Perustulo, negatiivinen tulovero

Soininvaaran blogiin

Usein kun keskustellaan tuloista ja veroista ja sosiaaliturvasta, jo alkuasetelmassa on perustava virhe. Jopa monet vasemmistolaisesti suuntautuneet ovat hiljaisesti hyväksyneet sen näkemyksen, että nykyiset markkinat jakavat aidosti oikeat ansiot kullekin. Näihin tuloihin kohdistuva verotus on tavallaan varkautta, jota tosin tarvitaan, jotta voitaisiin hoitaa yhteisiä asioita ja vähentää tuloerojen sosiaalisia haittoja.

Tältä pohjalta sitten lähdetään pohtimaan, mitä kaikkia yhteisiä asioita verotuksella/tulonsiirroilla pitää hoitaa: kannustaa kansalaisia työntekoon ja kuluttamiseen mutta samalla estää heitä kuormittamasta luontoa; edistää rikkaiden rikastumista mutta samalla ohjata varoja köyhille, toki keskiluokkaa unohtamatta; olla yksinkertaista, tasapuolista ja epäbyrokraattista mutta huomioida lapsiperheiden, asuntovelallisten, työttömien, työllisten, suuryritysten, pienyritysten, osakesäästäjien, yksinhuoltajien, perijöiden, sairaiden, opiskelijoiden, eläkeläisten, maalaisten, kaupunkilaisten, heikkolahjaisten, erityislahjakkaiden jne. erityiset tarpeet.

Hölmömpikin huomaa, ettei tätä tietä voida tulla muualle kuin sinne missä jo ollaan.

Kannatan tasaveroa ja tuntuvaa vastikkeetonta perustuloa kaikille, mutta näkemykseni on, että siihen siirtyminen vaatii perusteellisen muutoksen jo niihin markkinamekanismeihin, joilla verotettavat tulot syntyvät. Perusongelma on siinä, että ne tulot, jotka niin sanotuilla markkinoilla ihmisille nykyisin verotettaviksi muodostuvat, eivät ole muodostuneet aidon markkinaehtoisesti, eivät ole syntyneet vain omista ansioista, eivätkä ne aina ole palkkioita töistä, joita ihmiskunnan pitäisi palkita vaan pikemminkin rangaista. Näihin ongelmiin tulonsiirrotkaan eivät auta.

Ongelma ei siis ole siinä, että nykyinen kapitalismi olisi liian markkinaehtoista vaan siinä, ettei se ole riittävän markkinaehtoista. Kapitalismi on tavoitteiltaan ja keinoiltaan lähempänä keskusjohtoista sosialismia kuin aitoa markkinataloutta. Niin kapitalistisessa kuin sosialistisessakin taloudessa kaikkien edellytetään kasvattavan taloutta ja parantavan jonkin kilpailukykyä joitain muita vastaan, sosialismissa valtion kilpailukykyä, kapitalismissa yrityksen kilpailukykyä. Aidoilla markkinoilla tällaisia kilpailullisia tavoitteita ei ole. Ne ovat kaikille avoin globaali tori, jolle ei siis ole eriasteisia oikeuksia ja pääsyjä, joista tarvitsisi kilpailla.

Pari esimerkkiä selvennykseksi.

Yritys on sisäiseltä rakenteeltaan kollektiivinen ja käskysuhteinen eikä suinkaan markkinataloudellinen yhteisö – tai sitten valtiovallatkin ovat markkinataloudellisia yhteisöjä. Yritysten ohjaama talous on periaatteessa samanlaista kuin valtiovaltojen ohjaama; taloutta on kasvatettava ja kilpailussa pärjättävä, jossa tarkoituksessa ylempien on annettava keppiä ja porkkanaa alemmille. Tietysti yrityksiä myös kohdellaan, mm. verotetaan kollektiiveina eikä omistajiensa kautta. Siten nykyinen ”markkinatalous” on itse asiassa ”yrityssosialistista taloutta”.

Kollektiivien tärkeimpiä kilpailuvälineitä ovat tunnetusti salaisuudet, valtioilla omansa, yrityksillä liikesalaisuudet. Kapitalismissa liikesalaisuuksiin luetaan kuuluviksi myös markkinatiedot eli tiedot tuotteiden laaduista ja hinnoista; millaisia tuotteita kullekin myydään ja millä hinnoilla. Markkinatiedot katsotaan yritysten omaisuuksiksi, joita ne voivat salata, paljastaa tai myydä tarpeidensa mukaan, jotta ne pärjäisivät kilpailussa. Markkinoiden idea on kuitenkin toinen. Markkinoilla jokaisella on vapaus tietää mitä kukin myy ja mihin hintaan ja vapaus myös ostaa kaikkea mitä myydään, jotta yhteinen talous kehittyisi tietoisin valinnoin. Siten edes vähän aitoja markkinoita muistuttavassa taloudessa mm. yritysten kirjanpidot ovat julkisia. Vieras ajatus kapitalismille, eikö vain.

Perustulon ihmisille suoma yksilöllinen vapaus ei sovi kapitalistiseen (ajatus)maailmaan samasta syystä kuin siihen ei sovi aitojen markkinoiden edellyttämät yksilölliset vapaudet ja vastuut. Ne heikentävät niiden keppien, porkkanoiden ja salaisuuksien vaikutusta, jota kapitalistinen talous tarvitsee olemassaoloonsa. Aivan kuten sosialistinen talous on tarvinnut omat, itse asiassa vielä suuremmat keppinsä, porkkanansa ja salaisuutensa. Ihmisen ja luonnon väliselle taloudelle näistä kasvun ja kilpailun kiihokkeista on kuitenkin vain haittaa ja niinpä kehitys vähitellen ja vaikeuksien kautta kyllä kulkee kohti aidompia markkinoita ja myös perustuloa.
----

Artturi Björk on oikeassa sinä, että markkinat toimivat, vaikka yritykset eivät kaikille kerrokaan sitä, mitä ne ostavat ja mitä ne myyvät ja mihin hintaan. Yhtä lailla voidaan tosin väittää, että sosialismitkin toimivat, vaikka vallanpitäjät salaavat ja sensuroivat monenlaisia tietoja. Kyse on siitä kuinka hyvin mikäkin toimii – ja mihin asti.

Yhdysvaltain rahamarkkinatkin toimivat, vaikka Enronin johtajien sivubisneksistä ei muilla ollut tietoa ja vaikka asuntolainojen riskitiedot paketoitiin ja hajautettiin näkymättömiksi ja vaikka me emme tiedä mitään sadoista muista vastaavista ”loistobisneksistä”. Itse asiassa, jos toimintaa mitataan kauppojen määrällä ja sillä, kuinka paljon niillä voittoja tehdään, markkinat toimivat loistavasti – ainakin vielä vuosi sitten. Mutta miten on, kuuluvatko nyt toteutettavat valtiovaltojen markkinoille osoittamat jättiläismäiset tukipaketit enää markkinatalouden piiriin? Vai olisiko realistista todeta, ettei markkinatalous nyt sitten niin hyvin toimikaan kuin sen teoriassa pitäisi. Olisiko vika sittenkin teoriassa?

Tietohan voi siksi toiseksi olla vaarallistakin, ainakin järjestelmälle. Neukkusosialismikin toimi siihen asti, kunnes Gorbatshov julisti glasnostin ja kansalaiset saivat parempaa tietoa ongelmiensa syistä. Tiedonsaannin paraneminen oli mukana romauttamassa koko järjestelmää.

Sitä kai tässä kapitalismin kannattajatkin pelkäävät – siinä määrin kuin asiasta mitään ymmärtävät. Jos kansalaiset alkaisivat vaatia tietoja siitä, miten yritykset talouttaan hoitavat eli mm. kirjanpidot julkisiksi, uhkana olisi se, että niistä paljastuisi sellaisia epäkohtia, joiden korjaaminen edellyttäisi perusteellista muutosta koko nykyiseen systeemiin. Saatettaisiin vihdoinkin oivaltaa, että markkinoiden vapauden pitäisi pikemminkin tarkoittaa kuluttajien ja ostajien yhtäläistä vapautta tietoon ja kaupantekoon kuin tuottajien ja myyjien vapautta salaisuuksiin ja asiakkaiden luokitteluun.