Älyköt, rikokset ja rangaistukset

Akateemiseen talousblogiin

Haaparannan kirjoituksesta löytyy paljon hyvää, mutta miksi asian kehittely jätetään puolitiehen.

Määräävä tekijä on todellakin kulttuuri, ne uskomukset, ajattelutavat ja tottumukset, joiden mukaan tavallisessa elämässä toimitaan. Erityisen tärkeitä ovat ne uskomukset ja säännöt, joiden mukaan palkitaan niitä, jotka voimistavat tavallisen kulttuurin mukaista elämää, ja rangaistaan niitä, jotka rikkovat kulttuurin arvoja.

Kulttuurit eivät perustu poliittiseen voimaan eivätkä talouteen vaan uskontoihin ja ideologioihin. Ne vastustavat tosiasioita, jos niiden logiikka uhkaa kulttuurin käytäntöjä. Siksi jokainen kulttuuri asettaa omat esteensä kehitykselle. Meidän on helppo nähdä kehityksen esteet vaikkapa neuvostososialistisessa kulttuurissa ja muslimikulttuurissa, mutta myös oma kristillinen kulttuurimme on ollut varsin estepitoinen ja sama pätee tietysti myös nykyiseen talouskulttuuriimme. Ei sekään perustu tosiasioihin vaan tiettyihin uskomuksiin, joista kiinni pitäminen näyttää nyt johtavan umpikujaan.

Mutta takaisin aiheeseen. Edellisen perusteella on selvää, että mitä voimakkaammin kulttuurissa palkitaan menestyjiä ja rangaistaan toisin ajattelijoita, sitä jäykempi kulttuurista muodostuu ja sitä voimakkaammin se vastustaa uudistuksia. Diktatuurit ovat niin hitaasti kehittyviä juuri siitä syystä, että ylimmät palkinnot ovat niin suuria (yksinvalta ja muhkeat omaisuudet pankkitileillä yms.) ja rangaistukset niin kovia (kiduttamiset ja kuolemantuomiot). Länsimainen demokraattinen kulttuuri on diktatuureihin verrattuna paremmin kehittyvä, koska ylimmät poliittiset palkinnot ovat pienempiä (pääministerin valta ja kohtuullinen palkka) ja rangaistukset lievempiä (sakot tai vankila).

Nykyisessä talouskulttuurissa on kuitenkin huolestuttavia piirteitä, sillä siinä on käynnissä nopea palkkioiden kasvu (johtajien palkkioiden ja omistajien omaisuuksien kasvu) ja rangaistusten koveneminen (työttömien toimeentulon heikkeneminen ja äärimmäisen köyhyyden kasvu). Tämä tulee hidastamaan kaikkea kehitystä maailmassa, niin taloudellista kuin poliittistakin.

Neuvostoliitto ja sen johtama sosialistinen leiri säilyi niin kauan kuin maailmaa valloitettiin poliittisilla sopimuksilla ja aseilla ja sen poliittinen voima pystyi alistamaan liittolaismaat ja uhkaamaan muita. Kun poliittisella vallalla ei enää saatu taloudellisia voittoja, Neuvostoliiton aseet menettivät arvonsa ja se romahti taloudelliseen heikkouteensa.

Nyt Yhdysvaltoja ja sen johtamaa kapitalistista taloutta uhkaa vastaava kohtalo. Kun taloudellisilla sopimuksilla, rahoilla ja omistuksilla ei pystytä ostamaan arvokkaimpia elämän edellytyksiä, luonnon terveyttä ja terrorista ja sodista vapaata maailmaa, Yhdysvallat menettää taloudellisen valtansa. Se romahtaa aatteelliseen heikkouteensa, kulttuurinsa asettamiin esteisiin. Dollarin valta loppuu ja sen myötä koko nykyinen kapitalistinen maailmantalous taantuu ties mille tasolle.

Kulttuurin asettamilla esteillä tarkoitan tässä yhteydessä niitä esteitä, jotka estävät taloustieteissä kulttuurien välisten askelten ottamisen. Lainaan Juhana Vartiaista:

se, että työnteon kannustimia terävöitetään, romahduttaa yhteiskuntamoraalin, koska se kertoo että kaikki muut yhteiskunnan jäsenet ovatkin potentiaalisia pinnareita. … Jos tähänastinen yhteiskuntasopimus on osittain generoinut solidaarista “ei-tasapaino”-käyttäytymistä, pitäisi jotenkin luoda sellainen yhteiskuntasopimus joka säilyttää solidaarisuuden eetoksen samalla kun työpanos saadaan kasvamaan. Ei minulla tietysti tähän dilemmaan mitään vastausta ole mutta pohdiskelusi oli kovin kiinnostavaa.

Sekä Haaparanta että Vartiainen näkevät ongelman oikein. Talouden piiskaaminen vauhtiin tuloeroja kasvattamalla kasvattaa palkintoja ja koventaa rangaistuksia ja sen tien päässä on lama ja sota. Toisaalta velatkin on maksettava ja vanhuksetkin elätettävä. Jotain uutta on keksittävä.

”Ei minulla tietysti tähän dilemmaan mitään vastausta ole ..” Miksi tietysti? Onko kyseessä sama tietysti, kun jotkut sosialistiset taloustieteilijät havaitsivat sosialismin umpikujan tietysti tietämättä vastausta, koska ainoa pätevä ratkaisu olisi ollut kapitalismiin tai markkinatalouteen siirtyminen, mutta sen vaatimista ei siinä kulttuurissa tietenkään saanut ääneen ajatella.

Ainoa pätevä ratkaisu kapitalismin ongelmiin on aitoon markkinatalouteen siirtyminen. Mutta ei sen esittämisellä kapitalistisen kulttuurin arvoasteikossa nouse, sillä se loukkaa kapitalismin perususkomuksia. Kapitalismissa uskotaan tuotteiden myyjiä, hintoja ja laatuja koskeviin liikesalaisuuksiin, mm. pankkisalaisuuteen. Siinä uskotaan kaupattaviin oikeuksiin, mm. patenttioikeuteen ja tekijänoikeuteen. Ja siinä uskotaan rajattuun omistajan vastuuseen eli osakeyhtiöön. Markkinataloudessa ei ole tällaisia ostamisen vapautta rajoittavia sääntöjä eikä oikeuksia eikä vastuun rajoittamisia. Markkinatalous on aivan eri kulttuuri kuin kapitalismi. Markkinatalouden ihmiskuva on aivan eri kuin kapitalismin.

Kapitalistinen ihminen tarvitsee porkkanoita ja keppejä, jotta hän tekisi työtä ja olisi hyödyksi yhteisölleen – vähän niin kuin sosialistinenkin ihminen. Kapitalismiin uskova on joko ahne tai pinnari. Ahne ei tee mitään ilman palkkiota eikä pinnari tee mitään ilman rangaistusta. Niinpä kapitalistinen yhteisö kehittyy vähitellen kuvansa mukaiseksi, ahneiden ja pinnareiden maaksi.

Markkinatalous perustuu ihmiseen, joka on luonnostaan utelias, työteliäs ja uutta luova, kuka enemmän kuka vähemmän. Hän työskentelee itsensä ja lähimmäistensä hyvinvoinnin parantamiseksi luonnostaan, ilman ulkoista porkkanaa tai keppiä. Riittää, kun hän voi vapaasti myydä omia tuotteitaan ja ostaa muiden tuotteita. Niistä, jotka ovat saaneet vähemmän, pidetään yhdessä huolta.

Tällaisessa kulttuurissa palkinnot ovat pienempiä ja rangaistukset lievempiä kuin nykyisessä. Siksi siinä on vähemmän epätoivoa ja rikollisuutta ja siksi se kehittyy nykyistä nopeammin.