maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kapitalismia voidaan kritisoida kahdelta vastakkaiselta suunnalta

US-blogiini

Vielä tänään lähes kaikki kapitalismin kritiikki lähtee sosialismin eli vasemmiston puolelta. Kun rikkaiden ja köyhien välinen kuilu syvenee, luontoa tuhoutuu tai lama iskee, vika on siinä, ettei valtiovalta säätele riittävästi taloutta. Valtiovallan pitäisi tehdä sitä ja tätä.

Tällä kritiikillä on kuitenkin pari pahaa puutetta. Ensinnäkin, sen määrittely, mitä valtiovallan pitäisi tarkkaan ottaen tehdä mitäkin ongelmaa lievittääkseen, on osoittautunut kovin riidanalaiseksi asiaksi vasemmistonkin keskuudessa. Pelkkä ”lisää säätelyä” kun ei ole ohje eikä mikään. Toiseksi, nykytalouden suuret ongelmat ovat kansainvälisen talouden aiheuttamia. Ne eivät ratkea yksittäisten valtiovaltojen toimilla. Talouden, erityisesti pääomakaupan vapautuessa ja kansainvälistyessä tietotekniikan kehityksen myötä, rahan liikkeiden säätely on käynyt valtiovalloille yhä vaikeammaksi. Yksittäiset valtiovallat ovat joutuneet globaalin finanssiyhteisön armoille. Se vaatisi vastavoimakseen globaalin, yhtenäisen vasemmiston, mutta sellaisen aikaansaaminen on tänään yhtä mahdotonta kuin se on aina ollut. Sosialismista ei kerta kaikkiaan ole globaalin kapitalismin vastavoimaksi.

Kapitalismia voidaan kuitenkin kritisoida myös päinvastaisesta suunnasta eli markkinataloudesta päin. Sieltä arvioiden kapitalismi ohjautuu liikaa tuottajien, viime kädessä pääoman tuottajien ja myyjien tarpeita tyydyttäen, kun aito markkinatalous ohjautuu viime kädessä kuluttajien mutta periaatteessa kaikkien ostajien tarpeita tyydyttäen. Tästä johtuu toisaalta tuottajien eliitin vaurauden voimakas kasvu, toisaalta heikoimpien kuluttajien elintason paikallaan pysyminen. Ja tästä johtuu sitten monenlaisia yhteisiä ongelmia.

Markkinatalouden ja kapitalismin ero on yhtä ideologinen ja yhtä vaikuttava kuin sosialismin ja kapitalismin ero. Kun ideaalissa sosialismissa talous ohjautuu yhteiskunnallisen valtaelimen ohjaamana ja ideaalissa kapitalismissa se ohjautuu toisiaan vastaan kilpailevien yritysten ohjaamana, niin markkinataloudessa talous ohjautuu yksittäisten ostopäätösten ohjaamana. Kullekin periaatteelle rakennettu talous johtaa aivan erilaisiin käytäntöihin.

Markkinatalouden puolelta tulevalla kritiikillä on se hyvä puoli, että sillä on selvästi määritelty periaate, josta voidaan päätellä, mitkä kapitalistisen talouden käytännöt ovat vastoin ostajien valintojen ohjaamaa markkinataloutta.

Periaate on yksinkertainen. Ostajien valinnanvapaus toteutuu, jos jokaisella on vapaa pääsy kaikkiin markkinatietoihin, siis myytäviä tuotteita, hintoja ja kauppoja koskeviin tietoihin, ja jokaisella on sama osto-oikeus kuin muillakin, siis riippumatta kunkin asemasta taloudellisissa yhteisöissä. On huomattava, että tämä on aivan eri asia kuin vapaa sopimusoikeus, jota kapitalistit pitävät perusvapautenaan.

Tilanne on verrattavissa poliittisen demokratian vapauteen. Siinäkään vapaus ei tarkoita yleistä sopimusvapautta vaan valinnanvapautta alhaalta päin, yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, jossa äänioikeus tarkoittaa paitsi ääntä vaaleissa myös vapautta antaa ja vastaanottaa kaikkia poliittisesti vaikuttavia tietoja. Sopimusvapaus johtaa eriarvoiseen yhteisöön, sääty-yhteiskuntaan, jossa parempiosaiset voivat sopia keskenään erilaisista etuoikeuksista ja tiedonkulun rajoitteista, joilla he säilyttävät asemansa ja peittävät jälkensä.

Markkinatalouden puolelta kapitalismin keskeinen kritiikki kohdistuukin paitsi sellaisiin erioikeuksiin kuin patentti- ja tekijänoikeuksiin niin erityisesti markkinatietoja koskeviin liikesalaisuuksiin. Avoimessa markkinataloudessa kaikki rahaa koskevat tiedot ovat periaatteessa julkisia. Niitä ei voida sopia salassa pidettäviksi. Markkinatalouden raha on luonteeltaan kaikkien sen käyttäjien yhteinen sopimus, julkinen asiakirja.

Kapitalismin ja sosialismin, siis rikkaiden ja päättäjien, yhteisistä eduista kertoo se, että edellä mainitut kapitalismin ominaisuudet ovat myös sosialistisia siinä merkityksessä, että ne ovat laeilla säädeltyä talouden ohjausta. Kehittyneimpien maiden rikkaat ja valtaapitävät ovat katsoneet edukseen suojata maidensa etumatkan patentti- ja tekijänoikeuksilla ja liikesalaisuuksilla. Heidän painostamina näistä on tullut yleismaailmallisia WTO-säädöksiä.

Markkinatalouden puolelta tuleva kritiikki ei siis vaadi näissä tapauksissa mitään sosialistista, ei uusien hallintaelimien perustamisia eikä lisäsäätelyjä vaan kyseisistä kansainvälisistä laeista ja käytännöistä luopumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti