Bitit pääsivät loppumaan 2

Soininvaaran blogiin

eikä se estä myöskään sitä, että kuka tahansa tunnettu tai tuntematon kirjailija ilmoittaa jakavansa kirjoja ilmaiseksi, kunhan kansa on ensin kerännyt hänelle kolehtia hänen ilmoittamansa määrän. Jos tuo järjestelmä [bittien myyminen könttäsummalla kaikille vapaaksi] toimii ja on nykyistä parempi, se toimii jo rinnan huonompien vaihtoehtojen rinnalla.

Kyseisen järjestelmän eräs sovellus on todella jo toiminnassa, mutta ikävä kyllä, se on heikkenemässä. Yhteiskunta ostaa tieteellistä tietoa kaikille vapaaksi, yleensä tutkijoiden kuukausipalkoista muodostuneella summalla – ei suinkaan kolehtivaroin. Nyt on kuitenkin rinnalle syntynyt yksityisiä toimijoita, joille tekijänoikeudet antavat mahdollisuuden tehdä rahaa ja ostaa arvovaltaa luomalla keinotekoista niukkuutta tieteen tulosten saatavuuteen. Asia, josta tässä edellä nimimerkki sidemiete jo kirjoittikin.

Kysymys ei ole vain tekijänoikeuksista vaan koko kapitalistisen ideologian voimistumisesta. Jotta kokonaiskuva selvenisi, on ymmärrettävä miten sosialismi, kapitalismi ja markkinatalous eroavat toisistaan.

Sosialistisen selityksen mukaan yhteiskunta vaurastuu, kun tuotantovälineet ovat poliittisessa kontrollissa. Kun kansalaisten parasta ajavalla valtiovallalla on hallussaan kaikki tärkeät voimavarat, se pystyy suunnittelemaan ja toteuttamaan sellaisen tuotannon, josta kaikki hyötyvät. Myös kaikki informaatio, tieteet ja taiteet ovat valtiovallan ohjauksessa: se ja se tieto on vapaasti kaikkien käytössä, sitä ja sitä tietoa jaetaan vain niille ja niille, sitä ja sitä tietoa ei sallita yleiseen levitykseen.

Kapitalistien tarkoituksena on yhteisen talouden kasvattaminen yksityisten yrittäjien omistuksessa ja ohjauksessa. Jotta pääomien kerääminen ja tuotannon kehittäminen tapahtuisi mahdollisimman tehokkaasti, valtiovalta antaa omistajille ja tuottajille tiettyjä etuja ja oikeuksia, mm. osakeyhtiöjärjestelmän ja IP-oikeudet. Yritykset voivat myös eri keinoin ohjata kaupantekoa. Tässä mielessä keskeinen on yrityksen oikeus säädellä pääsyä hallinnassaan olevaan informaatioon: se ja se tieto on vapaasti kaikkien käytössä, sitä ja sitä tietoa jaetaan vain niille ja niille, sitä ja sitä tietoa ei sallita yleiseen levitykseen.

Markkinatalouden sisältö ja tarkoitus ei ole talouden kasvattaminen eikä mikään muukaan yhteisesti määritelty hyvä, vaan yksilöiden välillä tasa-arvoisen, alhaalta ohjautuvan talouden luominen. Markkinataloudessa valtiovalta ei ohjaa taloutta erityisillä rajoituksilla tai oikeuksilla kuten IP-oikeuksilla. Tuottajatkaan eivät ohjaa kulutusta kohtelemalla eri asiakkaita eri tavoin mm. hallussaan olevien tietojen suhteen. Markkinatalous ohjautuu vain kuluttajien/ostajien valintojen tuloksena, kun jokaisella ostajalla on yhtäläinen pääsy kaikkiin tietoihin ja tuotteisiin.

Pääpiirteissään siis: Sosialismissa valtio omistaa kaikki taloudelliset tiedot. Kapitalismissa tuottajat omistavat oikeudet niihin. Markkinataloudessa kukaan ei omista oikeuksia mihinkään tietoihin/bitteihin.

Sosialismin kohtalo on jo tiedossa. Kapitalismin kohtalo on vielä vaakalaudalla. Niiden vaikeuksilla on yhtäläisyyksiä. Kun sosialismissa kaikki kentältä tulevat tiedot ihmisten jokapäiväisistä ongelmista, koskivatpa ne toimeentuloa, terveyttä, ihmissuhteita tai ympäristöä, vääristyvät matkalla ylös vaatimukseksi tehokkaammasta säätelystä, niin kapitalismissa ne vääristyvät vaatimukseksi enemmästä rahasta. Rahaa on luotava ja velkaa kasvatettava. Niinpä tänään ”kapitalististen” velkojen kokonaismäärä uhkaa ylittää kriittisen pisteen, jonka jälkeen tilejä ei enää saada tasapainoon kuin tilikirjat polttamalla, kaikkine ikävine oheistoimintoineen.

Tekijänoikeuksissa tärkein kysymys ei todellakaan ole se, miten jotkut kirjailijat ja muusikot pärjäävät vaan se, miten ratkaista ne ongelmat, mihin se ideologia on maailmantalouden johtanut, johon tekijänoikeudetkin perustuvat.

Minun mielestäni tähän ei ole kuin yksi kelvollinen vastaus. On luovuttava kapitalismin opeista ja opeteltava markkinataloutta, vaikka tekijänoikeudet menevät siinä samalla.

Insentiivi

Kemppisen blogiin

HG otti yllä esille tärkeän asian. Tavallisella terveellä ihmisellä on luonnostaan voimakas halu, tarve tai ”insentiivi” elää ja tehdä mitä osaa, kirjoittaa, rakentaa, soittaa, leipoa, tutkia, hoitaa lapsia, keksiä tai potkia palloa. Ei siihen mitään muuta tarvita kuin mahdollisuus siihen.

Se insentiivi, mistä taloustieteilijät ja poliitikot puhuvat, on aivan toinen asia. Sen perusta on ideologinen. Yhteiskunnalla on jokin päämäärä, jota kohti se haluaa jokaisen pyrkivän, ja siksi se säätelee ihmisten toimintaa asettamalla tähän suuntaan ohjaavia insentiivejä.

Tänään, kun ideologisena tavoitteena on talouden kasvattaminen, insentiivit rakennetaan taloutta kasvattamaan. Mutta se ei ole ainoa mahdollisuus. Entisessä Neuvostoliitossa insentiivit asetettiin puoluetta voimistamaan.

Voidaankin ajatella, että yhteiskunta toimii sitä paremmin, mitä heikompia ja mitä vähemmän ideologisia insentiivejä on. Useinhan ne pyrkivät saamaan ihmiset toimimaan aivan eri tavalla kuin mihin heidän omat halunsa ja taitonsa osoittavat. Silloin kaikki toiminta heikkenee.

---

Anonyymille, joka väitti että itäblokin kommunismin tuho johtui juuri siitä, että sen toimintamalli ei ollut yhtenevä ihmisten peruspsykologian kanssa, vastaan että juuri tätä tarkoitin. Sen lisäksi tarkoitin sitä, että tämä nykyinen kapitalismi on tekemässä saman virheen.

Adam Smithin ajatuksen pohjalta voidaan kuvitella ideaali markkinatalous, joka ohjautuu vain yksilöiden vapaiden ja painostamattomien vaihdantojen ohjaamana, kun kaikki tietävät mitä markkinoilla tapahtuu. Huomattakoon, että tämä ehto ei sisällä sopimusvapautta, sillä se kieltää sellaiset sopimukset, joilla joitakin toimijoita painostetaan tai heiltä salataan tietoja. Valtiovallan tehtävänä on ainoastaan valvoa, että vaihdannanvapaus säilyy.

Kapitalismissa valtiovalta säätää kuitenkin lakeja, joiden tarkoituksena on luoda insentiivejä kansan talouden kasvattamiseksi. Osaksi siitä syystä, että sellaistenkin kansalaisten elinoloja voitaisiin parantaa, jotka eivät itse tule toimeen. Osaksi siitä syystä, että kansakunta pärjäisi muita vastaan kilpailussa maailman taloudellisista resursseista.

Kapitalismin kasvukiihokkeet eivät ole vain joitain kasvua suosivia vero- tai yritystukiratkaisuja, joista tänään kiistellään, vaan tärkeimmät niistä ovat rakenteellisia, koko talouden toimintaa sääteleviä. Esimerkiksi osakeyhtiöjärjestelmän tarkoituksena on osakkeenomistajan henkilökohtaista vastuuta rajoittamalla tehostaa kapitaalin kasautumista tuotannon kasvattamiseksi. Myös immateriaalioikeuksia perustellaan sillä, että ne kannustavat tekijöitä tuottamaan enemmän tutkimista, taidetta ja keksintöjä kuin tuotettaisiin ilman tällaista lainsäädäntöä, puhtaan markkinaehtoisesti. ”Kapitalistisia” ovat myös säädökset liikesalaisuuksista. Ne antavat lain suojan salassapitosopimuksille, jotka eivät kuulu aitoon markkinatalouteen.

Jos katsotaan talouden kriisejä, vaikkapa tätä nykyistä, kaikissa on yhtenä tekijänä ollut joidenkin toimijoiden ylisuuri riskinotto, johon on edesauttanut mahdollisuus henkilökohtaisen vastuun välttämiseen ja tietojen salaamiseen. Nämä ovat olleet nimenomaan kapitalismin kriisejä, eivät markkinatalouden.

Downshifting on mainio asia, mutta vain jos sillä tarkoitetaan kapitalismin alasajoa kohti aitoa markkinataloutta.

Bitit pääsivät loppumaan

Soininvaaran blogiin

Jatkan jo aiemmin aloittamaani asiaa, koska se liittyy myös tähän koulukirjakysymykseen ja koska asia näyttää olevan muutenkin vaikea. Alkuperäisen aiheen lähtökohta oli se, että oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu. Ja katsotaan, onko tällaisesta teoretisoinnista apua musiikin/kirjallisuuden hinnoittelun kehittämiselle. Vastakkain ovat täydellinen hinnoittelu tekijänoikeuksilla ja täydellinen hinnoittelu ilman tekijänoikeuksia.

Siis miten aikaansaadaan yhden biteiksi saatettavan teoksen täydellinen hinnoittelu, jos täydellisyydellä tarkoitetaan sitä, että hinta muodostuu ilman sekä kuluttajan että tuottajan ylijäämää eli 1) jokainen joutuu maksamaan teoksesta juuri sen verran kuin on siitä valmiskin maksamaan, 2) eikä kukaan, joka ei teoksesta mitään maksaisi, joudu siitä mitään maksamaan.

Tekijänoikeuksilla varustetun teoksen täydellinen hinnoittelu merkitsisi siten järjestelmää, jossa tekijä neuvottelisi hinnan jokaisen kanssa erikseen eikä kukaan ostaja voisi antaa teosta kenenkään muun kuunneltavaksi/luettavaksi tai kopioitavaksi.

Tekijänoikeuksitta täydellisessä hinnoittelussa tekijä asettaisi teoksen hinnaksi tasan sen, minkä edellisessäkin tapauksessa, mutta kaikki saisivat teoksen käyttöönsä vasta, kun viimeinenkin maksu on suoritettu, jonka jälkeen teos vapautuu aivan kaikille.

Kummallakin on hyvät ja huonot puolensa.

Tekijänoikeuksissa hyvää on se, että tämä järjestelmä on jo olemassa. Huono puoli on hinnoittelun epätäydellisyys ja kopioimiskiellon valvonnan työläys. Yksilöllinen hinnoittelu on lähes mahdoton suoritus, kun ostajia saattaa olla miljoonia. Kun tekijänoikeus on kaupallista omaisuutta, sitä ostetaan erilaisissa palasissa, erilaisilla ehdoilla ja eri hinnoilla, ja siten myös ostajat joutuvat sen kohteena olevista biteistä maksamaan eri hintoja erilaisissa tuotteissa. Nämä erot johtuvat kuitenkin tuottajapuolen tarpeista, eivät niinkään ostajan maksuhalukkuudesta. Ei tietoakaan täydellisestä hinnoittelusta.

Kopioimiskiellon valvonta on silti vakavampi ongelma, useassakin mielessä. Ensinnäkin, valvontaa on mahdotonta tehdä täydelliseksi, koska valvontamenetelmien kehittyessä myös niiden kiertämistekniikat kehittyvät. Toiseksi, tekijänoikeuksia ei voida kohdentaa tarkasti vaan niillä suojatulla teoksella on enemmän tai vähemmän epämääräiset ja kiistoja synnyttävät rajapinnat mm. plagiointiin ja vapaaseen käyttöön nähden.

Tekijänoikeusperustainen talous on periaatteessa valtion ohjaamaa, sosialistista taloutta. Tietotekniikan ja taiteiden kehityksen myötä sen pystyssä pitäminen tuottaa siksi yhä uusia ongelmia (mm. kuvaamasi oppikirjaongelma), jotka vaativat yhä uusien poikkeustapojen keksimistä, yhä monimutkaisempaa lainsäädäntöä, yhä enemmän poliiseja, lakimiehiä ja tuomareita, uusia panostuksia bittivarkaiden kiinnisaamiseksi ja pelotustuomioita lainrikkojille; kaikkea sitä kontrollia, jota aito taide ja tiede vieroksuvat.

Tekijänoikeuksitta toimittaessa huonoa on se, ettei tällainen järjestelmä ole vielä käytössä – tuskin edes ajateltu mahdolliseksi. Hyviä puolia on monta.
- Ensinnäkin, tällainen kaupankäyntitapa, siinä muodossa kuin esitin sen otsikon ”Oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu” alla, pyrkii minimoimaan sekä tuottajan että kuluttajan ylijäämät. Teoksen myyjä pyrkii asettamaan hintansa tasan sen suuruiseksi, mitä kuluttajat ovat korkeintaan valmiit maksamaan ja mikäli tämä onnistuu, kauppa on täydellinen.
- Toiseksi, kun tekijänoikeuksia ei ole, kaikki ne resurssit säästyvät, jotka nykyisin kuluvat tekijänoikeuslakien säätämiseen ja valvontaan, oikeuksien hallintaan, ristiriitojen ratkaisemiseen ym. kontrolliin.
- Kolmanneksi, kyseinen taide/tiede vapautuu heti kaupan synnyttyä edelleen vapaasti jalostettavaksi eikä tekijänoikeusriitoja synny.
- Neljänneksi, tämä kaupantekotapa tarjoaa edullisen tavan myös yhteiskunnalle ostaa ja tukea sellaisia tekijöitä ja teoksia, joita se pitää tärkeinä. Esimerkiksi, kun oppikirjojen tekijät asettavat teoksensa myyntiin, mikä tahansa yhteiskunnallinen instanssi, koulu, yliopisto tai muu yhteisö voi valita sieltä mieleisensä teokset ja asettaa niille oman ostohintansa oman arviointinsa mukaan. Jos jokin teos saa riittävästi ostotarjouksia, se ostetaan kaikille vapaaksi.
- Viidenneksi, kun teoksen bitit ovat kaikkien vapaasti käytettävissä, niiden jalostaminen fyysiseksi tuotteeksi, kirjaksi, äänilevyksi, teatteriesitykseksi tms. vapautuu aitoon markkinakilpailuun. Tekijänoikeustaloudessahan näin ei ole vaan tekijänoikeuksien haltija voi määrätä myös teoksen fyysisestä toteutuksesta, mistä tämä koulukirjaongelmakin osaltaan johtuu.

Oletetaan musiikin täydellinen hinnoittelu

Soininvaaran blogiin

Kun Osmo esitti ajatuskokeen siitä, mitä tapahtuisi, jos olisi mahdollista hinnoitella kaikki musiikin kuuntelu markkinaehtoisesti juuri niin kuin musikantti ja säveltäjä itse haluavat, niin seuraavassa minä esitän ajatuskokeen siitä, mitä tapahtuisi, jos musiikki hinnoiteltaisiin markkinaehtoisesti niin kuin kuluttajat sen haluavat.

Oletetaan kattava internet, johon kaikilla musiikin tekijöillä ja kuluttajilla on helppo pääsy. Kappaleen tekijä esittelee uutuutensa netissä ja asettaa sille sellaisen hinnan, jonka hän arvioi kaikkien sellaisten kuluttajien yhdessä maksavan, jotka ovat halukkaita sen kuuntelemisesta tai muusta käytöstä jotain maksamaan. Nämä ilmoittavat maksuhalukkuutensa määrän ja optimitapauksessa ilmoitettu summa ja vaadittu summa kohtaavat tasan, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Tästä eteenpäin tekijänoikeuksia ei ole. Tekijä saa mitä pyysikin, jokainen ostajakuluttaja saa teoksen käyttöönsä itse valitsemallaan suorituksella, eikä niiltäkään sitä kielletä, jotka eivät siitä olisi mitään maksaneetkaan. Kaikki vapaaehtoista, painostamatonta vaihdantaa. Jos tekijä asettaa hinnan optimia pienemmäksi, myös jotkut maksuhalukkaat saavat teoksen ilmaiseksi. Jos tekijä asettaa hinnan optimia suuremmaksi, kukaan ei saa teosta.

Jos nyt verrataan toisiinsa näitä kahta ideaalia kauppatapaa, myyjien ”markkinataloutta” ja ostajien markkinataloutta, niin ero on valtava. Lainausmerkit syystä että edellinen kauppatapa vaatii poliittisesti säädetyt tekijänoikeudet, joilla taloutta säädellään aivan siinä mielessä kuin muitakin taloudellisia toimia säädellään ja jota pidetään markkinoiden vastaisena toimena.

Osmon esittämässä tapauksessa kehitys todellakin etenisi niin, että jossain vaiheessa ”radiolähetyksistä maksettaisiin yksilöllisesti jokaisen artistin vaatimusten mukaan ja jokaisesta koulubileissä soitetuista kappaleesta tulisi sellainen hinta kuin artisti on juuri tähän tilaisuuteen määrännyt.” Ja lisäisin vielä, että joka laitteessa olisi jokin valvova elin estämässä tai verottamassa luvatonta musiikin käyttöä. Vaikka tällaisen optimin toteuttaminen olisi teoriassa mahdollista, se ei tapahtuisi ilmaiseksi vaan yhä suurempi osa kuluttajien maksuista kuluisi muuhun kuin musiikkiin, nimittäin valvonnan ja sen kiertämisen byrokratiantäytteisen kilpajuoksun ylläpitämiseen. Tekniikan kehitys ei palvelisi niinkään kansalaisia kuin säätelijöitä ja valvojia.

Minun esittämässäni tapauksessa asia on päinvastoin. Siinä tekniikan kehitys palvelisi suoraan kyseiseen optimiin hakeutumista ja kulujen minimointia. Myös siinä tapauksessa, että joillakin taiteilijoilla tai teoksilla olisi sellaista arvoa, että yhteiskunta haluaisi sitä tukea ja omalla panoksellaan osallistua kaupantekoon.

Niinpä, vaikka tällainen mediayritysten ja tekijänoikeusjärjestöjen vallan alasajo tuntuukin tänään utopistiselta, uskoisin sen tulevan joskus vallitsevaksi käytännöksi – mutta milloin, sitä ei kannata ainakaan tekijänoikeusjärjestöiltä kysyä.

----

Veli-Markus Tapio:

oikeudet syntyvät pohjimmiltaan sopimuksella. Tekijänoikeus ei ole sen ”mielivaltaisempi” kuin omistusoikeus, panttioikeus tai perintöoikeus. On täysin mahdollista kuvitella maailma ilman varallisuusoikeuksia. Kulttuurievoluution tuloksena tällaiset oikeudet vain ovat osoittautuneet tehokkaiksi tavoiksi järjestää toimiva yhteiskunta. Jokainen oikeus on ”tarkoituksella pystytetty”.

Tottakai tekijänoikeus on mielivaltaisempi kuin tavallisen fyysisen kohteen omistusoikeus. Ainakaan minä en pysty ilman jälkimmäistä kuvittelemaan minkäänlaista järjestäytynyttä yhteiskuntaa, en edes järjestäytynyttä rosvolaumaa, sillä silläkin on omat omistusta koskevat sääntönsä ja oikeutensa. Sen sijaan olen kylläkin kuvitellut informaation markkinaehtoisen kaupankäyntitavan, jossa tekijänoikeuksia ei tarvita.

Jokainen oikeus on epäilemättä tarkoituksella pystytetty, mutta se ei merkitse sitä, että jokainen oikeus olisi pysyvästi tarkoituksensa mukainen. Samoina aikoina kuin ensimmäisiä tekijänoikeuksia rustailtiin 1700-luvulla, tiettyihin säätyihin kuuluvat henkilöt saivat yksinoikeuden tietyn kiinteän omaisuuden omistamiseen, ammatin harjoittamiseen, heidät voitiin vapauttaa veroista tai heille voitiin antaa oma veronkanto-oikeus tms. Varmaan nämäkin oikeudet olivat aikanaan tarkoituksenmukaisia, mutta maailman muututtua ne kävivät yleiseksi rasitukseksi ja niistä luovuttiin.

Mielenkiintoinen on Neuvostoliiton esimerkki. Sielläkin oli tarkoituksella pystytetty informaation omistusoikeusjärjestelmä. Sen mukaan taloudelliset tekijänoikeudet kuuluivat valtiolle. Varmaankin siellä väitettiin että ”toistaiseksi valtion omistamat tekijänoikeudet ovat paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin suunnitelmallisuuden tehokkuutta. Tiedämme, ettei järjestelmämme ole täydellinen, mutta sosialismia ei tule kuitenkaan romuttaa ennen kuin paremmat keinot on löydetty.” No, eipä niitä juuri pidetty asiallisena etsiäkään ja koko homma puutui omaan mahdottomuuteensa.

Kun nyt vakavana esität että toistaiseksi tekijänoikeudet ovat kuitenkin paras tuntemamme tapa tuoda taiteen resurssien allokointiin markkinatalouden tehokkuutta. Kaikki tietävät, että järjestelmä ei ole täydellinen. Nykyistä järjestelmää ei tule kuitenkaan romuttaa ennen kuin paremmat keinot on löydetty, niin eikö tässä ole jotain tuttua. Kuvioon kuuluu, ettei silti ole mitään syytä etsiä parempaa järjestelmää. Kaikki hyvin niin kauan kuin ei tiedetä paremmasta. Pikemminkin, jos joku väittää sellaisen löytäneen, löytöön on suhtauduttava niin kuin sitä ei olisi esitettykään, sysättävä syrjään häiritsemästä suunnitelmia, joilla nykyistä järjestelmää viilataan paremmaksi. Tärkeintä on säilyttää vanha. Vai?

Kasettimaksu menköön C-kasetin mukana

Soininvaaran blogiin

Katsokaa nyt missä metsässä tämäkin keskustelu vaeltaa. Se on täynnä havaintoja siitä, kuinka joka puolella on puita, joilla on vakava sairaus, hyvitysmaksujen epäloogisuus, Teoston mafiamaisuus, laillisenkin tiedonsiirron verottaminen, byrokratian lisääntyminen, pienten taiteilijoiden jääminen suurten varjoon, maksujen päällekkäisyys jne.

Ja sitten yritetään hoitaa puuta kerrallaan: jotain epäkohtaa voitaisiin ehkä vähentää, jos kerättäisiin taiteilijoille entinen toimeentulo vähän toisella, mutta kuitenkin tekijänoikeuksia kunnioittavalla tavalla. Ei kyllä oikein tiedetä millä, eikä osata nähdä, että samalla syntyisi taas uusi ristiriitainen vesa tähän samaan synkkään metsään.

Sen metsän nimi on tekijänoikeus, kaupan oleva yksinoikeus hyötyä teoksesta ja rajoittaa sen käyttöä muilta. Puiden huono kunto ei johdu tämän metsän hoitajien pahasta tahdosta eikä taitojen puutteesta vaan puuston DNA:sta. On vain looginen välttämättömyys, että koko se metsä, joka on kasvanut tekijänoikeuden periaatteille, vähitellen rämettyy uudistuskelvottomaksi.

Yhtä välttämätöntä on, että tieteen ja tekniikan kehitys, mm. internet, tulee ennemmin tai myöhemmin hävittämään tämän metsän. Se voi tapahtua hallitsemattomasti tai hallitusti.

Hallitsemattomasti se tapahtuu, jos jatketaan nykyiseen tapaan, tekijänoikeuspuolella keksitään yhä uusia keinoja, joilla tiedonsiirtoa voitaisiin verottaa ja rajoittaa ja kuluttajienoikeuspuolella keksitään yhä uusia tapoja kiertää rajoituksia, ja aikaa ja rahaa kuluu ja ihmisten eripuraisuus voimistuu ja lainkuuliaisuus heikkenee. Myös ja erityisesti maailmanlaajuisesti.

Hallitusti se tapahtuu, jos hyödynnetään teknistä kehitystä ja internetiä ratkaistaessa perusongelmaa, joka on: miten taiteilija/tieteilijä voi saada markkinaehtoisesti palkan työstä, josta on joillekin arvoa/hyötyä, ilman että rajoitetaan tiedon vapaata liikkumista. Oman ratkaisuehdotukseni olen jo esittänyt edellisessä asiaa koskeneessa viestiketjussa, mutta toistan sen vielä tässä – ja tulen toistamaan niin kauan kuin joku osoittaa, ettei se täytä edellä esitettyä vaatimusta.

Tehdään sivusto, jossa on näytteitä tms. tekijöiden aikaisemmista, jo julkaistuista teoksista ja uusista myytävistä teoksista, ja jossa kutakin myytävää teosta kaupataan esimerkiksi niin, että myyjä asettaa hinnan ja päivämäärän, jona myynti viimeistään tapahtuu, ja jossa on mahdollisuus kunkin ostajan ilmaista sitovasti, millä summalla hän on valmis ostamaan tuotteen, siitä huolimatta, että muut saisivat sen ilmaiseksi. Kun näistä sitoumuksista summautuu vaadittu hinta, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Ellei hinta täyty, myyjän tehtäväksi jää arvioida hyväksyykö hän pienemmänkin suorituksen vai peruuntuuko kauppa.

----

Mikä tarkkaan ottaen on se ongelma, jonka käsittelemiseen tai ratkaisemiseen tämä keskustelu pyrkii?

Joillekin suurimpana ongelmana näyttää olevan puutteellinen tieto siitä, millaisille muistivälineille musiikkia ladataan ja kuinka paljon. Joillekin pääongelma on se, miten nykyinen kulttuuritarjonta voitaisiin turvata mitään olennaista muuttamatta. Useimmille ongelma on hyvitysmaksujärjestelmän järjettömyys, mutta ratkaisusta ei niin väliä, kunhan tekijänoikeuksiin ja taiteilijoiden oikeutettuihin tuloihin ei kajota. Yhden mielestä suurin ongelma on siinä, että niin harvat ovat lukeneet OPM:n mietinnön.

Eikö tässä kuitenkin ja kaiken kaikkiaan pyritä löytämään ratkaisu siihen, miten taiteilija/tieteilijä voi saada markkinaehtoisesti palkan työstä, josta on joillekin arvoa/hyötyä, ilman että rajoitetaan tiedon vapaata liikkumista.

Mikä tässä ongelmanasettelussa on vikana? Sekö, että se on niin yksinkertainen ja selvä? Vai se, että siihen löytyy looginen ratkaisu? Vai sekö, että kyseinen ratkaisu siirtää kaikki edellä mainitut ongelmat sinne minne ne kuuluukin, roskikseen – ja vähän vähentää niiden kanssa puuhastelijoiden arvovaltaa?

----

Roomassa 1600-luvun alussa: ”Vaikka tämä uusi keksintö, kaukoputki, on mahdollistanut kauemmaksi näkemisen ja joku on saanut taivaankantta tutkiessaan aiheen väittää, että olettamalla Maa liikkuvaksi ja Aurinko paikallaan pysyväksi, kaikki taivaan ilmiöt selittyvät paremmin kuin eksentrien ja episyklien teorian avulla, niin on ymmärrettävä, että sellainen puhe on vain hypoteettista, ex suppositione. Sille väitteelle ei ole mitään käytännön todistetta eikä meidän siten tule hylätä sitä oppia, mitä Raamattu opettaa ja johon kaikki tieteemme ja taiteemme perustuvat.”

Helsingissä 2000-luvun alussa: ”Vaikka tämä uusi keksintö, internet, on mahdollistanut informaation rajattoman levittämisen ja joku on saanut aiheen väittää, että sen avulla voitaisiin tieteilijöillemme ja taiteilijoillemme maksaa markkinaehtoinen palkkio heidän töistään ilman, että informaation kulkua tekijänoikeuksien ja hyvitysmaksujen teorian mukaan rajoitettaisiin, niin on ymmärrettävä, että sellainen puhe on vain hypoteettista. Sille väitteelle ei ole mitään käytännön todistetta eikä meidän siten tule hylätä sitä oppia, mitä Taloustiede ja IP-oikeussäädäntö opettaa ja mille kaikki tieteemme ja taiteemme perustuvat. Ja jos vielä löytyy kohteita, jotka mahdollistavat vastikkeettoman tieteestä ja taiteesta nauttimisen ja oikeutetulta rahastamiselta välttymisen, nämä vapaan luovuuden lähteet on mitä pikimmiten tukittava ja otettava osaksi pyhän Rahan valtakuntaa, jota kaikkien tieteiden ja taiteiden on kumarrettava – niin kuin menestyksellä olemme tähänkin asti tehneet.

Varmuuskopioista teostomaksu

Soininvaaran blogiin

Tämä kaikin puolin järjetön päätös hyvitysmaksupohjan laajentamisesta todistaa taas kerran sen, kuinka alun perin väärin ajateltu periaate johtaa oman logiikkansa mukaan ja ryhmäpsykologian voimin yhä ristiriitaisempiin ja yhteistä hyvää rapauttavampiin ratkaisuihin.

Tietysti tästä voidaan syyttää päätöksen tehneitä poliitikkoja, mutta kiinnostavampaa on tarkastella asian lobbaamispuolta. Taiteilijat keräsivät lähes 8000 kannattajaa hankkeensa taakse. Mukana sellaisia nimiä kuin Einojuhani Rautavaara, Hector, Aki ja Mika Kaurismäki, Esa-Pekka Salonen, Jörn Donner, Tuomari Nurmio, Anna-Leena Härkönen ja Anja Snellman. Kuka päättäjä nyt kehtaisi olla eri mieltä näin suurten ja paljon antaneiden taitelijoiden kanssa.

Mutta miksi nämä laittoivat nimensä adressiin?

Lähdetään perusteista. Laissa määriteltyjen kaupallisten tekijänoikeuksien, mikä on siis eri asia kuin tekijän oikeus tulla tunnustetuksi ja oikeutetuksi saamaan työstään palkka, ainoana perusteena on se, että teoksilla on yhteiskunnallista arvoa. Se ei riitä, että teoksilla on arvoa niiden kuluttajille, koska tämä asia kuuluu yksityisen vaihdannan piiriin. Taiteilijoiden tulojen turvaaminen ei myöskään voi olla peruste, koska samalla perusteella voi mikä tahansa ammattikunta vaatia erityisiä lakeja omien tulojensa turvaamiseksi.

Mikä se yhteiskunnallinen hyöty voisi olla, jonka perusteella taiteilijoita kannattaisi palkita erityisansaintajärjestelmällä? Oman ymmärrykseni mukaan palkitseminen olisi perusteltua, jos taideteosten ansiosta kansalaisista tulisi asenteiltaan ja ymmärryksiltään laajemmin yhteistä etua ajattelevia. Se olisi perusteltua, jos taide tekisi ihmisistä vähemmän itsekkäitä ja vähemmän kuppikuntaisia.

Miten on? Miksi hyvitysmaksuja kannattavat taiteilijat laittoivat nimensä adressiin? Oman kuppikuntaisen etunsa vuoksi, ymmärtämättä tai välittämättä siitä, miten järjetön se on yhteisen hyvinvoinnin kannalta. Jos siis jopa taiteen todelliset suurkuluttajat ja tekijät osoittavat näin, ettei taide, tai ainakaan tekijänoikeuksilla kannustettu taide, vaikuta yhteiskunnallista arvoa lisäävästi, niin koko kaupallisten tekijänoikeuksien järjestelmältä putoaa moraalinen perusta. Silloin se kehittyy turhia kuluja aiheuttavaksi, yhteisöllisyyttä rapauttavaksi säätelyksi ja byrokratiaksi, kuten näyttää jo käyneen.

---

Kyllä nyt Osmolta puuttuu logiikka ja luovuus tässä tärkeässä asiassa. Se, ettei teoksen tekijä pysty rahastamaan jokaista teoksen yksittäistä ”kuluttajaa”, ei suinkaan merkitse sitä, ettei tekijä voi saada palkkiota työstään. Esimerkiksi, yhteiskunta voi ostaa sellaisen teoksen, jota se pitää yhteisölleen arvokkaana ja jakaa sen kaikille. Tiede ja koulutushan toimii perinteisesti tällä periaatteella.

”Ongelman” on aiheuttanut tekniikan kehitys, internet, joka on tehnyt biteiksi saatettavan teoksen jakelun käytännössä ilmaiseksi. Ei tätä kehityksen tuomaa etua teosten jakelijana ole mitään järkeä lähteä verottamaan ja rajoittamaan. Sitä on hyödynnettävä, ja tässä tapauksessa sitä voidaan hyödyntää saattamalla teoksen ostajat yhteen internetin avulla niin suureksi joukoksi, että sen yhteinen maksuhalukkuus riittää palkaksi tekijälle. Kyse on siis sen saman mallin, jota yhteiskunta käyttää taidetta ostaessaan, laajentaminen myös yksityiselle puolelle.

Tämä mahdollisuus seuraa siitä, että jos on olemassa joillekin hyödyllinen/arvokas teos, aina löytyy joukko ihmisiä, jotka ovat halukkaita maksamaan siitä, vaikka muut saisivat sen ilmaiseksi.

En ole itse mikään it-alan mies, mutta niille jotka ovat, tässä vinkki. Tehdään sivusto, jossa on näytteitä tms. tekijöiden aikaisemmista, jo julkaistuista teoksista ja uusista myytävistä teoksista, ja jossa kutakin myytävää teosta kaupataan esimerkiksi niin, että myyjä asettaa hinnan ja päivämäärän, jona myynti viimeistään tapahtuu, ja jossa ostajalla on mahdollisuus ilmaista sitovasti, millä summalla hän on valmis ostamaan sen, siitä huolimatta, että muut saisivat sen ilmaiseksi. Kun näistä sitoumuksista summautuu vaadittu hinta, rahat vaihtavat omistajaa ja teos avautuu kaikille vapaaksi. Ellei hinta täyty, myyjän tehtäväksi jää arvioida hyväksyykö hän pienemmänkin suorituksen vai peruuntuuko kauppa.

Mitään muuta ei tarvita. Ei edes tekijänoikeuksia.

Nähdäkseni tätä ansaintalogiikkaa ei voida kritisoida muuten kuin sillä, että tuottajien mielestä he eivät saa niin hyvää palkkaa kuin heille heidän omasta mielestään kuuluisi. Toisaalta, eiköhän tämä sama kritiikki koske kaikkia muitakin ansaintalogiikkoja.

---

Osmo:

Minun on hyvin vaikea uskoa tuohon Matti H:n almuteoriaan. Se voi toimia demonstraationa yhden kerran, mutta on täysin mahdotonta, että sillä voitaisiin rahoittaa nykyinen kulttuuritarjonta.

Minun on puolestani vaikea uskoa, ettei se toimisi, erityisesti kun et osoita siitä mitään loogista virhettä etkä perustele kantaasi muuten kuin mahdottomuudella ”rahoittaa nykyinen kulttuuritarjonta”.

En ymmärrä miksi juuri nykyinen kulttuuritarjonta eli nykyisen ansaintalogiikan luoma tarjonta olisi sen parempaa kuin jonkin kehittyneemmän ansaintalogiikan luoma, uusi kulttuuritarjonta. Mitä kulttuuria se on, minkä tekijät ovat valmiit vaatimaan mitä kummallisempia veronkanto-oikeuksia itselleen, vain oman asemansa turvaamiseksi ja uudistusten estämiseksi.

Siksi toiseksi, sitä mitä nykyisessä kulttuuritarjonnassa katsotaan arvokkaaksi, voidaan hyvin rahoittaa myös esittämälläni tavalla. Jos esimerkiksi yhteiskunnan, tai jonkin puolueen tai yrityksen mielestä jokin toivomasi dokumenttielokuva tai sen suunnitelma on kannatettava, se voi ostaa sen kaikille katsottavaksi. Ja niin edelleen. Mitä jää puuttumaan?

Vielä, koen käyttämäsi ilmaisun ”almuteoria” harhaanjohtavaksi ja vähän halventavaksikin. Katso Wikipedia, kohta almu. Kiinnostavaa, että jossakin päin almun antaminen on uskonnollinen velvollisuus, mistä syystä sitä tarkoittava termi zakat on toisinaan suomennettu almuveroksi. Siten olisi edes jotenkin ymmärrettävissä, että hyvitysmaksujärjestelmää kutsuttaisiin almusysteemiksi.

Suuri kaalihuijaus

Soininvaaran blogiin

Onhan se harmillista, että kansalaiset ymmärtävät niin vähän politiikasta ja äänestävät tavoitteisiinsa nähden epäloogisesti, kuten Uschanov osoittaa. Vielä harmillisempaa on kuitenkin se, että myös ns. politiikan asiantuntijat ymmärtävät niin vähän siitä, miten yhteiskunnalliset järjestelmät toimivat ja miten niitä pitäisi kehittää, jotta kansalaisten tavoitteiden ja toteutumien välinen kuilu supistuisi.

Keskeinen väärinkäsitys koskee kapitalismia. Sen merkitystä arvioitaessa ollaan täysin eksyksissä, ellei ymmärretä kapitalistisen markkinatalouden ja aidon markkinatalouden eroa. Yhtä eksyksissä oltiin Neuvostoliitossa, kun ei ymmärretty kansandemokratian ja aidon demokratian eroa.

Kapitalismi on pohjimmiltaan valtiollinen instituutio, ei suinkaan mikään vapaiden yksilöiden vapaiden vaihdantojen ilmentymä. Kapitalistisen talouden säännöt säädetään valtioiden lainsäädännöissä, ja kunkin valtion tarkoituksena on edistää omaa kilpailukykyään taisteltaessa maailman resurssien hallinnasta. Niinpä on mahdollista, että myös yksilönvapauksia voimakkaasti rajoittavat maat, kuten Kiina, toimivat luontevasti ja menestyksekkäästi kapitalistisilla markkinoilla.

Kansainvälisen kapitalismin säännöistä pitkälti vastaava WTO ei myöskään ole mikään vapaiden yksilöiden äänitorvi. Se on valtioiden muodostama järjestö, jonka aikaansaannokset, mm. GATS ja TRIPS sopimukset – edellinen koskee palvelujen kaupan vapauttamista ja jälkimmäinen immateriaalioikeuksia – on tehty taloudellisesti vahvimpien valtioiden ehdoilla ja tietenkin palvelemaan lähinnä niiden etuja.

Kapitalistisen talouden perusyksikkö ei suinkaan ole yksilö, niin kuin kapitalistinen propaganda uskottelee. Se on yritys, erityisesti osakeyhtiömuotoinen yritys, joka on itsenäinen oikeushenkilö, kollektiivi, jonka omistajien vastuu sen tekemisistä rajoittuu osakkeiden arvon menetykseen. Yritys on kollektiivi myös siinä mielessä, että se toimii käskysuhteisesti yhden johdon alla. Politiikan puolella lähin vertailukohta on puolue, johon yksilö voi vapaasti liittyä, jos hyväksyy puolueen tavoitteet ja täyttää kelpoisuusvaatimukset. Mm. Kiinan kommunistinen puolue on tällainen.

Kuten jo muidenkin kommenteista on ilmennyt, osakeyhtiöiden hallitsemalla taloudella on hyvät ja huonot puolensa. Se on suunniteltu kasaamaan pääomia tuotannon kasvattamiseksi, jotta sen synnyttäneen/legitimoiman valtion muukin talous kasvaisi, osittain luodessaan työpaikkoja kansalaisilleen ja osittain verotuksen kohteena. Tässä se on onnistunutkin, toisaalta hyvin, toisaalta huonosti. Teollisuustuotanto on kasvanut ennennäkemätöntä vauhtia, mutta aina silloin tällöin jotkut kasvuodotukset ovat pullistuneet epärealistisiksi ja niihin liitettyjä velkoja ei ole voitu maksaa, ja kasvu on taantunut. Nyt näyttää siltä, että kasvun velkavetoisuus, johon myös pankkien osakeyhtiömuoto on osatekijänä, on kroonistumassa vaikeasti parannettavaksi taudiksi.

Selitys tähän on se, että Tiedemiehen käsittein luonnonoikeudelliseen viitekehykseen kuulumattomat oikeudet, minun käsittein aitoon markkinatalouteen kuulumattomat oikeudet, mm. laaja liikesalaisuussuoja, yhtiöiden rajattu vastuu ja immateriaalioikeudet, eivät enää toimi tarkoitetulla tavalla ja tuo vaurautta niille yhteiskunnille, jotka ovat ne yritystensä menestykseksi säätäneet. Talouden globalisoituessa yritykset ovat voineet hyödyntää paitsi edellä mainittuja oikeuksia myös niitä eroja, joita verotuksessa ja ihmisten kohtelemisessa eri yhteiskunnissa on. Näiden yhteisvaikutuksesta yrityksille, siis niiden omistajille, on kasaantunut varallisuutta/saamisia siinä määrin, että talouden tasapaino on vaarantunut.

Edellisen perusteella kehityksellä näyttäisi olevan kaksi vaihtoehtoa. Toinen on se, että tasapainoon päästään hyperinflaation tms. aiheuttaman globaalien markkinoiden romahtamisen kautta ja siirtymällä enemmän säädeltyihin kansallisiin talouksiin. Toinen on se, että kyseisiä aitoon markkinatalouteen kuulumattomia oikeuksia heikennetään radikaalisti.

---

Kiitos pekalle hallintarekisterin toiminnan asiantuntevasta esityksestä. Mutta mistä käsitys: ”Toisin kuin yleensä tälläkin palstalla kirjoittavat markkinatalouden vastustajat antavat ymmärtää, valtaosa hallintarekisterissä olevista osakkaista ei ole rikollisia tai hämärämiehiä, vaan ulkomaalaisia eläke- ja sijoitusrahastoja.”

Kävin oikein läpi tämän palstan kirjoituksia enkä löytänyt yhtään markkinataloutta vastustavaa kirjoitusta. En myöskään löytänyt yhtään kirjoitusta, jossa olisi annettu ymmärtää, että valtaosa hallintarekisterissä olevista osakkaista on rikollisia tai hämärämiehiä. Mitä haluat sanoa?

Sen sijaan joissakin kirjoituksissa, ainakin omissani, on kritisoitu kapitalismia sellaisista ominaisuuksista, jotka eivät kuulu aitoon markkinatalouteen, kuten markkinoilla olevien tuotteiden, hintojen ja toimijoiden salaaminen, jotka ominaisuudet siitä huolimatta, että niitä hyödyntävät aivan kunnialliset yhteisöt, mahdollistavat myös joidenkin hämärämiesten hämärät toimet.

---

pekka:

Kyllä hallintarekisterin vastustus on yksi muoto vapaan markkinatalouden vastustuksesta. Halutaan estää kilpailun tuoma osakekaupan kustannusten alentaminen hallintarekisterin avulla.

Olen edelleen sitä mieltä, että ymmärtääksemme paremmin talouden toimintaa meidän on ainakin teorian tasolla erotettava kapitalismi ja markkinatalous toisistaan.

Tästä aiheesta ei ole liiemmälti kirjallisuutta, mutta siitä ymmärtämäni perusteella markkinatalouden idea on seuraava: kun ihmiset voivat vapaasti ja tasavertaisesti valmistaa ja myydä tuotteitaan ja ostajat voivat vapaasti ja tasavertaisesti valita ja ostaa myytäviä tuotteita, niin tuotanto ohjautuu ikään kuin näkymättömän käden ohjaamana kaikkien yhteiseksi hyväksi. Tasavertaisuuden edellytyksenä on se, ettei mikään korkeampi elin säätele tuottamista ja kuluttamista, että kaikkien tuotteiden laadut ja hinnat ovat julkista tietoa ja että tuotteiden hinnat ovat kaikille samat. Markkinatalouden sisältö ja tarkoitus on oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Kun kaupankäynnissä myyjät kohtelevat kaikkia ostajia tasapuolisesti, yhteinen hyvä kukoistaa ja talouskin kasvaa sen verran kuin siihen on yleistä tarvetta.

Kapitalismin sisältö ja tarkoitus on talouskasvu. Markkinat ovat vain kasvun väline, jota käytetään siinä mitassa kuin tämän tavoitteen kannalta on perusteltavissa. Kapitalismia puolustava selitys kuuluu: kun yhteiskunnan talous kasvaa, vaikkakin antamalla tuottajille erityisiä tasavertaisuutta loukkaavia oikeuksia, kasvun hedelmiä putoaa vähitellen myös kaikille ja yleinen hyvinvointi paranee.

Edellisen perusteella on selvää, että hallintarekisteri perustuu kapitalistiseen selitykseen yhteisestä hyvästä: se on oikein, mikä vähentää talouden kasvattajien kuluja. Se ei perustu markkinaideaan, jonka mukaan se on oikein, mikä on tasapuolista ja paljastaa kaikkien tuotteiden sisällöt ja hinnat. Siten hallintarekisterin vastustajat eivät ainakaan välttämättä vastusta markkinataloutta vaan kapitalismia.

Mitä eduskunnan pitäisi tehdä alle 25-vuotiaille koulutusta vältteleville nuorille

Soininvaaran blogiin

Pari sukupolvea sitten useat ajattelivat, että joidenkin lasten kovapäisyys opinasioissa johtui heidän laiskuudestaan tai muusta luonteen heikkoudesta. Asian ajateltiin korjautuvan, kun opin tärkeys osoitetaan kyseisille onnettomille seisottamalla oppimattomia nurkassa, nolaamalla heitä luokan edessä ja tarpeen vaatiessa osoittamalla heille heidän arvonsa ja asemansa lyömällä karttakepillä sormille.

Nyt näiden asenteiden perilliset ajattelevat, että joidenkin nuorten kovapäisyys työhön nähden johtuu heidän laiskuudestaan tai muusta luonteen heikkoudesta. Asian ajatellaan korjautuvan – joidenkin tämänkin blogin kommentoijien mielestä – sillä, että työnteon tärkeys saatetaan kyseisten onnettomien tietoon juoksuttamalla heitä luukulta luukulle, nöyryyttämällä heitä mm. palkattomilla töillä ja tarpeen vaatiessa osoittamalla heille heidän arvonsa ja asemansa kaventamalla heidän toimeentuloaan.

No, toivottavasti sukupolven kahden kuluttua tästäkin hullutuksesta päästään.

Tulevaisuus on Aasiassa

Soininvaaran blogiin

Ilpo Pernaa:

Tuossa on villakoiran ydin. Länsimainen ihminen rypee yltäkylläisyydessä ja ikävystyy. Enää eteen ei tarvitse ponnistella. Kansalaispalkka olisi viimeinen naula suomalaisen kilpailukyvyn ja kansantalouden arkkuun.

Miten ihmeessä sinä tällaiseen johtopäätökseen päädyit. Kun eletään yltäkylläisyydessä eikä perustoimeentulon eteen tarvitse enää ponnistella – arviolta neljäsosa työvoimasta riittäisi nykytekniikalla valmistamaan perustason ruoat, asunnot, vaatteet, kännykät, liikennevälineet jne. kaikille – niin eikö ”syyllinen” joidenkin nuortemme ponnistelemattomuuteen ole nimenomaan yleinen yltäkylläisyys. Sehän selittää myös sen, miksi esimerkiksi Aasiassa nuoret ponnistelevat.

Kuitenkin olen saanut käsityksen, että sinä muiden mukana toimit sen eteen, että yltäkylläisyyden aste vielä nousisi. Mitä järkeä siinä on, ainakaan jos tarkoituksena on saada ihmiset tekemään töitä. Tai jos tarkoituksena on keventää luonnon kuormitusta. Tai jos tarkoituksena on lieventää yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja.

Ainoa ratkaisu, joka sopii edellä mainittuihin tarkoituksiin on nimenomaan kansalaispalkka, sama perustulo kaikille, niin työllisille kuin työttömille. Niille, jotka pyrkivät parempiin tuloihin, työnteko on silloin aina kannattavaa, koska mikään palkka ei perustuloa vähennä. Niille, jotka tyytyvät pienempään elintasoon ja luonnon kuormittamiseen, perustulo tarjoaa toimeentulotavan, joka ei heitä luokittele eikä nöyryytä, koska kaikki sen saavat. Eikö näin juuri pitäisi olla?

Mitä tulee kilpailukykyyn Aasian nousevien talouksien kanssa, niin se kilpailu hävitään riippumatta siitä, kuinka täällä ponnistellaan. Jos maailmantalous kehittyy ”business as usual” eli vahvempi valtaa heikomman, emme tule pärjäämään millään tuotannon osa-alueella, emme rahoituksessa, emme omistamisessa, emme kaupanteossa, emme perustuotannossa, emme massatuotannossa, emme tekniikan kehittämisessä, emme tieteissä emmekä taiteissa kuin sattumoisin.

Ainoa järkevä strategia meille ja koko Euroopalle on kilpailupaineen keventämisen strategia. Maailman talouden omistuksia ja kauppoja koskevia sääntöjä on pyrittävä muuttamaan sellaisiksi, ettei voittamisen ja häviämisen ero ole niin suuri, jolloin heikommatkin taloudet voivat tulla hyvin toimeen.

Kapitalismi on eettisesti kyseenalainen järjestelmä

Mielipidekirjoitus Hesariin


Jukka Kilpi perustelee vieraskynäkirjoituksessaan 22.11. markkinatalouden eettisyyttä vertaamalla sitä poliittiseen demokratiaan ja sen valinnanvapauteen. Valinnanvapauden tärkeyttä korostaessaan Kilpi on aivan oikeassa, mutta unohtaa mainita, että nykyinen talous on kapitalismia, josta on pitkä matka sellaiseen markkinatalouteen, jossa toteutuu aito valinnanvapaus.

Talouden valinnanvapautta ja eettisyyttä ei voida lisätä panostamalla koulutukseen, sosiaaliturvaan ja tuloerojen tasaamiseen, kuten Kilpi ehdottaa. Myöskään yritysten yhteiskuntavastuun korostamisella, johtajien palkkojen paheksunnalla tai yleisellä hyväntekeväisyydellä ei ole mitään tekemistä valinnanvapauden eikä siis myöskään kapitalismin eettisyyden kanssa.

Demokratialle on olennaista, että valinnan vapaus toteutuu alhaalta päin. Vaaleissa on noudatettava yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja kaikkien valintaan vaikuttavien tietojen täytyy olla julkisia. Jotta nämä ehdot toteutuisivat, demokratiassa ei voi olla täydellistä sopimusvapautta. Ei voida sopia esimerkiksi äänien myynnistä tai siitä, ettei joidenkin ääniä lasketa. Ei myöskään voida sopia siitä, että joitakin valintaan vaikuttavia tietoja ei julkaista. Tiedon vapaus on demokratian kulmakivi.

Kapitalismi ei perustu edellä mainituille demokratian periaatteille. Kapitalismi on nimensä mukaan järjestelmä, jonka tarkoitus on kartuttaa ja keskittää pääomia mahdollisista eettisistä ongelmista huolimatta. Siksi kapitalismi eroaa markkinataloudesta. Keskeisenä erona on kapitalismin laaja sopimusvapaus yhdistettynä siihen, että markkinoilla tehtäviin valintoihin vaikuttavia tietoja pidetään yksityisomaisuutena. Pääomien kartuttajat voivat siten salata tärkeitä tietoja ja salaisuuksiensa suojassa ryhtyä kovinkin epäeettisiin tekoihin.

Toinen merkittävä ero markkinatalouden ja kapitalismin välillä on siinä, että markkinataloudessa itse kukin vastaa omista veloistaan täysimääräisesti. Kapitalismissa pääomien kartuttaminen tapahtuu pääosin rajoitetun vastuun yhtiöissä, joiden omistajat vastaavat yhtiöidensä sitoumuksista vain sijoitustensa määrällä.

Näitä kahta aidolle markkinataloudelle vierasta ominaisuutta, laajaa liikesalaisuutta ja rajoitettua vastuuta hyödyntäen yritykset voivat ja niiden kannattaa voittoja tavoitellessaan ottaa hyvinkin suuria ja epäeettisiä riskejä, koska mahdolliset tappiot voidaan pitkälti maksattaa muilla.

Kun tänään ja huomenna monet kohtaavat erilaisten pankkikriisien aiheuttamia vastoinkäymisiä, niistä ei voida syyttää markkinataloutta. Niistä on syytettävä kapitalismia. Ehkä pieni syyttävä sormi voidaan kuitenkin osoittaa niihin, jotka tietoisesti sekoittavat kapitalismin ja markkinatalouden toisiinsa.