keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Mikä kapitalismissa on vikana V

Uuden Suomen blogiin

Vapaaseen ja tasapuoliseen valintaan perustuvaan talouteen nähden kapitalismin vikana on sen suhde markkinoita koskevaan tietoon. Kapitalismissa markkinatiedot, siis tuotteiden ominaisuuksia, hintoja ja kauppoja koskevat tiedot katsotaan tuottajan tai myyjän yksityiseksi omaisuudeksi. Niitä hän voi salata, jakaa tai myydä, erikseen säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta, miten hän haluaa. Tälle käytännölle on erilaisia perusteita.

Tärkein peruste koskee kilpailua. Koska kyseisten tietojen omistaminen ja kilpailijoilta salaaminen on yritysten kilpailukyvyn kannalta tärkeää, se on sallittava meidän yrityksillemme. Globaalia, ketään vastaan kilpailematonta taloutta koskevaksi perusteeksi tämä ei tietenkään käy, mutta sellaiseksi sopii kasvuideologia. Katsotaan, että kyseisen omaisuuden sisältämästä arvosta käytävä kilpailu kannustaa yrityksiä yhä tehokkaampaan tuotantoon ja kasvuun, josta kaikki hyötyvät.

Kansalaisille kyseinen periaate ja käytäntö myydään toisella perusteella, yksityisyydellä. Kapitalismissa katsotaan yksityisyyden suojan ulottuvan kansalaisten raha-asioihin; mitä se kenellekään kuuluu, mihin itse kukin rahojaan käyttää. Tähän vaatimukseen yhtyvät helposti niin mökin mummo, perusduunari, pikkuvirkamies kuin tietokonenörttikin, vaikkei kukaan olisi vähääkään kiinnostunut heidän raha-asioistaan. Puhumattakaan siitä, että tietojen salailusta olisi heille taloudellista hyötyä.

Vähiten käytetty – vaikka ehkä vaikuttavin – peruste on se, että markkinatietojen nauttiessa lain suojaa sitä nauttivat myös ne liikemiehet, joiden liiketoimet eivät kestä päivänvaloa, ja ne rikolliset, jotka haluavat muuttaa saaliinsa laillisiksi rahoiksi. Suurimpia hyötyjiä lienevät kuitenkin erilaiset veroparatiisit ja niiden kanssa asioivat pankit kuin myös muut finanssilaitokset. Ja jos pankit hyötyvät, siitä hyötyy myös koko se maailmanlaajuinen poliittinen ja taloudellinen eliitti, jonka varallisuutta pankit kartuttavat ja joiden ohjauksessa talous kehittyy. Pankkitietojen julkisuus on kapitalisteille mahdoton ajatus, sillä se merkitsisi heidän valtansa heikkenemistä, uhkaa koko kapitalismille.

Päinvastoin kuin kapitalismissa aidossa markkinataloudessa kukaan myyjä ei saa syrjiä ketään ostajaa myöskään tarjoamiensa tietojen suhteen. Sen perusteella kaikkien tuotteiden, myös rahatuotteiden, ominaisuuksia, hintoja ja kauppoja koskevat tiedot ovat julkisia. Niitä ei täydy saattaa kaikkien tietoon, mutta niihin pääsyä ei saa keneltäkään estää. Vastaava ero on harvainvallan ja demokratian välillä. Demokratiassa vastaava syrjintäkielto toteutuu yhteisiin päätöksiin vaikuttavien tietojen avoimuudella ja sensuroimattomuudella.

On huomattava, että omistusoikeus markkinatietoihin on yhteiskunnallisen säätelyn tulos. Ilman liikesalaisuuksia turvaavia lakeja tällaiset tiedot olisivat periaatteessa kaikkien hyödynnettävissä. Tietojahan ei voi siinä mielessä varastaa, etteikö myös varkauden kohde voisi niitä edelleen hyödyntää. Mitään yleistä syytä rajoittaa näidenkään tietojen hyödyntämistä ei ole.

Siirtyminen aitoon markkinatalouteen merkitsee vain kyseisten säädösten purkamista, ei säätelyn lisäämistä. Markkinatietojen vapauttaminen on siis paitsi antikapitalistinen niin myös antisosialistinen toimi, sillä sosialismissa mainitut tiedot katsotaan valtion omaisuudeksi, joka ei suinkaan ole kaikkien vapaassa käytössä vaan jonka jakelusta ja käytöstä vallanpitäjät päättävät.

Rahan omistamista ja käyttöä koskevan tiedon yksityisomistuksellisuus on peräisin jo niiltä ajoilta, jolloin raha ymmärrettiin yksinomistettavaksi, sinänsä arvokkaaksi tavaraksi, oravannahaksi tai kultakolikoksi. Nykyisin raha ymmärretään yhteisesti sovituksi velkapaperiksi, jolla ei ole itsessään arvoa vaan jonka arvo on vain yhteisessä luottamuksessa. Jos luottamus rahaan ja muihin velkapapereihin heikkenee, talouden tasapaino järkkyy. Koska luottamuksen paras tae on tieto, rahan käyttöä koskevien tietojen täytyy olla mahdollisimman laajasti ja vapaasti kaikkien saatavilla.

Syökö artisti jatkossa sinunkin levyltäsi

Petteri Järvisen Uusi Suomi blogiin

Kuulun siihen pienen pieneen vähemmistöön, jonka mielestä koko kaupallisia yksinoikeuksia myöntävä tekijänoikeuslainsäädäntö on meille haitaksi. Osittain siitä syystä, että internetin tuoman tekniikan myötä sen määrittelemien oikeuksien valvonta on käymässä mahdottomaksi ja johtaa yhä hullumpiin ratkaisuihin kuten juuri näihin hyvitysmaksuihin. Osaksi siitä syystä, etten ymmärrä, miten kaupallisesta yksinoikeudesta hyötyvät taiteilijat tuottaisivat yhteiskunnallisesti arvioiden sen parempaa taidetta kuin ilman yksinoikeutta tuotettaisiin.

Siksi toiseksi, se tekninen kehitysaskel, joka on ongelman synnyttänyt, tarjoaa siihen myös ratkaisun. Kaikkea biteiksi muutettavaa voidaan myydä kätevästi myös ilman yksinoikeutta seuraavalla tavalla.

Tekijä(t) laittaa nettiin kaupan olevasta tuotteesta esittelyn, joka voi olla juuri sellainen kuin hän haluaa, vaikkapa osa teoksesta tai selitys siitä, millainen tuote on. Toiseksi hän asettaa tuotteelle hinnan ja päivämäärän, jona päivänä tuotteesta maksaneet saavat sen viimeistään käyttöönsä, edellyttäen, että tuote on maksettu. Maksaminen on vapaahintaista. Jokainen, joka haluaa saada tuotteen käyttöönsä ensimmäisten joukossa maksaa siitä haluamansa hinnan jollekin välitilille. Kun vaadittu hinta täyttyy, tekijä saa rahat ja antaa tuotteen kaikille maksaneille, joista kukin voi tehdä sillä mitä tahtoo, pitää itsellään tai antaa vapaaseen jakeluun. Ellei hinta täyty, rahat palautetaan tai tekijä tyytyy maksettuun määrään ja antaa tuotteen ostajille.

Näin saadaan nykyistä parempi markkinamekanismi tuottajan ja kuluttajan välille, koska tässä ratkaisussa ei ole välikäsiä vaan kuluttajien erilaiset arvottamiset vaikuttavat suoraan kysyntään. Tekijä saa mitä pyytääkin edellyttäen, että tuotteesta ollaan valmiit kyseinen hinta maksamaan. Kuluttajat saavat haluamansa, kukin siihen hintaan kuin tuotetta arvottaakin. Ja vaikka tuote vapautuisi myöhemmin kaikkien käyttöön, sehän olisi vain yhteiseksi eduksi.

Tämä tarjoaa myös ratkaisun yhteisesti edullisten tuotteiden, esimerkiksi oppimateriaalin hankintaan. Yhteiskunta tai muu yhteisö voi osallistua haluamiensa tuotteiden hankintaan haluamallaan summalla ja näin taata sen mielestä tarpeellisen tuotannon jatkuvuuden.

Valittaa eivät voisi myöskään ne, joiden mielestä näin tuotettaisiin liian vähän teoksia kansan valistamiseksi. Heillähän on vapaus ostaa niitä vaikka kuinka paljon - ja vielä oman makunsa mukaan.

----

Kommenttini oli vastaus sille useasti esitetylle - ja keskusteluissa oletusarvoiselle - väitteelle, ettei musiikkia, kirjoja tms. voida tyydyttävällä tavalla myydä ilman kaupallista yksinoikeutta. Tämä väite on selvästi virheellinen.

Kysymys on vain siitä, kuinka tyydyttävän hinnan tekijät saisivat ja kuinka tyydyttäviä taideteoksia kuluttajat saisivat. Tästä ei kuitenkaan kukaan voi esittää kuin mielipiteitä, omia tai toisten.

Sen sijaan voidaan vertailla näiden kahden järjestelmän, nykyisen ja esittämäni, markkinaehtoisuutta. Nykyinen järjestelmä on jo perustaltaan epämarkkinataloudellinen, koska se perustuu valtiovallan myöntämiin yksinoikeuksiin. Tästä sitten seuraa yhä monimutkaisempi vyyhti lobbausta, poliittista kaupankäyntiä, edunvalvontaa, kieltoja ja maksuja, jotka laajenevassa määrin rasittavat aivan muita kuin kyseisten tuotteiden käyttäjiä. Se ei selvästikään ole markkinataloutta.

Esittämässäni järjestelmässä ei tarvita mitään poliittista säätelyä, ei edunvalvontaa, ei kieltoja eikä maksuja. Valtiovalta voi kylläkin ohjata tuotantoa, mutta aivan samalla tavalla ja oikeudella kuin muutkin, tuotteiden ostajana.

Niin, että jos joku on sitä mieltä, että markkinat - enkä nyt puhu nykyisistä finanssimarkkinoista, jotka nekin ovat alusta asti vinot - muodostavat parhaan hintatasapainon, niin hänen pitäisi lämpimästi kannattaa esittämääni systeemiä.

Vielä vähän esittämästäsi esimerkistä.

Peter Hallberg: "Sen sijaan jälkimmäistä kohtaa on käytännössä vaikea toteuttaa. Jos muusikkona tiedän, että myydessäni musiikkini sadalle luovun samalla mahdollisuudesta myydä se miljoonalle (ostajan kaverille ja kaverinkaverille…), tuskin viitsin myyntin lähteä. Tai vaihtoehtoisesti laitan musiikillieni huomattavan kovan hinnan. Epäilen, että ostajan ja myyjän intressit eivät kohtaa. Kauppaa ei synny. (Tämä siis koskee muusikoita, joiden työllä on tietty markkina-arvo; aloittelevat kellaribändit ovat asia arikseen)"

Sadan ja miljoonan välillä on paljon tilaa. Nimenomaan muusikot, joiden työllä on tietty markkina-arvo - sinun oma ilmaisusi - varmaankin tietävät suunnilleen, kuinka paljon tuotetta on myytävissä. Ei pitäisi olla vaikeaa.

Ilmeisesti tällainen hinnoittelusysteemi kuitenkin madaltaisi huippujen palkkioita ja kaventaisi taiteilijoiden välisiä tuloeroja, mikä sinänsä olisi vain hyväksi.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Mikä kapitalismissa on vikana IV

Uuden Suomen blogiin

Kapitalismin perusvika on se, että siinä on liikaa markkinatalouteen kuulumattomia ominaisuuksia. Se on kasvuideologian pohjalle ja kansantalouksien välisen kilpailun ehdoille rakentunutta taloutta, joka kasaa yhteistä varallisuutta harvoille, on altis sosiaalisille häiriöille ja jonka pakkokasvuisuus muodostaa vakavan uhan luonnon kestokyvylle.

Politiikassa kapitalismin vastine on harvainvalta, ei suinkaan demokratia. Demokratiaa vastaa taloudessa markkinatalous. Keskeinen ero on vapauskäsitteessä.

Kapitalismissa kuten muissakin harvainvaltaisissa järjestelmissä vapaus ymmärretään kaikkien, siis myös vallanpitäjien täydeksi vapaudeksi ajaa omaa etuaan. Kun tällaisen vapauden vallitessa vallanpitäjät/rikkaat tekevät sopimuksia tai kauppoja vallanalaisten/köyhien kanssa, näiden välinen painostussuhde aikaansaa sen, että molemminpuolisesta vapaaehtoisuudesta huolimatta ylemmät hyötyvät sopimuksista alempia enemmän. Näin valta ja vauraus kulkeutuvat ylöspäin. Samalla tietysti alempien mahdollisuudet osallistua tasavertaisina toimijoina politiikkaan ja talouteen edelleen heikkenevät. Heidän vapausasteensa vähenee.

Demokraattinen vapauskäsitys on erilainen. Demokratiassa vapaus ymmärretään vallan kohteiden tasapuolisena vapautena valita valtaan pyrkijöiden välillä, viime kädessä vallanpitäjien tuottamien päätösten välillä. Vapaus on vapautta yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen, ei suinkaan yleiseen ja yhtäläiseen sopimusvapauteen.

Vastaavasti markkinataloudessa vapaus on tuotannon kohteiden eli ostajien yleistä ja yhtäläistä vapautta valita tuotteiden välillä, ei suinkaan yleistä ja yhtäläistä sopimusvapautta. Markkinataloudessa jokaisen raha on yhtä arvokasta aivan niin kuin demokratiassa jokaisen ääni on yhtä arvokas.

Toisin sanoen, aidossa, ideaalissa markkinataloudessa jokaisen myyjän on tarjottava ja myytävä tuotteensa samoin hinnoin ja ehdoin kaikille, ketään syrjimättä.

Näin siis teoriassa riippumatta siitä, mitä mieltä näin määritellyn markkinatalouden eri sovellusten käytäntöön saattamisesta ollaan. Toisaalta, jos joku toimii teoriassa, se on mahdollista saattaa toimimaan myös käytännössä.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Mikä kapitalismissa on vikana III

Uuden Suomen blogiin

Yksi kapitalismin vioista on sen ideologisuus. Se että se perustaa sääntönsä ja käytäntönsä määritelmäänsä yhteisestä hyvästä, mikä kapitalismin tapauksessa on yksityisesti omistettu talouskasvu. Kapitalistit väittävät siis kasvun koituvan sellaistenkin eduksi, joilla mielestään on jo tarpeeksi, jotka eivät enää haluaisi raataa enemmän saadakseen ja joiden mielestä jatkuva yksityisten varallisuuksien kasvu on luonnon kestokyvyn kannalta mahdoton ajatus.

Kuten kaikilla ideologioilla, myös kapitalismilla on muista piittaamattomat yhden totuuden puolesta taistelijat, äärikapitalistit. Vaikka heidän lukumääränsä on varsin pieni, he ovat määräävissä asemissa ja hallitsevat painostuskeinojensa avulla myös muita; jos ette tottele, emme myy teille tarvitsemianne tuotteita emmekä lainaa teille rahaa; voimme jopa lähettää sotavoimiamme turvaamaan vapauttamme kasvattaa omaisuuksiamme.

Ideologioiden äärimuotoihin kuuluu myös sellainen ominaisuus, että jos kehitys ei kehity toivotulla tavalla, vika on oikeaoppisuudesta luopumisessa. Ratkaisuna on tiukempi ideologinen kontrolli. Näin myös äärikapitalismi toimii. Kun osa teknisen kehityksen hedelmistä uhkaa jäädä yksinoikeusomistuksen ulkopuolelle, laajennetaan patenttioikeuksien alaa. Kun huipputaiteilijoiden perillisten ja oikeuksienomistajayhtiöiden varallisuus ei kasva toivotulla tavalla, pidennetään tekijänoikeuksien voimassaoloaikaa. Kun piratismi uhkaa levitä, kovennetaan rangaistuksia. Kun yritysten tuotteiden ostamiseen ei löydy varoja, tuetaan yrityksiä, ei ostajia. Kun kaikesta tällaisesta huolimatta – ja tietenkin juuri siitä syystä – yhteinen rahatalous ajautuu epätasapainoon, siis kasvaviin velkasuhteisiin ja lisääntyvään epäluottamukseen, äärikapitalistien päällimmäinen huoli on taata sijoituksiensa arvo; ainakin omat pankit on pelastettava. Muuten järjestelmä saattaa romahtaa. Se pitää tietysti paikkansa.

Ehkä edellä ilmenevästä syystä kapitalismin ideologiaan kuuluu myös luovan tuhon idea. Kun on huomattu, että kapitalistinen ahneus johtaa aika ajoin lupauksien ja velkojen ylituotantoihin, joiden seurauksena ajaudutaan lamoihin, yrityksiä kaatuu, työpaikkoja menetetään ja pahimmissa tapauksissa kokonaisia kansantalouksia romahtaa, se on selitetty välttämättömyydeksi. Tuho on oikeastaan hyvä asia, koska se raivaa alaa entistä tehokkaammalle tuotannolle eli pätevämmille kapitalisteille. Sodatkin ovat vain hyväksi, jos ne kannustavat tekniikan kehitystä ja niillä saadaan öljy- ym. raaka-ainelähteitä kapitalistien hallintaan.

Muiden ideologioiden lailla kapitalismi ammentaa voimaansa vastakkainasettelusta, sopivan vihollisen valitsemisesta. Käytäntö on, että kaikki toisinajattelijat niputetaan yhdeksi joukoksi, jolle annetaan yhteinen, kyseisessä yhteisössä halveksittu nimitys. Kaikki kapitalismin vastustajat ovat sosialisteja tai kommunisteja, niin kuin aikanaan kaikki kommunismin vastustajat olivat riistokapitalisteja tai fasisteja.

Moraaliltaan ja teoiltaan ala-arvoisen vastustajan valitsemisen tarkoitus on paitsi korostaa omaa ylemmyyttään niin vakuuttaa rivijäsenille, ettei mitään parempaa ole olemassa. Kommunismissa kommunismi oli parasta mitä voi olla, koska kaikki muu oli riistokapitalismia tai fasismia. Kapitalismissa kapitalismi on kehityksen huippu, koska kaikki muu on kommunismia tai sosialismia.

Vastakkainasettelun tarkoituksena on myös hämärtää vihollisten yhtäläisyyksiä. Kommunistien toiminnalle oli välttämätöntä, etteivät rivikommunistit kiinnittäneet huomiota siihen, että sekä fasistinen että kommunistinen hallinto olivat diktatorisia ja raakoja. Tämän korostaminen olisi saattanut johtaa siihen, että kansalaiset olisivat pitäneet vastakkainasettelua diktatuuri vastaan demokratia tärkeämpänä heidän hyvinvoinnilleen. Sen ymmärtämiseen tarvittiin maailmansota. Ja sittenkin vain hävinneellä fasistien puolella virheestä opittiin ja demokratia voitti. Talousideologioiden väliseksi vastakkainasetteluksi vakiintui sosialismi vastaan kapitalismi.

Vaikka sosialismi on tänään lähes hävinnyt maapallolta, vieläkin sitä pidetään kapitalismin ainoana vastapuolena ja vaihtoehtona. Se tietysti sopii äärikapitalisteille, jotka yrittävät vältellä kansalaisten mielenkiinnon kohdistumista sosialismin ja kapitalismin yhtäläisyyksiin, erityisesti siihen, että kumpikin on ylhäältä säädeltyä taloutta. Kun sosialismi on poliittisen vallan säätelemää ja heidän etujaan ajavaa, niin kapitalismi on taloudellisen vallan säätelemää ja heidän etujaan ajavaa – tosin poliittisen vallan tuella. Tähän seikkaan huomion kiinnittäminen saattaisi havahduttaa rivikapitalistit ymmärtämään, että heidän etujensa kannalta olennainen vastakkainasettelu on ylhäältä säädelty kapitalistis-sosialistinen talous vastaan alhaalta ohjautuva aito markkinatalous.

torstai 24. marraskuuta 2011

Mikä kapitalismissa on vikana II

Uuden Suomen blogiin


Kapitalismi on nimensä mukaan talousjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kasata yksityisiä pääomia suuriksi finanssikeskittymiksi ja tuotantolaitoksiksi, jotta tuotanto kasvaisi ja kaikki hyötyisivät. Kapitalismi nojaa kasvuideologiaan ja siksi hyödykkeiden tuotantoa kannustetaan muun muassa säätämällä tuottajille erityisiä oikeuksia niihin kuuluvine etuineen. Tällaisia ovat mm. pankinpito-oikeus keskuspankkiyhteyksineen, oikeus osakeyhtiömuotoon vajaine omistajanvastuineen sekä patentti- ja tekijänoikeudet kaupallisine yksinoikeuksineen; kaikki kapitalismin keskeisiä vaurastumisvälineitä, jotka eivät kuulu vain tasapuoliseen vaihdantaan keskittyvään markkinatalouteen.

Kapitalismissa rikkaiden ja köyhien välistä kuilua syventävät paitsi edellä mainitut valtiovallan säätämät oikeudet myös kapitalistinen tapa tulkita markkinoiden vapautta. Kasvuideologiasta johtuen markkinoiden vapautena pidetään ensisijassa tuottamisen vapautta. Kapitalismissa tuottajilla eli markkinoille myyjillä on vapaus säädellä markkinoita kohtelemalla eri asiakkaita eri tavoin, mm. myymällä samoja tuotteita eri hinnoin ja erilaisin sopimuksin eri ostajille. Kaikki tapahtuu tietysti liikesalaisuuden suojassa. Tällaisen säätelyn tarkoituksena ja seurauksena on kasvattaa yrityksien ja osakkeenomistajien voittoja enemmän kuin olisi mahdollista tiedoiltaan julkisessa ja ketään syrjimättömässä kaupankäynnissä.

Edellä mainituista syistä kapitalistinen talous syventää rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, mistä on monenlaista haittaa yhteiskunnalle. Tätä kuilua on pyritty kaventamaan kansallisilla säädöksillä, progressiivisella verotuksella, sosiaalisilla tulonsiirroilla, ilmaisella koulutuksella ja yhteiskunnan tukemilla terveyspalveluilla. Lyhyen aikavälin tarkastelussa, mikä on merkitsevä kapitalismissa, nämä kuitenkin heikentävät kansallista kilpailukykyä. Tässä kohdin kapitalismi ja demokratia ajautuvat vähitellen ratkaisemattomaan ristiriitaan. Kapitalistien eli tuottajien edut ja sitä kautta muidenkin hyvinvointi vaatii sosiaalisten tulonsiirtojen vähentämistä, kun taas demokratiassa äänestäjät ja sitä kautta yhteinen hyvä vaatii niiden säilyttämistä.

Ongelma pyritään ratkaisemaan helpoimmalla, ainakin alkuun kumpiakin osapuolia tyydyttävällä tavalla. Rahoitetaan yhteisiä menoja velalla. Ja sitten lainataan lisää. Sen ajatellaan onnistuvan, koska muutkin niin tekevät. Eikä sillä ole väliä vaikka kukaan ei tiedä, miten yhteenlasketut velat korkoineen pystytään maksamaan takaisin. Jotkut tietysti joutuvat kärsimään.

Tässä ollaan tänään. Nähtäväksi jää, miten selvitään. Yksi asia on selvä. Kapitalismi ei sovi globaalin talouden järjestelmäksi. Se on luotu kansalliseksi kilpailutaloudeksi. Maailmantalous ei kuitenkaan kilpaile ketään vastaan. Siinä kapitalismin aggressiivisuus kääntyy köyhiä ja luontoa vastaan. Jossain vaiheessa on valittava joko kapitalismi tai demokratia. Molemmat eivät sovi samaan maailmaan.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Mikä kapitalismissa on vikana I

Uuden Suomen blogiin


Pari vuosikymmentä sitten joissakin piireissä oli tapana todeta, että sosialismi on kyllä hyvä aate, mutta jätkät pilasivat sen. Jätkillä tarkoitettiin tällöin niitä, jotka sosialistisissa maissa valtaan päästyään olivat vallanhimossaan alkaneet ajaa lähinnä omia ja kannattajiensa etuja ja tässä toimessaan joutuivat syrjimään ja alistamaan muita, niin että vähitellen sosialismi kaikkien yhteisen hyvän järjestelmänä tuhoutui.

Nyt useimmat ymmärtävät, ettei vika ollut jätkissä vaan järjestelmässä. Jos jollekin joukolle annetaan valtaa, se alkaa aina – olipa alkuperäinen tarkoitus kuinka hyvä tahansa – käyttää sitä oman etunsa ajamiseen ja sitä voimallisemmin, mitä suurempi valta sillä on. Lopulta ero vallanpitäjien ja vallan kohteiden välillä kasvaa kestämättömäksi ja systeemi hajoaa.

Tänään yleistymässä on ajatus, jonka mukaan kapitalismi on kyllä hyvä aate, mutta jätkät pilaavat sen. Jätkillä tarkoitetaan talouden nykyisiä vallanpitäjiä, suuryritysten, erityisesti pankkien omistajia ja johtajia sekä tietysti niitä poliittisia päättäjiä, jotka ovat näiden etuja ajaneet. He ovat ahneuttaan ryhtyneet toimiin, joiden seurauksena kuilu rikkaiden ja köyhien ja samalla velkojien ja velallisten välillä kasvaa kestämättömäksi.

Nyt on ymmärrettävä, ettei vika ole jätkissä vaan järjestelmässä. Kun säännöt sallivat oman edun ajamisen muiden kustannuksella, sellaisia jätkiä ei löydykään, jotka eivät sitä tekisi. Tai jos löytyisikin, heillä ei olisi asiaa päättäville paikoille.

On myös nähtävä, ettei toimiva ratkaisu voi olla – edellä mainitusta syystä – sosialismin suunnalla, poliittisen sääntelyn lisäämisessä. Jako vasemmistoon ja oikeistoon on tältä osin menettänyt merkityksensä. Se kuuluu kansalliseen politiikkaan. Globaalissa taloudessa, jossa määräävänä tekijänä on kansainvälisessä kilpailussa menestyminen, politiikan ja talouden päättäjät ovat samalla kapitalistis-sosialistisella puolella, oman maan yrityksien tukena muita vastaan. Olennainen rintamalinja kulkee kaikkien heidän ja niiden välillä, joilla ei tänään ole sen enempää poliittista kuin taloudellistakaan painoarvoa. Toisin sanoen, maailman rikkaat vastaan maailman köyhät.

Kyse on siitä, minkä aatteen voimalla köyhät voisivat asemaansa parantaa, kun sosialismin on todettu johtavan vain huonompaan. Vastaus saattaa yllättää, mutta se on ainoa mahdollinen: markkinatalouden aatteen voimalla. Aito markkinatalous on nimittäin aivan eri asia kuin kapitalismi. Niillä on eri päämäärät ja eri säännöt.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kapitalismi George Reismanin mukaan



"Kapitalismi on sosiaalinen järjestelmä joka perustuu tuotantovälineiden yksityisomistukseen. Sitä karakterisoi materiaalisen oman edun tavoittelu vapauden vallitessa; sen pohjalla on kulttuurinen järjen käytön vaikutus. Sen perustan ja luonteenomaisuuden johdosta kapitalismia kuvaa lisäksi säästäminen ja pääoman kerääminen, vaihtokauppa ja raha, taloudellinen etu ja voittomotiivi, taloudellisen kilpailun vapaus ja taloudellinen epätasa-arvo, hintajärjestelmä, taloudellinen kehitys ja materiaalisten etujen harmonia kaikkien talouteen osallistuvien yksilöiden välillä."

Onpa todella surkea tämä Reismanin määritelmä kapitalismista. Ja tähän jotkut uskovat.

”.. perustuu tuotantovälineiden yksityisomistukseen”. Reisman käsittää muiden lailla yksityisomistuksen valtiollisen omistuksen eli sosialismin vastakohdaksi. Mutta eihän se ole olennaista. Itsenäisen yksilön kannalta on olennaista onko omistus yksilöllistä vai kollektiivista, olipa kollektiivi mikä tahansa. Kapitalistisessa järjestelmässä merkittävin osa tuotannon ja kaupan omistusta on osakeyhtiöiden omistamaa ja niiden omistus on kollektiivista. Vieläpä sillä tavalla, etteivät omistajat vastaa kollektiivinsa veloista kuin siihen sijoittamillaan summilla. Muu velka jää muiden murheeksi. Se vastaisi sitä, että kun autolla hurjastelija aiheuttaa onnettomuuden, jossa myös muille aiheutuu vahinkoa, hurjastelija (sana sopii hyvin myös nykyiseen pankkimaailmaan) menettäisi vain romutetun autonsa hinnan mutta muut menetykset tulisivat muiden korvattaviksi. Tällainen osittainen vastuullisuus ei kuulu aitoon markkinatalouteen.

”Sitä karakterisoi materiaalisen oman edun tavoittelu”. Ikään kuin olisi olemassa joku talousjärjestelmä, jossa yksittäiset ihmiset eivät tavoittelisi omaa etuaan.

”.. vapauden vallitessa”. On ehkä jäänyt Reismanilta huomaamatta, että kaikki talousjärjestelmät ovat vapaita joillekin. Myös sosialismin kannattajat pitävät sosialismia vapaana järjestelmänä, koska sosialisteilla on vapaus määrätä, miten taloutta hoidetaan.

”.. sen pohjalla on kulttuurinen järjen käytön vaikutus”. Siis mikä???

”.. kapitalismia kuvaa lisäksi säästäminen,” Eli nykyinen pankkitoiminta ei ole kapitalismia, koska se ei perustu säästämiseen vaan enemmänkin velkaan ja sillä pelaamiseen.

”.. ja pääoman kerääminen” Sosialismia perusteltiin nimenomaan sillä, että sen avulla voidaan pääomia keskittää ja kasvattaa tehokkaasti kaikkien hyödyksi.

”.. vaihtokauppa ja raha, taloudellinen etu ja voittomotiivi, taloudellisen kilpailun vapaus ja taloudellinen epätasa-arvo, hintajärjestelmä”. Reismanin runoilua ei näytä yhtään haittaavan se, ettei sellaista talousjärjestelmää ole olemassakaan, johon ei voitaisi liittää kyseisiä määreitä.

Selvin lähtökohta markkinatalouden määritelmälle on se, että siinä talous ohjautuu alhaalta päin vapaassa kilpailussa, kuluttajien tarpeiden ohjaamana. Kapitalismissa näin ei tapahdu vaan siinä talous ohjautuu ylhäältä päin vapaassa kilpailussa, tuottajien ja kauppiaiden tarpeiden ohjaamana – jota tosin perustellaan sillä, että näin myös kuluttajat hyötyvät. Tämä perustelu on tietysti yhtä ”totta” kuin sosialismin perustelu, jossa puolueen ja valtiovallan tarpeiden tyydyttäminen hyödyttää myös tavallisia kansalaisia, koska puolue tuottaa kaiken hyvän.

Tästä päästään markkinatalouden määrittelyyn, joka vastaa pitkälti demokratian määrittelyä politiikassa. Kun demokratialle on olennaista yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja poliittisesti merkittävän tiedon julkisuus, niin markkinataloudelle on olennaista yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus ja markkinatietojen julkisuus. Kapitalismissahan ei näin ole vaan siinä myyjällä on vapaus kohdella eri ostajia eri tavoin ja pitää hinta- ym. markkinatiedot salaisina. Tämä vastaisi politiikassa järjestelmää, jossa kaikilla olisi täysi vapaus kohdella muita eri säännöin. Silloin myös vallanpitäjillä olisi sama vapaus ja siihen kuuluisi myös vapaus valita seuraajansa. Politiikassa tällaista järjestelmää sanotaan diktatuuriksi.

Vielä voidaan sanoa, etteivät aidon markkinatalouden käytännöt nojaa mihinkään muuhun ideologiaan kuin yksilöiden väliseen mahdollisuuksien tasa-arvoon. Kapitalistisen talouden muutamat keskeiset käytännöt nojaavat kasvuideologiaan. Esimerkiksi patentti- ja tekijänoikeuksia perustellaan sillä, että ne kannustavat ihmisiä suurempaan tuotantoon. Sama koskee tietysti osakeyhtiöjärjestelmää verrattuna täyden vastuun yritysmuotoihin.