Parasiitit

Jarkko Tontin blogiin

Kaikkea biteiksi saatettavaa, siis myös musiikkia, voidaan myydä helposti, ilman välikäsiä, markkinaehtoisesti ja ilman tekijänoikeuksia seuraavalla tavalla:

Tekijä esittelee teoksensa haluamallaan tavalla, vaikkapa näyttein, tähän tarkoitukseen luodulla sivustolla. Hän laittaa näyttöön sen kokonaishinnan, jonka hän teoksesta vaatii, ja sen aikamäärän, jonka kuluessa hän edellyttää kaupan tapahtuvan. Näihin tietoihin jokainen internetin käyttäjä pääsee käsiksi tarkoitukseen sopivan hakusysteemin kautta. Sitten jokainen, yksilö taikka ryhmä, joka haluaa teoksen omaan ja muiden käyttöön, sitoutuu maksamaan siitä sen summan, jonka arvoisena hän haluaan pitää. Maksu voi olla suuri tai pieni. Maksujen keräytyminen näkyy ruudulla ja kun vaadittu summa täyttyy, maksut siirretään ostajien tileiltä tekijän tilille ja teos avautuu kaikkien käyttöön. Ellei summa täyty määräaikaan mennessä, tekijä voi hyväksyä jo syntyneen summan tai hän voi luopua kaupasta.

Kun artisti myy tuotteensa edellä esitetyllä tavalla, kaikki tekijänoikeuksiin liittyvät ongelmat, piratismi, yksityisyyden suoja, hyvitysmaksut, oikeusriidat jne. on vältetty.

Kun artisteilla on näin mahdollisuus itse poistaa piratismi, miksi he eivät sitä tee? Miksi he eivät perusta tähän vaadittavia sivustoja ja kehitä niitä yhä paremmin vastaamaan kuluttajien tarpeita? Ehkäpä kyse ei niinkään ole artistien ja kuluttajien eduista kuin tekijänoikeusjärjestöjen ja kustannusyritysten eduista. Edellisethän häipyisivät kokonaan markkinoilta ja jälkimmäisten asema muuttuisi isännästä rengiksi.

Kyse on myös moraalista. Jos artistit voivat itse estää piratismin, miksi yhteiskunnan tulisi uhrata siihen varojaan?

----

Vastaus Jussi Keinoselle:

Hyvä kuulla, että kuvaamani kaltaisia sivustoja on jo kehitetty. Niissä tulevaisuus on johtuen juuri tekijänoikeuksien aiheuttamista moninaisista yhteisistä kustannuksista.

Jouduin jostain tälle sivulle ja toinen kirjoituksesi herätti huomioni. Vauhdikkaasti kirjoitettu ja asiaakin, mutta yhdessä kohdassa aivan väärin. Ehkäpä asian selvittäminen auttaa sinua edes jossain määrin ymmärtämään nykyisiä toisinajattelijoita ja lainrikkojia.

”Piraatit edustavat massojen hirmuvaltaa, jossa oman käden oikeudella otetaan se, mitä irti saadaan. On vain yksi ryhmä, joiden näkökulmasta piratismi on loogista: pesunkestävät kommunistit. .. He kyllä vievät kotinnekin sitten, jos pääsevät taas valtaan, mutta sitähän vapaus ottaa joskus tekee.”

Vain kommunistisessa propagandassa omistus on yhteistä. Kommunistisessa käytännössä kaikki omistus, myös hengentuotteiden, on ylhäältä johdetun byrokratian hallinnassa. Se jakaa ”yhteistä omaisuutta” muille oman tarpeensa mukaan. Tällaisessa yhteisössä kirjailija tai laulaja ei omista työtään edes sen vertaa, että saa sitä vapaasti muille esittää, ellei se tyydytä byrokratian toiveita. Sensuroimattomissakin tapauksissa artistin esiintymiset ja tulot määritellään byrokratiassa. Useiden mielestä tällainen järjestelmä on kelvoton ja he pyrkivät lakien rikkomisen uhallakin saamaan asiaan muutoksen. Tässä on myös jo onnistuttu ja mm. neuvostokommunismi on lopettanut toimintansa.

Nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä on parissa asiassa aivan erilainen kuin kommunistinen. Taitelija kuin taiteilija omistaa omat sanansa ja laulunsa ja on vapaa niitä muille esittämään. Kukaan ei heiltä tätä omaisuutta varasta. He voivat myös vapaasti kaupata tuotteitaan keille vaan.

Nykyjärjestelmässä on kuitenkin yksi sama piirre kuin kommunismissakin, yksinoikeus teoksen taloudelliseen hyödyntämiseen. Vaikka tämä yksinoikeus on tekijän eikä valtion, tällaisilla kaupattavilla oikeuksilla on taipumus kasaantua suurten yritysten hallintaan. Lisäksi tämä järjestelmä vaatii oman byrokratiansa, tekijänoikeusjärjestöt, jolla myös on taipumus keskittyä ja laajentaa valtaansa. Kehityksen edetessä yritysten ja byrokraattien edut vähitellen voittavat taiteilijoiden ja kuluttajien edut. Vain terävin kärki voi sanella ehtonsa. Homma alkaa muistuttaa yhä enemmän kommunismin käytäntöä.

Useiden mielestä tällainen järjestelmä on kelvoton ja he pyrkivät lakien rikkomisen uhallakin saamaan asiaan muutoksen. Mukana on kaikenlaista porukkaa – kuten aina tällaisissa toimissa – mutta osa on mukana samasta syystä kuin markkinataloutta kannattavat kommunismin kriitikot. Jos kerran taiteilijoiden töitä voidaan myydä markkinaehtoisesti ilman tekijänoikeuksia, niin miksi kunnioittaa tekijänoikeuslakeja, kun ne johtavat yhteiskuntaa yhä keskitetymmän taloudellisen vallan hallintaan.

Talouskriisi, taloustieteen kriisi

Akateeminen talous blogiin

Nykyisen talouden ja sitä tutkivan taloustieteen ongelmat ovat jo kasvaneet suuremmiksi kuin niitä mikro- ja makrotason talousopeilla pystytään selittämään. Tarvitaan megatason, ts. ideologisen tason selitystä.

Ollakseen pätevää, tieteen täytyisi olla irti ideologisista tavoitteista. Ongelma on siinä, että jo taloutemme perusta on monelta kohdin kasvuideologinen, kasvuhakuinen ja tuotantoa suosiva. Osakeyhtiöjärjestelmä on tehty pääomien kasaantumisen edistämiseksi, patentti- ja tekijänoikeuslait on tehty tuotannon kehittämiseksi ja kasvattamiseksi jne. Kun neutraaleja talousoppeja sovelletaan ideologiseen talouteen, se voimistaa ideologian valtaa.

Lopulta käy kuten kaikissa ideologisissa yhteisöissä käy. Joudutan vaikeuksiin, joista pyritään selviämään koventamalla ideologista opetusta – ideologiahan ei voi olla sen kannattajien mielestä väärässä – tässä tapauksessa siis korostamalla kasvun välttämättömyyttä. Sosiaaliturvaa on heikennettävä, jotta työnteko alkaisi köyhimmillekin maittaa. Johtajien palkkioita on kasvatettava, jotta hekin pysyisivät töissä. Yritystukia on lisättävä, jotta kilpailukyky säilyisi. Lainansaantia on helpotettava, jotta uusia yrityksiä syntyisi. Pankkeja on autettava. Jne. Ja kuilu menestyjien ja menestymättömien välillä syvenee ja lopulta romahduttaa talouden.

Oman huomionsa ansaitsee se, että liberaalin talousteorian eräänlainen peruslause ”kaikki hyötyvät molemmin puolin vapaaehtoisesta kaupasta” pitää paikkansa vain kasvuideologian mukaisessa selityksessä. Nälkäinen tekee vapaaehtoisesti kaupan, jolla hän saa kanan syödäkseen työpanosta vastaan, jolla kanan myyjä kasvattaa itselleen monta kanaa. Vaikka molemmat hyötyvät, paremmassa asemassa oleva hyötyy enemmän. Koska ihmiset ovat luonteeltaan nälkäisiä hyvinvoivinakin, tämä pätee myös kehittyneemmissä yhteisöissä. Pääomat keskittyvät harvoille, mutta sitä voidaan pitää tarkoituksenmukaisena kasvun kannalta. Kasvamattomassa taloudessa se johtaa kuitenkin ongelmiin.

Toisin sanoen, ”vapaa talous” ei ole ideologisesti neutraali, kuten talousopeissa oletetaan. Sillä on rikkaiden ja köyhien välistä eroa kasvattava ominaisuus. Kansallisesti tätä eroa on voitu tasoittaa hyvinvointivaltiolla, mutta talouden globalisoituessa ja kasvupaineiden puristuksessa sitä on jouduttu tekemään lainarahoituksella. Tässä ollaan tänään, eikä taloustieteillä voi olla mitään ratkaisua näin syntyneeseen ongelmaan. Ratkaisun on oltava ideologinen. On luovuttava kasvuideologiasta – ei pelkästään talouden tasapainon ja ihmisten hyvinvoinnin vaan myös luonnon kestävyyden takia – ja niistä kansainvälisen talouden rakenteista, jotka sille perustuvat.

----

Asiakkaathan ovat jokaisen itseään kunnioittavan yrityksen nro 1.

Eiköhän yritysten ykköstavoite ole kuitenkin omistajien varallisuuden kasvattaminen eikä kuluttajien etujen vaaliminen. Osakeyhtiöille se on jopa laissa kirjoitettu.

Kapitalistisen talouden ongelmat johtuvat pohjimmiltaan sen vapauskäsitteestä. Uusliberalistisen ideologian mukaan talouden vapaus on vapautta valtiovallan sääntelystä. Tämän ajatussuunnan edustajien mukaan oikea taloudellinen vapaus toteutuu sopimusvapautena ja salassapitovapautena.

Näiden vapauksien käyttö johtaa kuitenkin hyvävelitalouteen ja yritysten väliseen korruptioon, jossa menestyneimmät pelurit jakavat etuja toisilleen. Tämä leimaa koko talouden hengen ja käytännön. Aivan vastaavasti kuin samat vapaudet politiikassa johtavat harvainvaltaan. Erot aatelin ja rahvaan välillä kasvavat.

Huomionarvoista on, että tuottajien sopimusvapaus ja salassapitovapaus ovat periaatteellisessa ristiriidassa kuluttajien etujen kanssa. Kuluttajille on vain haittaa siitä, että tuottajat voivat vapaasti sopia keskenään hinnoittelupolitiikasta, etupiirijaosta tms. ja siitä, että tuottajat voivat valikoidusti salata tuotteiden laatu- ja hintatietoja.

Kuluttajien tai laajemmin ostajien etua ajateltaessa vapaus on nähtävä heidän näkökulmastaan. Ostajan kannalta olennainen vapaus on tiedon vapaus. Jotta ostaja voisi valita itselleen mieluisimman tuotteen, hänellä tulee olla vapaus tietää kaikkien tuotteiden kaikki tiedot, laatuineen, hintoineen, valmistustapoineen. Sen lisäksi hänellä tulee olla vapaus syrjinnästä. Hänellä on oltava sama ostamisen vapaus kuin muillakin ostajilla.

Ymmärrettävästi ostajien vapauden periaatteelle rakentuva talous toimisi aivan eri lailla kuin yritysten vapauksille rakentuva kapitalistinen talous tai valtiovallan vapauksille rakentuva sosialistinen talous. Tämä aate tulee vielä muuttamaan talouden – mikäli siitä vielä jotain on jäljellä kapitalismin konkurssin jälkeen.

Tekijänoikeusrikkomuksista

Olli Immosen US-blogiin

Olen tämän esittänyt aiemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Musiikkia ym. biteiksi saatettavaa tuotantoa voidaan myydä markkinaehtoisesti seuraavalla tavalla:

Tekijä esittelee teoksensa haluamallaan tavalla, vaikkapa näyttein, tähän tarkoitukseen luodulla sivustolla. Hän laittaa näyttöön sen kokonaishinnan, jonka hän teoksesta vaatii, ja sen aikamäärän, jonka kuluessa hän edellyttää kaupan tapahtuvan. Näihin tietoihin jokainen internetin käyttäjä pääsee käsiksi tarkoitukseen sopivan hakusysteemin kautta. Sitten jokainen, yksilö taikka ryhmä, joka haluaa teoksen omaan ja muiden käyttöön, sitoutuu maksamaan siitä sen summan, jonka arvoisena hän haluaan pitää. Maksu voi olla suuri tai pieni. Maksujen keräytyminen näkyy ruudulla ja kun vaadittu summa täyttyy, maksut siirretään ostajien tileiltä tekijän tilille ja teos avautuu kaikkien käyttöön. Ellei summa täyty määräaikaan mennessä, tekijä voi hyväksyä jo syntyneen summan tai hän voi luopua kaupasta.

Tällä tavalla kukin artisti saa työstään juuri sen hinnan miten arvokkaaksi kuluttajat sen arvioivat, tekijänoikeutta ei tarvita, kukaan ei voi "varastaa" kenenkään työtä ja transaktiokustannukset ovat nolla kuten myös ne kustannukset, jotka nykyisin kuluvat piratismin estämiseen.

Eikö tämä järjestely olisi taloudellisesti ajatellen nykyistä parempi?

Tällaiseen kaupankäyntiin olisi tietysti mahdollisuus jo nyt. On kuitenkin huomattava, että tekijänoikeus on valtiovallan antama monopolioikeus ja monopolin houkuttelevuus saa yksilöt hakeutumaan sen suojaan silloinkin, kun ilmankin olisi mahdollisuus menestyä ja kun se on kokonaisuuden kannalta on haitallista.

Peter Hallberg:

"”Eikö tämä järjestely olisi taloudellisesti ajatellen nykyistä parempi?”

Se riippuu täysin siitä, johtaisiko ehdottamasi myyntitapa kauppojen syntymiseen.

Tavallaan kyseessä olisi paluu menneiden vuosisatojen tilanteeseen: tekijälle maksettaisiin ainoastaan ensimmäisestä luovutuksesta ja tämän jälkeen kuka tahansa voisi kopioda teosta vapaasti. Erona on ainoastaa se, että nykyteknologialla luovutushinta määräytyisi tehokkaammin nettihuutokaupan avulla.

Jos tekijänoikeutta ei ole ja (päin vastoin kuin 1600-luvulla) teknologia mahdollistaa teoksen ilmaisen ja rajattoman kopioinnin, ensimmäisen luovutuksen tapahduttua teos tulisi helposti kaikkien saataville. Tällöin herää kysymys, miksi haluaisin maksaa teoksesta senttiäkään, jos voin saada sen ilmaiseksi muiden maksaessa.
Em. syystä epäilen, että ehdottamasi järjestelmä olisi omiaan vähentämään vaidantaa, ei edistämään sitä."

Peter, eihän kaupantekojen määrä sinänsä ole talouden tarkoitus. Ainakin markkinatalouden tarkoituksena on molemminpuolinen hyöty ilman kolmannen osapuolen sääntelyä, mikä vinouttaa tarjontaa ja mitä tässä selvästi edustaa valtiovallan myöntämä tekijänoikeus yksinoikeuksineen ja sen kaikkine yhteiskunnallisine seuraamuksineen. Niin kuin edellä sanoit, olennaisia ovat transaktiokustannukset. Kun kaupanteko on vapaata ja transaktiokustannukset lähes olemattomat, niin kaikki hyödylliset kaupat tapahtuvat.

Jos myyjä osaa asettaa hinnan juuri sen suuruiseksi kuin teosta haluavat ovat siitä yhdessä valmiit maksamaan, kukaan sellainen, joka olisi siitä valmis maksamaan, ei sitä voi saada ilmaiseksi. Kauppa jäisi hänen maksamatta kokonaan syntymättä. Mutta kun hän on siitä valmis maksamaan, niin hän maksaa ja kaikki saavat, myös ne, jotka eivät olisi siitä mitään maksaneetkaan. Eikö sen näin pitäisi ollakin? Kuka tässä voisi tehdä väärin jotain toista kohtaan? Jos myyjä epäonnistuu hinnoittelussaan, niin eikö riski kohdistu silloin oikein?

"kulttuurilla katsotaan olevan merkittäviä hinnoittelemattomia ulkoisvaikutuksia. Joka tapauksessa oletan, että ehdottamassasi mallissa transaktio tapahtuisi viiveellä ostajien kytätessä toistensa reaktioita. Tämä johtaisi kultuurin vaihdon vähenemiseen."

Olen samaa mieltä ulkoisvaikutuksista. Ja jos myös yhteiskunta on niistä samaa mieltä, niin se voi osallistua omalla panoksellaan vaikka kaikkien teosten ostamiseen. Missä on ongelma?

Mitä tulee viiveeseen, niin mihin nähden? On otettava huomioon, että nykyisin alalle yrittävältä artistilta saattaa kulua varsin pitkä aika ennen kun hän saa ketään tuottajaa kiinnostumaan työstään. Esittämässäni järjestelmässä hän on heti samalla viivalla muiden kanssa. Jo tunnetulla artistilla on silti etulyöntiasema ja varmasti hän voi asettaa maksun määräajan hyvinkin lyhyeksi. Fanithan ostavat mitä vain vaikka etukäteen. Ja mitä haittaa siitä kenellekään on, jos joku saa jotain ilmaiseksi? Kateusko haittaa?

"Toisaalta, en oikein ymmärrä, mikä on se ongelma, jonka ehdottamasi järjestelmä ratkaisisi. Edelleenkin muusikoiden, elokuvantekijöiden ym. kannattaisi ulkoistaa tuotteittensa myynti riittävän suurille ja voimakkaille tuotantoyhtiöille."

Et lukenut kirjoituksiani ajatuksella? Onhan jo piratismi sen kitkemisen vaatimine yhteikunnallisine kustannuksineen nykysysteemin suuri ongelma, jota esittämässäni järjestelmässä ei ole. Jos ei ole tekijänoikeuksia, ei ole niiden rikkomuksiakaan. Eikä piratismi ole ainoa tekijänoikeuksien mukanaan tuoma ongelma, kuten varmaan tiedät.

"Edelleenkin muusikoiden, elokuvantekijöiden ym. kannattaisi ulkoistaa tuotteittensa myynti riittävän suurille ja voimakkaille tuotantoyhtiöille. Asettaisihan julkaisemattoman tuotteen huutokauppa erityisen suuria vaatimuksia ennakkomarkkinoinnille."

Ei välttämättä. Ensinnäkin, koko tekijänoikeusjärjestöporras jäisi pois. Toiseksi, tällainen ulkoistaminen olisi aidommin vapaaehtoista kuin se nykyisin on. Markkinoinnin osuus varmasti vähenisi, sillä se ei olisi niin kannattavaa kuin nykysysteemissä, joka on alttiimpi massakäyttäytymiselle. Sitä pitäisin kuitenkin vain hyvänä asiana, sillä silloin tuotteen laadun osuus ostopäätöksessä korostuisi. Siksi toiseksi, markkinointi on tavallaan transaktiokustannus.

Kirjoitusteni tarkoituksena on ollut osoittaa, että se vastapuolen usein esittämä väite, että ilman tekijänoikeuksia tekijät eivät voisi myydä teoksiaan eivätkä ansaita niillä mitään, on virheellistä tietoa, propagandaa. Kaikkea helposti kopioitavaa eli biteiksi saatettavaa voidaan myydä kätevästi ja markkinaehtoisesti ja ilman tekijänoikeuksia.

Se tarkoittaa myös sitä, että tekijät itse voivat lopettaa piratismin yksinkertaisesti myymällä tuotteitaan esittämälläni tavalla. Ja koska se on mahdollista, osavastuu piratismin poistamisesta lankeaa myös heille. Jos on mahdollista lukita asunnon ovet, tahallinen lukitsematta jättäminen lisää omistajan vastuuta varkauden sattuessa.

Kieliopillinen kysymys [ja vapaudesta]

Kemppisen blogiin

Positiivinen ja negatiivinen vapaus saattavat olla hyviä tarkastelukulmia joihinkin asioihin, mutta yhteiskunnallisiin, uskontoa, politiikkaa ja taloutta koskeviin kysymyksiin niiden näkökulma on riittämätön.

Yhteiskunta muodostuu aina hierarkioista, joissa jo määrittelyn mukaan korkeammalla olevalla on enemmän vapauksia kuin alemmalla olevalla. Ylempi on vapaa määräämään alaisensa suorittamaan erilaisia tehtäviä, mutta alemmalla ei voi olla tätä vapautta ylempäänsä nähden. Tämä pätee kaikissa yhteisöissä, koettiinpa ne ”vapaiksi”, siis demokraattisiksi, tai ”epävapaiksi”, siis diktatuureiksi.

Miten näiden vapaudet eroavat toisistaan, kun kaikissa yhteisöissä joka tapauksessa ylempi on vapaa määräämään alempaansa?

Diktatuuri on demokratiaa vapaampi siinä mielessä, ettei mikään ylempi sopimus rajoita sitä. Diktaattorilla on siten täysi sopimusvapaus kaikista asioista. Hän voi kavereidensa kanssa sopia keitä ylennetään ja keitä alennetaan ja mitä tehdään, jotta valtansa kasvaisi. Alempien vapautta näin tietysti rajoitetaan.

Demokratiassa on perustuslailla rajoitettu tällaista sopimusvapautta. Kansalaisille on annettu vapaus valita tietyn protokollan mukaan johtajaehdokkaiden välillä samoin kuin heidän tuottamiensa päätösten välillä. Olennaista on valinnanvapaus alhaalta päin.

Entä vapaus taloudessa? Kapitalismi perustuu sopimusvapauteen, jota omistushierarkian yläpäässä olevat voivat hyödyntää sopimalla liikesalaisuuden peitossa (vrt. sensuuri) keskenään mitä moninaisimmista asioista; keiden kanssa tehdään yhteistyötä, keiden ei, keille myydään, keille ei; jotta vaurautensa kasvaisi.

Demokratiaa vastaa taloudessa aito markkinatalous. Siten se tarkoittaa taloutta, jonka perustuslaki rajoittaa sopimusvapautta siltä osin kuin se koskee omistussuhteessa alempien eriarvoistamista erilaisin sopimussuhtein. Koska tuotteen omistaja ja siis mahdollinen myyjä on sen mahdollista ostajaa omistussuhteisesti ylempänä, talouden eli kaupankäynnin demokratia tarkoittaa sitä, että jokaiselle on annettava kaikkiin myytäviin tuotteisiin nähden sama valinnan vapaus, käytännössä sama tieto ja sama hinta. Tästä ollaan vielä kaukana, kuten päivän uutisistakin voidaan todeta.

Luther on kiintoisa tässäkin yhteydessä. Oikeastaanhan hänen uskonpuhdistuksensa sisältö oli, että uskova on vapaa valitsemaan pappinsa eikä päinvastoin. Taloudenpuhdistusta vielä odotellaan.

Keskustelua kapitalismista II

Thomas Taussin blogiin

"Kapitalistinen markkinatalous on järjestelmä, jossa ihmiset vaihtavat vapaasti omaisuuttaan ja kykyjään. Ketään ei pakoteta. Vaihdanta tapahtuu, kun molemmat osapuolet kokevat hyötyvänsä vaihdosta."

Tähän selitykseen perustuu kapitalismin koko moraalinen oikeutus. Koska vapaassa kaupanteossa molemmat hyötyvät, kuinka se voisi olla kenellekään haitaksi?

Katsotaanpa asiaa tarkemmin. Se että molemmat hyötyvät kaupasta ei tarkoita sitä, että molemmat hyötyisivät siitä saman verran. Köyhä ja nälkäinen hyötyy sellaisestakin kaupasta, jolla hän ostaa kanan työpanoksella, jolla hän kasvattaa myyjälle kolme kanaa. Tällaisilla vapaaehtoisilla kaupoilla kanojen myyjä pystyy rikastumaan pitämällä asiakkaansa eli työläisensä nälkäisenä. Ja sitä nälkäisempänä hän pysyy, mitä suurempi ero menestymisen ja syrjäytymisen välillä on.

Kapitalismin ideologian mukaan tällainen toiminta on moraalisesti oikein. Onpa sille keksitty taloustieteellinen käsitekin, pareto-parannus, taloudellinen toimi, joka parantaa jonkun taloudellista asemaa heikentämättä kenenkään toisen asemaa. Sen mukainen tuloerojen kasvattaminen on tavallaan kapitalismin päämäärä.

Tämä olisi moraalisesti perusteltua, jos ihmisenä oleminen olisi pelkästään taloutta ja talouden kaikki tärkeät voimavarat olisivat rajattomat. Näin ei kuitenkaan ole.

Ihmisenä oleminen on myös politiikkaa ja valtapeliä siitä, kuka saa määrätä ketä. Koska varallisuus on keskeinen voimavara myös tässä kilpailussa, tuloerojen kasvu merkitsee sitä, että valta keskittyy varakkaimmille. Ja koska valta on nollasummapeliä, se tarkoittaa sitä, että köyhimpien valta-asema heikkenee, vaikka heidän taloudellinen toimeentulonsa kasvaisikin. Poliittisen ja taloudellisen vaikutusvallan heikkeneminen puolestaan heikentää yksilön oman elämänsä hallintaa ja hyvinvointia.

Myös talouden puolella on nollasummakilpailuja. Keskeinen kohde on maanomistus. Koska maa-ala ei kasva, varallisuuserojen kasvu merkitsee sitä, että maanomistus keskittyy varakkaimpien käsiin ja köyhimpien on kapitalismin kehittyessä luovuttava maistaan ja omaehtoisesta maankäytöstä ja siirryttävä mm. kanatehtailijoiden palkkalistoille ja työttömiksi – ja lopulta kaduille vallankumouksellisiksi, omaa etuaan ajaviksi, vanhoihin erioikeuksiin perustuvan järjestelmän rikkojiksi.

Mikä tässä on moraalista ja mikä moraalitonta? Miten on itsekkyyden toimivuuden laita?

----

"Politiikan ja valtapelin sotkeminen kapitalismiin ei ole niin yksinkertainen asia kuin haluat sen nähdä. ... Kuten Max Weber ja Ludwig von Mises määrittelivät valtion, se on kategorialtaan voimankäyttömonopoli ja pakottamisen koneisto."

Älä usko webereihin ja miseksiin. Ei valtio ole mikään voimankäyttömonopoli kuin paikallisesti, siellä missä se on pystynyt voittamaan kilpailevat valtiot ja rosvoryhmät. Samanlaisia paikallisia monopoleja ovat toisiaan vastaan taistelevat yksityistä yritteliäisyyttä edustavat mafiaperheet ja heimovallat siellä, missä valtiovalta ei ole saavuttanut vallan monopolia.

Kenttä on aina vapaa kaikille väkivallan harjoittajille aivan samassa mielessä kuin vapaa talous on "vapaata" kaikille yrittäjille. Kummatkin ovat tosiasiassa vapaata vain vahvimmille, rikkaimmille ja yhtenäisimmille joukoille, jotka pystyvät hallitsemaan väkivallan uhalla muita.

Ei valtiovallan suorittamalla ja yksityisesti suoritetulla pakottamisella mitään periaatteellista eroa ole. Kaikki valtiot ovat aikojen kuluessa kehittyneet erilaisista yksityisten omistusten ja väkivallan keskittymistä, kuningas-, ruhtinas- ym. kunnista. Tähän asti merkittävin kehitysaskel väkivallan ja pakottamisen vähentämisessä on ollut demokraattisen valtiovallan synty, joka on olennaisesti heikentänyt väkivallan ja rikkaiden liittoa. Talouden globalisoituessa paikalliset demokratiat ovat kuitenkin menettämässä merkitystään tässä asiassa.

Jos todella kannatat mihinkään yhteiseen päämäärään ohjaamatonta valtiovaltaa, kannatat varmasti mm. sitä, että osakeyhtiöt korvataan henkilöyhtiöillä ja patenteista ja tekijänoikeuksista luovutaan, sillä niitä koskeva lainsäädäntö perustuu siihen, että valtiovalta pitää talouskasvua kaikkien etuna, sellaistenkin, joiden mielestä kasvua on jo riittävästi ja siihen painostaminen on väärin.

Tällaisilla säätelyjen purkamisilla vähennettäisiin väkivallan reaalista tarvetta sen sijaan että kannatettaisiin utopiaa yhteiskunnasta ilman väkivaltaa.

----

"Ja tosiaan en kannata nykymuotoista vahvaa patenttijärjestelmää"

Mutta jotain heikkoa patenttijärjestelmää kuitenkin? Ja osakeyhtiöjärjestelmää ja tekijänoikeusjärjestelmää? Eivätkä perustelut sisällä mitään yhteistä, ideologista tavoitetta?

----

"Sanoin, että jonkinlainen aitousrekisteröinti tietyille nimille ja tuotteille tarvitaan, ettei käy niin, että kilpaileva firma pilaa toisen brändin ... , mutta valtion täytyy tällöin kyetä puuttumaan sopimusvapauden rikkomistapauksiin, petoksiin, väärennöksiin jne."

Tästä olen aivan samaa mieltä, mutta tällaiset säädökset ovatkin laaditut vain toteuttamaan aitoa markkinataloutta ilman mitään muuta tavoitetta. Sen sijaan säädöksiä osakeyhtiöistä, patenteista ja tekijänoikeuksista ei ole laadittu toteuttamaan markkinataloutta vaan keskittämään varallisuutta harvoille, minkä ne onnistuneesti tekevätkin.

Se, ettet näihin ottanut kielteistä kantaa on varsin luonnollista kapitalisteille. Heille valtiovallan ohjaustoimet ovat periaatteessa aina pahaksi, paitsi siinä tapauksessa, että ne hyödyttävät heitä.

Keskustelua kapitalismista

Thomas Taussin blogiin

"Sitten on erikseen soveltava normatiivinen taloustiede, joka on sidottu tiettyihin päämääriin. Tämä on usein arvovärittyneintä ja epäpuhtainta taloustiedettä. Historiasta ei ole mitään hyötyä ilman kausaalisuuksia selittäviä teorioita."

Juuri näin. Siksi koko nykyistä taloutta ja sen kehitystä tutkiva taloustiede on arvovärittynyttä ja siten myös vääriin tuloksiin johtavaa. Nykytaloudellahan samoin kuin sitä tutkivalla tieteellä on tietty päämäärä, talouden kasvattaminen. (Tästäkin syystä myös sosialistinen taloustiede on surkeaa, itse asiassa vielä surkeampaa.)

Niinpä talouden tärkeimmät toimijat niin tuotannossa kuin rahoituksessakin ovat osakeyhtiöitä, joiden toiminta ei suinkaan ole puhtaan yksityistaloudellista. Ne ovat valtiovallan laillistamia korporaatioita, joiden omistajat eivät joudu yrityksensä vastuista täyteen henkilökohtaiseen vastuuseen. Hehän vastaavat niistä vain yritykseen sijoittamallaan määrällä. Tämän valtiovallan virallistaman käytännön tarkoitus on nimenomaan talouden kasvattaminen pääomia kartuttamalla. Samanlaisia erioikeuksiin perustuvia kasvukiihokkeita ovat mm. patentti- ja tekijänoikeudet, kummatkin aivan keskeisiä omaisuuslajeja nykytaloudessa. Lisänä ovat tietysti myös muut yritys- ja tuotantotuet.

Näissä asioissa valtiovalta ja "yksityisyrittäjät" ovat samalla taloutta kasvuun "pakottavalla" eli "sosialistisella" puolella. Syykin on ilmeinen, rahan ja vallan ikiaikainen liitto. Toisella puolella ovat vallasta syrjäytetyt minimipalkkaiset ja työttömät, välissä etuuksistaan taisteleva ja vähitellen heikkenevä keskiluokka.

Älä tuhlaa ruutiasi kapitalismin ja sosialismin vastakkainasetteluun. Se taistelu on jo ratkaistu. Mieti sen sijaan sitä, millainen olisi se talousjärjestelmä, joka olisi kapitalismia kehittyneempi samasta syystä kuin kapitalismi on sosialismia kehittyneempi. Tehtävä ei ole vaikea eikä helppo, mutta sen se vaatii, että osaa nähdä kapitalismin ja sosialismin samalla puolella, jolloin ratkaisu tulee toiselle puolelle, ei siis suinkaan keskelle, mistä sitä on yleensä haettu.

----

"Markkinataloudessa valtio on ainut, joka sääntelee, ellei sitten yksityiset toimijat riko lakia ja ala käyttämään väkivaltaa."

Tämä näkemys juontaa juurensa vanhentuneesta ja puutteellisesta sosialismi (säätely) vastaan kapitalismi (ei säätelyä) maailmankuvasta. Niin teoreettisessa kuin käytännönkin kapitalismissa yritykset säätelevät markkinoita monellakin tavalla. Aivan kuten valtiovallankin suorittama säätely yrityksen suorittama säätely tapahtuu antamalla eri asiakkaille erilaisia oikeuksia. Annetaan yksinoikeuksia, toisille myydään kalliimmalla kuin toisille, joillekin kieltäydytään myymästä tms. Tämä tapahtuu sopimusvapauden suojassa. (Äläkä nyt ihmeessä vetoa lakiin keskustelussa, jossa käsitellään lakien jäkevyyttä.)

"Omistusoikeus ja sopimusvapaus ovat markkinatalouden kivijalkoja."

Omistusoikeus on mutta sopimusvapaus ei ole. Edellä esitetystä syystä se ei kuulu aitoon, ei kenenkään säätelemään, vain ostajien mielihalujen ohjaamaan markkinatalouteen. Sopimusvapaus kuuluu kapitalismiin ja sitä käyttäen yritykset pystyvät keskittämään kapitaalia harvojen haltuun paljon voimakkaammin kuin se olisi mahdollista markkinataloudessa.

Ero on sama kuin politiikassa. Kapitalismia vastaa harvainvalta ja sopimusvapaus, markkinataloutta vastaa demokratia ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, ostamisen vapaus.

Jos kaikilla on mahdollista tehdä kaikenlaisia sopimuksia, ei suinkaan päädytä demokratiaan vaan harvainvaltaan, koska vahvempi voi aina tehdä parempia sopimuksia kuin heikompi. Demokratia vaatii tietyt säännökset, joiden mukaan toimitaan. Vastaavasti aito markkinatalous vaatii samansisältöiset säännökset, vain talouden kaupankäyntiin sovellettuna, mikä tarkoittaa yleistä ja yhtäläistä osto-oikeutta.


"Markkinatalous ei ole synonyymi demokratialle tai täydelliselle kilpailulle."

Thomas, synonyymi on eri asia kuin se, että kahdella eri asialla on vastaavuuksia, että ne ovat jossain suhteessa samanlaisia. Vastaavuudet ovat oivalluksen, uuden oppimisen lähde, kun synonyymisyys on vain toteavaa ja sulkee pois jatkon - kuten esimerkiksi edellä esittämäsi väite; se selvästi pitää paikkansa, mutta entä sitten.

"Kategorisesti markkinatalous pitää jo sisällään sen, että sen sääntely on jotain sille ulkopuolista. Markkinatalouden mahdollistamat sisäiset sopimukset, jotka saattavat estää täydellisen kilpailun ehtojen täyttymisen eivät lähtökohtalogiikalla kuitenkaan kumoa markkinatalouden olemassaoloa."

Näinhän asia "kapitalistisessa" kirjallisuudessa ymmärretään. Toinen kysymys on, kuinka järkevää tällainen määrittely on ja minkä kannalta.

Jos markkinoiden tarkoitukseksi ymmärretään kuluttajien eli ostajien hyvinvointi ja se, että markkinat ohjautuvat vain yksityisten, toisistaan riippumattomien ostopäätösten ohjaamana, tällainen määrittely on järjetön. Kuluttajalle se on suunnilleen sama, suorittaako säätelyn valtiovalta valtiovallan eduksi tai yritykset yritysten eduksi. Jos sen sijaan markkinoiden tarkoitukseksi ymmärretään tuotannon kasvattaminen yrityksiä tukemalla - kuten nykyisin tehdään - tällainen määrittely on tietysti järkevää. Tosin vain siihen asti kun yritysten pääomat keskittyvät ja kasvavat hallitsemattomiksi finanssipääomiksi, kuten nyt on käynyt. Asiat on todella ajateltava alusta asti uudelleen.

Mielestäni olisi varsin loogista tehdä ero edellä mainittujen tavoitteiden välillä ja pitää kiinni siitä, että aitojen markkinoiden tarkoituksena on ohjautua kenenkään säätelemättä eli toisistaan riippumattomien ostajien valintojen mukaan. Silloin on loogista kutsua kapitalistisiksi markkinoita, joita yritykset voivat säädellä tarkoituksenaan kasvattaa niiden pääomia ja tuotantoa, tosin siinä tarkoituksessa, että kasvavasta tuotannosta myös kuluttajat hyötyvät - tai ainakin heidän selitetään hyötyvän.

"Voisitte jossain viitata joihinkin lähteisiin, jos alatte noin ehdottomasti väittämään kapitalismin ja markkinatalouden tarkoittavan mitä ikinä sen väitättekään tarkoittavan."

Olen aikanani lukenut paljonkin erilaisia "kapitalistisen" taloustieteen teoksia, mutta ymmärrettävästä syystä esittämäni ajatus on ollut niille tuntematon. Niinpä minun on viitattava vain omaan kirjaani Uusi yhteiskuntajärjestelmä vuodelta 1987. Suosittelen. Hayekit, Misekset ja Randit se hakkaa mennen tullen. Sitä tuskin enää kirjakaupoista saa, mutta kolmella kympillä lähetän sen kenelle vaan kiinnostuneelle.


"Pitipä ideaalimallinaan mitä tahansa, kategorisesti markkinatalouteen ei kuulu minkäänlainen valtiollinen suunnittelu"

"markkinoiden pitäminen välineenä jollekin valtion määrittelemälle päämäärälle on jo itsessään markkinatalousjärjestelmän teoreetikkojen käsitettä."

Ja näiden kirjoitustesi yhteys on?

Thomas, sinä keskustelet vain itsesi ja oppikirjojen kanssa ja siitä seuraa sekavuuksia, koska talouden oppikirjat ovat tässä kysymyksessä sekavia. Et ole puuttunut yhteenkään kirjoittamaani asiaan ja osoittanut asian olevan toisin.

Jos tarkoituksesi on selventää sellaisten käsitteiden sisältöä kuin kapitalismi ja markkinatalous - "kommenttikeskustelunavaukseni ei liittynyt nyt mallien paremmuusvertailuun, vaan ihan käsitteiden selkeyttämiseen" - niin kai silloin tarkoituksena on nimenomaan löytää uusia näkökohtia, jotka auttavat selventämään kyseisiä käsitteitä. Vaatimus on silloin se, että tässä selvennyksessä käytetään tavanomaisia, kaikille tuttuja käsitteitä, mutta että itse tarkasteltava käsite saa uuden, entistä selvemmän ja hedelmällisemmän sisällön. Juuri näin olen tehnyt. Mutta se ei sinulle kelpaa, koska lopputulos ei ole se vanha ja tuttu sisältö. Uuden luominen on varmasti ennen ollut paikallaan, mutta kyllä meillä nyt sitä on jo tarpeeksi. Jotenkin näin jo John Stuart Mill aikanaan vinoili uusien ajatusten vastustustajille.

Perustulon perusteista

Omaan US-blogiin

Tekninen kehitys ja tuotannon automatisointi aikaansaa sen, että kaikkien tarvitseman perustoimeentulon - asunnon, ruoan, vaatetuksen, liikkumisen ja sosiaalisen osallistumisen - tuottamiseen tarvitaan vuosi vuodelta yhä vähemmän työvoimaa. Kun kaiken tämän tekemiseen riittää vain osa työvoimasta, miten hoidetaan muiden toimeentulo? Tämä on avainkysymys ja siihen on mahdollista vastata seuraavilla periaatteellisilla tavoilla.

1) Kiistetään koko ongelma ja peitellään sitä. Uskotellaan, että tulevaisuudessa kaikille löytyy töitä, kun vain valtiovalta panostaa kasvuun ja kaikkea tuotetaan yhä enemmän ja enemmän – riippumatta siitä, mihin itse kukin olisi valmis tyytymään ja siitä, miten luonto tätä kestää. Lainataan rahaa toisaalta tukemaan kasvua ja toisaalta pitämään huolta toimettomiksi joutuvista. Ja kun se ei riitä, lainataan lisää. Näin ei kuitenkaan voida loputtomiin jatkaa, sillä juuri kasvuun panostaminen tekee taloudesta sellaisen, että työt ja rahat keskittyvät menestyjille. Työttömyys vain pahenee, vaikka talous kasvaisikin.

2) Järjestetään toimettomille töitä lisäämällä säätelyä ja kasvattamalla byrokratiaa. Lisätään sosiaalitukien, tuotantotukien ym. tukien ja oikeuksien ja velvollisuuksien määriä ja laatuja. Mitä sokkeloisemmin asiat hoituvat, sitä enemmän työvoimaa niiden hoitamiseen tarvitaan. Mitä enemmän on kontrolloitavaa, sitä enemmän työvoimaa valvontaan ja valvonnan kiertämiseen saadaan. Kohdan 1 kanssa tämä muodostaa nykyiset menetelmät joutilaiden saamiseksi palkkatöihin, mutta ei tämänkään osuutta voida iät ajat kasvattaa.

3) Jätetään asia vapaiden markkinoiden hoidettavaksi. Koska aina on olemassa tekemättömiä töitä vaikka kuinka, kaikki työkykyiset on mahdollista työllistää, kun vain sosiaalitukia vähennetään riittävästi. Silloin jokainen kunnon töissä oleva voi palkata parikin palvelijaa itselleen puuropalkalla. Yksityisyrittäjyyskin tulee kannattavaksi. Joissakin maissa lapset ja nuoret jo nyt myyvät itseään tai tonkivat roskia ja tienaavat sillä itse elantonsa. Ongelmana on kuitenkin demokratia. Kehittyneissä maissa enemmistö äänestäjistä vastustaa tällaista menoa ja mieluummin yrittää viimeiseen asti toimia kohtien 1 ja 2 mukaan.

4) Luovutaan demokratiasta. Tämä on täysin mahdollista – jopa todennäköistä niin kauan kuin työllisyyttä pidetään yhteiskunnan tärkeimpänä tavoitteena. Näin voidaan oikeasti laskea palkkoja ja saada vähäosaiset tonkimaan elantonsa jätekasoista. Sen lisäksi harvainvalta työllistää aina suuren määrän poliiseja, byrokraatteja, ilmiantajia, vankiloiden rakentajia ja tietenkin myös propagandisteja, kaiken tämän välttämättömäksi selittäjiä. Myös sodankäynti on tehokas lääke joutilaisuuteen.

5) Maksetaan kaikille, siis myös toimettomille yhtä suuri ja täysin vastikkeeton perustulo, mutta sanotaan sitä kansalaisosingoksi tai kansalaisperinnöksi, sillä se vastaa paremmin maksuperustetta. Kaikkien nykyinen hyvinvointi perustuu menneiden sukupolvien työhön. Heidän harteillaan me seisomme. Ilman niitä jokainen olisi köyhempi kuin kerjäläinen tänään. Tästä kiitollisina ne, joille sattuma on antanut paremmat mahdollisuudet hyödyntää tätä yhteistä perintöä, suovat osan onnestaan niille, jotka ovat vähemmän saaneet. Ne, joille tällainen kiitollisuudentunne on vieras, maksavat osuutensa realistisemmasta syystä; siksi, ettei ajauduta kohtaan 4.

Miten piraattien aiheuttamat haitat vältetään

Omaan US-blogiini

Piraateilta kysytään usein, miten he järjestäisivät taiteellisten teosten kaupan niin, että 1)teosten tekijät saavat työstään ansaitsemansa palkan ja 2) piratismin aiheuttamista moninaisista haitoista päästään.

Piratismin aiheuttamat ongelmat johtuvat periaatteessa vain siitä, että sen jälkeen kun teos on saatettu bittimuotoon ja myyty vaikkapa vain yhdelle, sen laittoman levittämisen estäminen on hyvin hankalaa. Se vaatii kopioinninesto-ohjelmien käyttöä, internetliikenteen valvontaa, oikeudenkäyntejä, sattumanvaraisia rangaistuksia, myös teoksia käyttämättömien rahastusta jne. Tästä muodostuu loputon kilpajuoksu piraattien ja vastapuolen välillä. Kuten aina tällaisissa kilpailuissa, voiton vievät suurimmat ja vahvimmat toimijat, kustannusyhtiöt, mediatalot, tekijänoikeusyhdistykset ja virkavalta. Häviäjiä ovat paitsi kuluttajat niin myös tekijät. Tähdet pärjäävät hyvin, mutta muut yhä huonommin.

Ainoa looginen ratkaisu kyseisten ongelmien poistamiseksi on se, että teoksesta maksetaan täysi myyjän haluama hinta ennen kuin sitä myydään yhtään kappaletta. Se voidaan tehdä seuraavalla tavalla.

Tekijä esittelee teoksensa haluamallaan tavalla, vaikkapa näyttein, tähän tarkoitukseen luodulla internetsivustolla. Hän laittaa näyttöön sen kokonaishinnan, jonka hän teoksesta vaatii, ja sen aikamäärän, jonka kuluessa hän edellyttää kaupan tapahtuvan. Näihin tietoihin jokainen internetin käyttäjä pääsee käsiksi tarkoitukseen sopivan hakusysteemin kautta. Sitten jokainen, yksilö taikka ryhmä, joka haluaa teoksen omaan ja muiden käyttöön, sitoutuu maksamaan siitä sen summan, jonka arvoisena hän haluaan pitää. Maksu voi olla suuri tai pieni. Maksujen keräytyminen näkyy ruudulla ja kun vaadittu summa täyttyy, maksut siirretään ostajien tileiltä tekijän tilille ja teos avautuu kaikkien käyttöön. Ellei summa täyty määräaikaan mennessä, tekijä voi hyväksyä jo syntyneen summan tai hän voi luopua kaupasta.

Edellä esitetyllä kaupankäyntitavalla on joukko erityisiä ominaisuuksia verrattuna teosten nykyiseen kaupankäyntiin.

1) Se on aidosti markkinataloudellinen. Tekijä voi vapaasti päättää teoksensa hinnasta ja jokainen on vapaa osallistumaan teoksen hankintaan itse valitsemallaan summalla. Kauppa syntyy, jos myyjän ja ostajien toiveet kohtaavat. Mikään säätelijä tai oikeuksienhaltija ei tule väliin. Kaikkea, millä on arvoa kuluttajille, kannattaa tuottaa.

2) Se hyödyntää internetiä täysimääräisesti. Se ei edellytä internetin käytön rajoittamista , piraattien ahdistelua eikä kovien pelottelurangaistuksien käyttöä niin kuin nykyisen kaupankäynnin ylläpitäminen.

3) Se muodostaa perustan myös teoksen saattamiselle fyysiseen muotoon, esimerkiksi kirjaksi. Kun teoksen bitit ovat vapaasti käytettävissä, ne ovat sitä myös kirjapainoille, joten ne voivat myydä kirjoja niitä haluaville vain painatuksen hinnalla. Tämä voidaan toteuttaa varsinaisen
kaupankäynnin yhteydessä. Mukaan näyttöön tulee kirjanpainajan tai painajien tarjous: jos pokkarin tai kovakantisen tilaajia tulee se ja se määrä, kukin saa teoksesta kirjan siihen ja siihen hintaan. Ostajan ei tarvitse mainita kuin sen hinnan, jonka hän on valmis maksamaan.

4) Mainonnan osuus teoksen kaupittelussa vähenee, koska kenenkään muun kuin tekijän ei kannata teosta mainostaa. Se tarkoittaa sitä, että teokselle vieraiden vaikuttimien, poliittisuuden tai kaupallisuuden tuottamista ja kuluttamista ohjaava merkitys heikkenee.

5) Sama kaupankäyntitapa sopii kaikille biteiksi saatettaville, kirjallisuudelle, musiikille, tietokoneohjelmille kuin myös televisio-ohjelmille ja elokuville. Niin halvalle kuin kalliillekin tuotannolle löytyy riittävä ostajakunta niin kuin nytkin.

6) Tämä kaupankäyntitapa tarjoaa mahdollisuuden myös ja erityisesti sellaiselle ostamiselle, jonka motiivina on yhteinen hyvä. Jos jokin teos arvioidaan yleishyödylliseksi, vaikkapa oppikirja, yhteiskunta voi ostaa sen kaikkien käyttöön. Myös yksityinen sponsorointi on mahdollista. Jos jokin teos on jonkun mielestä todella merkityksellinen, hän voi ostaa sen vaikka yksin kaikkien käyttöön. Ostajat voivat myös toimia nimillään: nämä henkilöt ovat pitäneet kyseisen teoksen julkaisemista merkittävänä tapauksena. Asiantuntijuuskin saa arvonsa.

7) Viimeiseksi ehkä tärkein ero kapitalistiseen kaupankäyntiin verrattuna: kaupankäyntitapa, jossa teos avautuu myös niiden käyttöön, jotka eivät siitä ole maksaneet, sopii anteliaille ja yhteistä hyvää arvostaville luonteille. Silloin myös sellaisen informaation kannattavuus lisääntyy, jonka arvo ei vähene siitä, että se tulee yhteiseksi.


----


Luin kyllä kirjoituksesi jo kun se ilmestyi. Esittämäsi kirjastomalli on harkinnan arvoinen, varmaan parempi kuin nykyinen systeemi. Esittämääni malliin nähden sillä on kuitenkin yksi olennainen ero.

En väitä malliani ainoaksi ratkaisuksi. Väitän vain, että teos on myytävä "lopulliseen" hintaan ennen kuin siitä luovutetaan kenellekään ostajalle yhtään kappaletta. Muuten joudutaan käyttämään kopioinnin estoja ym. hankalia ratkaisuja. Tämä on tietysti teoreettinen väite, jonka tehoa voidaan käytännössä vähentää myymällä teosta kullekin kuluttajalle niin alhaiseen hintaan, ettei hänen kannata kopioida sitä kaveriltaan. Ymmärrettävästi tämä hinta lähenee nollaa kaverien määrän kasvaessa. Ainoa asia, joka saa kuluttajien valitsemaan maksun, on jonkinlainen oikeudentunto; tekijälle on maksettava ainakin vähän.

Ero sinun ja minun ratkaisujen välillä on se, että sinun mallissasi yhteiskunta ostaa teoksen sellaisella sopimuksella, jonka lopullinen hinta muodostuu "lainaajien" lukumäärän perusteella, kun minun mallissani hinnan asettaa tekijä, jonka yhteiskunta sitten hyväksyy tai hylkää.

Näillä on tietty teoksen arvon määrittelyä koskeva ero. Jos, kuten nykyisinkin, tekijän saama hinta määräytyy ostajien lukumäärän mukaan, myös teoksen arvo määräytyy sen mukaan. Silloin on asiallista väittää, että teos, joka myy kymmenkertaisen määrän toiseen teokseen nähden on myös kymmenen kertaa arvokkaampi yhteiskunnalle. Se on kuitenkin omituinen väite. Jokin tieteellinen teos, jonka mahdollisia ymmärtäjiä ja ostajia on vain kourallinen, saattaa olla pitkällä tähtäimellä yhteiskunnalle paljon arvokkaampi kuin jokin tuhansien ostama muotiromaani. Edellistä ei kuitenkaan kannata silloin edes tuottaa, koska ostajia olisi niin vähän.

Minun mallissani tekijä voi asettaa teokselleen sen todellista yhteiskunnallista arvoa vastaavan hinnan, jonka hän saa, mikäli myös ostajapuolella, siis yhteiskunnan "ostotoimistossa" sen arvo havaitaan.

Kaikkiaan voidaan sanoa, että esittämässäni mallissa erot tekijöiden palkkioissa ovat paljon pienempiä kuin nykyisessä tai esittämässäsi järjestelmässä. Siten tämä on osaltaan vastaus myös nykyiseen syvenevän taloudellisen kuilun ongelmaan.


----


Esittämäni malli ei todellakaan olisi kapitalistinen siinä mielessä, ettei sillä ole kapitaalia keskittävää vaikutusta. Sen sijaan se on aidon markkinataloudellinen siinä mielessä, ettei keskusbyroo voi sitä mitenkään ylhäältä päin hallita. Valtio voi toimia vain teoksen yhtenä mahdollisena ostajana muiden kanssa ilman mitään etu- tai omistusoikeutta mihinkään teokseen.

Nykyisinhän näin ei ole. Valtiovalta on ohjanut ja jatkuvasti ohjaa henkisen työn tekijöitä ja käyttäjiä tekijänoikeuslainsäädännön avulla, jolla se voi myös hallita yksinoikeuksia hankkimiinsa teoksiin.

Kirjoitukseni tarkoituksena on osoittaa, että on olemassa ainakin yksi tapa - muitakin voi vapaasti olla - joka toimii markkinaehtoisesti ja ilman tekijänoikeuslainsäädäntöä. Onkin kysyttävä, jos tekijänoikeuksia ei tarvita tekijöiden palkitsemiseen, mitkä ovat tekijänoikeuksien moraaliset perusteet?

Tasa-arvo ja positiivinen syrjintä

Kemppisen blogiin

Positiivinen syrjintä on siinä mielessä aina kyseenalaista, että se on muotoa tarkoitus pyhittää keinot.

Karmaisevin esimerkki tällaisesta ajattelusta ja menettelystä on Neuvostoliitto. Sehän oli tavallaan positiivisen syrjinnän järjestelmä, jossa entisessä järjestelmässä heikoille, työväelle, ensin otettiin ja sitten annettiin kommunisteiksi määriteltyinä sellaisia oikeuksia, joita ei muille annettu. Tämänkin positiivisen syrjinnän tarkoitus oli tasa-arvon lisääminen.

Kielikiintiöt ovat kyseenalaisia myös siitä syystä, että muiden olojen ollessa samat tietystä kieliryhmästä pitäisi aina löytyä sille riittävät palvelut tuottavat tuomarit, lääkärit jms. Jos tällaisista ammattilaisista on puute, syy on jossain muualla kuin neutraalissa valinnassa. Se saattaa olla esimerkiksi siinä, että kieliryhmän ammattilaiset hakeutuvat töihin muualle kuin oman kieliryhmänsä palvelukseen. Silloin positiivisesta syrjinnästä on myös selvää haittaa.

Yhteiskunnallisissa yhteyksissä tasa-arvoa pitäisi mielestäni tarkastella vapausnäkökulmasta, tasa-arvoisena vapautena parempiin asemiin yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Olennaista on tasa-arvoinen valinnanvapaus alhaalta päin, ei valinnanvapaus ylhäältä päin eikä myöskään yleinen sopimusvapaus, joka palautuu valinnanvapauteen ylhäältä päin. Siksi on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Siksi demokratia on sääty-yhteiskuntaa tasa-arvoisempi.

Kun tätä tasa-arvon käsitettä sovelletaan talouteen, saadaan mielenkiintoinen tulos. Sen mukaan pitäisi kaikkien raha olla samanarvoista, tuotteen myyjälle yhtä käypää. Kapitalismissa näin ei kuitenkaan ole. Kapitalismi rakentuu yleiselle sopimusvapaudelle, säädetyin poikkeuksin, ja se palautuu ylemmän eli myyjän vapauteen suhtautua eri tavalla eri asiakkaisiin, viime kädessä kuluttajiin.

Kapitalismissa yritysten omistajat ovat tasa-arvoisia keskenään ja kuluttajat ovat tasa-arvoisia keskenään, mutta kuluttajat eivät ole tasa-arvoisia yritysten omistajien kanssa. Aivan niin kuin samaan säätyyn kuuluvat olivat tasa-arvoisia keskenään mutta tasa-arvo ei ulottunut rahvaaseen. Ei siis ole ihme, että kapitalismin kehittyessä ollaan joutumassa tilanteeseen, joka muistuttaa entistä sääty-yhteiskuntaa.

Tällä näkökulman valinnalla on se ainutlaatuinen puoli, että se kertoo myös ratkaisun. Se on yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus kaikkine tästä johdettavine sääntöineen. Niistä tärkein on kaikkien markkinoita koskevien tietojen julkisuus. Nykyisinhän näin ei ole vaan yritykset voivat pitää hintojaan ja kauppojaan koskevat tiedot salaisina. Toinen vaatimus koskee tietyille ryhmille annetuista, varallisuutta keskittävistä erioikeuksista luopumista. Tällaisia ovat mm. osakeyhtiöiden omistajien rajattu vastuullisuus sekä patentti- ja tekijänoikeudet. Nämä ovat nykyisin muodostuneet ylenpalttisen rikkauden lähteiksi ja yhteisen kehityksen esteiksi aivan samalla tavalla kuin säätyjen omistukselliset erioikeudet aikanaan.

Elämme tavallaan 1700-lukua uudestaan, tällä kerralla toivomme ja odotamme talouden vallankumousta ja demokratisoitumista.

Sananvapaudesta ja bitcoineista

Jeremias Kangaksen US-blogiin

On erotettava toisistaan toiminta, esimerkiksi autonajo maanteillä tai ostaminen internetissä, ja sitä koskeva informaatio, esimerkiksi tieto kolarin ajajasta tai kaupassa pettämisen suorittajasta. Sananvapaus ei merkitse toiminnan vapautta.

Täyden sananvapauden vallitessa jokaisella olisi vapaus saada tietoonsa haluamiaan asioita kaikista muiden toiminnoista ja kertoa niitä edelleen vapaasti muille. Näin vapaata sanaa ei kuitenkaan ole missään. Sitä on yleensä rajoitettu ainakin kolmelta suunnalta.

Ensiksi, tiettyjä toimintoja on rajattu yksityisyyden piiriin kuuluviksi. On katsottu esimerkiksi, että se mitä ihmiset tekevät sängyssä, vessassa tai lääkärillä on hänen oma asiansa eikä sitä kuulu muiden tietää.

Toiseksi on katsottu, että valtiovallan turvallisuuteen kuuluvia asioita ei kuulu kaikkien tietää. Pahimmillaan tähän sensuroitavien tietojen ryhmään saattaa kuulua kaikki vallanpitäjiä kritisoivat tiedot.

Kolmanneksi on katsottu, että yritysten menestymiselle tärkeitä tietoja ei kuulu kaikkien tietää. Tästä johtuvat liikesalaisuudet ja pankkisalaisuus - jota tosin perustellaan myös yksityisyyden suojalla. Tässä ryhmässä mielenkiintoinen tapaus on taiteellisen teoksen sisältämään informaatioon kohdistuva tekijänoikeus, joka kieltää sen levittämisen muilta kuin yksinoikeuden haltijalta.

Anonyymin kaupanteon mahdollistavat bitcoinit eivät ainakaan sananvapautta lisää, sillä anonymiteetti on jo määritelmänsä mukaan tiedon vapautta rajoittava tekijä. Jos huolena on se, etteivät ihmiset saa kaikkialla ilmaista vapaasti mielipiteitään politiikasta, eivät siihen bitcoineilla tehdyt kaupat juurikaan auta. Se on vallankumouksen asia. Mitä demokraattisempi on hallinto, sitä vapaammin tiedon annetaan kulkea.

Oma kantani on se, että nykyisen globaalin talouden keskeinen ongelma on sananvapauden, laajasti ymmärrettynä, rajoittaminen yritysten eduksi. Se on keskeinen osa kapitalistista käytäntöä aivan niin kuin poliittinen sensuuri on keskeinen osa diktatuurista käytäntöä. Aidoilla ostajien ohjaamilla markkinoilla kenelläkään ei ole yksinoikeutta taloudellisen informaation hyödyntämiseen. Niillä ei ole tuotteiden hintoja ja laatuja ja osapuolia koskevia liikesalaisuuksia vaan jokaisella on saman vapaus niin ostaa tuotteita kuin saada tietoja markkinoista. Siitä syystä myös tekijänoikeudet ja patentit ovat aitoja markkinoita vinouttavia tiedonkulun rajoitteita ja keskittävät varallisuutta niiden suuromistajille - ja aiheuttavat sen myötä kaikenlaista harmia.