keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Syökö artisti jatkossa sinunkin levyltäsi

Petteri Järvisen Uusi Suomi blogiin

Kuulun siihen pienen pieneen vähemmistöön, jonka mielestä koko kaupallisia yksinoikeuksia myöntävä tekijänoikeuslainsäädäntö on meille haitaksi. Osittain siitä syystä, että internetin tuoman tekniikan myötä sen määrittelemien oikeuksien valvonta on käymässä mahdottomaksi ja johtaa yhä hullumpiin ratkaisuihin kuten juuri näihin hyvitysmaksuihin. Osaksi siitä syystä, etten ymmärrä, miten kaupallisesta yksinoikeudesta hyötyvät taiteilijat tuottaisivat yhteiskunnallisesti arvioiden sen parempaa taidetta kuin ilman yksinoikeutta tuotettaisiin.

Siksi toiseksi, se tekninen kehitysaskel, joka on ongelman synnyttänyt, tarjoaa siihen myös ratkaisun. Kaikkea biteiksi muutettavaa voidaan myydä kätevästi myös ilman yksinoikeutta seuraavalla tavalla.

Tekijä(t) laittaa nettiin kaupan olevasta tuotteesta esittelyn, joka voi olla juuri sellainen kuin hän haluaa, vaikkapa osa teoksesta tai selitys siitä, millainen tuote on. Toiseksi hän asettaa tuotteelle hinnan ja päivämäärän, jona päivänä tuotteesta maksaneet saavat sen viimeistään käyttöönsä, edellyttäen, että tuote on maksettu. Maksaminen on vapaahintaista. Jokainen, joka haluaa saada tuotteen käyttöönsä ensimmäisten joukossa maksaa siitä haluamansa hinnan jollekin välitilille. Kun vaadittu hinta täyttyy, tekijä saa rahat ja antaa tuotteen kaikille maksaneille, joista kukin voi tehdä sillä mitä tahtoo, pitää itsellään tai antaa vapaaseen jakeluun. Ellei hinta täyty, rahat palautetaan tai tekijä tyytyy maksettuun määrään ja antaa tuotteen ostajille.

Näin saadaan nykyistä parempi markkinamekanismi tuottajan ja kuluttajan välille, koska tässä ratkaisussa ei ole välikäsiä vaan kuluttajien erilaiset arvottamiset vaikuttavat suoraan kysyntään. Tekijä saa mitä pyytääkin edellyttäen, että tuotteesta ollaan valmiit kyseinen hinta maksamaan. Kuluttajat saavat haluamansa, kukin siihen hintaan kuin tuotetta arvottaakin. Ja vaikka tuote vapautuisi myöhemmin kaikkien käyttöön, sehän olisi vain yhteiseksi eduksi.

Tämä tarjoaa myös ratkaisun yhteisesti edullisten tuotteiden, esimerkiksi oppimateriaalin hankintaan. Yhteiskunta tai muu yhteisö voi osallistua haluamiensa tuotteiden hankintaan haluamallaan summalla ja näin taata sen mielestä tarpeellisen tuotannon jatkuvuuden.

Valittaa eivät voisi myöskään ne, joiden mielestä näin tuotettaisiin liian vähän teoksia kansan valistamiseksi. Heillähän on vapaus ostaa niitä vaikka kuinka paljon - ja vielä oman makunsa mukaan.

----

Kommenttini oli vastaus sille useasti esitetylle - ja keskusteluissa oletusarvoiselle - väitteelle, ettei musiikkia, kirjoja tms. voida tyydyttävällä tavalla myydä ilman kaupallista yksinoikeutta. Tämä väite on selvästi virheellinen.

Kysymys on vain siitä, kuinka tyydyttävän hinnan tekijät saisivat ja kuinka tyydyttäviä taideteoksia kuluttajat saisivat. Tästä ei kuitenkaan kukaan voi esittää kuin mielipiteitä, omia tai toisten.

Sen sijaan voidaan vertailla näiden kahden järjestelmän, nykyisen ja esittämäni, markkinaehtoisuutta. Nykyinen järjestelmä on jo perustaltaan epämarkkinataloudellinen, koska se perustuu valtiovallan myöntämiin yksinoikeuksiin. Tästä sitten seuraa yhä monimutkaisempi vyyhti lobbausta, poliittista kaupankäyntiä, edunvalvontaa, kieltoja ja maksuja, jotka laajenevassa määrin rasittavat aivan muita kuin kyseisten tuotteiden käyttäjiä. Se ei selvästikään ole markkinataloutta.

Esittämässäni järjestelmässä ei tarvita mitään poliittista säätelyä, ei edunvalvontaa, ei kieltoja eikä maksuja. Valtiovalta voi kylläkin ohjata tuotantoa, mutta aivan samalla tavalla ja oikeudella kuin muutkin, tuotteiden ostajana.

Niin, että jos joku on sitä mieltä, että markkinat - enkä nyt puhu nykyisistä finanssimarkkinoista, jotka nekin ovat alusta asti vinot - muodostavat parhaan hintatasapainon, niin hänen pitäisi lämpimästi kannattaa esittämääni systeemiä.

Vielä vähän esittämästäsi esimerkistä.

Peter Hallberg: "Sen sijaan jälkimmäistä kohtaa on käytännössä vaikea toteuttaa. Jos muusikkona tiedän, että myydessäni musiikkini sadalle luovun samalla mahdollisuudesta myydä se miljoonalle (ostajan kaverille ja kaverinkaverille…), tuskin viitsin myyntin lähteä. Tai vaihtoehtoisesti laitan musiikillieni huomattavan kovan hinnan. Epäilen, että ostajan ja myyjän intressit eivät kohtaa. Kauppaa ei synny. (Tämä siis koskee muusikoita, joiden työllä on tietty markkina-arvo; aloittelevat kellaribändit ovat asia arikseen)"

Sadan ja miljoonan välillä on paljon tilaa. Nimenomaan muusikot, joiden työllä on tietty markkina-arvo - sinun oma ilmaisusi - varmaankin tietävät suunnilleen, kuinka paljon tuotetta on myytävissä. Ei pitäisi olla vaikeaa.

Ilmeisesti tällainen hinnoittelusysteemi kuitenkin madaltaisi huippujen palkkioita ja kaventaisi taiteilijoiden välisiä tuloeroja, mikä sinänsä olisi vain hyväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti