Kulutustavaroiden valmistus alkaa olla työllistäjänä mennyttä. …Teollisuuden työpaikat ovat siirtymässä tuotekehitykseen. Siinä ihmisten väliset tuottavuuserot ovat aivan toista luokkaa kuin tehdassaleissa tai viljapelloilla. Osaaminen voidaan hinnoitella korkealle – toistaiseksi. Kiina tuottaa miljoona insinööriä vuodessa. Joukossa on tosi hyviä ja paljon.
Työ ei lopu, mutta jos pannaan kansantaloudessa tarjolla olevat työtunnit tuottavuuden mukaan jonoon, viimeisistä tunneista kuluttaja ei suostu paljonkaan maksamaan. Joko viimeisiä tunteja ei tehdä, jolloin seurauksena on kasvava rakenteellinen työttömyys, tai viimeisistä tunneista maksetaan kovin vähän, jolloin seurauksena ovat kasvavat palkkaerot.
Osmon analyysi on hyvä, mutta synteesin teko pahasti kesken. Nykytalouden keskeinen ongelma on todellakin se, että ihmisten perustarpeita suoraan palvelevan tehdas- ym. työn arvo laskee verrattuna tuotekehityksen, sisällöntuottamisen, asioidenajamisen ja rahoituksen arvoon verrattuna. Tulo- ja varallisuuserojen kasvun aiheuttama ongelma on maailmanlaajuinen eikä siihen ole kansallisia ratkaisuja.
On huomattava, ettei kyseinen ongelma johdu siitä, että maailmantaloudessa vallitsisi vapaa markkinatalous. Se johtuu siitä, ettei näin ole, vaan että jälleen kerran – aivan niin kuin jlbl edellä kirjoitti – vallassa ja varakkuudessa johtavat pyrkivät turvaamaan asemansa. Se tapahtuu, niin kuin aina, pitämällä yllä mielikuvaa sen järjestelmän välttämättömyydestä, jossa heidän työnsä on erikoisen arvokasta. Kastijärjestelmän, säätyjärjestelmän, sosialistinen järjestelmän jne. valta perustuu siihen mielikuvaan, että koko yhteiskuntajärjestys romahtaa, ellei ylemmillä ole valtaa hallita ja ohjata alempia. Siksi tarvitaan etuoikeutettujen tehtävien muodostamia luokkia, bramiineita, aatelisia, keskuskomitelaisia jne.
Nykyisen talousjärjestelmän aatelisia ovat tiedon tuottajien kärjet, tuotekehittelijät, sisällöntuottajat ja rahanlainaajat, joiden asemaa ja työtä suojaavat tietyt etuoikeudet, patentit, tekijänoikeudet ja rahan liikkeitä koskevat liikesalaisuudet. Ne eivät kuulu aitoon markkinatalouteen vaan ne ovat yhteiskunnallista, laeilla vahvistettua ohjausta, joiden suomien oikeuksien ja rikkauksien turvin pieni joukko parempiosaisia voi painostaa muut siivoamaan jälkensä.
Tämä käy helposti. Kun kaikki totuutena toistavat, että kukaan ei viitsi keksiä mitään, ellei siihen saa yksinoikeutta; kukaan ei viitsi kirjoittaa, säveltää tai tehdä elokuvia, jos työnsä palkitaan vain kertasuorituksella vaikka kuinka suurella; kukaan ei lainaa rahaa kenellekään, jos pankkisalaisuudesta luovutaan, niin mikään ei muutu kuin suuren romahduksen myötä.
Tämä on harmillista kahdessakin mielessä. Ensinnäkin kyseinen väite ei pidä paikkaansa. Niin kuin lapsilla on luontainen kyky ja tarve leikkiä, niin aikuisilla on kyky ja tarve keksiä uusia asioita, taidetta, tiedettä ja tekniikkaa. Ei tulosten saamiseksi tarvita yksinoikeuksia vaan mahdollisuuksia. Toiseksi, vaikka nykyaatelisten etuoikeuksista luopumisella saataisiin vähemmän taidetta, tiedettä ja lainarahoja, niin entä sitten? Onko meillä todellakin puutetta kirjoista, musiikkiesityksistä, kännykkäpeleistä ja rahavuorista? Vai niiden laadusta? Eikö pahin puute kuitenkin koske tasapainoisempaa taloutta ja luokattomampaa yhteiskuntaa, jokaisen yhtäläisen ihmisarvon tunnustamista?
----
Jos vanhan mallin mukainen toiminta alkaa tökkiä, niin ihmisen käyttäytymisen biologinen pohja suuntaa kulttuurievoluutiota suuntaan, jossa ihminen voi paremmin toteuttaa biologisia imperatiivejaan (syöminen, seksi, yhteisön arvostus, vastavuoroisuus, yhteistoiminnan tuottama hyöty eloonjäämisessä jne.).
Näin siis periaatteessa. Yhteiskunnallisen evoluution kannalta olennainen kysymys on kuitenkin se, miten kyseiset imperatiivit yhteisössä toteutuvat ja miten niiden jakauma ajan mittaa kehittyy. Teoreettisina vastapareina ovat keskusjohtoinen, hierarkkinen järjestelmä ja kansanvaltainen, tasa-arvoinen järjestelmä. Edellisessä järjestelmässä huipulla olevat pystyvät toteuttamaan halujaan ylenpalttisesti, mutta alemmilla tasoilla olevat eivät. Jälkimmäisessä kaikki pystyvät toteuttamaan halujaan suunnilleen samalla tasolla, kukaan ei ylenpalttisesti, muttei kukaan jää mistään osattomaksikaan.
Käytännön kehitys näyttäisi kulkevan vuorotellen kumpaakin suuntaan poiketen, mutta kuitenkin niin, että pitkällä aikavälillä yhteisen arvomaailman muodostavat yhteisöt ovat laajentuneet ja voiton ovat vieneet tasa-arvoisemmin rakentuneet. Tälle on ilmeinen selitys. Kehitys on tiedon kehittymistä ja yhteiskunnallinen kehitys on yhteiskunnallisen tiedon, siis yhteisen, kaikkien samalla tavalla ymmärtämän tiedon kehittymistä. Tähän nähden seuraava kommenttisi on ymmärrettävä mutta outo.
Koska kuulun pieneen vähemmistöön, jonka mielestä Maon kulttuurivallankumous oli loistava menestys, sillä sen tuhkista löytyi selkeä suunta Kiinan modernisoitumiskehitykselle nimenomaan sen kaikenkattavan rikkirepivyyden takia
Tällä logiikallahan voitaisiin useita suuria onnettomuuksia, vaikkapa toista maailmansotaa ja neuvostososialismia kutsua menestyksiksi, koska niiden tuhkasta on noussut entistä tasa-arvoisempi Eurooppa.
Ymmärrän kehityksen sillä tavalla, että tällaisista onnettomuuksista otetaan oppia ja niitä yritetään välttää. On pyrittävä ilman suuria onnettomuuksia siihen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, mikä niiden tuhkasta nousisi.
Monet merkit viittaavat siihen, että olemme jälleen kerran suuren onnettomuuden uhkaamia. Taloudet romahtelevat siellä täällä ja dominovaikutus saattaa kaataa koko systeemin. Olennainen kysymys kuuluu: jos maailmantalous romahtaisi suuria tuhoja aiheuttaen, millainen talous siitä nousisi, mikä ei enää romahtaisi samalla tavalla? Siihen olisi pyrittävä.
Jos näkemykseni on oikea, se tarkoittaa että meidän olisi jo nyt pyrittävä entistä tasa-arvoisempaan maailmantalouteen. Talouden (mahdollisuuksien) tasa-arvoisuus ei kuitenkaan tarkoita ylhäältä ohjattua, sosialistista tasa-arvoa, eikä myöskään tuottajien välistä, kapitalistista tasa-arvoa, vaan kuluttajien eli ostajien keskinäistä tasa-arvoa, jonka ominaispiirteistä olen tässäkin blogissa useasti kirjoittanut.
Mitä tulee kansalaispalkkaan, niin se on selvästi linjassa talouden tasa-arvostumiskehityksen kanssa. Se ei kuitenkaan poista tarvetta erityisen suuriin ja tärkeisiin sosiaalisiin tukiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti