Kadetti ja kylteri III

Kemppisen blogiin

Mielenkiintoinen kolmiosainen avaus. Aluksi vähän ihmettelin, sitten vähän ymmärsin ja lopussa Kemppinen kertoikin, mikä tästä luokittelusta puuttuu. Aloitteellisuus. Jos jokin asia on uusi, sille ei vielä ole vartijoita eikä sille ole hintaa. Vartijoiden ja kauppiaiden lisäksi tarvitaan uusien asioiden tuottajat, sillä ilman uutta ei ole vanhaakaan. Kolmas tekee kertomuksesta uudistuvan, kehittyvän.

Uusien asioiden tuottaminenhan ei kuulu vartijoiden eikä kauppiaiden toimenalaan. Päinvastoin, he vierastavat todella uusia asioita, sillä ne sekoittavat vanhat ansaintakuviot.

Jaottelu kulkisi siis niin, että alussa on sana eli idea eli ideologia. Sitten on sanan opettaminen eli vartiointi eli politiikka. Kolmanneksi on sanasta hyötyminen eli kaupankäynti eli talous. Nämä kaikki tarvitaan tekemään yhteiskunnan.

Seuraavassa tyypillinen ideologien tehtäviin kuuluva aloitteellisuus.

Nykyisin meitä ja maailmaa näyttää hallitsevan talouskasvun ideologia: anna kaikki kauppiaille niin pelastut. Tätä sanaa poliitikkomme opettavat ja sen pohjalle sääntöjä kirjoittavat, joiden valtaa vartijat vartioivat ja joiden sääntöjen mukaan kauppiaat kauppaa käyvät.

Jotkut kuitenkin epäilevät kauppiaiden vallan oikeutusta, aivan niin kuin on epäilty jumalan valitsemien hallitsijoiden oikeutusta ja työväen yksinvallan oikeutusta. Mutta miten kertomus jatkuisi, jotta se ei loppuisi.

Ehkä Kemppisen esittämä esimerkki johdattaa jäljille: ”se mikä muutoin olisi kiristämistä, pakottamista tai kiskontaa arvioidaan eräissä tilanteissa eteväksi neuvottelutaktiikaksi.”

Pohjimmiltaan kehitys on sanan kehittymistä, tiedon lisääntymistä. Se kehittyy ratkaisemalla ongelmia, selittämällä ristiriitaiset sanat osaksi laajempaa yhtenäisyyttä eli ymmärrystä. Toisen sanan mukaan kiristäminen, pakottaminen ja kiskonta on oikein, toisen mukaan se on väärin. Mikä on ratkaisu?

Jo tiedetään, ettei uutta tietoa synny vartijoiden toimin, kiristämällä, pakottamalla eikä kiskomalla. Kehitys edellyttää vartijoiden tehtävien vähentämistä, myös kauppiasvallan tapauksessa.

Jumalan kuten työväenkin valitsemien vartijoiden tehtäviä vähennettiin yksinkertaisella tavalla. Pienennettiin kiristämisellä ja pakottamisella saatavaa palkintoa, vallan arvoa. Siirryttiin demokratiaan vapaine vaaleineen. Olennaista oli se, että näin rajoitettiin vallanpitäjien vapautta käydä kauppaa oikeuksilla valtaan ja saaduilla voitoilla hankkia lisää valtaa ja lisää omaisuutta – eikä suinkaan se, että valta siirrettiin kansalle tai enemmistölle.

Talouden kaikkivoipaisuuteen uskovien kauppiasvalta toimii niin kuin muutkin vallat. Se saa voimansa kauppaamalla eriarvoisia paikkoja omaan taivaaseensa. Jokainen kauppias on sen pappi ja jokaisen edellytetään kasvattavan valtaansa myymällä eriarvoisia asemia omiin tuotteisiinsa, suosimalla toisia ja syrjimällä toisia.

Kauppiasvaltaa myös vähennetään samalla tavalla kuin muitakin valtoja, demokratisoimalla. Annetaan jokaiselle toisaalta yhtäläinen vapaus toimia kauppiaana ja toisaalta yhtäläinen vapaus toimia ostajana, mutta ei anneta vapautta käydä kauppaa kaupankäynnin oikeuksilla, syrjivillä sopimuksilla.

Keskeinen yhtäläisen vapauden vaatimus koskee tietoa. Kun tulee aika heikentää kauppiaiden valtaa, sen välttämättömänä askeleena on luopua siitä yhteisestä tuesta, jota kauppiassalaisuudet nauttivat. Kehitys ei uudistu, ellei tietoja kaikista kaupankäynnin kohteista ja hinnoista, joista mm. yritysten kirjanpidot kertovat, pidetä julkisina tietoina, joiden paljastumista ei kenenkään tule estää.