoja koskevat liikesalaisuudet. Ne estävät julkisuutta kestämättömien taloustoimien käsittelyn ja niihin puuttumisen. Ne tekevät veroparatiisit ja likaisen rahan pesun mahdollisiksi. Samalla yleinen tietojen puute mahdollistaa valtavien yhteisten virheiden tekemisen, kuten nyt on käynyt kokonaisten kansakuntien ylivelkaantuessa pankeille ja sijoittajille.

Talouden demokratialle on toinenkin nimi. Se on aito markkinatalous: kuluttajien ja ostajien puolelta ohjautuva ja siten kaikkien etuja ajava talous.

On hyödytöntä osoittaa mieltä Wall Streetin ja suurkapitalistien valtaa vastaan, ellei muutoksen vaatijoilla ole yhteistä näkemystä siitä, mihin suuntaan taloutta tulee kehittää. Mielestäni ainoa mahdollinen ajatus, joka voi yhdistää muutoksen vaatijat, on aidon markkinatalouden aate. Se on siitäkin hyvä aate, että useat Wall Streetinkin ystävät kannattavat sitä, ainakin periaatteessa.