Tulonjako voittaja vie kaiken maailmassa

Soininvaaran blogiin

Tiedemiehelle: En ole varma, mitä yrität kertoa sanomalla: ”Tuloeroja on vaikea nähdä oikeudenmukaisuuskysymyksenä. Sen voi nähdä moraalisena ongelmana, mutta itse pyrin pidättäytymään yhteiskunnallisten ongelmien näkemistä näin. En siis kiistä, että tuloerot eivät olisi henkilökohtaisella tasolla ongelma monellakin tavalla ja varmasti köyhempi kokee ne epäoikeudenmukaisena ja aivan oikeutetusti.”

Otaksuisin kuitenkin sinun ajavan takaa sitä, ettei köyhyyttä kannata poistaa niinkään suoralla, ’moraalisista’ syistä annetulla tuella kuin parantamalla markkinamekanismin toimintaa. Köyhyyshän on yleistä maissa, joissa esimerkiksi maanomistuksen hankintaan liittyvä epäoikeudenmukaisuus vielä vaikuttaa ja vinouttaa markkinoita niin poliittisen ohjauksen kautta kuin varallisuuden epämarkkinataloudellisena jakautumisena.

Jos näin on, olemme samaa mieltä asiasta. Kirjoitit aiemmin myös: ”Rikastuakseen ihminen voi myös - jos nyt laittomat keinot jätetään pois - käyttää jonkinasteista painostusvoimaa ekstraktoidakseen muiden vaihdannasta itselleen ansiotonta tuloa. Eli siis ihminen voi rikastua myös verottamalla muita.
Esimerkiksi teosto ja gramex toimivat näin. Patenttien lisensointijärjestelyt toimivat näin. Iso osa ohjelmistotaloista toimii näin.”

Jos tällaisella ekstraktoinnilla rikastuminen perustuu poliittiseen ohjaukseen, esimerkiksi patenttilainsäädäntöön, niin eikö myös tällainen rikastuminen ole paitsi markkinamekanismin vastaista niin myös epäoikeudenmukaista. Sama koskee silloin myös sen ekstraktoinnin aiheuttamia rikastumisia, josta kirjoitin edellä osakeyhtiön toimintaperiaatetta kuvatessani, ja joka juuri tänään realisoituu pankkitukina yms. jotta pankinomistajien rikastuminen voisi taas jatkua entiseen tapaan.

Kun ottaa huomioon, kuinka olennaisia tekijöitä osakeyhtiöt, patentit, tekijänoikeudet ja lukemattomat muut tuotannon tehostamislait maailman taloudelle ovat, eikö ole aivan harhaanjohtavaa kutsua tätä taloutta markkinataloudeksi ja sen muodostamia tuloeroja sen enempää taloudellisesti perustelluiksi kuin oikeudenmukaisiksi.
----

Tiedemiehelle: Ei se mitään, vaikka et heti osaa vastata niin epäortodoksiseen kysymykseen kuin viime viestini lopussa esitin. Ei tähän kysymykseen päätyminenkään ole ollut nopea prosessi. Mutta älä sivuuta sitä. Sen tärkeämpää kysymystä taloustieteille ei ole sitten Adam Smithin esitetty.

Artturi Björkin talousteoriasta eggo sanoikin jo olennaisen. Siitä päästään koko jutun jujuun. Talousoppi, joka perustuu siihen, että suunnilleen kaikkea saa markkinoilla tehdä paitsi käyttää pakkovaltaa – uusliberalismin ydinlause – sulkee ymmärryksensä ulkopuolelle väkivallan ja sodan taloudellisine syineen ja seurauksineen. Näin rajatun talousopin keinoin on mahdotonta tehdä taloutta koskevia päätöksiä, joilla väkivaltaa saataisiin vähennettyä.

Kun väkivalta ymmärretään osaksi markkinamekanismia kilpailukustannuksena, saadaan yleinen teoria markkinataloudesta. Siinä sosialismikin, myös kansallis- ja cosa nostra tyyppinen, on markkinataloutta, jossa kilpailu omistamisesta ja ohjausvallasta on vapaata mutta käydään erittäin kovilla ja kalliilla keinoilla, porkkanoina vallan monopoli ja johdon taloudelliset erioikeudet, keppeinä joukosta erottamisen ja niskalaukauksen uhat. Kun voiton ja häviön ero on suuri, kilpailu on kuluttavaa ja se aiheuttaa hyötyihin nähden suuret kustannukset. Tästä syystä sosialistisen talouden hyötysuhde on huono ja se myös heikkenee sosialistisen yhteisön koon ja valtaeron kasvaessa.

Kapitalismi on hyötysuhteeltaan sosialismia parempi markkinatalous, koska se pystyy pitämään talouden kiertokulkua yllä pienemmillä kilpailukustannuksilla kuin sosialismi. Se johtuu siitä, että kapitalismissa voiton ja häviön ero ei ole niin suuri. Porkkanoina ovat yritysten omistajavalta ja suuret tulot ja keppeinä työttömyyden ja köyhtymisen uhat. Koska kapitalisminkin valta- ja varallisuuserot kuitenkin kasvavat sen laajenemisen myötä, myös kilpailu kovenee ja talouden globalisoituessa kulut kasvat liian suuriksi. Maailmantalouden ongelmat johtuvat pohjimmiltaan tästä asiasta. Nykyisen markkinatalouden hyötysuhde ei enää riitä kunnolla pyörittämään näin suurta taloutta. Saavutettuihin hyötyihin verrattuna ihmisten ja luonnon kuormitus on kasvamassa kestämättömäksi.

Yleisen markkinateorian anti on siinä, että se osoittaa miten markkinataloutta tulee kehittää ja talouden hyötysuhdetta parantaa. Kapitalismia ei suinkaan pidä lähteä korjaamaan sosialismin suuntaan lisäämällä olennaisesti poliittista säätelyä sen enempää köyhien kuin luonnonkaan hyvinvoinnin parantamiseksi, kuten nykyisin lähes kaikki ajattelevat. Se ei vähennä kapitalismin omia kilpailukuluja, mutta lisää sen valtakilpailun kustannuksia, minkä palkintona on pääsy säätelyn suorittajaksi. Hyötysuhde huononee edelleen ja häviäjiä ovat köyhät ja luonto.

Ainoa suunta kapitalististen markkinoiden hyötysuhteen parantamiseksi on pienentää voiton ja häviön eroa. Se tehdään vähentämällä porkkanoiden arvoa, jolloin myös keppien tarve vähenee. Kapitalismin arvokkain porkkana on sama kuin sosialisminkin, valta ohjata taloutta itselleen suotuisaan suuntaan. Kapitalismissa valtiovallat ovat vain hajauttaneet suuren osan ohjausvallasta yksityisille yrityksille, joiden valta on samalla rajattu ns. vapaaehtoisen kaupan piiriin. Se tarkoittaa sitä, että kapitalistinen valta muodostuu vain tuottajan vallasta kohdella tuotteidensa tarvitsijoita eriarvoisesti pääsyn, hinnan ja informaation suhteen. Niitä, jotka sitoutuvat tuottajan kanssa yhteistyöhön eli muodostamaan suuremman yksikön kohtelemaan tuotteidensa tarvitsijoita eriarvoisesti palkitaan helpommalla pääsyllä, alemmilla hinnoilla ja täydellisemmällä informaatiolla. Tämän käytännön laajenemisesta ja institutionalisoitumisesta ovat versoneet kaikki ne porkkanat, jotka ovat mahdollistaneet gatesit, buffetit ja madoffit kehittämään miljardibisneksensä, ja kaikki ne kepit, joilla miljoonat ei-ketkään on ajettu töistään köyhyyteen.

Kapitalismia kehittyneemmässä markkinataloudessa sen enempää valtiovallat kuin tuottajatkaan eivät kohtele tuotteidensa tarvitsijoita eriarvoisesti pääsyn, hinnan ja informaation suhteen. Siihen siirtyminen ei edellytä sosialistisen säätelyn ja lakien lisäämistä vaan vähentämistä. Kaikkien edellä mainittujen perusporkkanoiden käyttöhän on eri maiden laella suojattu. Riittää, kun kyseisiä suojia poistetaan ja eriarvoistamiselle jo syntyneiden instituutioiden laillisia oikeuksia heikennetään.

Avainasemassa on tiedon kulun esteiden hävittäminen, toisaalta siltä tiedolta, mikä käsittelee itse markkinoita, toisaalta siltä tiedolta, jota markkinoilla myydään. Tiedot hinnoista, tuotteista ja kaupoista eli bisnesten sisällöstä katsotaan julkiseksi tiedoksi, johon kaikilla on oikeus. Jos näin olisi jo menetelty, finanssikriisiä ei olisi päässyt tapahtumaankaan. Henkisen työn tulokseen sen tekijällä on omistus- ja myyntioikeus, mutta hän ei voi myydä sitä yksinoikeudella, ettei yksinoikeuden saajaa suosittaisi muihin nähden. Tähänkin päästään säätelyä vähentämällä eli poistamalla yksinoikeuksia koskevilta sopimuksilta lain suoja. Samalla poistuu tietoyhteiskunnan voimakkain tuloeroja muodostava alkutekijä, tieteen, taiteen ja tekniikan monopolit.

Selvää on, että yritysten ja kansantalouksien näkökulmasta edellä kuvattu markkinatalouden kehittäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä, mutta yhtä selvää on, että maailmantalouden näkökulmasta tämä on ainoa mahdollisuus.