perjantai 25. tammikuuta 2013

Kilpailupaineesta


Kuinka ideaalimarkkinataloudessa voidaan säätää ja säilyttää sen edellyttämä ostamisen ja myymisen vapaus mutta sosialismin ideaalissa ei pystytä muodostamaan sen edellyttämiä lakeja. Mikä niiden rakenteissa ja olemuksissa saa tämän aikaiseksi?

Esittämäni muutokset eivät vaadi kansainvälisen säätelyn ja lainsäädännön lisäämistä vaan vähentämistä. Sosialistiset ratkaisut vaativat säätelyn ja byrokratian lisäämistä jo määritelmällisesti ja sellaisen mahdollisuudet jo toteutuvat esimerkiksi YK:ssa, varsin kehnoin tuloksin niin kuin tiedetään. Maailmanlaajuinen poliittinen demokratia on mahdoton ajatus.

Vaurautta keskittävän säätelyn poistamisen mahdollisuus perustuu siihen, että kautta maailman enemmistö ihmisistä kokee tuloerot liian suuriksi ja toivovat, että asialle tehtäisiin jotain. Siksi toiseksi, esittämääni tietojen vapauden suuntaan ollaan jo kehittymässä, tosin lakien vastaisesti. Tästä merkkinä ovat piraatit, Anonymous-ryhmä, Wikileaks ja salaisten pankkitietojen paljastajat, jotka saattavat poliittiselle ja taloudelliselle vallalle tärkeitä salaisuuksia yleiseen tietouteen. Nyt vaaditaan vain se, että ne voimat, jotka onvat tavallisten kansalaisten puolella talouden ja poliitiikan liittoa vastaan, yhdistyvät demokraattiseksi poliittiseksi voimaksi - kansainvälisen netin avulla. Vallankumousta ei tarvita, demokratia riittää.

Miten ideaali markkinatalous estää globaalien kilpailupaineiden haitallisuuden? Käsittääkseni vain kansalliset tai muuten asetetut rajoitukset voivat sen estää ostamisen ja myymisen vapauden oloissa?
 
Kilpailupaine ei ole yleisessä käytössä oleva käsite - vaikka pitäisi - joten sitä on vähän selitettävä. Se on paine, joka pakottaa yritykset menestyäkseen toisaalta väen vähennyksiin ja toisaalta johdon huippupalkkoihin. Tämä paine ei kuitenkaan ole vakio. Se riippuu palkinnosta. Mitä suurempi on voittajien saama hyöty ja mitä karumpi on häviäjien kohtalo, sitä kovempaa kilpailu on ja sitä enemmän verta, hikeä ja luonnonvaroja häviön välttämiseen kannattaa uhrata. Palkinnon suuruus on puolestaan suunnilleen sama asia kuin rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syvyys. Ainoa keino heikentää kilpailupainetta on kaventaa globaaleja tulo- ja omaisuuseroja. Kansalliset ratkaisut eivät tähän auta, sillä jopa Pohjois-Korea joutuu ottamaan huomioon kansainvälisen kilpailun, ellei taloudessa niin politiikassa, mikä tietää vielä onnettomampaa tapausta maan köyhille. Rajojen sulkemisesta on vain haittaa.

Miten ostamisen ja myymisen vapaus estää tuloeroja ja etenkään jatkuvan kasvun vaatimuksia?
 
Tämä on hyvä kysymys. Alhaalta vapaaseen tietojensaanti- ja ostovapauteen perustuva talous tuottaa tasaisemman tulonjaon kuin täysin "vapaaseen" kaupantekoon perustuva talous samasta syystä kuin alhaalta vapaaseen tietojensaanti- ja äänestysvapauteen perustuva demokratia tuottaa tasaisemman poliittisen vallan kuin ”vapaaseen” sopimusoikeuteen perustuva säätyjärjestelmä tai täysin "vapaa" kilpailu, jollaisen voittajia esim. Hitler ja Stalin aikoinaan olivat. Politiikassa demokratian idea on jo pitkälti hyväksytty, taloudessa sitä ei vielä ole edes ymmärretty.

Jatkuvan kasvun vaatimukset johtuvat siitä, että sekä sosialismi että kapitalismi oikeuttavat sääntönsä ja tapansa talouden kasvattamisella. Ne kilpailevat siitä, kumman oppien mukaan talous kasvaa paremmin ja siten tuottaa hyötyjä koko yhteiskunnalle. Vastoin monien toiveita ja odotuksia kapitalistinen järjestelmä on voittanut tämän kilpailun. Samalla sen oppien mukaan syntyneet kasvuun tähtäävät instituutiot ovat muuttaneet talouden sellaiseksi, ettei se toimi kunnolla ilman kasvua. Kasvuun tähtäävät kansainväliset säännöt ja käytännöt (osakeyhtiöjärjestelmä, patentti- ja tekijänoikeusjärjestelmät sekä laaja liikesalaisuuslainsäädäntö) keskittävät kasvun toivossa pääomia yritysten omistajille ja viime kädessä pankeille lainataloutta kasvattamaan. Sen tasapainottaminen vaatii jatkuvaa kasvua. Se taas merkitsee kilpailupaineen kasvamista, mikä jossain vaiheessa muuttuu poliittiseksi ja koko järjestelmää uhkaa romahtaminen.

Esittämäni ratkaisu ei nojaa kasvuideologiaan vaan tasapainoisen talouden luomiseen, olipa kasvua tai ei. Kun siinä ei ole mainittuja varallisuutta keskittäviä ja kasvuun tähtääviä ominaisuuksia, talous kasvaa sen ohjaamana, miten tavalliset kansalaiset kasvun hyödyt ja haitat kokevat. Pääomien merkityksen pienetessä myöskään velkatalous ei pääse kasvamaan kestämättömäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti