Kaksin aina kaunihimpi?

Akateemiseen talousblogiin

Olen ratkaissut tämän kysymyksen jo kirjassani Uusi yhteiskuntajärjestelmä, vuodelta 1987.

Nämä pienet yksittäisiä tuottajia hyödyttävät sopimusedut, jotka yhdessä aikaansaavat kapitaalin ylituotantoa siihen nähden, mitä kuluttajilla on todellista ostovoimaa, ja tuotantolaitosten ylituotantoa siihen nähden, mitä luonnolla on kestokykyä, johtuvat siitä, että tuottajilla on mahdollisuus sopimuksillaan saattaa ostajat eriarvoisiin asemiin, suosia toisia ja syrjiä toisia. Tällä tuottajat saavuttavat tavallaan kiristyssuhteita, joilla he tekevät ylimääräistä voittoa siihen nähden, miten talous kehittyisi pelkästään tuotteiden myynnistä avoimilla markkinoilla.

Tällaisen toiminnan mahdollistaa kapitalismiin kuuluva prinsiippi, jonka mukaan kaupankäynti on osapuolten yksityisasia. Sopimukset voidaan pitää salassa.

Huomionarvoista on, että kysymys salassapidon oikeutuksesta on enemmänkin filosofinen kuin taloudellinen. Filosofisesti ja loogisesti ajatellen raha on kaikkien sen käyttäjien yhteinen sopimus. Sen arvo perustuu yhteiseen luottamukseen siitä, että se käy maksun välineenä niin kuin ennenkin. Siten kaikkien sopimusten, joilla on rahallista arvoa, tulisi olla julkisia. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tietää, kuinka järkeviä ja luotettavia sopimuksia sijoittajat, tuotantoyritykset, pankit ja valtiovallat tekevät. Vain täydellisellä avoimuudella yksityiset pienet järjenkäytöt voivat kasvaa tarvittavaksi vastavoimaksi kapitaalin vallalle. Vapaa kapitalismi on korvattava vapaalla markkinataloudella.

Haaparannan epäily on oikeutettu: ehkä meillä on todellakin aivan liialti opiskeltu monimutkaisia talousteorioita ja aivan liian vähän yksinkertaisia filosofisia kysymyksiä.