Diktaattori

Kemppisen blogiin

Taloudenpidon universaali rationaalisuus on hyvä kysymys, vaikkakaan en ennusta sen tiimoilta Nobelia kenellekään. Asia on nimittäin kovin yksinkertainen, vain liuskan mittainen, eli hinnaltaan arvoton.

Mahdollisia vastauksiahan on periaatteessa vain kaksi. Joko on olemassa jokin talouden yhteinen rationaalisuus tai sitä ei ole. Jos sellainen oletetaan olevaksi, on määriteltävä se tarkoitus, johon nähden talouden valintojen rationaalisuutta mitataan. Tänään pääehdokkaita ovat 1) tuotannon kasvattaminen 2) köyhyyden vähentäminen 3) luonnon tasapainon ylläpitäminen.

Valittiinpa näistä mikä tahansa tai yhdistelmä tai jokin aivan muu tarkoitus, sen toteuttajat hyötyvät siitä, että he tietävät miten ihmiset käyttäytyvät. Mitä ihmiset haluavat, mitä he pelkäävät, miten he pelaavat. Näitä tutkittaessa taloustiede kehittyy. Tarkoituksena on tuottaa kaavoja ja laskelmia, joita hallitukset ja yritykset voivat hyödyntää optimoidessaan toimintaansa ja luodessaan kannustimia, joilla ihmisiä ohjataan toimissaan rationaalisemmiksi – siis siinä mielessä mitä kulloinkin rationaalisena pidetään.

Toinen mahdollisuus on, ettei mitään yleistä eikä yhteistä talouden rationaalisuutta ole olemassa ja sellaisen määrittely on vain yhteiseksi haitaksi. Että yhteinen talous kehittyy paremmin sen mukaan, mitä kukin yksilö oman halunsa ja ymmärryksensä mukaan taloudelta toivoo. Mitä kukin haluaa tuottaa ja myydä ja mitä ostaa ja kuluttaa ja miksi.

Tämänkin näkökannan vaaliminen edellyttää tietoja, ehkä tieteenhaaraakin. Mutta sen asettamat kysymykset ovat aivan toisia kuin yhteisen rationaalisuuden asettamat. Kun yhteisen rationaalisuuden edistäjien on tärkeä tietää, millaisilla rajoituksilla ja kannustimilla saadaan millaisiakin tuloksia, niin omakohtaisen rationaalisuuden kannalta tällaisen tiedon hankinta on turhaa ja haitallistakin, koska kenenkään tarkoituksena ei ole ohjata muiden taloutta mihinkään yhteisesti hyväksi katsottuun suuntaan.

Omakohtaisille rationaalisuuksille rakentuvan talouden peruskysymys kuuluu, millaiset yhteiset omistamisen ja kaupan säännöt parhaiten toteuttavat sen, ettei kukaan voi painostaa ketään mihinkään yhteiseen rationaalisuuteen. Kun tiedetään, että taloudellinen painostus voi tapahtua vain säätelemällä markkinoille pääsyjä ja hyödykkeiden hintoja, saadaan säännöt, jotka kieltävät kaikilta pääsyjä ja hintoja koskevien etujen, oikeuksien ja rajoituksien antamisen ja niillä käytävän kaupan.

Tämän mukaan, mikäli siis taloudenpidolle ei oleteta mitään yhteistä tarkoitusta, tässäkin blogissa käsitellyt kysymykset siitä, miten patentteja ja tekijänoikeuksia olisi yhteisen edun nimissä käytäntöön sovellettava, ovat turhia ja haitallisiakin. Kysymysten tulisi kuulua, miten niistä parhaiten päästään eroon.