Mihin rahaa tarvitaan?

Tuomas Enbusken radio-ohjelmaan

Hyvä ohjelma, kuten Enbuskella aina. Mutta miten ihmeessä kukaan haastateltavista, Markku Kuismakaan, ei osannut tehdä käsitteellistä eroa kapitalismin ja markkinatalouden välillä. Siinä on kuitenkin lähde nykytalouden ymmärtämiseen ja sen vikojen korjaamiseen. Avainkäsite on informaatio.

Markkinatalouden idea on sama kuin demokratiankin, vallankäytön minimoiminen, alhaalta ohjautuvuus. Kun demokratian tunnusmerkkejä ovat poliittisen informaation julkisuus ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, niin markkinatalouden tunnusmerkkejä ovat taloudellisen informaation julkisuus ja yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus. Markkinataloudessa valtiovalta ei anna lain suojaa tuotteiden hintoja ja laatuja koskeville salaisuuksille eikä myöskään niitä koskeville sopimuksille. Jokainen saa pitää omat salaisuutensa oman harkintansa mukaan, mutta kukaan ei saa estää ketään paljastamasta tietojaan. Ideaalissa markkinataloudessa informaatio on hyödyntämisen, ei omistamisen kohde. Luonnostaan ei-niukkaa hyödykettä ei ole keinotekoisesti, valtiovallan säädöksin tehty niukaksi.

Kapitalismi on vallankäytön järjestelmä ja sen perusta on poliittinen kilpailu maailman resursseista. Kapitalismissa informaation hyödyntämisrajoitukset kuten patentit, tekijänoikeudet ja pankkisalaisuudet perustuvat alkujaan kansallisille lainsäädännöille, joiden tarkoituksena on ollut kunkin kansakunnan yritysten etujen turvaaminen muiden maiden yritysten kilpailua vastaan. Aivan kuten asevoimien salauskäytännöt on tehty muiden maiden armeijoita vastaan.

Talouden globalisaatio ei kuitenkaan sovi tähän kuvioon. Kun mainitut informaation hyödyntämisrajoitukset on tehty WTO:n toimesta ylikansallisiksi ja kun myös yritysten omistus ja toiminta on kehittynyt ylikansalliseksi, yrityksille annetut informaation omistusoikeudet ovat irronneet kansallisista siteistään. Patentit, tekijänoikeudet ja yrityssalaisuudet ovat alkaneet hyödyttää yritysmaailmaa ja erityisesti pankkisektoria yhteiskuntia vastaan. Ja kuten kaikissa valtakilpailuissa, voiton vievät suurimmat ja vahvimmat, ne tavaroiden ja rahan tuottajat, jotka ovat jo saavuttaneet sellaisen koon, ettei niiden valtaa voida enää yksittäisten yhteiskuntien toimin kaventaa.

Vaikka peruslogiikka on näin selvä ja simppeli, miksi se on jäänyt täysin huomiotta nykyisessä keskustelussa? Henry Brade näkee kapitalismin ongelmat hyvin, mutta miten suurempi omavarais-, automaatio- tai yhteistalous ne poistaisi ja millä käytännön toimilla niihin päästäisiin? Simo S. Hämäläinen puolustaa aivan oikein kapitalismia sosialismiin verrattuna, mutta mikä estää häntä vertaamasta vastaavasti käytännön kapitalismia ja ideaalia markkinataloutta? Markku Kuisma ymmärtää hyvin markkinoiden hyvät puolet ja kapitalismin ääri-ilmiöiden haitat, mutta hänkin näyttää pitävän ongelmien syynä puutteellista säätelyä.

Ehkä on helpompaa nähdä talouden vaativan uutta tuloeroja tasaavaa säätelyä kuin nähdä nykyisten tuloerojen johtuvan aiemmista tuloeroja synnyttävistä säätelyistä. Näin ei kuitenkaan edistetä demokratiaa eikä markkinataloutta.