lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kaikki työ ei ole arvokasta


Kasvuideologian konkurssista demokraattiseen talouteen
Nuorten vaikeaa työllistymisongelmaa on meillä lähdetty poliittisten johtajiemme johdolla poistamaan iskulauseella "kaikki työ on arvokasta". Hyvänä tarkoituksena on nostaa matalapalkkaisen työn arvoa ja saattaa sen kysyntä kohtaamaan tarjonnan. Iskulausetta perustellaan kasvuideologialla. Kaikki työ on arvokasta siitä syystä, että kaikki työ kasvattaa taloutta ja lisää näin ollen yksilöiden hyvinvointia.
Vaikeutena on se, että vähäarvoisesta työstä kannattaa vapailla työmarkkinoilla maksaa vain niin pientä palkkaa, ettei sillä tule toimeen. Yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi tarvitaan sosiaalista tasausta; palkkojen, verotuksen tms. säätelyä. Säätely kuitenkin vinouttaa hyödykemarkkinoita ja yhteisiä rahoja alkaa ohjautua tuottamattomiin kohteisiin, töihin jotka eivät tuota leipää. Syntyy tarve lisäsäätelylle ja kierre on valmis. Näin tähän nykyiseen satojen erilaisten säätelytoimien viidakkoon juuri on jouduttu. Kansallisilla toimilla emme voi tilannetta parantaa kuin väliaikaisesti ja keinoilla, joiden käyttö kostautuu myöhemmin.
Sama nuorten työttömyysongelma vaivaa koko Eurooppaa. Syyt ovat samat ja seuraukset ovat samat. Eikä kyse ole vain nuorten vaikeuksista löytää työtä vaan kaikkien köyhien vaikeuksia löytää elantonsa. Globaalissa kilpailussa Euroopan menestys ja mahdollisuus pitää huolta köyhistään riippuu EU:n kilpailukyvystä kansainvälisessä taloudessa. Myös EU:ssa poliitikot ovat päättäneet ratkaista ongelman työpaikkojen lisäämisellä. Se vaatii investointien kasvua ja se vaatii pankkien tukemista, jotta ne pystyisivät lainaamaan rahaa uusiin investointeihin.
Pankkeihin ja työpaikkoihin keskittymällä tilanne kuitenkin vain pahenee, koska se nojaa virheellisen tavoitteen asettamiseen. Ei talouden tarkoitus ole tuottaa mahdollisimman paljon työtä vaan sen tarkoitus on tyydyttää kuluttajien tarpeita. Aikanaan jo Lauri Viita ymmärsi ristiriidan ja puki sen sanoiksi: "Eihän ihminen ole milloinkaan työtä syönyt, työssä asunut, työhön pukeutunut. Jopas olikin pula, kun oli työpula!"
Rahoitus- ja työmarkkinaongelmat kuuluvat ”kaikki työ on arvokasta” -ajatteluun, jonka ensisijaisena tarkoituksena on työn tuottaminen, ei hyödykkeiden tuottaminen. Työn laadun arvioinnin suorittavat työn ostajat ja verottajat, jälkimmäiset tosin sillä varauksella että vain verotettava työ on heille arvokasta. Tämä on kuitenkin aivan järjetön ideologia, koska se perustuu selvään valheeseen. Sen mukaan kaikki sellainen työ on arvokasta, josta työn teettäjän kannattaa maksaa riippumatta siitä, mikä on sen vaikutus yhteiskuntaan, tuottaako se hyödyllisiä asioita vai ei. Nollatutkimuksen tuottaminenkin on arvokasta, kun vain löytyy tilaaja, joka uskoo hyötyvänsä siitä. Mainostajan työ on arvokasta nollasummamarkkinoillakin, vaikka se aiheuttaa pelkkiä kuluja yhteiskunnalle. Yritysjohtajan työ on bonuksilla ja erorahoilla kukkuroitua, vaikka yritys ajautuisi konkurssiin. Pankkiirien työ on huippuarvokasta, vaikka se kasvattaisi yleisen velkatalouden niin suureksi, että se romuttaa yhteisen talouden lisäksi poliittisen vakauden. Tällä tavalla työtä arvottavan ideologian looginen huipentuma on aseiden suunnittelu, valmistus ja käyttö, koska aseilla voidaan pakottaa kaikki töihin.  
Iskulause "kaikki työ on arvokasta" on väärä toisessakin mielessä. Työn arvolla tarkoitetaan tässä yhteydessä vain työmarkkinoiden ja verottajan rahalla mittaamaa arvoa. Kaikki se työ, jota tehdään kotitalouksissa ja muualla palkattomasti, ei ole tässä tarkoitettua oikeaa työtä ja sellaisena siitä pitäisi päästä eroon. Jotta se saisi arvon työnantajien ja verottajan silmissä, myös sitä painostetaan palkalliseksi heidän etujaan palvelemaan.
Työmarkkinoihin keskittyvä politiikka jakautuu jo määritelmällisesti kahteen osapuoleen, työn ostajat vastaan työn myyjät, työnantajat vastaan ammattiyhdistysliike, oikeisto vastaan vasemmisto. Vallasta kilpaillessaan kummallakaan puolella ei ole kannustinta parantaa työn ulkopuolelle jäävien vähätaitoisten ja vähävaraisten ihmisten asemaa, muuten kuin puheissa vaalien alla. Taistelun tuloskin on jo selvä. Yritykset voittavat, koska ne myyvät kaikkea mitä kuluttajat tarvitsevat ja toimivat maailmanlaajuisesti. Työntekijät häviävät, koska he myyvät vain työtä ja vain paikallisesti. Siksi työn pyhittämisen ideologia johtaa juuri siihen, josta pyritään eroon. Kuilu työn ostajien eli rikkaiden ja työn tarjoajien eli köyhien välillä vain syvenee.
Vaikka "kaikki työ on arvokasta" -ideologia johtaa askel askeleelta sosiaalisesti eriarvoisempaan ja turvattomampaan maailmaan, vielä tuhoisampaa sen noudattaminen on luonnon hyvinvoinnille. ”Kaikki työ on arvokasta” ei päde kasvamattomassa taloudessa, koska sellaisessa kaikki kasvuun kannustamiseen, mainostamiseen, rahoitusten järjestelyyn, optioiden sorvaamiseen ja aseiden käyttöön sijoitetut voimavarat menevät haaskuuseen. Jotta tällaisista töistä olisi hyötyä ja niistä kannattaisi maksaa, talouden on pakko kasvaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuluttajille pitää tuottaa enenevästi heidän tarvitsemiaan aineellisia sen enempää kuin aineettomiakaan hyödykkeitä. Tähän kasvuun riittää se, että vain työtä tuottava työ kasvaa, että entistä useampi nostaa palkkaa työstä, joka ei tuota mitään hyvinvointia lisäävää. Kun kuluttajia hyödyttävä kasvu hidastuu, muodostuu itseään voimistava kierre. Työllistäminen tuottaa yhä enemmän ohjausta, byrokratiaa ja valvontaa ja luonnon voimavaroja tuhlautuu enenevästi taisteluihin vallasta, markkinaosuuksista ja maanomistuksesta, asioista joiden yhteistä määrää ei voi kasvattaa.
"Kaikki työ on arvokasta" -ideologia ei hallitse vain Suomen ja Euroopan taloutta. Se on kansainvälinen aate, joka on ollut vallassa ainakin sata vuotta ja jota tänään kannattavat niin Kiinan kommunistit, Ruotsin sosialidemokraatit kuin Yhdysvaltojen teekutsulaiset ja kaikki niiden väliltä. Arbeit macht frei. Tämän ideologian tuhovoimaisuus on jo tiedossa. Emme vain tiedä, kuinka pitkälle sen logiikan noudattaminen tällä kerralla etenee.
Ratkaisu on talouden valtarakenteen madaltaminen
Tuhoon johtavalta suunnalta päästään pois vain vaihtamalla taloutta ohjaava ideologia realistisemmalle pohjalle, meillä ja globaalisti. Ei ihmisen tarkoitus ole tuottaa työtä työn ostajille, valtiovalloille ja yritysten omistajille, vaan työn tarkoitus on tuottaa hyödykkeitä kaikille, myös työttömille. Talous on järjestettävä hyödykkeiden kuluttajien ohjaamaksi, ottaen kuitenkin huomioon, että myös tuotannossa tapahtuu kulutusta. Jokainen ostaja, yksityinen tai yhteisö, on tässä mielessä kuluttaja. Tälle perustalle rakentuu aivan erilainen talous kuin nykyinen.
Nykyinen valtiovaltojen ja yritysten ohjaama talous ei ole kilpailutaloutta, jossa kuluttajat kilpailisivat tasavertaisina siitä, kuka halvemmalla saa ostetuksi parempaa, vaan se on taistelutaloutta, jossa valtiovallat ja yritykset taistelevat markkinaosuuksista ja voitoista käyttäen kansalaisia ja kuluttajia vain tavoitteidensa välikappaleina. Aika ajoin tämä taistelu kiihtyy omalla logiikallaan lamaksi ja puutteeksi, äärimmillään sodaksi ja hävitykseksi.
Pitää siis siirtyä kuluttajien ohjaamaan demokraattiseen talouteen, jossa ei ole toisiaan vastaan sotivia joukkueita, vaan jossa kaikki ihmiset ovat kuluttajina samanarvoisia riippumatta siitä, missä valtiossa he asuvat, mitä uskontoa he tunnustavat ja missä yrityksessä he työskentelevät. Kenellekään ostajalle, suurelle tai pienelle ei tule antaa erioikeuksia, niin kuin nyt on mahdollista tehdä, vaan jokaisella on oltava sama vapaus osallistua markkinoille. Kun nykytalous rakentuu toisiaan vastaan taistelevien yhteisöjen eduille, uusi talous rakentuu yksilöiden yhteiselle hyvinvoinnille.
Vanhan hylkääminen ja uuden rakentaminen ei koskaan ole helppoa. Kuluttajien ohjaaman talouden rakentamisen vaikeutena on se sama, mikä aikanaan vaikeutti kansalaisten ohjaaman poliittisen vallan rakentamista. Ensin on luovuttava ajatuksesta, että valtahierarkiassa alemmat, kansalaiset ja kuluttajat, voisivat parantaa asemaansa siten, että he organisoituvat omaksi taistelujoukokseen, voittavat poliittisen valtataistelun ja asettuvat vanhan vallan tilalle. Vasemmistolaisesta vallankumouksesta seuraa parhaimmillaankin kansandemokratiaa ja sosialismia ja maailmanlaajuisesti tuloksena olisi jonkinlainen massojen diktatuuri, mahdottomaksi osoittautunut ratkaisu. Ainoa kestävä suunta on vallan rakenteellinen madaltaminen. Se tapahtuu siirtymällä diktatuurista demokratiaan, ensin ajatuksissa, sitten käytännössä. Valta tulee ymmärtää oikeudeksi valita alhaalta päin. Näin saadaan ideologiatonta valtaa, joka ei perustu minkään itseään muita parempana pitävän joukon oppiin yhteisestä hyvästä.
Politiikassa demokratia tarkoittaa kansalaisten yleistä ja yhtäläistä tiedon vapautta ja äänioikeutta valittaessa päättäjien tekemiä tuotteita eli lakeja ja säädöksiä. Se ei kuitenkaan toteudu ilman yhdessä sovittuja ja noudatettuja sääntöjä, lakeja sananvapaudesta, valtaelimistä, vaaleista ja äänestyksistä. Tämä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi kansallisessa mittakaavassa, mutta globaalina se on mahdoton toteuttaa.
Taloudessakaan demokratian periaate ei tarkoita sitä, että kuluttajat muodostavat kansanvaltaisen poliittisen voiman, joka pyrkii omistamaan ja laeilla säätelemään tuotantoa ja kauppaa kaikkien eduksi. Taloudessakin demokratia tarkoittaa oikeutta valita alhaalta päin. Se tarkoittaa kaupallisen tiedon vapautta ja yleistä ja yhtäläistä ostamisen vapautta. Se ei kuitenkaan toteudu ilman yhdessä sovittuja ja noudatettuja sääntöjä. Lailla ei pidä tukea taloutta ja kaupankäyntiä koskevien tietojen salaamista, vaan lailla on turvattava jokaisen yhtäläinen oikeus näihin tietoihin. Lailla on säädettävä myös ostajien luokittelun ja syrjimisen kielto; kaikkien tuottajien ja kauppiaiden on myytävä jokaiselle samalla hinnalla ja ehdoilla kuin muillekin. Erioikeuksien ja yksinoikeuksien myöntäminen ja kauppaaminen on demokraattisessa taloudessa kielletty niin yksityisiltä henkilöiltä, yrityksiltä kuin valtiovalloiltakin.
Koska jokaisen maan kansantalous riippuu kansainvälisessä kilpailussa menestymisestä, erityisesti sitä säätelevien sääntöjen tulee tukea valinnan vapautta alhaalta päin. Keskeisessä asemassa on kansainvälistä kauppaa ohjaava WTO sääntöineen, joita sen jäsenmaat ovat sitoutuneet noudattamaan. Ongelmana ovat ne säännöt, jotka nykyisin sallivat tai jopa suosivat sellaisia käytäntöjä, jotka rajoittavat kaupallisen tiedon ja ostamisen vapautta. Nämä säännöt antavat sen perustan ja ne keinot, joilla rikkaat lisäävät etumatkaansa ja sosiaaliset kuilut syvenevät ympäri maailman. Rikkaiden ja köyhien välisen eron kasvaminen merkitsee globaalin kilpailupaineen kovenemista, sillä kilpailu on sitä kovempaa ja kuluttavampaa mitä suurempi on voiton ja tappion ero. Kilpailun paineessa minkään yksityisen valtion ei kannata yksipuolisesti luopua näistä käytännöistä. Vasta kansainvälisten, lähinnä WTO:n säädösten muututtua niin, että ne paremmin vastaavat edellä mainittua taloudellisen demokratian periaatetta, kilpailutilanne sallii sen, että eri maiden kansallisista lainsäädännöistä voidaan poistaa kyseiset epätasa-arvoa kasvattavat lait ja näin parantaa vähävaraisten ja vähätaitoisten asemaa.
Demokraattinen talous on aitoa markkinataloutta
Kansainvälisessä taloudessa on neljä laajaa aihealuetta, yhtiöjärjestykset, kilpailusäännökset, immateriaalioikeudet ja liikesalaisuudet, joiden nykyiset säännöt perustuvat "kaikki työ on arvokasta" -propagandaan. Näiden kaikkien aatteellisena perustana on kasvuideologia, jonka mukaan yhteiskunnan tärkein tehtävä on tuotannon kasvattaminen. Ajatus on se, että vaikka kasvuun panostaminen tuottaa myös hyödytöntä ja haitallistakin työtä ja tuottajille annetut etuoikeudet aiheuttavat sosiaalisia ristiriitoja ja tuotannon kasvu aiheuttaa luonnonolojen heikkenemistä, ongelmat voidaan hoitaa rahalla eli kasvattamalla taloutta edelleen.
Tämä ideologia erottaa kapitalismin puhtaasta markkinataloudesta, joka on nimenomaan ideologiaton järjestelmä. Edellä määritelty demokraattinen talous ei ole mitään muuta kuin aitoa markkinataloutta, eikä se siten ole myöskään taloudellista kasvua vastaan.
Demokraattinen, ostajien vapaaseen valintaan perustuva talous on nimenomaan globaali ratkaisu. Se on taloudellisen vapauden ja demokratian globaali sovellus.
Yhtiöjärjestykset
Tänään tuotantolaitokset ja pankit ovat kaikkialla pääosin osakeyhtiöitä. Niiden taloutta kasvattava ja rikkauksia keskittävä ominaisuus perustuu siihen, että osakeyhtiö on itsenäinen oikeushenkilö, kollektiivi, jolla on oikeus rajata omistajien henkilökohtainen vastuu osakkeiden arvoon. Osakepääomaa suuremmat sitoumukset jäävät lauetessaan muiden kuin omistajien maksettaviksi. Tämä on kuitenkin kaupan oleva erioikeus, jota kaikilla ei ole. Se on tehokas väline pääomien kasaamiseen teollisten investointien luomiseksi ja tavaratuotannon kasvattamiseksi. Nykyinen materiaalinen hyvinvointimme onkin pitkälti osakeyhtiöiden ansiota. Sama pätee tietysti myös haittoihin, teollisen kasvun aiheuttamiin luonnon tuhoihin ja kyseisen erioikeuden aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin.
Kehittyessään osakeyhtiöt muodostavat toisiaan ja muulla tavalla omistettuja yrityksiä ostamalla, omistamalla ja toisilleen velkaantumalla laajemman kollektiivin, osakeyhtiövallan, jossa pääomat keskittyvät niille, jotka kyseisestä erioikeudesta eniten hyötyvät eli kasvuideologian etujoukolle, pankeille ja niiden omistajille. Hyvässä tarkoituksessa luotu etuoikeus kasvattaa kuitenkin vähitellen siitä nauttivien vallan ja vaurauden suuremmaksi kuin on kasvunkaan suhteen tarpeen. Käy päinvastoin kuin on tarkoitettu. Kun omistajien vastuut ovat osakkeisiin rajatut, pankkien kannattaa kasvusta kilpaillessaan kasvattaa lainakantansa epärealistisen suureksi, koska voittojen suuruutta ei ole vastaavasti rajoitettu. Tätä epäsuhtaa korostaa vielä se, että kasvuideologialle rakentuvassa taloudessa yritysten velkaverkostosta muodostuu dominopeli, jossa pankit ovat niin toisistaan riippuvia, ettei yhtään suurta pankkia voida päästää kaatumaan ilman että siitä seuraa kaikkialle laajeneva ongelma. Joudutaan umpikujaan. Jos pankkeja päästetään kaatumaan, kaikkien yritysten rahoitus vaikeutuu, työpaikat vähenevät ja kasvu loppuu. Jos taas pankkeja pelastetaan ja niiden velkataakkaa siirretään veronmaksajien maksettavaksi, kysyntä heikkenee, uutta synnyttävä kaupankäynti lamaantuu ja kasvu loppuu.
Näistä syistä demokraattisessa, ideologiattomassa, riskien henkilökohtaiseen vastuuseen perustuvassa taloudessa ei ole osakeyhtiöitä eikä muitakaan rajoitetun vastuun tuotantokollektiiveja. Eivätkä yritykset omista toisiaan vaan ne ovat aidosti yksityisomisteisia, yksityisten henkilöiden omistamia.
Kilpailusäännökset
Kasvuideologian mukaan yrityksille on annettava mahdollisimman suuri vapaus kasvuun ja markkinoiden valtaamiseen. Niinpä maiden välistä kauppaa ohjeistetaan periaatteella, jonka mukaan merkittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava antamalla jokaiselle yritykselle samat mahdollisuudet tulla valituksi. Tällöin samalle viivalle asetetaan paikalliset veronsa maksavat ja työläisten oikeuksia kunnioittavat yritykset ja kansainväliset suuryritykset, jotka välttävät verojen maksuja erilaisilla yhtiöjärjestelyillä ja hyödyntävät ihmisoikeuksia vailla olevaa työvoimaa. Selvää on miten tässä kilpailussa käy; suuret ja rikkaat voittavat ja rikastuvat edelleen. Samalla paikallisille yrityksille tulee myös tarve verojen välttämiseen ja työläisten oikeuksien polkemiseen ja kansallisille poliitikoille tulee tarve vähentää yritysten veroja ja heikentää työläisten asemaa ja vähitellen yleinen taloudenpito käy yhä kovemmaksi ja raaemmaksi hyvinvointivaltioissakin.
Kilpailutussäännöillä on toinenkin seuraus, jossa "kaikki työ on arvokasta" -periaate toteuttaa itsensä tyypillisesti eli käänteisesti. Tarjouskilpailun säännöt ovat aina enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraiset. Hinta voidaan kirjata yksiselitteisesti mutta tuotteen laadun määrittely on aina mielipidekysymys. Tämä antaa mahdollisuuden riitoihin, joiden ratkaisemiseen tarvitaan oikeusbyrokratiaa sen eri muodoissa. Kun kilpailun järjestäminen vaatii oman työnsä ja voittajasta riitely oman työnsä ja tuloksena on rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syveneminen, on selvää, että näiden töiden ja koko kilpailutuksen yhteiskunnallinen arvo on negatiivinen.
Taloudellisen demokratian puutteella on suuri merkitys myös kansainväliselle valtapolitiikalle. Nykyisin kansakunta tai niiden liittoutuma voi painostaa toista kansakuntaa kauppasaarrolla, kieltäytymällä sekä myymästä tälle ja ostamasta tältä, ainakaan samoja tuotteita ja samoilla ehdoilla kuin muille ja muilta. Vahvemman käyttämänä tällainen painostus on taloudellisesti totaalia, jota vastaan heikommalla ei ole muuta keinoa kuin poliittinen toiminta. Näitä WTO:n hyväksymillä painostuskeinoilla voidaan myös painostaa kansakuntia hyväksymään WTO:n vaatimukset omiin lainsäädäntöihinsä.  Näin koko maailmantalous kehittyy vähitellen kohti järjestystä, jota johtavat rikkaiden maiden ja yritysten johtajat, ja jota ei pystytä murtamaan kuin väkivallalla, terrorilla ja sodilla.
Ostajien vapaaseen valintaan perustuvassa taloudessa kansakuntaa voidaan painostaa vain kieltäytymällä ostamasta sellaisen kansakunnan tuotteita, jonka tavasta tuottaa ja käydä kauppaa ostaja ei pidä. Tämä on normaalia markkinataloudellista painostusta ja se on juuri niin tehokasta kuin sillä on kannattajia. Se ei sulje kohdettaan kokonaan pois kansainvälisestä yhteisöstä vaan antaa painostettavalle mahdollisuuden muuttaa talouden käytäntöjään paremmin yleisesti hyväksyttäviksi.
Näistä käytännön syistä demokraattisessa taloudessa kilpailua ei pidetä myyjien välisenä vaan ostajien välisenä. Kilpailun tasapuolisuus saavutetaan sillä, että kukin myyjä asettaa kaikki ostajat samalle viivalle kenellekään etumatkaa antamatta. Sitä ei saavuteta sillä, että myyjät asetetaan samalle viivalle kilpailussa, jossa joillekin ostajille voidaan antaa etumatkoja.
Immateriaalioikeudet
Kolmas kasvuideologialla perusteltu kansainvälinen etuoikeuskäytäntö koskee immateriaalioikeuksia. Patentit ja tekijänoikeudet ovat valtiovaltojen luomia ja ylläpitämiä monopoleja, joiden tarkoituksena on taiteen ja tekniikan edistäminen yksinoikeuksien mahdollistamalla pääomien keskittämisellä. Tästä johtuen tai siitä huolimatta joka päivä ilmestyy tuhansia uusia kirjoja luettavaksi ja satoja uusia elokuvia katsottavaksi. Joka päivä tehdään tuhansia teollisia keksintöjä, joiden ansiosta pystymme ravitsemaan yhä useampia ihmisiä ja parantamaan yhä useampia tauteja, mutta myös kalastamaan viimeisetkin kalat meristä, muuttamaan maailman ilmastotasapainoa ja tappamaan ihmisiä yhä tehokkaammin asein.
Yhteiseen hyvään tähtäävät, joillekin etuoikeuksia antavat teot johtavat tässäkin tapauksessa tavoitteelle päinvastaiseen tulokseen. Yksinoikeuksien hyödyntäminen keskittää varallisuutta teosten ja keksintöjen tekijöille, suurille ja pienille, jotka vaurastuvat ja luovat ympärilleen kasvua. Vähitellen suuremmat yhtiöt ostavat kuitenkin merkittävimmät oikeudet muilta ja pääomat alkavat kasaantua suuromistajille, jotka sijoittavat varojaan muun muassa uusien immateriaalioikeuksien hankkimiseen. Rikkaat rikastuvat ja kuilu muihin syvenee. Patentteja ja tekijänoikeuksia kannattaa hankkia myös, vaikkei niitä itse hyödynnä, jos niillä voi vaikeuttaa kilpailijoiden asemaa.  Kyseisiä oikeuksiahan ei tarvita siihen, että tekijä voi hyödyntää itse omia keksintöjään ja teoksiaan; se toteutuu ilman erityistä lainsäädäntöä. Näitä oikeuksia tarvitaan estämään muiden mahdollisuuksia keksintöjen ja teosten hyödyntämiseen. Vieläpä niin, ettei edes tekijä voi myytyään oikeuden keksintöönsä tai teokseensa itse hyödyntää sitä. Tämä johtaa turhiin töihin ja mahdollisesti siihen, että joitain keksintöjä jää hyödyntämättä.
On myös huomattava eräs immateriaalioikeuksien erityispiirre. Sekä patentit että tekijänoikeudet ovat rajoiltaan epämääräisiä. Patentilta edellytetään teollista soveltuvuutta, keksinnöllisyyttä ja uutuutta, joissa jokaisessa kohdassa raja on tulkinnanvarainen. Tekijänoikeus myönnetään itsenäiselle taiteelliselle teokselle, jonka senkin rajat ovat epämääräiset. Kiistat ratkaistaan sopimalla tai viime kädessä oikeudessa, jonka ratkaisut ovat tällaisissa tapauksissa mielipidekysymyksiä ja yleensä mielipiteiden vertailussa voittaa se osapuoli, jolla on suurempi joukko asianajajia ja enemmän papereita näkemystensä tueksi. Suuret kustannukset tekevät suurten yritysten ja pienten yrittäjien välisen kilpailun jo lähtöasemaltaan epätasapuoliseksi.
Näistä syistä demokraattisessa, ideologiattomassa, ihmisen myötäsyntyiseen luovuuteen luottavassa taloudessa ei ole keksintöjen ja taideteosten hyödyntämistä rajoittavia patentti- ja tekijänoikeuksia.
Liikesalaisuudet
Neljäs kansainvälinen maailmantaloutta muokkaava oikeuskäytäntö on oikeus markkinatietojen eli tuotteiden laatuja, hintoja, kauppoja ja omistajia koskevien tietojen salassa pitämiseen. Tätä oikeutta ei perustella niinkään sen yhteistä taloutta kasvattavalla ominaisuudella vaan kukin valtiovalta perustelee sitä omien yritystensä oikeudella salaisuuksiinsa, koska salaisuudet ovat osa yritysten kilpailukykyä. Kokonaisuuden kannalta kilpailukyvyn kasvattaminen on kuitenkin epäloogista, sillä yhden kilpailukyvyn voimistuminen merkitsee muiden kilpailukykyjen heikkenemistä. Kaikkien maiden ja yritysten kilpailukyvyn kasvattaminen ei paranna kenenkään kilpailukykyä vaan kääntyy omia vastaan, yhä tehokkaampaan ja raaempaan luonnon ja ihmisten voimavarojen hyödyntämiseen. Aivan niin kuin kilpavarustelussa tapahtuu.
Joidenkin arvioiden mukaan maailman varallisuuden kasvusta jopa puolet ohjataan veroja pakoon erilaisiin veroparatiiseihin. Suuryritysten ja pankkien johtajat ja omistajat, patenteilla ja tekijänoikeuksilla vaurastuneet, poliittiset yksinvaltiaat, ihmiskaupan ruhtinaat ja huumeparonit välttyvät veroilta siirtämällä rahojaan erilaisten yritysjärjestelyiden kautta sellaisiin maihin tai erityisalueisiin, joissa verotus on minimaalista ja salaisuuden suoja maksimaalista. Näin verot kohdistuvat yhä enemmän tavallisten palkansaajien ja kuluttajien tuloihin ja omaisuuteen.
Tämä on mahdollista vain siitä syystä, että kansainvälisessä taloudessa markkinatietoja pidetään itsestään selvästi salaisina pidettävinä. Oikeus markkinatietojen salaisuuteen kuuluu niin sosialismin kuin kapitalisminkin uskontunnustukseen. Samalla se on kuitenkin koko nykyistä rosvotaloutta pystyssä pitävä periaate. Jos varallisuuden omistaminen ja siirtäminen olisi julkista tietoa, kukaan ei pystyisi salaisilla operaatioilla välttämään veroja ja muita yhteiskunnallisia vastuitaan ja laittomin keinoin saatu raha olisi hyvin vaikea pestä puhtaaksi.
Kuten kaikille valtarakenteille myös taloudellisen vallan keskuksille salaisuudet ovat välttämättömyys. Tieto on valtaa, sanotaan, mutta vain vallan kohteilta salattu tieto on valtaa. Ja kuten muukin ideologinen valta, myös taloudellinen valta perustuu kansalaisten tietämättömyyden ja itsekkyyden hyväksikäyttöön. Vallanpitäjien toimia perustellaan selityksillä, jotka vetoavat vallan kohteiden omaan etuun: ”Ethän sinäkään halua, että naapurisi pääsisi katsomaan mitä saat palkkaa tai paljonko rahaa sinulla on pankissa; mitä se muille kuuluu? Varkaatkin saisivat tietää mitä sinulla on varastettavaa. Sinun tietosi ovat sinun omaisuuttasi.”
Selitys on väärä siitä syystä, että raha ei ole luonteeltaan yksityinen vaan yhteinen asia. Raha on kaikkien sitä käyttävien yhteinen sopimus ja lupaus sillä määriteltyjen saamisten maksamiseksi ja tämän sopimuksen arvo riippuu yhteisestä luottamuksesta siihen, että se pitää. Yhteinen luottamus voidaan puolestaan parhaiten saavuttaa yhteisellä tiedolla.
Rahan omistamista ja käyttöä koskevat tiedot kuuluvat jokaiselle, eivätkä ne, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, julkisinakaan vaaranna kenenkään omaisuutta tai intimiteettiä, puhumattakaan että yrityksille tai muille kollektiiveille kuuluisi jokin yksityisyydellä perusteltu oikeus. Eivätkä tiedot tuotteiden hinnoista ja niillä käydyistä kaupoista kuulu markkinoilla kaupattaviin omistuksiin vaan ne kuuluvat juuri niihin tietoihin, joiden on oltava kaikkien saatavilla, jotta markkinoilla jokaisella olisi paras tietämys ja ymmärrys toimiensa pohjaksi, olipa hän tuotteiden valmistaja, kauppias tai kuluttaja.
Näistä syistä demokratian periaatteelle rakentuvassa taloudessa tuotteiden laatuja, hintoja, kauppoja ja omistajia koskevat tiedot ovat julkisia.
Siirtyminen kohti demokraattista taloutta
Kuten edellä ilmenee, siirtyminen nykytaloudesta demokraattiseen talouteen merkitsee säätelyn purkamista, ei sen lisäämistä. Demokraattinen talous on paitsi antikapitalistista myös antisosialistista. Sen sijaan nykyinen, kasvuun ja työn tuottamiseen tähtäävä talous vaatii toteutuakseen säätelyä, joka ohjaa talouden voimavaroja työnantajien ja byrokraattien hallintaan, kapitalismissa yrityksille, sosialismissa yhteiskunnalle. Kaikki edellä mainitut nykytalouden kehitystä ohjaavat asiat, yhtiöjärjestykset, kilpailusäännökset, immateriaalioikeudet ja liikesalaisuudet, vaativat yhä monimutkaisemmaksi ja ristiriitaisemmaksi kehittyvää säätelyä lopulta johtaen, kuten edellä on todettu, aivan päinvastaiseen tulokseen kuin on tarkoitettu.
Demokraattiseen, kulutuksen ohjaamaan talouteen siirtyminen ei vaadi maailmanhallitusta eikä muutakaan vallankäytön byrokratiaa. Siihen riittää se, että merkittävimmät talousmahdit yhdessä sopivat poistavansa kyseiset lainkohdat omista lainsäädännöistään tai eivät ainakaan rankaise niitä rikkoneita.
Keskeisessä asemassa on markkinatietojen salassapito-oikeudesta luopuminen. Rahan omistusta ja liikkeitä koskevia tietoja ei silti tarvitse säätää erikseen julkaistaviksi tai viranomaisten saataviksi sen laajemmin kuin nykyäänkään tehdään. Riittää kun niiden vuotamista ja julkaisemista ei kielletä keneltäkään ja salassapitosopimuksille ei anneta lain suojaa vaan niiden paljastamista pidetään yhteisen edun mukaisena. Tällöin viranomaiset, tutkijat, toimittajat ja tavalliset kansalaiset huolehtivat siitä, että kaikki yhteiselle taloudelle haitalliset toimet tulevat nopeasti yleiseen tietouteen ja niihin osataan puuttua.
Yrityksiä säätelevissä laeissa luovutaan kohdista, jotka oikeuttavat omistajien henkilökohtaisen vastuun rajaamisen, mutta säilytetään kohdat, joissa kaikkia yrityksiä käsitellään yhteisomistuksina, joiden velvoitteet jakautuvat omistussuhteiden mukaan henkilökohtaisiksi vastuiksi. Yritykset eivät tällöin voi olla myöskään toistensa omistajia vaan yrityksen ostaessa osuuden toisesta yrityksestä, asia käsitellään niin, että ostavan yrityksen omistajat ostavat kukin omistusosuutensa mukaisesti toista yritystä. Yritykset jäävät erillisiksi yksiköiksi kaikilta oikeuksiltaan ja velvollisuuksiltaan. Tällöin yritykset eivät myöskään joudu vararikkoon vaan yksilöt, jolloin lainsäädännössäkin tarvitaan vain henkilökohtaisen konkurssin ohjeistusta.
Kilpailua säätelevien lakien joukosta luovutaan niistä, jotka vaativat ostajien kohtelevan kaikkia yrityksiä samalla tavalla ja säilytetään ne kohdat, joiden mukaan yritysten on kohdeltava kaikkia ostajia samalla tavalla.
Taloudellisia yksinoikeuksia antavista patentti- ja tekijänoikeuslaeista luovutaan kaikkineen. Keksintöjen ja teosten tekijöiden isyys- ja omistusoikeus töihinsä tunnustetaan samoilla lakipykälillä kuin se tehdään tavanomaisessa tuotannossakin. Samoilla säännöillä niillä voidaan käydä kauppaakin, tosin erilaisia menetelmiä käyttäen.
Kasvuideologian konkurssi on jo käsillä
Tämän kirjoituksen lähtökohta oli huoli omista nuoristamme, joista yhä useammalla on vaikeuksia löytää työtä ja toimeentuloa, tarkoitusta elämälleen. Näitä ongelmia emme kuitenkaan voi yksin ratkaista, sillä ne johtuvat kansainvälisen talouden ja politiikan suurista rakenteista. Eivätkä nämä vaikeudet koske vain meitä ja Eurooppaa vaan koko länsimaisen kulttuurin taloutta ja politiikkaa.
Näihin päiviin asti länsimainen kulttuuri on ollut taloudellisen hyvinvoinnin luomisessa edelläkävijä. Kaiken perustana on ollut yhteinen kristillinen usko, sen levittäminen ja jakautuminen kilpaileviksi uskonkunniksi, tutkimusmatkat ja siirtokuntien luominen, tieteen ja politiikan vapautuminen uskonnon kontrollista, yhteiskuntien demokratisoituminen ja talouden irtautuminen monista poliittisista sidonnaisuuksista. Näiden ohella ja ohjaamana ovat edellä mainitut neljä kaupallista käytäntöä syntyneet ja niitä hyödyntämällä tehokkaimmat markkinoiden valtaajat ovat, aseilla uhkaamisen lisäksi, pystyneet ulosmittaamaan köyhempien kulttuureiden voimavaroja ja rikkauksia ja keskittämään niitä itselleen.
Nyt suuruutta, rahavaltaa ja markkinavoimaa ylipalkitsevan talouden nurja puoli on paljastumassa myös sen luojalle, eurooppalaiselle kulttuurille, kolmellakin tavalla.
Ensinnäkin, kaupan globalisaation myötä talouden ja rahavallan painopiste on siirtymässä itään, väkirikkaammille markkinoille. Kun näiden kehittyvien maiden hallitukset ja yritykset käyttävät hyväkseen edellä mainittuja varallisuutta keskittäviä käytäntöjä, osat vaihtuvat ja vanha Eurooppa joutuu hyväksi käytettyjen puolelle. Rikkaamme pystyvät pitämään ja parantamaankin asemiaan kyseisillä keinoilla, mutta keskiluokka ja köyhät joutuvat alenevan elintason kierteeseen. Maailmantalouden demokratisoituminen on eduksi kaikille maille ja kulttuureille, mutta Euroopalle se on elämän ja kuoleman kysymys.
Toiseksi, globalisoituvassa taloudessa sosialistisen osuuden ylläpito on käynyt yhä vaikeammaksi.  Näihin päiviin asti olemme pitkälti pystyneet kansallisten demokratioidemme ansiosta tasaamaan sitä eriarvoisuuden kuilua, jota kapitalistinen talous syventää. Äänestäjien toiveiden mukaisesti on aikaansaatu verotusjärjestelmä, joka on toisaalta leikannut pois kohtuuttomia voittoja ja toisaalta luonut rahoituksen kaikkia hyödyttäville investoinneille, yleiselle koulutukselle, terveydenhoidolle ja perusinfrastruktuurille, yleiselle järjestyksenpidolle ja erilaisille tiedon ja materian kulkuväylille. Nyt kuitenkin yritykset omistajineen ja johtajineen voivat siirtää omistuksiaan ja toimintojaan maihin, joissa verotus on lievää tai olematonta. Kun äänestäjät pitävät kiinni vaatimuksistaan, tuloerojen tasaaminen ei enää onnistu muuten kuin velkarahalla, mikä merkitsee sitä, että kyseisillä rikastumisautomaateilla vaurastuneet lainaavat varojaan valtiovalloille ja kuluttajille. Näin ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti – vaikka se lienee tällä hetkellä päättäjiemme toivelistan kärjessä. Takaisinmaksu vaatii kasvua, mutta samalla se heikentää kysyntää, joka haittaa kasvua. Ajaudutaan umpikujaan, jossa kulttuurimme kaksi keskeistä periaatetta ei voi toteutua samanaikaisesti. Ellemme onnistu ottamaan riittävän pian merkittäviä askeleita kohti talouden demokratiaa, myös poliittinen demokratiamme tulee murtumaan.
Kolmanneksi kaiken yllä on uhka luonnon olosuhteiden heikkenemisestä. Talous, joka toimii kunnolla vain kun se kasvaa, on periaatteellisessa ristiriidassa maapallon tarjoamien voimavarojen ja vakaiden elinolojen suhteen. Ristiriitaa ei poista se, että talouden kasvun ei tarvitse olla materiaalista, leivän ja asuntojen tuottamista, vaan siihen riittää immateriaalisen kasvun aikaansaaminen.  Käytännössä näitä ei voida kuitenkaan erottaa toisistaan, sillä lähes aina kun joku kasvattaa talouttaan tieteilemällä, taiteilemalla, konsultoimalla tai muulla henkisellä työllä, hän hankkii itselleen suuremman asunnon, tehokkaamman auton, eksoottisempaa ruokaa ja pidempiä lomamatkoja. Eikä kasvun ja kuluttamattomuuden ristiriitaa poista myöskään se, että taloja, autoja ja lentokoneita kehitetään entistä vähemmän energiaa kuluttaviksi, sillä kaikki säästetty energia käytetään tuotannon määrän lisäämiseen, koska kasvua vaativassa taloudessa näin on tehtävä.
Uusi poliittinen jakolinja on välttämätön
Nykyinen taloudellinen ja poliittinen kriisi on nimenomaan kasvuideologian kriisi. Tämä ideologia, jota oikealla markkinoidaan ”kaikki työ on arvokasta” iskulauseella ja vasemmalla ”työ on parasta sosiaaliturvaa” iskulauseella, on ajanut itsensä umpikujaan, josta ei sen omin keinoin ole poispääsyä.
Tällä hetkellä elämme vaihetta, jossa vasemmisto ei enää erotu oikeistosta kuin selityksiltään, mutta yhtenäistä vastavoimaakaan tälle ryhmittymälle ei ole syntynyt. Se johtuu siitä, että myös nykypolitiikan ankarimmat kriitikot rakentavat ajatuksensa ja toimintansa kasvuideologialle; meidän joukkomme talouden ja voiman on kasvettava, jotta pääsisimme valtaan ja voisimme toteuttaa ideologiamme mukaista taloutta – mitä se kullakin sitten lienee. Näin tilanne vain jatkuu entisellään tai pahenee.
Poliittiseen vaikuttamiseenkin on otettava uusi, yksilöiden tunteisiin ja tietoihin perustuva lähtökohta nykyisen sijaan, jonka perusasetelma on puoluepoliittinen. Muuten sellaiset tärkeät asiat kuten moraali ja oikeudenmukaisuus eivät pääse vaikuttamaan ja ne kuihtuvat vähitellen pois käytöstä. Nämä tunnot ovat vain yksilöillä, puolueet sen enempää kuin yrityksetkään eivät tunne moraalia eivätkä oikeudenmukaisuutta.
Luulisin, että suuri osa äänestäjistä niin meillä kuin muuallakin pitää nykytalouden suurimpana moraalisena epäkohtana sitä, että rikkaat kasvattavat varallisuuttaan muista piittaamatta ja aivan yli oman käyttönsä. Samalla kun köyhyys lisääntyy ja sosiaalitukia leikataan, varallisuus jatkaa keskittymistään ylimmälle tuloluokalle. Yhtä lailla moraalittomana pidetään sitä, että maapallon antimia kulutetaan luontoa tuhoten ja tulevia sukupolvia ajattelematta. Kuitenkin kaikki puolueet oikealta vasemmalle kannattavat nykyisin niitä kapitalistisia menetelmiä, joita hyödyntäen tämä tapahtuu.
Demokratia voidaan säilyttää vain palauttamalla sille sen alkuperäinen tarkoitus, tavallisten ihmisten tunteiden ja tietojen huomioiminen. Talouden tervehdyttämiseen ei sopivampaa menetelmää voisi ollakaan. Muuta ei tarvita kuin että parlamenttivaaleissa jokainen kasvuideologian järkevyyden kiistävä ehdokas esittää kantansa äänestäjille. Samalla hän sitoutuu taloutta koskevissa äänestyksissä aina, puolueesta erottamisen uhallakin, kannattamaan vaihtoehtoa, joka heikentää niitä lakeja ja säädöksiä, joita perustellaan pelkällä kasvun tarpeella tai työpaikkojen luomisella. Muista asioista ehdokkaat voivat olla vaikka kuinka erimielisiä. Silloin ne äänestäjät, jotka pitävät oikeudenmukaista ja kestävää taloutta tällä hetkellä tärkeimpänä yhteiskunnallisena tavoitteenaan, tietävät ketä äänestää ja mistä syystä. Vähitellen myös puoluekartta muuttuu tätä jakoa vastaavaksi.
Kun tarkoituksena on rikkaiden ja köyhien välisen kuilun madaltaminen ja luontoon kohdistuvan rasituksen vähentäminen, ei ole syytä tehdä poikkeuksia minkään edellä selitetyn neljän periaatteen kohdalla. On totta, että myös pienyrittäjät voivat hyödyntää yritysten tarjoamaa anonymiteettia ja rajattua vastuuta; että useat pienetkin yritykset hyötyvät vapaudesta kilpailla suurten kanssa samoista hankinnoista; että myös vähemmän kuuluisat muusikot ja kirjailijat saavat osan toimeentulostaan tekijänoikeuksista ja että köyhemmätkin liikemiehet hyötyvät siitä, että he pystyvät salaamaan taloudellisia toimiaan. Juuri näiden tavallisten ihmisten etuihin vetoamiseen kyseisten sääntöjen ja oikeuksien laaja kannatus perustuu. Silti ne keskittävät valtaa ja vaurautta harvoille ja silti ne aiheuttavat kasvavaa painetta luontoa kohtaan eikä kukaan, joka on tällaista kehitystä vastaan, voi kannatta yhtäkään näistä säädöksistä.
Edellä esitetty ottaa kantaa vain siihen, kuinka järjestetään markkinoiden ehdolla toimiva talous. Se ei ota kantaa siihen, kuinka suuri osa taloudesta hoidetaan verovaroilla ja yhteiskunnan toimesta. Selvää kuitenkin on, että antisosialistisena järjestelmänä demokraattinen talous vierastaa säätelyä myös sosiaalisissa toimissaan. Niinpä tasapuolisin ja paras tapa sosiaalisen tasauksen suorittamiseen on perustulo, yhdessä kustannettu jokaiselle annettu yhtäläinen mahdollisuus toimia ostajana markkinoilla ja ohjata taloutta tarpeidensa suuntaan.
Koska ongelma on globaali, myös sen poliittisen ratkaisun on oltava globaali. Edellä mainittu äänestäjien vapaus tietää ja valita on saatava aikaiseksi kaikissa läntisen kulttuurin maissa. Onneksi on internet. Väline, joka on pitkälti mahdollistanut rahatalouden ongelmat, tulee auttamaan myös niiden ratkaisemisessa. Vastuu on myös niillä nuorilla, jotka tämä nykyinen talousjärjestelmä on syrjäyttänyt työelämästä. Toivo on siinä, että he muiden mukana kehittävät sellaisen sosiaalisen verkoston, jonka tarkoituksena on mainittujen muutosten aikaansaaminen. Matkan kohti kuluttajien ohjaamaa demokraattista taloutta voi aloittaa kannattamalla Aitoa markkinataloutta, ei kapitalismia -ryhmää Facebookissa. Onnea kaikille.

9 kommenttia:

  1. "työn ulkopuolelle jäävien vähätaitoisten"

    Minusta tässä ehkä vähän välähtää tuo sama ideologia, joka on tässä on kritisoitavana.

    Kun ihminen asetetaan pätevyysrankingiin sen perusteella, mitä kulloisessa aktuaalisessa todellisuudessa tapahtuu, jätetään pois kokonaisia äärimmäisenkin taidon ulottuvuuksia, kuten esim. rikollisuus tai vaikka tahallinen työttömyys tai muu passiivisuus (joka on varmaan monesti nimenomaan vähintään latenttia ylikompetenssia).

    Mutta ehkä tässä tullaankin siihen, miksi markkinatalouteen ei koskaan päästä: kapitalismi on ehkä sittenkin pikemminkin vuosituhantisten patriarkaalisten uhri-instituutioiden ja siihen liittyvien organisaatiorakenteiden (vero, avio jne.) nykymuoto, jonka jonkinasteinen yhteensopivuus ihmisten (tai ainakin tietyntyyppisten atomisten yksilöiden) hyvinvoinnin kanssa on kontingentimpi asia kuin mitä juuri nyt kuvasta näkyy. Tämä on siis ihan fiilispohjainen veikkaus.

    Kapitalismi voi siis olla pikemminkin uhrausrituaali, moderni pahuuden muoto kuin talousjärjestelmä; eräänlainen rationaalisen ajan napanuora irrationaaliseen, ja vaikka siitä tuleekin tässä - nimenomaan taitamattomien päästessä yhä enenevästi valta-asetelmiin - eräänlainen Akilleen kokovartalokantapää, ei siitä vielä suoraan seuraa, että seuraava kehitysvaihe tulee olemaan mikään parempi versio nykyisestä.
    Ainakin uusi aika tarvitsisi varmaankin uuden hulluuuden.

    Ylipäätäänhän tämä blogi on liian hyvä aikansa yhteiskunnallisen keskustelun tasoon nähden. Näitä teorioita on vaikea kommentoida, koska jos pitäydytään vähän kuin sellaisessa talousjärjestelmän 2D-analyysissä, kaikki mitä tässä blogissa sanotaan, on ihan älyttömän totta. Jos korruptiot sun muut eivät vaikuttaisi, asiat varmaan tehtäisiinkin, kuten näissä teksteissä neuvotaan.

    /Kihlakunnan Kreivi/

    VastaaPoista
  2. kapitalismi on ehkä sittenkin pikemminkin vuosituhantisten patriarkaalisten uhri-instituutioiden ja siihen liittyvien organisaatiorakenteiden (vero, avio jne.) nykymuoto, jonka jonkinasteinen yhteensopivuus ihmisten (tai ainakin tietyntyyppisten atomisten yksilöiden) hyvinvoinnin kanssa on kontingentimpi asia kuin mitä juuri nyt kuvasta näkyy.

    Näin voidaan sanoa. Toisaalta jotkut haluavat myös ylläpitää tällaista mielikuvaa monenlaisesta ja monia tarkoituksia palvelevasta kapitalismista, sillä sille ei voi löytää vastavoimaa ja siten sen asema myös taloudessa on turvattu.

    Juuri siksi olen halunut määritellä kapitalismin vain talousjärjestelmän ominaisuudeksi, ei ihmisten erilaisten tunteiden ja pyrkimysten kautta, ja että sen perustana on oppi, jonka mukaan erityisesti rikkaita hyödyttävät erityiset oikeudet hyödyttävät lopulta kaikkia.

    Tällaiselle kapitalismille löytyy vastavoima, tavallisten kuluttajien etu. Kyseessä on siis aivan eri vastavoima kuin sosialismin työläisten etu, joka on paljon kapeampi ja toimii tänään vielä huonommin kuin eilen.

    Sitten toisenlaista asiaa ja kaikille, jotka tätä blogia ovat seuranneet. Ikävästi syöpä syö voimiani ja saattaa olla, että tämä kirjoitus jää viimeisekseni. Siihen olen parhaani mukaan tiivistänyt demokraattisen talouden keskeiset ajatukset. Kirjoituksia on kertynyt kaikkiaan 174, joten niistä löytyy tarkennuksia asioihin, jotka tässä kirjoituksessa jäävät auki.

    Itse uskon vakaasti, että esittämäni malli on paras, mikä nykyistä kapitalistis-sosialistista oppia vastaan on esitettävissä - ainakaan mitään parempaa ei ole esitetty.

    Onnea kaikille.

    VastaaPoista
  3. Hei, sähköpostisi ei toiminut, joten kopioin viestin nyt tähän tökerösti suoraan. Vastata voit tähän tai käyttä jotakin näistä yhteystiedoistani http://kaikkeus.dy.fi/ronikantola/yhteystiedot/
    Viesti:

    Hei,

    kirjoituksesi

    Kaikki työ ei ole arvokasta - Kasvuideologian konkurssista demokraattiseen talouteen
    http://kirjoituksiataloudesta.blogspot.fi/2013/04/kaikki-tyo-ei-ole-arvokasta.html

    on hyvä. Kysyisinkin lupaa sen käyttämiseen Piraattipuolueen Purje-lehdessä vieraskirjoituksena http://piraattipuolue.fi/purje Kirjoitus on tosin pitkä, eikä muulta toimitukselta ole vielä tullut vastausta, mutta koska aikataulu on tiukka, kysyn asiasta nyt omin päin. En siis takaa, että kirjoitus julkaistaan.

    Kirjoitukseen luonnollisesti liitettäisiin lyhyt esittely kirjoittajasta. Voisit mahdollisesti myös kirjoittaa suhteestasi Piraattipuolueeseen, jos sellaista on. Toki lyhyempikin teksti kelpaa, jos sellaisen ehdit kirjoittaa tai osoittaa, mutta lehti taitetaan mahdollisesti jo tänään. Joka tapauksessa vaikkapa kaksi virkettä itsestäsi ja kuva liitteenä olisi hyvä. Tuokin tosin varmaankin käy: http://4.bp.blogspot.com/-0DQekxTXhv8/UIf4PErmUPI/AAAAAAAAADI/6Q0RRyJSgSQ/s220-h/18103.GIF

    Lehteen tulisi myös: Kirjoitus on julkaistu myös Hyryläisen blogissa Kirjoituksia taloudesta - Markkinatalouden puolustus kapitalismia vastaan http://kirjoituksiataloudesta.blogspot.fi

    En muuten löytänyt mainittua Facebook-ryhmää, ja viimeisen virkkeen saanee jättää muutenkin pois "Matkan kohti kuluttajien ohjaamaa demokraattista taloutta voi aloittaa kannattamalla Aitoa markkinataloutta, ei kapitalismia -ryhmää Facebookissa. Onnea kaikille."


    Ystävällisin terveisin,

    Roni Kantola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos yhteydenotosta - jo oli aikakin.

      Tällä viittaan siihen, että jo kirjassani Uusi yhteiskuntajärjestelmä, joka ilmestyi 1987, nämä asiat oli selitetty. Tosin silloinkin oli selvää, että näin suuren muutoksen edes teoreettinen hyväksyminen ei ole helppoa. Vaimolleni sanoinkin, että tästä tulee vielä klassikko, mutta vasta 40 vuoden kuluttua.

      Kaikkia kirjoituksiani ja muuta asiaa edistävää saa vapaasti käyttää ja olen iloinen kun näin tehdään, mainitsemasi kuvakin käy. Olen vuonna 1942 syntynyt diplomi-insinööri, rakenteiden yksinkertaistaja ja vapaa mielipiteiden esittäjä, ja tosiaan mainitun kirjan kirjoittaja.

      Piraattipuolueeseen en ole ollut yhteydessä, mutta joissakin kirjoituksissani olen kyllä tuonut esiin sen, että heidän keskuudestaan luultavimmin löytyisi se joukko, joka on vähiten sidoksissa nykysysteemiin. Jos he ymmärtäisivät sen, että piratismi on vain osa määritelmästäni uudesta mallista ja muuttaisivat nimensä joksikin yleisesti hyväksyttäväksi, niin tulevaisuus olisi heidän.

      (Facebook-vaikeuksista en osaa sanoa, se on vasta niin uusi. Toimiva sähköpostiosoite on matti.hyrylainen@gmail.com )

      Poista
  4. Mikko Jutila (mikko.jutila@ovi.com)toukokuuta 03, 2013

    Hei Matti,

    Kiitos kirjoituksesta ja argumentoinnista. Monin kohdin olen voimakkaasti samaa mieltä. Olen kokenut kirjoituksen ydinajatuksen "Kaikki työ on arvokasta" negatiivisena. Toistuvasti unohdetaan määritellä arvokas työ, mikä on tässä kirjoituksessa taitavasti avattu nykyaikaan peilaten. Tähän ovat mielestäni sortuneet, kuten kirjoituksessa nostetaan esille, kaikki vallassa olevat puolueet. Määrittely näkyy kuitenkin eksplisiittisesti poliittisissa valinnoissa, esimerkkinä kotihoidontuki, vanhuspalvelut sekä muut matalapalkka-alat. Suomi on montaa muuta maata onnellisemmassa asemassa siinä suhteessa, että meillä on luotu erittäin pätevä koulutusjärjestelmä, joka kasvattaa ihmisiä persoonina ja seuraamaan aikaansa. Koulujärjestelmä onnistuu mielestäni siinäkin, että se tasoittaa lähtökohtaisia eroja. Vaaran merkkejä on tämänkin suhteen ilmassa, ja systeemin olemassaolo vaatii meiltä kaikilta yhteistä tahtoa. Toivon kovasti, että sitä riittää.

    Erimieltä sen sijaan olen näkemyksistäsi demokraattisen kapitalismin suhteen. En ymmärtänyt, että miten ehdottamasi muutokset muuttaisivat nykyisiä toimintamalleja. Pankkijärjestelmä on viime aikoina ollut ylikorostetusti julkisuudessa, mutta suurin osa varsinaisesta taloudellisesta toiminnasta tapahtuu edelleen hyödyketasolla. Mielestäni ostajilla on edelleen suuri valta päättää yritysten menestyksestä. Kauppojen hyllyjen edessä tai nettikaupoissa tehdyt valinnat vaikuttavat maailman kehitykseen. Suurille eikä pienille yrityksille kerry omaisuuksia ellei heidän hyödykkeitään osteta. Ongelmana ovatkin irrationaaliset ostosvalinnat, mitkä ainakin osittain johtuvat mainitsemastasi tiedon salaamisesta. Edellä mainittu johtaa siihen, että tehdyt valinnat eivät noudata ostajan moraalisia ja eettisiä periaatteita. Tämä on joko tarkoituksellista omien tarpeiden tyydyttämistä tai vaistomaista toimintaa mielikuvamarkkinoinnin ohjaamana. Tässä kohdassa suuryrityksillä on luonnollisesti isommat mahdollisuudet olla vaikuttamassa ja viemässä kehitystä epäedulliseen suuntaan. Olen kiinnostunut mekanismeista, joilla kuluttajan todellisia ja lopullisia valintoja saataisiin ohjattua ympäristöystävälliseen ja nykykehitystä jarruttavaan suuntaan.

    Kirjoituksessa mainittu pääomien kasautuminen on ongelma, joka todellakin aiheuttavaa syvenevää eriarvoisuutta. Kirjoituksessa on hyvin nostettu esiin mekanismi, joka aiheuttaa tämän nykyisessä talousjärjestelmässä. Kysynkin, että kuinka paljon pääomia hyvässä yhteiskunnassa pitää antaa kasautua? Mikä on kohtuullinen ja vakautta synnyttävä tuloero, joka on hyväksyttävä? Selvää on, että nykyaikana Suomessa ja muualla tämä ero on liian suuri. Ihmettelen suuresti, ettei nykyisistä vasemmistopuolueista mikään ole nostanut tätä asiaa näkyvämmin esille. 1900-luvun alussa yrityksissä oli tavallista, että pienipalkkaisen ja johdon välinen palkkasuhde oli neljästä kymmeneen. Miksei tähän pyritä tänä päivänä? Mielestäni tuollainen ero on sellainen, joka on riittävän kannustava, mutta kuitenkin koetaan tasa-arvoiseksi. Täältä Floridasta katsottuna tilanne on sen suhteen mielenkiintoinen, että tuloerot ovat suuret. Toisaalta ihmiset, joille pääomaa on kasautunut, saattavat luovuttaa sen osavaltiolle tai kaupungille kuollessaan tai perustaa säätiön ylläpitämään esimerkiksi julkista puutarhaa tai taidekokoelmaa. Yleistä on samalla pitää esillä näiden lahjoittajien nimiä ja antaa heille palstatilaa. Toiminta on arvostettavaa, mutta herättää myös kysymyksiä.

    Kiitän vielä kertaalleen kirjoituksesta. Pyritään siihen, että raha on yhteistä. Länsimainen hyvinvoinnin taso ei ole tulevaisuuden juttu vaan kohtuullinen hyvinvointi ja tasa-arvo on perusoikeus kaikkialla.

    Lopuksi haluan toivottaa parhaimpia voimia taistelussa syöpää vastaan.

    VastaaPoista
  5. Matti Hyryläinen kuoli 17.5.2013 kotonaan Vihdin Oravalassa. Kristiina Hyryläinen

    VastaaPoista
  6. Loistava teksti. Paljon samoja johtopäätöksiä joihin olen itse päätynyt tutkiessani klassista liberalismia ja ympäristöasioita.

    Mutta työn arvosta lähteminen ja sen peilaaminen kasvun vääjäämättömään loppuun on uusi näkökulma johon ei ole ennen tullut törmättyä, ainakaan näin pettämättömän analyyttisesti ilmaistuna. Saa tietyt omat kahtena palasena olevan näkemyksen osat loksahtamaan paikoilleen.

    Joku kommarirähjääjä joskus on ehkä hoksannut osan näistä, mutta hieno oivallus peittyy silkkaan vihaan ja myrkyn sylkemiseen.

    Hyryiläinen ei siihen ansaan sortunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lauri.

      Huomasin vasta nyt mieltäni ilahduttaneen kommenttisi selatessani edesmenneen mieheni blogin tilastoja.

      Ehkäpä kohta alkaa olla aika hänen ajatuksilleen, joita hän kehitteli yli kolmekymmentä vuotta. Mielenkiintosta nähdä kuinka huonoksi tilanne menee, ennenkuin tapahtuu välttämätön käänne; toivottavasti juuri johonkin aivan uuteen.

      Toivon, että sinä jaksat jatkaa työtäsi tiedon ja ymmärryksen lisäämiseksi.

      Lämpimin terveisin,
      Kristiina Hyryläinen


      Poista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista