maanantai 26. huhtikuuta 2010

Sisällön suoja

Kemppisen blogiin

Kun on valitettu Kemppisen selitysten epäselvyyttä sananvapaus vai -oikeus kysymyksessä, ehkä seuraavasta on avuksi. Vika ei ole selittäjässä vaan selitettävässä. Sisäisesti ristiriitaista asiaa on mahdotonta selittää ymmärrettävästi. Ristiriita poistuu vasta, kun sen syy ja sisältö ymmärretään.

Tässä(kin) tapauksessa on mentävä taaksepäin aikoihin, jolloin vallalla oli usko kaikkivaltiaaseen ja oikeamieliseen jumalaan ja hallitsijaan. Tällaisessa maailmassa ihminen ei ole luonnostaan vapaa, vaan hän on vapaa vain siinä määrin ja niissä asioissa kuin vapautta hänelle ylhäältä oikeutena annetaan.

Oikeusjärjestelmämme on tämän maailmankatsomuksen perillinen. Siksi EU:n perusoikeuskirjassakin arvovaltaisesti ja hyväntahtoisesti annetaan ihmisille oikeuksia vapauteen. Erikseen nimetään oikeudet sananvapauteen, vapaaseen liikkumiseen ja kokoontumiseen, perheen perustamiseen, omistamiseen, työntekoon jne..

Tähän nähden on varmaan ihan oikein selittää, että ”Tekijänoikeus on omistusoikeuden tavoin suojattu ja osa perusvapauksia, kun taas sananvapaus on perusoikeus”, vaikka, anonyymin sanoin ”Minä en ymmärrä senkään vertaa. Oikeastaan en ymmärrä ennää mittään.”

Selvempään oikeusperiaatteeseen ja siksi myös ristiriidattomampaan käytäntöön päädytään, jos ajatellaan, että ihminen on luonnostaan vapaa. Että hän ilman jumalan tai hallitusvallan suomaa oikeuttakin haluaa ja osaa liikkua ja kokoontua vapaasti, luoda, vastaanottaa ja levittää tietoja, muodostaa perhe ja tehdä työtä. Toisaalta ihminen on luonnostaan vapaa myös valehtelemaan ja varastamaan, rajoittamaan toisten sanomisia, liikkumisia ja työntekoja, vapaa kiristämään, alistamaan ja tappamaan.

Tämän ajatuksen mukaan oikeus toteutuu periaatteessa siten, että yhdenvertaiset ja vapaat kansalaiset kieltävät yhteisillä laeilla sellaiset teot, jotka tuottavat heille enemmän haittoja kuin hyötyjä. Tämän tehtävän suorittamiseksi he perustavat poliittisen järjestelmän, joka säätää lakeja, oikeusjärjestelmän, joka toteuttaa lakien mukaista oikeutta ja virkamiesjärjestelmän, joka toimeenpanee päätökset. Näille on välttämätöntä antaa erityisiä, muille kuulumattomia oikeuksia tehtäviensä suorittamiseksi. Esimerkiksi, eduskunnalla on yksinoikeus tehdä lakeja, tuomioistuimilla yksinoikeus antaa tuomioita, poliiseilla yksinoikeus omiin tehtäviinsä jne.

Yksilöillä on vapaus toimia halunsa ja järkensä mukaan. Oikeuksia on vain yhteiskunnalla, ja niiden tarkoituksena on vain rajoittaa yksilöiden vapauksia ja vain tekoihin, jotka ovat yhteiskunnalle haitaksi. Pekalla on vapaus omistaa paitansa. Kallella ei ole oikeutta ottaa sitä Pekalta. Yhteiskunnalla on oikeus estää Kallea käyttämästä vapauttaan ottaa Pekalta paita.

Jos näin ajatellaan, sananvapauden ja tekijänoikeuksien välinen ristiriita ratkeaa. Sananvapauden sisältö ei muutu. Jokaisella on vapaus luoda, vastaanottaa ja välittää millaista informaatiota tahansa, mutta yhteistä hyvää haittaavista kuten perättömästä lausumasta, kunnianloukkauksesta tms. oikeudella on oikeus tuomita rangaistus, nykyiseen tapaan.

Sen sijaan tekijänoikeudet eivät ole tämän ajatuksen mukaan oikeuksia vaan ”oikeuksiksi väärennettyjä vapauksia”. Keksinnön, taideteoksen tms. tekijällä on luonnollinen vapaus pitää kyseinen informaatio salassa, hyödyntää sitä itse, julkistaa se tai myydä se eniten tarjoavalle. Mutta hänellä ei ole sellaista oikeutta kyseiseen informaatioon, jolla hän voisi oikeuteen vedoten estää joltakin informaation vapaasti saaneelta sen hyödyntämisen, kuten kaupallinen yksinoikeus. Kaupallisen yksinoikeuden peruste ja sisältö ei ole oikeudellinen vaan taloudellinen ja taloudellisesti perusteltujen yksityisten oikeuksien tarkoituksena ei suinkaan ole yhteisen hyvän edistäminen, eivätkä ne niin toimikaan, vaan oikeuksien järjestäjien ja haltijoiden vallan ja vaurauden kasvattaminen, missä tarkoituksessa ne ehkä liiankin hyvin toimivat.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Piratismi on tekijänoikeuden ydin

Kemppisen blogiin

Pari blogia sitten nimimerkki alo vertasi tekijänoikeuksia suolaveroihin ja -monopoleihin, jotka olivat aikoinaan monissa maissa noudatettuja käytäntöjä. Ne kartuttivat osaltaan valtioiden kassoja ja paransivat niiden kykyä taistella toisiaan vastaan. Tietysti myös monet säätyläiset ja virkamiehet vaurastuivat suolamonopolien avulla, mutta rahvasta ne rasittivat.

Saattaa silti olla niin, että myös tavallisten kansalaisten enemmistö piti suolamonopoleja periaatteessa oikeina ja tarpeellisina. Ihmisillähän on taipumus uskoa siihen, mitä ylhäältä opetetaan ja lakihan on oikeuksien oikea ilmoitus.

Ehkäpä Gandhi oli tosiaan samalla asialla kuin nykyiset piraatit. Miksei jokaisella voisi olla oikeus hyödyntää vapaasti sellaisia hyödykkeitä, jotka ovat ehtymättömiä kuten valtameren suola tai ihmisten luoma informaatio. Eikö keinotekoisten talousrajoitteiden asettaminen luo raja-aitoja ihmistenkin välille?

Eivät suolamonopoleista leipänsä saaneet tätä kiistäneetkään. He uskoivat ihmisten eriarvoisuuteen ja rajojen järkevyyteen ja kummankin pysyvyyteen. Monopolit sopivat hyvin maailmaan, joka oli jakautunut säätyläisiin ja rahvaaseen ja emämaihin ja siirtomaihin.

Eivät myöskään informaatiomonopolien (tekijänoikeuksien, patenttien ja tavallaan myös rahaa koskevien liikesalaisuuksien) luoman status quon kannattajat tänään kiistä sitä, että ne voimistavat tuloeroja ja ovat synnyttämässä informaationomistajien ”säädyn”, jonka yhteiskunnallinen valta on aivan eri luokkaa kuin tavallisten kuolevaisten. Ja vaikka menestyneimpien oikeudenomistajien ja heidän vasalliensa oikeuksien käytön todetaan aiheuttavan monenlaisia ongelmia, ”informaatiosäädyn” rahastusoikeuksia pidetään tänään ainakin yhtä oikeina ja välttämättöminä kuin suolamonopoleja aikanaan.

Niinpä kannattavinta onkin nykyisin tuottaa informaatiota, joka todistaa hyödyllisyytensä omistajiensa menestyksellä, aivan niin kuin aseet todistavat hyödyllisyytensä haltijoidensa vallalla. Ja määrä syö laadun.