perjantai 15. kesäkuuta 2012

Korkea laki ja oikeus

Kemppisen blogiin

”Tuomio muutamien ihmisten henkilökohtaisena tulkintana. Ajatus on väärä. Tuomio johtaa ulosottoon, sakon perintään tai vankilareissuun.” Voihan sen noinkin nähdä. Eihän paavinkaan mielipide siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ole vain yhden ihmisen henkilökohtainen tulkinta vaan se on katolisen kirkon kanta. Ja se on ”oikea” siinä määrin kuin paavilla on valtaa laittaa ihmisiä vankilaan tai roviolle. Onneksi tätä valtaa ei enää juurikaan ole – enemmän sitä näyttää olevan joillakin muilla uskonnollisilla yhteisöillä.

Mutta miten voidaan Korkeimman oikeuden päätöstä Halla-ahon uskonrauha-asiassa pitää hyvin perusteltuna ja oikeimpana mahdollisena, kuten jotkut ovat sanoneet?

Siinä todetaan tosiasia, että Halla-aho on kirjoittanut sitä ja sitä, ja sitten esitetään perusteet, joilla lausuman lainmukaisuutta tai -vastaisuutta tulee arvioida. Niissä sanotaan: Sitä [lainrikkomusta] ei toteuta myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyy asiallisia perusteita ja Uskontoja ja niiden oppeja koskeva kärkevä, pisteliäs ja jopa loukkaavaksikin koettavissa oleva arvostelu on siten sananvapauteen kuuluvana oikeutena lähtökohtaisesti sallittua. Näin on asia varsinkin silloin, kun tällaista keskustelua käydään tai arvostelua esitetään yhteiskunnallisesti merkityksellisessä asiayhteydessä, kuten sananvapaudesta tai viranomaistoiminnasta käytävän asiallisen keskustelun yhteydessä.

Edellisen perusteella Korkein oikeus olisi voinut yksinkertaisesti päättää, että rikettä ei ole tapahtunut, koska Halla-ahon tarkoituksena ja tosiasiallisena seurauksena on ollut käydä yhteiskunnallista keskustelua sananvapaudesta ja viranomaistoiminnasta; tämä huolimatta siitä, että Halla-ahon lausuma on esitetty ivallisessa ja mahdollisesti useita islaminuskoisia loukkaavassa sävyssä. Enempää ei olisi tarvittu ja asia olisi ollut sillä selvä ja lainmukainen.

Toisaalta perustelun perusteissa sanotaan: Niin kuin edellä viitatusta ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstäkin ilmenee, sananvapaus ei kuitenkaan ole edes tällöin rajoittamaton. Kuitenkin: Ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 2 kohdan ja 10 artiklan 2 kohdan mukaan sekä uskonnonvapautta että sananvapautta voidaan lailla rajoittaa, jos se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa yleisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi. .. Ihmisoikeustuomioistuin on useassa yhteydessä todennut, että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohta ei juurikaan antanut mahdollisuutta rajoittaa poliittista puhetta tai keskustelua yleisesti kiinnostavista kysymyksistä ja että poliittisen keskustelun vapautta voitiin rajoittaa vain pakottavin perustein.  Ja: Sananvapauden rajoitusten välttämättömyys tuli perustella vakuuttavasti.

Jostakin syystä Korkein oikeus valitsi tämän sananvapautta rajoittavan vaihtoehdon. Entä perusteet, joiden siis pitäisi olla vakuuttavia ja pakottavia?

Korkein oikeus perustelee viittaamalla hallituksen esitykseen: [lainrikkomus] edellyttää, että on ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä. Teon rangaistavuus edellyttää myös, että teko tapahtuu loukkaamistarkoituksessa. Loukkaus voidaan katsoa näin tehdyksi, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle.

Mitään tarkentamatonta tekstiä, joka ei ota kantaa sananvapauden rajoittamisen ehtoina oleviin yleiseen turvallisuuteen, yleiseen järjestykseen eikä edes muiden henkilöiden oikeuksiin. Ei ole vakuuttavuutta, pakottavuudesta puhumattakaan. Yleistä turvallisuutta ja järjestystä ei ole osoitettu uhatuksi eikä Halla-ahon tekstin ole osoitettu estävän kenenkään oikeutta uskontonsa harjoittamiseen tai mihinkään muuhunkaan.

Sen sijaan, että Korkein oikeus olisi perustellut, miten Halla-ahon esittämä mielipide haittaa yleistä turvallisuutta, siis suuremmassa määrin kuin sen rajoittaminen, se esittää mitä kummallisempia perusteita: Nykyislamiin ja sen pyhinä pitämiin uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin kohdistuvien väitteiden herjaavuutta ei ole ollut omiaan vähentämään se A:n esiin nostama seikka, että kirjoituksessa on pyritty todistelemaan sanottujen väitteiden paikkansapitävyyttä viittaamalla profeetta Muhammadin elämästä koraanissa kerrottuun. Toisin sanoen, mielipiteen esittämisen rangaistavuutta ei ollenkaan vähennä se, että se esittää totuutena pidetyn asian. Ehkä totuuteen pyrkiminen onkin joissakin tapauksissa enemminkin raskauttava seikka?

Ja vielä: Korkein oikeus katsoo, että sanotun kaltaisten herjaavien väitteiden esittämiseen ei ole oikeuttanut A:n väittämä tarkoitus selvittää sananvapauden rajoja tai osoittaa viranomaistoiminnan epäjohdonmukaisuutta. Näihin kysymyksiin liittyvän, voimakkaankin arvostelun esittäminen olisi ollut mahdollista ilman islamin pyhänä pitämien arvojen häpäisemistä. Onpa erikoinen perustelu. Teko on rangaistava, koska olisi voitu toimia myös toisin. Mikäköhän se toinen tapa olisi ollut, jolla olisi saatu yhtä paljon keskustelua viranomaistoiminnasta muslimikysymysten yhteydessä, joka siis oli Halla-ahon tarkoituskin – kuten myös monen muun, viranomaiset mukaan lukien.

Jos tämä Korkeimman oikeuden päätös on hyvin perusteltu, millaisia mahtavat olla huonosti perustellut?

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kapitalismin kriisistä II

Jatkoa Heikki Typön blogiin

Ensimmäisistä neljästä kappaleesta olen täysin samaa mieltä. Mutta sitten on tämä yhteisomistuksen jo määritelmällinen ongelmallisuus.

Vaikka sivuutettaisiin omistamisen käsitteen jo sinänsä vaikea määrittely ja ajateltaisiin se vain yksinkertaisena maan, tuotantovälineiden ja tavaroiden omistamisena, niin silti: eikö osakeyhtiökin ole eräs yhteisomistuksen muoto. Suurella yrityksellä voi olla enemmän omistajia kuin pienessä valtiossa asukkaita.

Toiseksi, jos eri yhteiskunnat omistavat kukin maidensa tuotantovälineet, niin kaupankäynnissä, siis markkinoilla, ne olisivat kuitenkin yksityisiä, omaa etuaan - tarvittaessa asevoimin - ajavia toimijoita. Miten tällainen maailma olisi nykyistä parempi? Kyllä internationalistit olivat siinä mielessä oikeassa, että sosialismi on looginen rakenne vain kansainvälisenä. Mutta että kaikki maailman tuotantovälineet olisivat yhden valtakeskuksen omistuksessa, suunnittelussa ja käytössä? Herätys!

Entä miten valta omistetaan yhteisesti? Valtakin on vaikea käsite, mutta selvimmillään yhteiskunnallinen valta on yhteisten sääntöjen tuottamista. Miten niitä tuotetaan yhteisesti ja tasa-arvoisesti? Jonkin tasa-arvoon omasta mielestään pyrkivän eliitin johdolla? Eiköhän tässä parempi tapa ole kuitenkin demokratia, enkä nyt tarkoita meidän enemmistödemokratiaamme vaan kirjassani esittämää aitoa demokratiaa.

Ainoa, joka todella voidaan ja myös tulisi omistaa yhteisesti, on kulttuuriperintö, kaikki tietous eli kaikki biteiksi muutettava. Se olisi aivan luonnollistakin omistaa yhteisesti, sillä sen yksityisomistus vaatii patentteineen ja tekijänoikeuksineen kovin teennäisen ja byrokraattisen koneiston. Mutta mitä tekee vasemmisto, ilmeisesti myös kommunistit? Kannattaa tässä ainoassa yhteisomistukselle mahdollisessa ja yhteiselle hyvinvoinnille erinomaisen tärkeässä kohteessa periaatteessa samanlaista yksityisomistusta kuin muutkin.

----

Selität nyt asioita, jotka ovat joko kaikkien tiedossa, kuten demokratian tarve, tai joille ei ole esitettävissä käytännön sovellusta, kuten kansalaisten valtion kautta omistama talous. Tällaisten asioiden tietäminen ja "tietäminen" ei johda mihinkään muuhun kuin vanhoihin virheisiin.

Lue nyt kirjani. Siinä on uusia asioita, jotka ovat loogisesti perusteltuja ja joille on olemassa reaaliset toimintamallit. Kehitys on uusien tietojen omaksumista, ei vanhojen toistamista.

Eräs pieni epätarkkuus kirjoituksessasi kiinnittää kuitenkin huomion. Piraattipuolue ei suinkaan kannata patenteista ja tekijänoikeuksista luopumista, ainoastaan niiden heikentämistä. Puolueen kannan mukaan tekijänoikeudet ovat periaatteessa oikein, vaikka puolueessa on luultavasti henkilöitä, joiden mielestä ne ovat periaatteessa väärin. Tilanne on hämmentävä. Se on kuin olisi olemassa uskonnon vaikutusta vastustava puolue, jonka virallinen kanta olisi että kirkon jumala on kyllä olemassa, mutta kirkon valtaa tulisi heikentää. Miksi jumala sellaista haluaisi?

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kapitalismin kriisistä

Heikki Typön US-blogiin

Muutama perusasia. Vaikka Marxin kapitalisminkritiikissä on paljon asiaa, ratkaisupuoli on väärin perustettu. Varallisuuteen tms. perustuva luokkajako ei sovi yhteiskunnallisen, suurempaan tasa-arvoon pyrkivän uudistuksen välineeksi. Luokkajakoon turvautumalla kun ei päästä niiden poistamiseen, vain uusien syntymiseen, kuten niin teoria kuin käytäntökin todistavat.

Kun miespolvia sitten meillä ja muualla valta oli säätyvaltiopäivillä, luokkajakoon perustuva vallankumous olisi merkinnyt meillä - ja Ranskassa alkuun merkitsikin, kuten Venäjällä myöhemmin ja kauemmin - kolmannen säädyn ylivaltaa. Se on kuitenkin aivan eri asia kuin aito demokratia. Toisin sanoen, on aivan eri asia kannattaa parannusta työväenluokan asemaan kuin kannattaa demokratiaa. Demokratiaa saattaa kannattaa niin köyhä kuin rikas, samoin sitä saattaa vastustaa niin köyhä kuin rikas.

Siinä talouselämän uudistamisessa, johon tähtään ja josta kirjoitan, on kyse vastaavasta asiasta, taloudellisen vallan demokratisoinnista eli niiden kaupan sääntöjen uudistamisesta, joilla tuottajat valitaan. Kun poliittisen demokratian perusta on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, niin taloudellisen demokratian perusta on yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus.

Toinen asia on, että Marxin tapa käsitellä ja laskea lisäarvoa on hedelmätön ja johtaa onnettomiin sekoiluihin. Työnantajan saama lisäarvo on yksinkertaisesti työntekijän työn myyntihinnan ja ostohinnan erotus. Tämä on tietysti laaja käsite sisältäen kaiken kaupanteon.

Kyse on siitä, mitä lisäarvolle olisi tehtävä.

Marxilainen vastaus on sen mittaaminen kokonaisuudessaan yhteiskunnalle. Se vaatii kuitenkin byrokraattisen valtaelimen, joka ei ole mahdollinen aidossa yksilönvapauksia puolustavassa demokratiassa.

Sosialidemokraattinen vastaus tähän on verotus, jolla otetaan kaikista lisäarvoista osa yhteiseen kulutukseen. Tälle on jokaisessa yhteiskunnassa tarvetta, missä enemmän missä vähemmän.

Kapitalistinen vastaus on kilpailu. Kun työnantajat joutuvat kilpailemaan työntekijöistä ja asiakkaista, kilpailu rajoittaa voitot eli lisäarvot yhteisön taloudelle edullisen kokoisiksi. Nyt on kuitenkin käymässä selväksi, että tässä Marx oli oikeassa. Voitot kasvavat yhteiselle hyvinvoinnille liiallisiksi.

Minun vastaukseni liikakasvuun on se, että kilpailun säännöt ovat liiaksi kasvua suosivia, mikä on sama asia kuin lisäarvoa suosivia, sillä lisäarvon on ajateltu ohjautuvan tuotannon kasvattamiseen. Näin ei kuitenkaan ole käynyt vaan se on ohjautunut, ostovoiman suhteellisesti heiketessä, pääomamarkkinoille ja lainojen ylituotannoksi. Vaikka kilpailu tuottajien välillä on tasapuolista, se ei ole sitä tuottajien ja kuluttajien välillä. Tilanne on vastaava kuin säätyvallan aikaan. Vaikka kilpailu säätyjen sisällä oli tasapuolista, se ei ollut sitä niiden välillä. Ratkaisu oli säätyjen erioikeuksista luopuminen. Taloudessa se merkitsee toisaalta kuluttajien ja tuottajien tasavertaisuutta lain edessä; luopumista taloussäädylle eli tuotannon omistajille annetuista erioikeuksista kuten osakeyhtiöjärjestelmästä sekä patentti- ja tekijänoikeuksista. Toisaalta se merkitsee taloudellisen toimijan asemasta riippumatonta yleistä ja yhtäläistä osto-oikeutta; tuotannon demokratiaa eli sitä, että tuotanto ohjautuu aidosti kuluttajien toiveiden mukaan.