Tiedemies sanoi mielestäni kolme olennaista lausetta:
Ongelma on siinä, että meidän talousjärjestelmämme perustuu vaihtokauppaan jossa tätä vaihdon määrää mitataan rahalla. Rahajärjestelmä on edelleen tukossa niin, että rahan välikädet eivät luota toisiinsa. Tämän vuoksi markkinamekanismi ei allokoi pääomia juuri nyt kovin tehokkaasti.
Edellisen lamamme syistä suuri osa liittyi niihin ongelmiin, jota meidän rahallamme oli muihin rahoihin nähden, revalvaatio/devalvaatio kysymykseen. Nykyinen lama liittyy enemmänkin niihin ongelmiin, joita koko maailmantaloudella ja sen rahoilla on reaalituotantoon nähden, maailmantalouden inflaatio/deflaatio kysymykseen. Meidän on tietysti pidettävä huoli omista asioistamme, mutta mihin hyvänsä kansallisiin toimiin ryhdytäänkään, niiden pitäisi olla linjassa sen kanssa, miten ratkaistaan maailmantalouden rahan ongelma.
Markkinamekanismi ei todellakaan allokoi tänään pääomia tehokkaasti, mutta tämä päivähän on eilisen huominen. Ne markkinat, jotka nykyiseen talouteen johtivat, eivät eilen selvästikään allokoineet pääomia tehokkaasti. Eikä kyse ollut kontrollin epäonnistumisesta. Kontrolli epäonnistuu aina, kun kontrolloijien ja kontrolloitavien edut ovat yhtenevät, kuten kansallisen politiikan ja kansallisen talouden.
Markkinat ovat luottamuskysymys ja luottamuksen pitää olla molemmin puoleista. Jos rahamarkkinoiden luottamus reaalitalouteen on heikkoa, niin se kenties johtuu siitä, että ihmiset ovat menettäneet luottamuksensa rahoitusmarkkinoiden kykyyn allokoida varoja järkevästi jo ennen lamaa. Siinä määrin kun näin on, rahoituksen elvytystoimet eivät luottamusta paranna. Ne toimivat kuin krapularyypyt, elvyttävät ne samat toimet, jotka ovat vapinaan johtaneetkin.
Lainauksen ensimmäistä lausetta on vielä tarkennettava. Ongelma ei ole siinä, että taloutemme on vaihtokauppaa, jota mitataan rahalla, vaan siinä, että meillä on vaihdettavina ’hyödykkeinä’ liian paljon irreaalisia arvoja, oikeuksia, lupauksia ja arvauksia. Markkinat, jotka kannustavat muodostamaan tällaisille irreaalisille kohteille rahallista arvoa, jolla niitä voidaan ostaa vielä enemmän ja vielä ’arvokkaampia’, eivät ole oikeat markkinat. Ne ovat rakenteellinen moraalikatoautomaatti. Miksi sellaisiin markkinoihin pitäisikään luottaa?
Jotenkin tämä koko rakenne olisi uusittava. Minulla oli siihen ehdotuskin viimeisessä viestissäni tulonjakokeskusteluun, mutta se lienee jäänyt useilta huomaamatta tässä uusien aiheiden kiireessä.
----
Tiedemies:
On ihan hyvä, että jos Y on lainannut X:lle rahaa, hänellä on mahdollisuus saada rahansa takaisin ilman, että X joutuu käymään neuvotteluja uudestaan ja siksi lainapapereille on hyvä olla markkinat, jossa niitä voi myydä ja ostaa.
Varmasti tällaiseen käytäntöön on joku syy, mutta se että X:n pitäisi käydä joitain neuvotteluja uudestaan, on aika erikoinen syy. Ensinnäkin, neuvottelun tarvehan on Y:llä, jos vakuuksien arvo ei vastaa velan arvoa. Toiseksi, eihän informaatio X:n velanmaksukyvystä parane lainapaperin myynnillä vaan korkeintaan huononee. Tänään ei tarvitse olla kuin sanomalehden lukija tämän asian tietääkseen – eikä edes sen seikan, ettei tämäkään systemaattinen virhe katoa, vaikka sitä kuinka monilla kaupoilla yritetään hajauttaa.
Tavallaan ymmärrän, että tässä haetaan syyllisiä ja peräänkuulutetaan “moraalia”. Sellainen puhe on kuitenkin viimekädessä halpaa.
Jos jotain on tehty hölmösti, niin saattaa siihen tekijätkin löytyä. Eiköhän kritiikin tarkoituksena ole kuitenkin oppia virheistä ja tehdä parempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Eikä moraalista puhuminen ole välttämättä halpaa. Moral hazard on aika arvostettu puheen aihe. Sen suomenkielinen nimi moraalikato on mielestäni kuitenkin paljon parempi, sillä se kuvaa ilmiötä syvemmältä. Kun jotkut ottavat suuria taloudellisia riskejä tietäen, että itse joutuvat niistä vain osavastuuseen, he ottavat moraalisen riskin. Angloamerikkalaisen kulttuurin mukaan – näin olen ymmärtänyt mutta voin olla väärässäkin – on kuitenkin niin, että jos riski ei laukea, mitään moraalitonta ei ole tehtykään. Riskinotto on osoittautunut kannattavaksi ja siitä ovat kaikki hyötyneet. Moraalikadon käsite pitää puolestaan sisällään sen, että jo kyseisen riskin ottaminen on yhteistä moraalia nakertavaa riippumatta siitä, onnistuuko riskin otto vai ei.
Kaikki raha on velkaa, joten velkaantumisen kauhistelu on yhtä tyhjän kanssa.
Kaikki velka ei kuitenkaan ole rahaa, joten on syytä kauhistella ainakin sellaisia velkoja, joille ei löydy maksumiehiä.
----
Wikipedia: ” Moral hazard arises because an individual or institution does not bear the full consequences of its actions, and therefore has a tendency to act less carefully than it otherwise would, leaving another party to bear some responsibility for the consequences of those actions.”
Merkitys, jolla käsittelin moral hazardia, on esitetty ensimmäisessä virkkeessä, yleisessä merkityksessä. Merkitys, jota Tiedemies tarkoittanee koskee kahdenvälisen kaupan hazardia. Tämä näkemys on kuitenkin turhan kapea, koska se sulkee pois mm. sen riskin moraalikadon (markkinoita vinouttavan vaikutuksen), joka Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoilla laukesi, kun lainapapereiden myyjät ja ostajat onnistuivat yhdessä tekemään niin suuren kuprun, että osavastuu jouduttiin siirtämään kolmannelle osapuolelle eli veronmaksajille.
Asioista olen kyllä pitkälti samaa mieltä Tiedemiehen kanssa. Minustakin on jotenkin halpamaista populismia syyttää tästä “sokeaa uskoa markkinatalouteen” tai “moraalin puutetta”. Sellaista puhetta pidän turhana, koska se ei sisällä mitään informaatiota.
Itse olen kyllä painokkaastikin ’syyttänyt’ sitä, että taloutta on johdettu ’sokealla’ uskolla siihen, että nykyinen talous on aitoa markkinataloutta, joka ilman yhteiskuntien kontrollia ja apua hakeutuu kaikkia hyödyttävään tasapainoon. Olen yrittänyt informaation kera tähdentää, että kapitalismi ei ole sama asia kuin markkinatalous.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti