Perustulosta

Akateemiseen talousblogiin

Itse asiassa, Fleurbaeyn esimerkkiin viitaten, perustulo on loogista nähdä laadultaan nimenomaan perintönä eikä palkkana tai sosiaalitukena. Lainaan tähän US-blogiani:

”5) Maksetaan kaikille, siis myös toimettomille yhtä suuri ja täysin vastikkeeton perustulo, mutta sanotaan sitä kansalaisosingoksi tai kansalaisperinnöksi, sillä se vastaa paremmin maksuperustetta. Kaikkien nykyinen hyvinvointi perustuu menneiden sukupolvien työhön. Heidän harteillaan me seisomme ja heidän töistään nautimme. Ilman sitä jokainen olisi köyhempi kuin kerjäläinen tänään. Tästä kiitollisina ne, joille sattuma on antanut paremmat mahdollisuudet hyödyntää tätä yhteistä perintöä, suovat osan onnestaan niille, jotka ovat vähemmän saaneet. Ne, joille tällainen kiitollisuudentunne on vieras, maksavat osuutensa realistisemmasta syystä; siksi, ettei ajauduta kohtaan 4.”

Kohdassa 4 esitän tälle pitkällä tähtäimellä ainoan loogisen vaihtoehdon, joka on demokratiasta luopuminen.

On tietysti hyvä että taloustieteilijöillä on pyrkimys käsitellä myös sellaisia asioita kuin oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Ammatillinen sitoutuminen johtaa kuitenkin helposti harhapoluille. Näin näyttää myös Fleurbaeyn kohdalla käyvän. Hänkin käsittelee oikeudenmukaisuutta rahojen jaon ominaisuutena – eikä mitään käyttökelpoista synny.

Oikeudenmukaisuuden rajoittaminen tulonjakoon rajoittaa itse käsitettä. Yleisempi tulkinta oikeudenmukaisuudesta nojaa vain jokaisen tasa-arvoiseen mahdollisuuteen parantaa asemaansa. Alkuasetelman eroilla ei ole merkitystä sen enempää kuin lopputuloksenkaan.

Niinpä urheilukilpailussa pidetään oikeudenmukaisena sitä, että kaikki lähtevät samalta viivalta, vaikka joillakin on jo synnynnäisesti paremmat mahdollisuudet menestyä. Epäoikeudenmukaisena pidettäisiin sitä, jos jotkut saisivat etumatkaa, vaikkapa kaverisuhteen perusteella tai ostamalla sitä. Suuriakin arpajaisvoittoja pidetään oikeudenmukaisina niiden saajien aikaisemmasta varallisuudesta riippumatta. Epäoikeudenmukaista olisi, jos joku voisi varallisuudellaan vaikuttaa arvonnan suorittamiseen.

Olennaista on, että tasa-arvo koskee erikseen jokaista osallistumiskertaa. Juoksukilpailua ei pidettäisi oikeudenmukaisena, jos etumatkaa olisi ostettavissa, vaikka kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus ostaa etumatkaa. Oikeudenmukaista ei olisi sekään, että edellisen kilpailun voittaja pääsisi lähtemään vähän aikaisemmin kuin muut, vaikka siinä kaikki olisivat lähteneet samalta viivalta.

Kun tätä oikeudenmukaisuuskäsitettä sovelletaan talouteen, saadaan aivan eri tulos kuin mihin taloustieteilijät – nobelpalkitut ja muut kuuluisuudet mukaan lukien – ovat päätyneet.

Markkinataloudessa kilpailu käydään periaatteessa ostajien välillä, ei siis myyjien tai yritysten välillä niin kuin kapitalismissa asia ymmärretään. Talouden perimmäinen tarkoitushan on palkita ostajia hyvillä tuotteilla eikä suinkaan palkita myyjiä suurilla rahoilla. Jokainen myyntitapahtuma on erillinen osallistumismahdollisuus tähän kilpailuun. Kun asia ymmärretään näin päin, oikeudenmukaista on se, että jokaisella on sama mahdollisuus osallistua kaikkiin kilpailuihin eli myyntitapahtumiin; toisin sanoen, on oltava sama hinta kaikille ja samat tiedot kaikille. Eikä erioikeuksia kuten halvempia hintoja, yksinoikeuksia tai parempaa tietoa ole myytävänä eikä kavereille annettavana.

Keskeinen oikeudenmukaisuuden vaatimus on markkinatietojen julkisuus, siis mm. pankkisalaisuudesta luopuminen, sillä kun tiedot ovat julkisia, oikeudenmukaisuuden loukkaukset voidaan helposti havaita. Nykyisessä kapitalismissa ne voidaan salata.

Edellinen koskee vain sitä osaa taloudesta, joka on markkinaehtoista. Yhteisiä palveluita ja sosiaalista tasausta, mieluummin siis kansalaisperintönä, tarvitaan jokaisessa yhteiskunnassa.

Ymmärrän hyvin, että poliitikot ja talousmiehet pitävät esittämääni oikeudenmukaisuuskäsitettä käytäntöön soveltumattomana. Mutta se on minusta kummallista, etteivät taloustieteilijät, joiden ei tarvitse noudattaa poliittisia ja taloudellisia ”realiteetteja” vaan ajatuksen loogisuutta, eivät ole sen selityskykyä oivaltaneet.

----

Perintöähän jää joka tapauksessa, jos on jotain saanut koottua. Enkä usko, että nykyiset säännöt sen jakautumisesta perillisten ja valtiovallan kesken olisi yleensä koettu kovinkaan epäoikeudenmukaisiksi. Lukuun ottamatta ehkä tapauksia, joissa perintö on paljon keskimääräistä suurempi. Tämä palautuu kuitenkin yleiseen tuloerojen kasvun ongelmaan, johon teoreettinen ratkaisu on siirtyminen kapitalistisesta ideologiasta ja säännöstöstä kohti aitoa markkinataloutta.

Kapitalismi eroaa markkinataloudesta siinä, että kapitalismilla on ideologinen päämäärä, yhteisen talouden kasvattaminen, erityisesti antamalla yksityisille yrityksille erityisiä tuotantoon kannustavia etuja ja oikeuksia. Kapitalismi on pohjimmiltaan yhteiskunnallinen hanke, joka tosin on nyt, etujensa ja oikeuksiensa ansiosta, voimistunut rengistä isännäksi.

Markkinataloudella ei ole mitään yhteistä päämäärää, johon suuntaan sitä olisi yhteiskunnan toimesta ohjattava. Siksi sen vaikutusta ei voida - perustulonkaan kohdalla - arvioida siltä pohjalta, miten se muuttaa kansantulon muodostumista tai jakautumista. Laskelmat eivät kuulu asiaan. Markkinatalouden hyvyyttä arvioidaan vain sen perusteella, miten täydellisesti talous toimii yksityisten ihmisten tarpeiden ohjaamana. Rahalla mitattava tulos voi olla millainen tahansa, mutta yleisenä huomiona on, että mitä oikeudenmukaisemmin talouden kilpailut on järjestetty, sitä parempi on myös rahalla mitattava tulos.